Diigon vastaus laajennetun mielen haasteeseen

Kirjoitin aikaisemmin tässä kuussa blogikirjoituksessani "Cyberminä - laajeneeko mieli" siitä, voimmeko laajentaa aivojamme tietotekniikan ja internetin avulla. Tiety-kouluttajakoulutuksen tiedonhakuun ja -hallintaan liittyvässä tehtävässä jouduin pohtimaan uudestaan tätä kysymystä. Diigo-linkkienjakopalvelu on minulle yksi tärkeimmistä työvälineistä internetistä saatujen tietojen arkistoinnissa, organisoinnissa ja jakamisessa. Aivojeni olisi mahdotonta säilyttää sitä suunnatonta tietomäärä, jota päivittäin saan internetin kautta. Saati sitten pitää niitä hyvin organisoituina niin, että löytäisin haluamani tiedon riittävän nopeasti.

Blogikirjoituksessani siteeraamassani Järvilehdon kirjoituksessa laajennettu mieli oli jaettu kolmeen osaan: ACCESS -Tiedonhaku, ARRANGE - Tiedon suodattaminen ja ARCHIVE - Tiedon tallentaminen. Sen mukaan näiden kolmen avulla olisi mahdollista tavoittaa kaikki internetin sisältämä tieto, löytää tiedon joukosta juuri se, mitä tarvitsee ja tallentaa se. Huomasin, että lähes kaikki nämä tehtävät teen Diigon avulla. Sijoitin Diigolla tekemäni tehtävät ylläolevaan kuvion ja sain tulokseksi:

Ja tämä edustaa vain osaa Diigolla tekemistäni asioista eli "Tutkiminen" (kts. otsikon alla oleva mind map). Sen lisäksi teen Diigolla "Jakamista" ja "Yhteistyötä". Kun löydän internetistä jonkin mielestäni tärkeän ja mielenkiintoisen web-sivun, kirjanmerkitsen sen heti Diigolet-lisäosan avulla ja jaan sen saman tien yleensä muille. Otan silloin huomioon sen ryhmän, jolle ajattelen sen parhaiten soveltuvan. Saatan myös lähettää linkin henkilökohtaisesti jollekin ystävistäni sähköpostitse tai muulla tavoin, että hän varmasti huomaa sen.

Jos tarkastelen noita ylläolevia kuvioita ja vertailen niitä havaitsen, että niissä on paljon yhteneväisyyttä. "Archive" on tietysti arkistointia ja "arrange" järjestämistä eli organisointia, vaikka ne on Järvilehdon artikkelissa käännetty toisin. "Access", joka on käännetty tiedonhauksi, voisi myös olla tiedon saatavuutta: Pääsen tietoon käsiksi milloin ja missä vain. Diigo on yksi niistä välineistä, joilla olen voinut tämän mahdollistaa. 

Onko mieleni sitten laajentunut... Ehkä ei nyt sentään, mutta pystyn todella käsittelemään suuria määriä tietoja ja pitämään ne organisoituinta näiden loistavien sosiaalisen median välineiden avulla.

Motivoiva sosiaalinen media ja uusi teknologia

Kirjoitukseni liittyy “Motivoiva sosiaalinen media” –seminaari-istuntoon 20.10.2009 Espoon keskuksen Valtuustosalin kahviossa.

Tilaisuudessa puhuivat mm. Liisa Ilomäki Helsingin yliopistosta ja Teemu Arina Dicole Oy:stä. Vertailen ja kommentoin heidän näkökantojaan innovaatioon, uuteen teknologiaan ja sosiaaliseen mediaan suhteessa koululaitokseen.

Liisa Ilomäki aloitti kysymällä: Miksi koulun kannattaa käyttää älykkäästi uutta teknologiaa? Hän vastasi kysymykseensä itse näin: Uuden teknologian avulla opiskelija voi saada opiskelun ohjatun autonomian ja oppimisen kokemuksen: tämä on minun oma juttuni. Metakognitiivisten taitojen kehittymisen myötä tulee menestys oppijana. Sosiaalinen media saattaa tukea oppilaan tietoisuutta itsestään.

Sosiaalisen median myötä oppimiseen tulee voimakkaasti sosiaalinen aspekti mukaan. Oppijat rakentavat yhdessä materiaaleja opiskelemistaan asioista ja kommentoivat toistensa tekemistä. Aineiston etsiminen, valitseminen ja työstäminen tukevat metakognitiivisten taitojen kehittymistä. Jos materiaalit rakennetaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti, opitaan jo opiskelun alkuvaiheessa taitoja, jotka myöhemmin tulevat olemaan elintärkeitä esimerkiksi opinnäytetöitä tehdessä. Oppijat saavat tehdä töistään itsensä näköisiä rakentamalla, muotoilemalla ja kuvittamalla niitä omien näkemystensä mukaisesti.

