SomeTime2011 - kaksi päivää flow-tilassa

Heikki Hallantie ja Otto Romanowski

Kesäloman alkaessa olen yleensä aina pari ensimmäistä viikkoa zombie-olotilassa eikä tämän kesäloman alku muodostanut poikkeusta. Päätin kuitenkin osallistua SomeTime2011 -tapahtumaan Espoon Otaniemessä Aalto Design Factory:lla. Se oli oikea ratkaisu!

Maaginen avaus

Heikki Hallantien innostavien ja ajatuksia herättävien alkusanojen jälkeen alkoi maaginen kokemus: Tassu Takalan ja Otto Romanowskin So(m)me(r)Time -audiovisuaalinen installaatio. Sen viesti kulki suoraan sieluun ja koin syvän ymmärryksen tunteen siitä, miksi sosiaalinen media on saanut minut valtoihinsa. Verkostoitumisen tapahtuessa silmien edessä koin tunteen laajennetun mielen syntymisestä.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä blogissa, mutta tämä installaatio sai minut ymmärtämään sen kauneuden.  Olin ajatellut sitä henkilökohtaisena mielen jatkeena, mutta nyt tajusin sen tarkoittavan ehkä vielä joskus ryhmän tai jopa koko ihmiskunnan yhdistettyä tajuntaa. 

Sana-assosiaatiopeli

Heikki Hallantie ja Tuija Aalto

Musiikkivideo-installaation takia oli zombie-tilani mennyttä ja lähentelin flow-tilaa. Tuija Aallon oivaltava sana-assosiaatiopeli Twitterin avulla palautti jälleen maanpinnalle ja kertoi julman, mutta toiveita herättävän totuuden siitä, miten vanhempi X-sukupolvi ja uudempi Y-sukupolvi eroavat toisistaan. Kuvasta voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä:

Tuija Aalto ja X- ja Y-sukupolvi

#SomeTime -prosessin yhteys #MOOC -ilmiöön


Maaginen avaus päättyi Irmeli Aron onnistuneeseen unkeynote:iin, jossa uskaliaasti tuotettiin yhteisöllisesti tietoa Twitterin, FB:n ja Qaikun avulla hashtagillä #change11. Syksyllä 2011 olisi tarkoitus kokeilla ensimmäistä suomalaista MOOC:ia (Massive Open Online Courses). Yes!


Somegradut ja diplomityöt

Anne Rongas

Kun Anne Rongas on lavalla lähtee sosiaalinen media lentoon! Sosiaalisen median tutkimus esittäytyi ja keskustelu lähti käyntiin innostuneena. Sosiaalisen median tutkijat pääsivät verkostoitumaan keskenään ja ideoista ei ollut puutetta. Tästä ryhmästä tullaan vielä kuulemaan!


Myös Afrikka oli paikalla

Heikki Hallantie esitteli aluksi tilannetta Burundissa, 61 % pojista ja 40 % tytöistä osaa lukea. Koulutuksen tila on heikko johtuen maan äärimmäisestä köyhyydestä. Meillä oli myös suora yhteys Capetownin R-labsiin. Oli mahtavaa keskustella suoraan niistä upeista sosiaalista mediaa hyväksi käyttävistä projekteista, joita siellä on käynnissä. Mielenkiintoista oli kuulla, kuinka mobiilitekniikkaa käytetään hyväksi Internet-yhteyksien ja tietokoneiden puutteessa. Avoimien oppimisen resurssien (OER) tärkeys tuli jälleen kerran esille. Internet-yhteydet on jo tunnustettu ihmisoikeuksiksi. Samoin täytyy olla asia oppimisen resurssien suhteen!


Näkymätön oppiminen -keskustelutilaisuus

Sain myös itse kunnian avata keskustelutilaisuuden näkymättömästä oppimisesta ja oppimisen tulevaisuudesta. Johdantona soitin Miguel Matamorosin Son de la Loma -kappaleen tres:llä säestäen. Syynä tähän oli omat vahvat oppimisen kokemukseni formaalisen opetuksen ulkopuolisesta oppimisesta, joita sekä tres:in soitto että espanjan kieli hyvin edustavat.


Kerroin vielä lyhyesti näkymättömän oppimisen protoparadigmasta ja siitä, että tärkeintä on se miten opitaan, ei mitä opitaan. Tämän jälkeen siirryttiin Google Docs:iin, Twitteriin ja Qaiku:uun kommentoimaan näkymättömän oppimisen kymmentä avainideaa. Kommentit löytyvät Ning:stä ja toivon, että kommentointi jatkuu!