Arinan mukaan lähestymistapa oppimiseen muuttuu uuden teknologian myötä. Seymour Papert: teknologia, jonka nuoret toivat kouluun muuttaa koulua. Arinan mukaan teknologia tulee muuttamaan sen, miten lapset suhtautuvat maailmaan.

Oppimisen rakenteiden muuttumiselle ei ole enää olemassa vaihtoehtoa, sillä muutos tapahtuu joka tapauksessa. Oppijat elävät jo tätä uutta todellisuutta. Opettajat eivät voi sulkea silmiään kehitykseltä, vaan heidän täytyy ottaa sen antamat mahdollisuudet käyttöönsä oppilaidensa ja itsensä hyväksi.

Ilomäen mukaan uuden teknologian käytön myötä oppimisessa hiljainen tieto voi tulla näkyväksi. Uusi teknologia tekee tutkivan oppimisen hyödyntämisen helpommaksi.

Uuden teknologian käyttö mahdollistaa helpommin useiden eri lähteiden käyttämisen vaivattomammin kuin perinteisillä keinoilla. Voidaan tutkia erilaisia lähteitä, miettiä niiden arvoa kriittisesti ja vertailla vastakkaisia näkemyksiä perusteineen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Materiaalin työstämisessä prosessit, jotka muuten tapahtuisivat hiljaisen tiedon tasolla, tulevat helpommin näkyviksi ja arvioitaviksi.

Opiskelu on muuttumassa opiskelijan ehdoilla tapahtuvaksi. Opiskelijan oman valinnan mahdollisuudet kasvavat ja hän voi itse ohjata hyvin pitkälle omaa oppimisprosessiaan.

Arina puhui parasiittisesta oppimisesta eli oppimisesta, jossa opiskelija opiskelee verkon kautta valitsemansa opettajan keskuudessa ilman tämän suoraa tietoisuutta asian tilasta.

Samalla kuin oppijan oman oppimisen mahdollisuudet kasvavat, tulevat kontaktit ja verkostuminen yhä tärkeämmiksi myös oman opiskelun kannalta. Oppija ei enää opiskele yksin norsunluutornissaan, vaan toimii yhteistyössä eri ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista ja valmiita yhteistyöhön, josta kaikki hyötyvät.

Ilomäen mukaan sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden merkitys kasvaa. Kurssimuotoiset lukiot ovat kuitenkin ristiriidassa tämän kehityksen kanssa. Sosiaalisen kasvamisen kontekstissa yhteisöllinen oppiminen vaatii luottamuksellista ja pitkäaikaista yhteisöä, joka kurssimuotoisessa lukiossa ei toteudu.

Kurssimuotoiset lukiot edustavat jo vanhentunutta ajattelutapaa ja individualistista oppimiskäsitystä. Yhteisöllisyyden kasvava merkitys on ristiriidassa sen kanssa. Oppija tarvitsee yhteisöä oppiakseen toimimaan sen kanssa yhteishyödyllisesti ja hyväksyttävällä tavalla.

Arina otti esimerkiksi sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden merkityksestä serenipidisen oppimisen, jossa esim. joku laittaa kaikki esityksensä nettiin koko ajan, ja joku toinen jatkaa ehkä materiaalin työstämistä ja tekee siitä jotain uutta.

Avoimien oppiresurssien ideaali on jo nyt toteutunut käytännössä, vaikka onkin vasta kehittymisvaiheessaan. Wikipedia, Wikiopisto jne. ovat osoittaneet elinvoimansa ja ovat viitoittamassa tietä kohti uudenlaista oppimiskulttuuria. Suljettujen oppiresurssien aika on päättymässä, sillä niiltä puuttuu vapaiden ja avoimien oppiresurssien jatkuvan kehittymisen mahdollisuudet siinä mittakaavassa kuin ne avoimissa resursseissa toteutuvat.

Avoimien oppiresurssien hyödyntäminen edellyttää pääsyä Internet:iin ja riittävää konekantaa oppilasta kohti, jotta niitä voitaisiin hyödyntää jokapäiväisessä koulu- ja opintotyössä. Tehdäänkö tämä tietokoneilla vai mobiililaitteilla tai jollain muulla riippuu teknologian kehityksestä ja taloudellisista seikoista.

Ilomäen mukaan uuden teknologian käyttö ei ole kuitenkaan mikään yksiselitteinen vastaus innovatiivisuuden lisäämiseen. Ilomäki kertoi Espoolaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan suuri aika oppitunnista menee teknologian kanssa sähläämiseen.

Opetushenkilökunnalla tulee olla riittävä koulutus opetusteknologian käyttöön sekä teknisessä että pedagogisessa mielessä. Tätä tietämystä tulee lisäksi päivittää koko ajan, sillä kehityksen vauhti on huimaa.

Arinan mukaan oppimisen uusi paradigma on oppijakeskeinen oppiminen. Oppimisen keskipisteenä on Minä. Oppimisympäristö 2.0 on verkostunut. Kuitenkaan mikään instituutio ei tarjoa näitä mahdollisuuksia. Oppimisympäristöt ovat suljettuja.

Jos koulu haluaa pysyä hengissä koko ajan kovenevassa kilpailussa, sen täytyy olla valmis muuttamaan omia toimintatapojaan ja kulttuuriaan. Koulu ei enää ole välttämätön edellytys oppimiselle ja se voi olla jopa huonompi vaihtoehto sellaisille henkilöille, joilla on riittävät edellytykset oppia autotelisesti.

Teemu Arinan mukaan teollisen kauden jäänteet näkyvät koulujärjestelmässä. Esimerkkinä uusista lähestymistavoista oppimiseen hän antoi esimerkin omasta elämästään: hän ei mennyt yliopistoon, vaan perusti yrityksen 16 vuotiaana. Arinan mukaan informaalissa oppimisessa opitaan eniten asioita.

Sosiaalinen media ei yksinään ole kuitenkaan yksiselitteinen vastaus oppimisen tarpeisiin. Ilman sitä tukevaa pedagogiikkaa ja oppimisen kulttuuria se voi jäädä helposti vain viihtymisen välineeksi.

Ilomäen mukaan Sosiaalisen median kanssa on samantyyppisiä ongelmia kuin teknologisten innovaatioiden kanssa. Sosiaalisen median on oltava äärimmäisen inspiroivaa. Vain pieni osa teknologian innovaatioista hyväksytään käyttöön. Innovaatio muuttuu innovaatioksi vasta ajan kautta. Sellaiset asiat hyväksytään ja otetaan käyttöön, jotka tuovat lisäarvoa.

Oppijan pitää kokea sosiaalinen media hyödylliseksi ja oppimista motivoivaksi asiaksi. Se ei saa jäädä vain irrallisiksi välineiksi, joilla voi tehdä hauskoja juttuja hauskassa seurassa. Sosiaalisen median välineiden käyttöä tulisi opiskella ja harjoitella niiden hyötykäyttöä. Olen osallistunut kahteen erinomaisen hyödylliseen ja erilaiseen kurssiin (Pedacasting ja Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen), jotka ovat vastanneet juuri näihin tarpeisiin.

Arinan mukaan yhteiskunnan monimutkaisuus lisääntyy koko ajan. Yhteiskunta on muuttunut verkostoyhteiskunnaksi, jonka verkostot ovat hajautettuja. Jos Darwin olisi elossa, Arina soittaisi hänelle Skypellä.

Paluuta menneeseen ei enää ole. Meidän on otettava uuden teknologian ja sosiaalisen median antamat mahdollisuudet käyttöömme ja hyödynnettävä niitä itsemme kehittämisessä.

Ilomäen mukaan länsimainen koulu ei ole yleensä käyttänyt teknologian antamia mahdollisuuksia opetuksen kehittämiseen. Tietotekniikan käyttö on Suomessa edelleen vähäistä. Joissain kouluissa käytetään jopa vähemmän kuin ennen. Syinä tähän on luokkakokojen kasvu, mamu-oppilaat ja erityistarpeiden kasvu.

Suomi on panostanut tietotekniikan hankintaan kouluissa, mutta pedagogiset valmiudet tämän teknologian hyödyntämiseen ovat jääneet liian vähälle.

Arinan mukaan on olemassa aitoa koulujen välistä eriarvoistumista. Sama tilanne on käymässä sekä terveydenhuollossa että kouluissa. Eriarvoistumisen esimerkkinä ovat keskustan koulut, joissa oppilaina on lähinnä valkoisia suomalaisia.

Ilomäen mukaan uuden teknologian suhteen on olemassa kahdenlaisia kouluja: Kivoja pilottikouluja, jotka ovat mukana muutoksessa, ja koulujen enemmistö, joille TVT on annettu ylhäältä käyttöön, ja jotka edustavat hidasta muuttumista. Nämä jälkimmäiset koulut ovat jääneet jälkeen kehityksestä.

On todella huolestuttavaa, jos eriarvoistuminen Suomessa lisääntyy. Uuden teknologian hallinnan merkitys työmarkkinoilla lisääntyy koko ajan. Oppilaille tulee taata asuinpaikastaan, sosiaalisesta taustastaan ja etnisestä alkuperästään riippumatta tasa-arvoiset mahdollisuudet oppia teknologian käyttöä ja hyödyntää niitä opinnoissaan.

Ilomäen mukaan opettajat käyttävät jatkuvasti enemmän Internetin palveluja arkielämässään, mutta eivät käytä niitä opetuksessa. Keskittyminen teknologiaan pedagogiikan sijaan on vaikuttanut tähän kehitykseen. Tämä on suomalainen ongelma. Suomalaiset pohtivat asioita insinöörimäisesti.