Lopuksi koottiin ajatuksia, joita nämä ideat olivat herättäneet. Syntyi myös keskustelu, joka oli täynnä luovia ideoita, käytännön realismia ja rohkeata tulevaisuuden suunnittelua! Aika loppui kesken, mutta kaikki halusivat jatkaa keskustelua. Nälkä, ajan kulu ja ulkoiset motivaatiot unohtuivat... Olimme flow-tilassa!


Oli suuri kunnia saada osallistua SomeTime2011 -tapahtumaan. Suurkiitos kaikille järjestäjille ja Heikki Hallantielle tästä suurenmoisesta tapahtumasta! 

Sosiaalisen median verkkoyhteisöt

TIETY - Tietotyötutkinnon kouluttajakoulutukseen liittyen sain tehtäväksi antaa ohjeistusta opettajille ja oppilaille, mitä asioita tulee huomioida viestinnässä sosiaalisessa mediassa silloin, kun opetuksessa otetaan käyttöön sosiaalisen median verkkoyhteisöjä.


Ensiksi piti tietysti määritellä, mitä verkkoyhteisöllä tarkoitetaan. Löysin tällaisen aika hyvältä vaikuttavan määritelmän:


"Verkkoyhteisö on yhteisö, jonka jäsenten välinen vuorovaikutus tapahtuu pääasiallisesti tietoverkon välityksellä."


Olen jo pitkään halunnut kokeilla Prezi-esitystyökalua ja päätin toteuttaa annetun tehtävän sillä. Ajattelin laatia ensin jonkilaisen mindmap:in asiasta, jotta saisin esityksen toteutettua loogisesti. Mindmap:in laadinnassa ja muutenkin käytin lähdemateriaaleina "Kalliala, E. & Toikkanen, T. 2009. Sosiaalinen media opetuksessa." -kirjaa, Someopiston verkkoyhteisöt-sivua, Sosiaalisen median työpajojen yhteisöt-sivua, Itä-Suomen Yliopiston: Mitä verkkoyhteisöissä voi tehdä? -sivua sekä Wikipediaa. Niiden avulla sainkin luotua mielestäni varsin loogisen kokonaisuuden, jota tässä vielä vähän arvioin. Blogin loppuun upotan vielä tekemäni Prezi-esityksen.

Verkkoyhteisöt voidaan jakaa ominaisuuksiensa ja toimintojensa perusteella kolmeen kategoriaan:

1. Yleiset verkkoyhteisöt,
2. Sisällön mukaan profiloituvat verkkoyhteisöt sekä
3. Verkkoyhteisöpalvelut


Näistä yleisille verkkoyhteisöille on ominaista se, että niihin voi periaatteessa kuka tahansa liittyä jäseneksi. Edelleen yleiset verkkoyhteisöt voi jakaa kolmeen alakategoriaan eli


a. Vapaa-ajan käyttö
b. Mikroblogit
c. Ammatilliset verkkoyhteisöt


Vapaa-ajan käyttöön tarkoitetuista yleisistä verkkoyhteisöistä otin esimerkeiksi Facebook:in, MySpace:in ja Second Life:in. Second Life kuuluu itseasiassa virtuaalimaailmoihin, mutta sen voidaan katsoa kuuluvan myös tähän alakategoriaan.


En itse käytä Facebook:ia opetuksessa, mutta tiedän että monet käyttävät. Sitä voi käyttää opetuksessa yhteiseen kommunikaatioon ja tiedonjakoon.


En käytä myöskään MySpace:iä opetuksessa, eikä se siihen ehkä kovin hyvin sovellukaan. MySpace on muutenkin menettänyt merkitystään. Se toimii kuitenkin edelleen. Siihen voi luoda oman käyttäjäprofiilinsa ja blogin. Siihen voi lisätä musiikkia, videoita ja kuvia.


Second Life on mielestäni näistä kolmesta se, joka vaikuttaa kaikista lupaavimmalta opetuksen käyttöön. Second Life:iin on jo toteutettu lukuisia tähän tarkoitukseen liittyviä "saaria" yliopistojen ja muiden toimesta. Second Life:in vahvuus on läsnäolon tunne, joka voi tehdä siitä jopa luokkahuoneen tai luentosalin korvaajan. Myös kieltenopetukseen se antaa paljon mahdollisuuksia erilaisin vuorovaikutusta käyttävien elementtien avulla.


Toinen vapaa-ajan käytön alaluokka "mikroblogit" on itselläni päivittäisessä käytössä itseopiskelun välineenä. Twitter on minulla kovemmassa käytössä, mutta suomalainen Qaiku on myös todella vakavasti otettava palvelu. Molemmat soveltuvat erinomaisesti back channel:ksi luennoille ja konferensseihin. Ehkä niitä voisi käyttää jopa koululuokassa tähän tarkoitukseen. Jos opettaja vielä seuraisi koko ajan oppilaidensa tweettejä, toisi se mahdollisuuden koko luokan reaaliaikaiseen vuorovaikutukseen ja osallistumiseen. Olisi siinä varmasti myös omat pulmansa ja varsinkin opettajalta se vaatisi uudenlaisen toimintakulttuurin omaksumista.


Kolmas vapaa-ajan käytön alaluokka on "ammatilliset verkkoyhteisöt", joista esittelin LinkedIn:in. LinkedIn antaa opettajalle mahdollisuuksia luoda erilaisia verkostoja esim. erikoisaloihin ja -taitoihin liittyen. Olen itse käyttänyt sitä autismiopetukseen liittyen ja se toimii erinomaisesti tässä tarkoituksessa. Tosin verkostojen luominen vaatii aikaa ja palveluun perehtymistä. LinkedIn:in kautta voi jopa saada työpaikan. Digitaalisen jalanjäljen merkitys kasvaa...


Sisällön mukaan profiloituvat verkkoyhteisöt tulevat kysymykseen silloin, kun kyseessä on ammattiin, harrastukseen tai muuhun mielenkiinnon kohteeseen liittyvä verkostoituminen.


Sisällön mukaan profiloituvat verkkoyhteisöt voidaan myös jakaa kolmeen alaryhmään:


a. Harrastusyhteisöt
b. Vertaisverkot
c. Ammatilliset yhteisöt opetuksessa


Harrastusyhteisöt liittyvät nimensä mukaisesti johonkin harrastukseen, joista esityksessä ovat ruoanlaittoon liittyvä Kotikokki.net ja käsitöihin liittyvä Neulomo. Harrastusyhteisöt voivat olla myös opettajille erinomaisia lähde- ja oppiaineistoja. Taito- ja taideaineiden merkityksen kasvaminen tulee nostamaan myös näiden yhteisöjen merkitystä opetukselle.


Vertaisverkot ovat minulle tuntemattominta aluetta verkkoyhteisöissä. Esitykseen otin esimerkiksi BitTorrent -vertaisverkko-ohjelmiston. Sitä käytetään tiedostojen lähettämiseen ja lataamiseen BitTorrent-protokollan välityksellä. Tämä on se alue, josta oppilaiden joukosta saattavat löytyä parhaimmat asiantuntijat. Tämä on myös se alue, jossa tekijänoikeuskysymykset nousevat vahvasti esille. 


Kolmantena alakategoriana sisällön mukaan profiloituvissa verkkoyhteisöissä ovat ammatilliset yhteisöt opetuksessa. Tästä alakategoriasta otin esimerkiksi Mendeley:n, jota myös itse olen jonkin verran käyttänyt. Se on työpöytä- ja web-ohjelma tieteellisten tutkielmien hallitsemista ja jakamista varten. Minulla on aikeissa panostaa väitöskirjan tekemiseen vielä tänä vuonna, joten tämä yhteisö voi joutua vielä kovaan käyttöön.


Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kategoriana esittelen verkkoyhteisöpalvelut Prezi-esityksessäni. Verkkoyhteisöpalveluja tarvitaan silloin, kun luodaan omia verkkoyhteisöjä ja toimintaympäristöjä. Verkkoyhteisöpalvelut ovat tärkeällä sijalla silloin, kun puhutaan sosiaalisen median käytöstä oppimisen ja opettamisen tukena. 


Tässä kategoriassa ei ole alakategorioita, vaan esittelen kolmea esimerkkiä verkkoyhteisöpalveluista: Ning, Moodle ja Google-ryhmät. Näistä Ning on ollut minulle hyvin tärkeä vaikka en olekaan vielä aloittanut siihen yhtään omaa ryhmää. Tähän on vaikuttanut sen muuttuminen maksulliseksi. Siirryin silloin käyttämään tähän tarkoitukseen Wikispaces-palvelua. 


Olen kuitenkin mukana monessa Ning-verkkoyhteisössä, joista mainittakoon Classroom 2.0 ja Sosiaalinen media oppimisen tukena. Pedacasting oli minun ensimmäinen Ning-yhteisöni ja sen kautta opin todella paljon. Ning soveltuu mielestäni erinomaisesti opetuskäyttöön ainakin silloin, kun kysymyksessä on aikuisopiskelu. 