Joskus myös sosiaalisesta mediasta puhuttaessa keskitytään välineisiin ja erilaisiin hienoihin teknisiin ominaisuuksiin ja erityisterminologiaan. Kuitenkin sosiaalinen media on nimenomaan SOSIAALISTA ja ilman vuorovaikutusta, verkostumista ja yhteisöllisyyttä sosiaalisuus jää pelkäksi puheeksi.

Arinan mukaan, kun kompleksisuus lisääntyy, muutokset ajassa näyttävät lisääntyvän. Kuilu koulujärjestelmän ja yhteiskunnan välillä kasvaa, kun kehitys nopeutuu.

Koulu ei voi jäädä paikalleen ihmettelemään muutosta yhteiskunnassa, vaan on lähdettävä etujoukoissa vastaamaan sen vaatimuksiin. Oppijoille on luotava edellytykset vastata näihin tulevaisuuden haasteisiin.

Ilomäen mukaan on olemassa kulttuurinen ero aikuisten ja nuorten tieto- ja viestintätekniikan käytössä. Nuorilla ei ole olemassa erikseen tietokoneita, vaan ne ovat vain osa kokonaisuutta. Paitsi aikuisten ja nuorten välinen kuilu, on olemassa myös: sukupolvien välinen kuilu ja sukupuolten välinen kuilu (tässä on tapahtumassa muutos tytöillä).

Insinöörimäinen ajattelu keskittyy välineisiin ja teknisiin ominaisuuksiin, jotka ovat tärkeitä asioita, mutta sosiaalisen median käytössä ne ovat vain välineitä, jotka mahdollistavat sosiaalisen median käytön.

Arinan mukaan ensimmäistä kertaa nuori sukupolvi voi opettaa monia asioita vanhemmalle sukupolvelle. Sosiaalinen verkosto lisää mahdollisuutta tavata muita ihmisiä myös todellisessa maailmassa. Lapsi, jolle annetaan vastuuta kaksi vuotiaana, oppii kantamaan vastuuta.

Opettajien täytyy miettiä omaa toimintakulttuuriaan uusiksi. Opettaja ei enää voi olla tiedon välittäjä, joka puhuu ja oppilaat kuuntelevat. Opettajan rooli on muuttunut opettajasta oppimisen ohjaajaksi ja pedagogiseksi asiantuntijaksi. Opettajalla ei ole enää yksinoikeutta opettamiseen. Oppilaat voivat opettaa toisia oppilaita ja myös opettajia. On myös hyvä muistaa, että opettaminen on yksi parhaista oppimisen muodoista.

Arinan mukaan netissä on enemmän laadukasta oppimissisältöä kuin yhdessäkään oppimisympäristössä, jos se vaan osataan löytää sieltä.

Internetissä olevia oppimissisältöjä ei voi enää jättää huomiotta. Ne tulee ottaa aktiiviseen käyttöön ja edelleen muokattaviksi uusiksi sisällöiksi.

Ilomäen mukaan teknologia ei ole mikään katalysaattori. Tietokoneet eivät sinällään saa muutosta aikaan kouluissa. Jos uusi teknologia vaatii hirveästi työtä ja välitunnit menevät siihen, se ei tule leviämään.

Uusi teknologia ja sosiaalisen median käyttö tulee tehdä opettajille motivoivaksi ja helpoksi käyttää. Sen tulisi helpottaa ja tehdä työ mielenkiintoisemmaksi. Opettajan tulisi saada onnistumisen kokemuksia ja tuntea kehittyvänsä opettajana. Hänelle pitää luoda mahdollisuuksia kehittää pedagogista tietämystään uusien tavoitteiden ja keinojen mukaisiksi.

Arinan mukaan infoähky eli suunnaton informaation määrä muuttaa siihen suhtautumista. Ei ole oleellista katsoa yhtä viestiä, vaan kokonaisuutta ja nähdä siinä hahmoja. Tarvitaan uusia taitoja nähdä samanaikaisesti useita eri informaatioita samasta asiasta, niiden välisiä suhteita jne.

Internetin mukanaan tuoma suunnaton informaation määrä edellyttää oppijoilta uusia taitoja. Tämä edellyttää koulua kehittämään omaa toimintaansa, pedagogiikkaansa ja oppisisältöjään vastaamaan uuden oppimiskulttuurin tarpeita. Tiedonhaku-, lähdekritiikki- ja kokonaisuuksien hahmottamisen taitojen merkitys kasvaa koko ajan.

Arina kysyi esityksensä lopuksi: Tarvitaanko enää koululaitosta ja luokkahuonetta? Ja vastasi itse: Edelleen täytyy osata kirjoittaa, laskea ja lukea...

Vielä tarvitaan perustaitoja, jotka perusopetus opettaa. Mutta myös nämä perustaidot voidaan opetella ilman koulua. Monet lapset oppivat lukemaan jo ennen koulunkäynnin alkamista. Hyvin suuri osa lapsista oppisi lukemaan myös ilman koulua. Koulun täytyy ottaa kehitystehtävä vakavasti, jos se haluaa turvata olemassaolonsa oikeutuksen.