Moodleen olen tutustunut paremmin nyt TIETY-kouluttajakoulutuksen mukana. Olen aikaisemminkin sitä jonkin verran tutkiskellut, mutta vain päällisin puolin. Se on avoimen lähdekoodin virtuaalinen oppimisympäristö, joka on vapaasti ladattavissa Moodlen sivustolta. Tutustuttuani siihen nyt paremmin, vaikuttaa se mielestäni erittäin lupaavalta opetuksen välineeksi. 


Olen myös mukana muutamissa Google-ryhmissä. Lähinnä nämä ryhmät ovat toimineet kommunikoinnin välineenä esim. WikiEducator-workshopeissa. Google:lla on paljon annettavaa. Gmail-sähköpostitilin hankittuaan saa liudan erinomaisia työvälineitä ja palveluita, joita käytän päivittäin. Näitä välineitä olisi periaatteessa myös helppo käyttää opetuksessa, mutta käytännössä voi olla monta mutkaa matkassa, ennenkuin tällaiseen ratkaisuun päädyttäisiin. 


Verkkoyhteisöillä olisi siis paljon annettavaa opetukselle. Ongelmatonta se ei kuitenkaan ole. Ennenmuuta tarvittaisiin uudenlaisen toimintakulttuurin omaksumista. Koulu on suurten muutosten kynnyksellä. Näin uskallan ennustaa. Tämä muutos on jo lähtenyt käyntiin ja toivottavasti se voitaisiin viedä mahdollisimman kivuttomasti, mutta samalla nopeasti, läpi. Sosiaalisen median verkkoyhteisöjen ja koko sosiaalisen median antamia mahdollisuuksia meidän ei ole varaa hukata!

Sosiaalisen median verkkoyhteisöt on Prezi

Motivoiva sosiaalinen media ja uusi teknologia

Kirjoitukseni liittyy “Motivoiva sosiaalinen media” –seminaari-istuntoon 20.10.2009 Espoon keskuksen Valtuustosalin kahviossa.

Tilaisuudessa puhuivat mm. Liisa Ilomäki Helsingin yliopistosta ja Teemu Arina Dicole Oy:stä. Vertailen ja kommentoin heidän näkökantojaan innovaatioon, uuteen teknologiaan ja sosiaaliseen mediaan suhteessa koululaitokseen.

Liisa Ilomäki aloitti kysymällä: Miksi koulun kannattaa käyttää älykkäästi uutta teknologiaa? Hän vastasi kysymykseensä itse näin: Uuden teknologian avulla opiskelija voi saada opiskelun ohjatun autonomian ja oppimisen kokemuksen: tämä on minun oma juttuni. Metakognitiivisten taitojen kehittymisen myötä tulee menestys oppijana. Sosiaalinen media saattaa tukea oppilaan tietoisuutta itsestään.

Sosiaalisen median myötä oppimiseen tulee voimakkaasti sosiaalinen aspekti mukaan. Oppijat rakentavat yhdessä materiaaleja opiskelemistaan asioista ja kommentoivat toistensa tekemistä. Aineiston etsiminen, valitseminen ja työstäminen tukevat metakognitiivisten taitojen kehittymistä. Jos materiaalit rakennetaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti, opitaan jo opiskelun alkuvaiheessa taitoja, jotka myöhemmin tulevat olemaan elintärkeitä esimerkiksi opinnäytetöitä tehdessä. Oppijat saavat tehdä töistään itsensä näköisiä rakentamalla, muotoilemalla ja kuvittamalla niitä omien näkemystensä mukaisesti.

Arinan mukaan lähestymistapa oppimiseen muuttuu uuden teknologian myötä. Seymour Papert: teknologia, jonka nuoret toivat kouluun muuttaa koulua. Arinan mukaan teknologia tulee muuttamaan sen, miten lapset suhtautuvat maailmaan.

Oppimisen rakenteiden muuttumiselle ei ole enää olemassa vaihtoehtoa, sillä muutos tapahtuu joka tapauksessa. Oppijat elävät jo tätä uutta todellisuutta. Opettajat eivät voi sulkea silmiään kehitykseltä, vaan heidän täytyy ottaa sen antamat mahdollisuudet käyttöönsä oppilaidensa ja itsensä hyväksi.

Ilomäen mukaan uuden teknologian käytön myötä oppimisessa hiljainen tieto voi tulla näkyväksi. Uusi teknologia tekee tutkivan oppimisen hyödyntämisen helpommaksi.

Uuden teknologian käyttö mahdollistaa helpommin useiden eri lähteiden käyttämisen vaivattomammin kuin perinteisillä keinoilla. Voidaan tutkia erilaisia lähteitä, miettiä niiden arvoa kriittisesti ja vertailla vastakkaisia näkemyksiä perusteineen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Materiaalin työstämisessä prosessit, jotka muuten tapahtuisivat hiljaisen tiedon tasolla, tulevat helpommin näkyviksi ja arvioitaviksi.