Wikinää netissä

Tässä kirjoituksessa lähestytään lähinnä Wikipediaa eri näkökulmista liittyen Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottamisen kurssiin Wikiopistossa.

Dirk Riehlen haastattelun kohteina olivat 2006 Angela Beesley, Elisabeth Bauer ja Kizu Naoko, jotka kaikki ovat johtavia toimijoita Wikipediassa. Haastattelun otsakkeena oli “Miten ja miksi Wikimedia toimii”.

Wikipedian olemassaolon suhteen Angela Beesley sanoi sen olevan olemassa tarjotakseen maailmanlaajuisesti saatavilla olevaa, vapaata (sekä puolueetonta että ilmaista), tietosanakirjamaista (todennettavissa olevaa ja puolueetonta) lähdettä kaikille ihmisille omalla kielellään. Wikipedia kehittyy koko ajan tähän suuntaan. Tiedon luotettavuuden kriteerit ovat varmasti yksi tärkeimmistä ongelmista sen kehityksessä.

Elisabeth Bauerin mukaan Saksan Wikipedian tavoite on sama kuin kaikkien muidenkin Wikipedioiden: luoda tietosanakirja. Saksalaiset kuitenkin tuntuvat ottavan tämän vähän vakavammin kuin muut. Saksalaisille tärkeintä tuntuvat olevan laatukriteerit. He haluavat olla se kaikista paras Wikipedia. Englantilaisille taas määrä tuntuu olevan tärkeintä. He haluavat olla se isoin Wikipedia.

Kizu Naokon mukaan japanilaiset haluavat luoda vapaan (sekä riippumattomuus että ilmaisuus) tietosanakirjan, jolla voimaistaa maailmaa älyllisesti. Japanilaisten näkökulmassa Kizu Naokon mukaan minua kiehtoo globaali näkökulma: maailman älyllinen voimaistaminen. Minulle läheistä on maailmankansalaisen näkökulma. Koko maailma hyötyy Wikipedian kehityksestä. Se ei jää vain kaikista rikkaimman osan yksinoikeudeksi, jolla juopa kehittyneiden ja kehitysmaiden välillä vain kasvaa.

Wikipediassa useimmat ihmiset alkavat editoijina tai sisällön tuottajina. Suurin osa myös pysyy tässä roolissa. Tämän jälkeen monet erilaiset roolit ovat mahdollisia. Luultavasti näkyvin näistä on ylläpitäjän asema.

Internetissä on muodostumassa uusi maailmanjärjestys. Se ylittäö vanhat kansallisvaltio- ja poliittiset rajat. Itseorganisoituvana yhteisönä Wikipedia luo omat sääntönsä ja arvonsa ilman ulkopuolista lainsäädäntöä. Jossain vaiheessa nämä toimintamallit saattavat siirtyä ympäröivään yhteiskuntaan muuttaen sitä kohti yhtenäistä maailmanvaltiota.

Artikkelin mukaan Wikipedian sisällöntuotannossa väite "kollektiivisen älyn" tai "kollektiivisen viisauden" merkityksestä: “kun on tarpeeksi tekijöitä, artikkelin laatu yleensä paranee”, ei pidä paikkaansa. Parhaat artikkelit Wikipediassa on yleensä kirjoittanut yksi tai muutama tekijä, joilla on asiantuntemusta aiheesta. Tässä suhteessa Wikipedia ei eroa klassisesta tietosanakirjasta. Tämä tieto oli kieltämättä minulle vähän pettymys. Wikipedia ei ole pystynyt muuttamaan tiedon tuottamista kollektiivisemmaksi.

Suurin haaste artikkelin mukaan Wikipedialle on säilyttää se, mikä teki Wikipediasta sen, mikä se on: perinteinen Wiki-malli: olla avoimesti muokattavissa. Ympäristössä on paineita sulkea tätä avoimuutta tiedotusvälineiden taholta, jotka yleensä keskittyvät sivustojen puutteisiin.

Yksi keskeisistä Wikipedian ongelmista on parantaa laadunvarmistusta. Lisäksi toimijoiden mukaan Wikipedian on tultava paremmaksi käyttäjien kouluttajiksi, mukaan lukien sekä lukijat että tekijät. Käyttäjien tulisi tietää, että Wikipediaa ei tulisi käyttää ainoana lähteenä. Myös akateemisen maailman täytyy pohtia vakavasti Wikipedian merkitystä ja luotettavuutta. Sitä ei voi enää sulkea ulkopuolelle epäluotettavana, vaan sen mahdollisuudet tulee ottaa kriittisesti käyttöön.

Fernanda B. Viégas, Martin Wattenberg, and Matthew M. McKeon tapaustutkimuksessa “Wikipedian salattu järjestys” esitellään Featured Article (FA) yhtenä Wikipedian sisäisistä palkkiojärjestelmistä. FA-artikkeli nostetaan Wikipediassa viikottain esille erinomaisena artikkelina ja se toimii myös kannustimena monille Wikipediaan sisältöä tekeville. On kunnia-asia saada artikkelilleen tämä tunnustus.

Wikipediassa on siis eräänlainen sisäinen palkitsemisjärjestelmä. Perinteisesti palkitseminen on ollut materiaalista (lähinnä rahaa). Wikipediassa palkitseminen tapahtuu esille nostamisella. Sen voidaan ajatella olevan tehtävän sisäistä palkitsemista.

Artikkelissa esitellään myös erityisen kiinnostava Yochai
Benklerin ehdottama viitekehys, joka liittyy avoimen lähdekoodin kehitykseen, Wikipediaan sekä useaan muuhun verkossa toimivaan järjestelmään. Juuri niihin asioihin, joita opiskelemme myös omalla kurssillamme. Benklerin mukaan nämä järjestelmät edustavat uudenlaista taloudellista järjestelmää, joka eroaa sekä yrityksistä että markkinoista: vertaistuotantoon. Toisin kuin muut organisaatiomenetelmät, kuten markkinat ja yritys, vertaistuotanto on riippuvainen yksittäisistä toimista, jotka on itse valittu ja hajautettu, eikä hierarkkisesti määritetty.

Tavallaan ollaan harjoittelemassa uudenlaista maailmanjärjestystä. Wikipedia on pienessä mittakaavassa osoittanut sen toimivuuden. Uskallan väittää, että Wikipedia on tällä hetkellä maailman käytetyin tietosanakirja. Wikimedian kautta tämä kehitys tulee laajenemaan yhä uusille alueille. Jos haluamme, meillä on Wikipediassa valmis konsepti maailmanvaltion luomiseen. Provosoin tietysti tarkoituksella!

Pieni ihminen Internet-jättiläisen olkapäillä näkee pidemmälle

Pieni ihminen Internet-jättiläisen olkapäillä näkee pidemmälle. Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottamisen kurssi on edennyt kolmannelle viikolleen ja käymme käsiksi taustafilosofioiden viidakkoon.

Miten valistuksesta, kirjastoaatteesta, vapaasta sivistystyöstä ja vapaiden ohjelmistojen liikkeestä löydetään taustafilosofiaa vapaiden/avointen oppiresurssien tuottamiseen?

Valistus korosti järjen ja tiedon merkitystä tavoitteenaan uusi uljas ihminen 1700-luvun jälkipuoliskolla. Valistusajattelijat nostivat järjen ja tieteen mystiikan ja uskonnon edelle sekä vaativat tasa-arvoa säätyoikeuksien sijaan. Vapaiden ja avoimien oppiresurssien mukana tuomme nyt omalla 2000-luvullamme ehkä samantyyppistä sanomaa omalle aikakaudellemme. Avoimuus tuo tiedon periaatteessa kaikkien ulottuville riippumatta tuloista tai maantieteellisestä sijainnista. Tämä voi toteutua siinä vaiheessa, kun kaikilla maapallomme ihmisillä on pääsy Internetiin. Suomi on ilmeisesti tässä asiassa yllättäen yksi edelläkävijämaista. Luin tästä suureksi ilokseni uutisesta syötteenlukijastani tänään.

Luultavasti suuri osa meistä käyttää Wikipediaa päivittäin. Valistusajattelijoiden yksi suurimmista voimannäytteistä oli Ensyklopedia. Wikipedia – THE FREE ENCYCLOPEDIA, vapaa tietokirja, voi olla yksi suurimmista voimannäytteistä, joihin vapaiden ja avoimien oppiresurssien liike on tähän asti pystynyt. Samalla se on osoittanut, minkälaiset uskomattomat voimavarat voivat niiden kautta aueta koko ihmiskunnan käyttöön.

Suomen suurin ja vanhin tieteellinen kirjasto, Kansalliskirjasto, on joutunut uusien haasteiden eteen samoin kuin varmasti kaikki kirjastot. Ilkka Tuomi esityksessään Kuopion kirjastopäivillä 8.6.2007 “TEKIJÄNOIKEUDET JA KIRJASTOJEN TULEVAISUUS” asettaa koko kirjastolaitokselle muutospaineita:

1. Tarvitaanko kirjastoa enää tilana, kun uusia kopioita kirjoista ja tiedostoista voidaan tuottaa napin painalluksella ja lähes ilmaiseksi?
2. Tuleeko kirjaston tehtäväksi sen sijaan toimia kommunikaation keskeisenä instituutiona?
3. Edustaako kirjasto tulevaisuudessa yhteistä ja yhteiskunnallista intressiä kommunikaation ja tekijänoikeuksien kentällä?
4. Tuleeko kirjastosta tietoyhteiskunnan tietohuollon tuottaja?
5. Voiko jonain päivänä saada verkon kautta samat kirjaston palvelut vaikka sähköisellä henkilökortilla kuin kävelemällä sisään kirjaston ovesta?
6. Siirtyykö kirjastolle digitaalisen ajan muistin hoitamisen tehtävät?
7. Tuleeko kirjastosta severipankki ja blogien ja sähköisten viestien talletuslokero?
   