Opiskelu on muuttumassa opiskelijan ehdoilla tapahtuvaksi. Opiskelijan oman valinnan mahdollisuudet kasvavat ja hän voi itse ohjata hyvin pitkälle omaa oppimisprosessiaan.

Arina puhui parasiittisesta oppimisesta eli oppimisesta, jossa opiskelija opiskelee verkon kautta valitsemansa opettajan keskuudessa ilman tämän suoraa tietoisuutta asian tilasta.

Samalla kuin oppijan oman oppimisen mahdollisuudet kasvavat, tulevat kontaktit ja verkostuminen yhä tärkeämmiksi myös oman opiskelun kannalta. Oppija ei enää opiskele yksin norsunluutornissaan, vaan toimii yhteistyössä eri ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista ja valmiita yhteistyöhön, josta kaikki hyötyvät.

Ilomäen mukaan sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden merkitys kasvaa. Kurssimuotoiset lukiot ovat kuitenkin ristiriidassa tämän kehityksen kanssa. Sosiaalisen kasvamisen kontekstissa yhteisöllinen oppiminen vaatii luottamuksellista ja pitkäaikaista yhteisöä, joka kurssimuotoisessa lukiossa ei toteudu.

Kurssimuotoiset lukiot edustavat jo vanhentunutta ajattelutapaa ja individualistista oppimiskäsitystä. Yhteisöllisyyden kasvava merkitys on ristiriidassa sen kanssa. Oppija tarvitsee yhteisöä oppiakseen toimimaan sen kanssa yhteishyödyllisesti ja hyväksyttävällä tavalla.

Arina otti esimerkiksi sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden merkityksestä serenipidisen oppimisen, jossa esim. joku laittaa kaikki esityksensä nettiin koko ajan, ja joku toinen jatkaa ehkä materiaalin työstämistä ja tekee siitä jotain uutta.

Avoimien oppiresurssien ideaali on jo nyt toteutunut käytännössä, vaikka onkin vasta kehittymisvaiheessaan. Wikipedia, Wikiopisto jne. ovat osoittaneet elinvoimansa ja ovat viitoittamassa tietä kohti uudenlaista oppimiskulttuuria. Suljettujen oppiresurssien aika on päättymässä, sillä niiltä puuttuu vapaiden ja avoimien oppiresurssien jatkuvan kehittymisen mahdollisuudet siinä mittakaavassa kuin ne avoimissa resursseissa toteutuvat.

Avoimien oppiresurssien hyödyntäminen edellyttää pääsyä Internet:iin ja riittävää konekantaa oppilasta kohti, jotta niitä voitaisiin hyödyntää jokapäiväisessä koulu- ja opintotyössä. Tehdäänkö tämä tietokoneilla vai mobiililaitteilla tai jollain muulla riippuu teknologian kehityksestä ja taloudellisista seikoista.

Ilomäen mukaan uuden teknologian käyttö ei ole kuitenkaan mikään yksiselitteinen vastaus innovatiivisuuden lisäämiseen. Ilomäki kertoi Espoolaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan suuri aika oppitunnista menee teknologian kanssa sähläämiseen.

Opetushenkilökunnalla tulee olla riittävä koulutus opetusteknologian käyttöön sekä teknisessä että pedagogisessa mielessä. Tätä tietämystä tulee lisäksi päivittää koko ajan, sillä kehityksen vauhti on huimaa.

Arinan mukaan oppimisen uusi paradigma on oppijakeskeinen oppiminen. Oppimisen keskipisteenä on Minä. Oppimisympäristö 2.0 on verkostunut. Kuitenkaan mikään instituutio ei tarjoa näitä mahdollisuuksia. Oppimisympäristöt ovat suljettuja.

Jos koulu haluaa pysyä hengissä koko ajan kovenevassa kilpailussa, sen täytyy olla valmis muuttamaan omia toimintatapojaan ja kulttuuriaan. Koulu ei enää ole välttämätön edellytys oppimiselle ja se voi olla jopa huonompi vaihtoehto sellaisille henkilöille, joilla on riittävät edellytykset oppia autotelisesti.

Teemu Arinan mukaan teollisen kauden jäänteet näkyvät koulujärjestelmässä. Esimerkkinä uusista lähestymistavoista oppimiseen hän antoi esimerkin omasta elämästään: hän ei mennyt yliopistoon, vaan perusti yrityksen 16 vuotiaana. Arinan mukaan informaalissa oppimisessa opitaan eniten asioita.