   

Oli vastaus näihin kysymyksiin sitten millainen vain on selvää, että kirjastoinstituutio tulee muuttumaan tavalla tai toisella. Kansalliskirjaston tehtävä useiden kansallisten tietokantojen pidossa kuten Suomen kansallisbibliografia Fennica, kansallisdiskografia Viola, yliopistokirjastojen yhteistietokanta Linda ja kansallinen artikkelitietokanta Arto, edellyttää näihin kysymyksiin vastaamista. Lisäksi Kansalliskirjastossa toimii Kansallinen elektroninen kirjasto FinELib, joka huolehtii keskitetysti elektronisten aineistojen hankinnasta yliopistoille, ammattikorkeakouluille, tutkimuslaitoksille ja yleisille kirjastoille.

Kirjastot ovat siis luultavasti suurten mullistusten edessä. Yksi tärkeä kysymys, johon täytyy yrittää löytää vastaus on tekijänoikeuksien ongelma. Tiukassa muodossaan copyright sisältää yksinoikeudet teoksen kopiointiin, muuttamiseen ja julkaisemiseen. Kirjastolaitoksen perustehtävä tiedon välittäjänä on edistää “yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä.” Miten tiukka tekijänoikeuksien tulkinta sopii yhteen kirjaston perustehtävän kanssa?

Tekijänoikeuksien historia alkaa vuodelta 1709 ensimmäisen tekijänoikeuslain “Statute of Anne” myötä Isossa Britanniassa, jonka tarkoituksena oli kannustaa luovaan toimintaan. Siinä tekijälle annettiin neljäntoista vuoden oikeus teostensa (kirjojen) painamiseen yksinoikeudella. Aikaa voitiin jatka vielä neljällätoista vuodella, jos tekijä oli elossa ensimmäisen jakson päättyessä. Tämän jälkeen teos oli vapaasti yleisessä käytössä (public domain).

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet suuresti tämän sopimuksen kirjoittamisajankohdasta. Digitaalisessa muodossaan tiedon kopiointi, säilyttäminen ja siirtäminen ovat muuttuneet aivan oleellisesti. Teknologian räjähdysmäinen kehitys jättää lainsäätäjät auttamatta jälkeen tekijänoikeuskysymyksissä. Tärkeätä on myös kysyä sitä, ajavatko tekijänoikeudet enää alkuperäistä tarkoitustaan eli kannustavatko ne luovaan toimintaan. Voi olla, että ne myös ehkäisevät sitä.

Internet on mahdollisuuksillaan luonut kokonaisen uuden innovaation ja luovuuden mallin. Käyttäjät eivät enää ole vain kuluttajia, vaan heistä on tullut sosiaalisen median myötä myös tuottajia. Kuluttajat ja käyttäjät ovat itse kehittämässä ja luomassa uusia tuotteita ja palveluita (user innovation). Käyttäjät luovat uutta sisältöä ja tiedonhakumenetelmiä (tagit, folksonomiat). Kenen tekijänoikeuden piiriin nämä yhteisesti tuotetut tuotteet kuuluvat?

Vapaat ja avoimet resurssit olisivat vastaus moniin näistä hankalista kysymyksistä. Kuten vapaita ohjelmistoja, niitä voisi käyttää, tutkia, muuttaa ja jakaa edelleen vapaasti. Varsinkin kun puhumme tiedosta, tämä asia vielä korostuu. Tieto rakentuu aina aikaisemmalle tiedolle. Kukaan ei “keksi” sitä tyhjästä, vaan tarvitaan suuri määrä pohjatietoa uuden oivalluksen pohjaksi. Tiedon tulisi olla kaikkien maailman ihmisten yhteisessä omistuksessa niin, että kaikki pääsisivät siitä hyötymään ja sitä edelleen kehittämään kaikkien hyödyksi. Koulutus on yksi tie tähän päämäärään ja toinen on Internet.

Popular education, kansanopistot, työväenopistot ja muu vapaa sivistystyö ovat saaneet vaikutteita valistusajan kasvatusajattelusta koulutuksen ulottamisesta myös alempiin yhteiskuntaryhmiin . Learning by doing –ajattelu on myös hyvin lähellä valistusajan kasvatusideaaleja, joissa korostettiin kokemukseen perustuvaa opetusta ja käytännön harjoittelemista. Elinikäinen oppiminen ja valistuksen idea aikuisten jatko-opetuksesta ovat myös lähellä toisiaan. Historia tuntuu toistavan itseään spiraalimaisesti hiljaa kehittyen.

Elämme suurien mahdollisuuksien aikaa Internet-jättiläisen olkapäillä.

Miksi sosiaalisen median mahdollisuudet eivät ole yleistyneet

Kirjoitan tätä postia liittyen “Harppaus avoimeen oppimiseen” –opintopiiriin. Kuitenkin tämä kysymys koskee meitä kaikkia. Onko maailma muuttamassa tasa-arvoisemmaksi, vai meneekö se sittenkin päinvastaiseen suuntaan. Sosiaalisen median myötä on kaikille niille, joilla on mahdollisuus päästä Internet:iin, tullut lukematon joukko erilaisia välineitä ja sivustoja, joita hyödyntää. Toisaalta ne, jotka jäävät tämän kehityksen ulkopuolelle, jäävät ilman näitä mahdollisuuksia.

Olen siinä käsityksessä, että suurimmalle osalle suomalaisista pääsy Internet:iin ei ole ongelma. En tiedä tarkkaa tilannetta, mutta käsitykseni mukaan suurimmassa osassa suomalaisista kodeista on myös tietokone Internet-yhteyksin. Jos näin on asian laita, myös pääsy sosiaalisen median keitaille on avoinna.

Olen itse ollut hyvin kiinnostunut tietotekniikasta ja sen mahdollisuuksista, mutta jostain syystä olin jäänyt sosiaalisesta mediasta paitsi siihen asti, kun menin Pedacasting-koulutukseen. Yksi syy tähän saattoi olla Facebook, jota näin käytettävän työpaikallanikin tauoilla. Ihmiset olivat ladanneet sinne valokuviaan ja kertoilivat viimeisiä juoruja (näin ainakin ajattelin). Tuollaiset asiat eivät minua kauheasti kiinnostaneet. En osannut yhdistää sosiaalista mediaa (en tietenkään myöskään vielä tuntenut edes termiä) opiskeluun ja oppimiseen. Pedacasting-koulutuksen myötä minulle kuitenkin avautui aivan uusi näkökulma koko sosiaaliseen mediaan. Sehän antaa aivan uskomattomia mahdollisuuksia itseopiskeluun ja myös opiskeluun erilaisissa yhteisöissä, ja näiden erilaisia yhdistelmiä.

Käytän Google –syötteenlukijaa, johon minulle tulee joka päivä valitsemiltani sivuilta reilut tuhat otsaketta, joista löytyy lähes päivittäin joitakin helmiä. Tallennan niitä yleensä Diigo –kirjanmerkkipalveluun ja myös Delicious –palveluun, vähän riippuen tilanteesta. Olen mukana muutamissa Diigo –ryhmissä, joista minulle tulee päivittäin linkkivinkkejä sähköpostiin. Tämän lisäksi olen Twine:ssa, joka on vähän vielä alkeellista yritelmää semanttisesta web:stä. Twine:ssa olen mukana useissa eri ryhmissä ja olen itsekin aloittanut pari ryhmää. Tässä olen maininnut vain muutaman ensiksi mieleen tulleen asian, jotka kaikki toimivat aivan uskomattoman hienosti oppimisen ja opiskelun tukena.

Mikseivät nämä uskomattoman hienot mahdollisuudet sitten ole yleistyneet? Vaikka ne ovat olleet jo jonkin aikaa olemassa, on varmasti vielä paljon ihmisiä, jotka ovat onnistuneet pysymään niistä tietämättöminä. Osalle syynä saattaa olla samantyyppiset ennakkoluulot kuin itsellänikin oli. Miten tämän asiantilan voisi sitten muuttaa? Opettajana uskon tietysti koulutuksen voimaan. Koulujen tulisi mielestäni olla tässä edelläkävijöinä. En epäile yhtään sitä, etteivätkö oppilaat olisi valmiita tähän. He saattavat jopa olla näissä asioissa paljon pitemmällä kuin opettajat. Opettajien tulisi kuitenkin hyväksyä tämä tosiasia ja olla valmiita oppimaan asioita oppilailtaan.

Opettajan merkitys ei kuitenkaan välttämättä tule vähenemään. Opiskelu ja oppiminen eivät ole yksinkertaisia asioita. Niihin ei riitä erilaisten välineiden ja tekniikoiden tuntemus. Tarvitaan myös pedagogista näkemystä ja suunnittelua, kykyä osata erottaa tärkeät asiat vähemmän tärkeistä sekä kokonaisuuksien hahmottaminen eli se, mihin ollaan menossa. Kaikessa tässä opettajien ammattitaito on kullanarvoista. Voi olla niin, että koko opettajan ammattikuva täytyy ajatella kokonaan uudelleen. Tulevaisuuden opettajuuteen valmistautuminen tulisi aloittaa jo nyt.