Sosiaalinen media ei yksinään ole kuitenkaan yksiselitteinen vastaus oppimisen tarpeisiin. Ilman sitä tukevaa pedagogiikkaa ja oppimisen kulttuuria se voi jäädä helposti vain viihtymisen välineeksi.

Ilomäen mukaan Sosiaalisen median kanssa on samantyyppisiä ongelmia kuin teknologisten innovaatioiden kanssa. Sosiaalisen median on oltava äärimmäisen inspiroivaa. Vain pieni osa teknologian innovaatioista hyväksytään käyttöön. Innovaatio muuttuu innovaatioksi vasta ajan kautta. Sellaiset asiat hyväksytään ja otetaan käyttöön, jotka tuovat lisäarvoa.

Oppijan pitää kokea sosiaalinen media hyödylliseksi ja oppimista motivoivaksi asiaksi. Se ei saa jäädä vain irrallisiksi välineiksi, joilla voi tehdä hauskoja juttuja hauskassa seurassa. Sosiaalisen median välineiden käyttöä tulisi opiskella ja harjoitella niiden hyötykäyttöä. Olen osallistunut kahteen erinomaisen hyödylliseen ja erilaiseen kurssiin (Pedacasting ja Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen), jotka ovat vastanneet juuri näihin tarpeisiin.

Arinan mukaan yhteiskunnan monimutkaisuus lisääntyy koko ajan. Yhteiskunta on muuttunut verkostoyhteiskunnaksi, jonka verkostot ovat hajautettuja. Jos Darwin olisi elossa, Arina soittaisi hänelle Skypellä.

Paluuta menneeseen ei enää ole. Meidän on otettava uuden teknologian ja sosiaalisen median antamat mahdollisuudet käyttöömme ja hyödynnettävä niitä itsemme kehittämisessä.

Ilomäen mukaan länsimainen koulu ei ole yleensä käyttänyt teknologian antamia mahdollisuuksia opetuksen kehittämiseen. Tietotekniikan käyttö on Suomessa edelleen vähäistä. Joissain kouluissa käytetään jopa vähemmän kuin ennen. Syinä tähän on luokkakokojen kasvu, mamu-oppilaat ja erityistarpeiden kasvu.

Suomi on panostanut tietotekniikan hankintaan kouluissa, mutta pedagogiset valmiudet tämän teknologian hyödyntämiseen ovat jääneet liian vähälle.

Arinan mukaan on olemassa aitoa koulujen välistä eriarvoistumista. Sama tilanne on käymässä sekä terveydenhuollossa että kouluissa. Eriarvoistumisen esimerkkinä ovat keskustan koulut, joissa oppilaina on lähinnä valkoisia suomalaisia.

Ilomäen mukaan uuden teknologian suhteen on olemassa kahdenlaisia kouluja: Kivoja pilottikouluja, jotka ovat mukana muutoksessa, ja koulujen enemmistö, joille TVT on annettu ylhäältä käyttöön, ja jotka edustavat hidasta muuttumista. Nämä jälkimmäiset koulut ovat jääneet jälkeen kehityksestä.

On todella huolestuttavaa, jos eriarvoistuminen Suomessa lisääntyy. Uuden teknologian hallinnan merkitys työmarkkinoilla lisääntyy koko ajan. Oppilaille tulee taata asuinpaikastaan, sosiaalisesta taustastaan ja etnisestä alkuperästään riippumatta tasa-arvoiset mahdollisuudet oppia teknologian käyttöä ja hyödyntää niitä opinnoissaan.

Ilomäen mukaan opettajat käyttävät jatkuvasti enemmän Internetin palveluja arkielämässään, mutta eivät käytä niitä opetuksessa. Keskittyminen teknologiaan pedagogiikan sijaan on vaikuttanut tähän kehitykseen. Tämä on suomalainen ongelma. Suomalaiset pohtivat asioita insinöörimäisesti.

Joskus myös sosiaalisesta mediasta puhuttaessa keskitytään välineisiin ja erilaisiin hienoihin teknisiin ominaisuuksiin ja erityisterminologiaan. Kuitenkin sosiaalinen media on nimenomaan SOSIAALISTA ja ilman vuorovaikutusta, verkostumista ja yhteisöllisyyttä sosiaalisuus jää pelkäksi puheeksi.

Arinan mukaan, kun kompleksisuus lisääntyy, muutokset ajassa näyttävät lisääntyvän. Kuilu koulujärjestelmän ja yhteiskunnan välillä kasvaa, kun kehitys nopeutuu.

Koulu ei voi jäädä paikalleen ihmettelemään muutosta yhteiskunnassa, vaan on lähdettävä etujoukoissa vastaamaan sen vaatimuksiin. Oppijoille on luotava edellytykset vastata näihin tulevaisuuden haasteisiin.

Ilomäen mukaan on olemassa kulttuurinen ero aikuisten ja nuorten tieto- ja viestintätekniikan käytössä. Nuorilla ei ole olemassa erikseen tietokoneita, vaan ne ovat vain osa kokonaisuutta. Paitsi aikuisten ja nuorten välinen kuilu, on olemassa myös: sukupolvien välinen kuilu ja sukupuolten välinen kuilu (tässä on tapahtumassa muutos tytöillä).

Insinöörimäinen ajattelu keskittyy välineisiin ja teknisiin ominaisuuksiin, jotka ovat tärkeitä asioita, mutta sosiaalisen median käytössä ne ovat vain välineitä, jotka mahdollistavat sosiaalisen median käytön.

Arinan mukaan ensimmäistä kertaa nuori sukupolvi voi opettaa monia asioita vanhemmalle sukupolvelle. Sosiaalinen verkosto lisää mahdollisuutta tavata muita ihmisiä myös todellisessa maailmassa. Lapsi, jolle annetaan vastuuta kaksi vuotiaana, oppii kantamaan vastuuta.

Opettajien täytyy miettiä omaa toimintakulttuuriaan uusiksi. Opettaja ei enää voi olla tiedon välittäjä, joka puhuu ja oppilaat kuuntelevat. Opettajan rooli on muuttunut opettajasta oppimisen ohjaajaksi ja pedagogiseksi asiantuntijaksi. Opettajalla ei ole enää yksinoikeutta opettamiseen. Oppilaat voivat opettaa toisia oppilaita ja myös opettajia. On myös hyvä muistaa, että opettaminen on yksi parhaista oppimisen muodoista.

Arinan mukaan netissä on enemmän laadukasta oppimissisältöä kuin yhdessäkään oppimisympäristössä, jos se vaan osataan löytää sieltä.

Internetissä olevia oppimissisältöjä ei voi enää jättää huomiotta. Ne tulee ottaa aktiiviseen käyttöön ja edelleen muokattaviksi uusiksi sisällöiksi.

Ilomäen mukaan teknologia ei ole mikään katalysaattori. Tietokoneet eivät sinällään saa muutosta aikaan kouluissa. Jos uusi teknologia vaatii hirveästi työtä ja välitunnit menevät siihen, se ei tule leviämään.

Uusi teknologia ja sosiaalisen median käyttö tulee tehdä opettajille motivoivaksi ja helpoksi käyttää. Sen tulisi helpottaa ja tehdä työ mielenkiintoisemmaksi. Opettajan tulisi saada onnistumisen kokemuksia ja tuntea kehittyvänsä opettajana. Hänelle pitää luoda mahdollisuuksia kehittää pedagogista tietämystään uusien tavoitteiden ja keinojen mukaisiksi.

Arinan mukaan infoähky eli suunnaton informaation määrä muuttaa siihen suhtautumista. Ei ole oleellista katsoa yhtä viestiä, vaan kokonaisuutta ja nähdä siinä hahmoja. Tarvitaan uusia taitoja nähdä samanaikaisesti useita eri informaatioita samasta asiasta, niiden välisiä suhteita jne.

Internetin mukanaan tuoma suunnaton informaation määrä edellyttää oppijoilta uusia taitoja. Tämä edellyttää koulua kehittämään omaa toimintaansa, pedagogiikkaansa ja oppisisältöjään vastaamaan uuden oppimiskulttuurin tarpeita. Tiedonhaku-, lähdekritiikki- ja kokonaisuuksien hahmottamisen taitojen merkitys kasvaa koko ajan.

Arina kysyi esityksensä lopuksi: Tarvitaanko enää koululaitosta ja luokkahuonetta? Ja vastasi itse: Edelleen täytyy osata kirjoittaa, laskea ja lukea...

Vielä tarvitaan perustaitoja, jotka perusopetus opettaa. Mutta myös nämä perustaidot voidaan opetella ilman koulua. Monet lapset oppivat lukemaan jo ennen koulunkäynnin alkamista. Hyvin suuri osa lapsista oppisi lukemaan myös ilman koulua. Koulun täytyy ottaa kehitystehtävä vakavasti, jos se haluaa turvata olemassaolonsa oikeutuksen.

Mitä opin avokurssilla

Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottamisen kurssi oli hyvin selkeästi strukturoitu sekä ajallisesti (viikon jaksot), että tehtäväkokonaisuuksittain (10 kokonaisuutta).

Ensimmäinen kokonaisuus oli Johdanto-osuus, jossa tehtiin peräti kolme blogikirjoitusta. Ensimmäisessä kokonaisuudessa oli todella paljon tehtävää, luettavaa ja blogeissa kommentoitavaa sisältöä. Se antoi kuitenkin erinomaisen lähtökohdan ymmärtää, mistä tässä kurssissa on kysymys. Se saattoi myös karsia jo osan osallistujista, joiden motivaatio ei ollut riittävä työmäärään nähden.

Toisessa kokonaisuudessa tutustuttiin sekä LeMilliin että Wikiopistoon. Aloitin oman oppiresurssiprojektin LeMilliin, jota minun on jossain vaiheessa tarkoitus täydentää. Tekemällä oppimista parhaassa merkityksessään! Lisäksi blogikirjoituksissa vielä analysoitiin prosessia.

Kolmannessa kokonaisuudessa tutustuttiin vapaiden ja avointen oppiresurssien taustalla oleviin filosofioihin. Tutustuimme erinomaisen mielenkiintoisiin artikkeleihin ja kommentoimme niitä blogeissamme.

Neljäs opintokokonaisuus käsitteli tekijänoikeuksia ja käyttöoikeuksia. Tutustuimme tekijänoikeuksien historiaan ja nykypäivän mahdollisuuksiin tekijänoikeuksien kehittämisessä. Avoimuuden sijaan tekijänoikeudet ovat kehittyneet yhä sitovimmiksi ja pitkäaikaisemmiksi usein juuri viihdeteollisuuden painostuksesta. Kuitenkin uudet tuulet, kuten Creative Commons, ovat muuttamassa toivottavasti tilannetta avoimuuden suuntaan.

Viidennellä viikolla tutustuimme Wikipediaan ja Wikimediaan. Tein ensimmäisen artikkelini “Kuubalainen rumba” Wikipediaan. Se oli jälleen mahtava oppimisprosessi, joka samalla syvensi tietämystäni aihealueesta. Wikimedian muut osa-alueet jäivät vielä vähän etäisiksi.

Kuudes opintokokonaisuus liittyi kuviin verkossa ja oli jo selvästi enemmän välineisiin ja niiden käyttöön liittyvä oppimisen osuus.

Seitsemännessä opintokokonaisuudessa aiheena oli ääni verkossa ja kahdeksannessa videot verkossa. Ne olivat molemmat myös aika välineellisiä osuuksia. Oppimistehtävien kautta näiden välineiden käyttöä pääsi harjoittelemaan ja valitsemaan itselleen parhaiten sopivan vaihtoehdon eri palveluiden välillä.

Tämä blogikirjoitus on osa yhdeksännettä opintokokonaisuutta. Otsikoin sen “Mitä opin avokurssilla”. Koen oppineeni todella paljon. Tämä kurssi on erinomaisen suunnittelunsa ja oppimista ohjaavan materiaalinsa avulla antanut työkalut syvälliseen oppimisprosessiin. Kurssi on ollut hyvin oppijakeskeinen ja se on jättänyt vastuun oppimisen prosessista suurimmaksi osaksi oppijalle itselleen. Blogikirjoitukset ovat tuoneet mukaan sosiaalisen median keinot oppimisen syventämiseen. Olen oppinut suuren määrän uusia keinoja käyttää vapaiden ja avoimien oppiresurssien mahdollisuuksia oppimisen tukemisena. Soveltaminen esim. kouluopetukseen on kuitenkin vielä avoin kysymys, joka vaatii syvällistä pohdintaa ja edelleen opiskelua. Erinomaisen tuen tälle pohdinnalle ja myös käytännön sovelluksille antaa Eija Kallialan ja Tarmo Toikkasen mahtava oppikirja sosiaalisesta mediasta: “Sosiaalinen media opetuksessa” varsinkin sen pedagogisiin sovelluksiin.

Suurkiitos ohjaajille ja erityisesti Tarmo Toikkaselle ja Jukka Purmalle tästä erinomaisesta kurssista!

Tekijänoikeudet luovuuden ja innovaation esteinä

Wikipedian artikkelissa, History of copyright law, kerrotaan tekijänoikeuksien historiasta. Historian tuntemus on tärkeää, sillä se auttaa näkemään mistä myös nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö pyrkii löytämään oikeutuksensa.

Isossa-Britanniassa jo vuonna 1662 Kaarle II Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuningas oli huolissaan säätelemättömästä kirjojen kopioimisesta ja käytti kuninkaan oikeutta asettaen 1662 lisenssilain, joka vakiinnutti rekisterin kirjoista, joilla oli lisenssi ja vaati antamaan kopion tallennettavaksi. Tästä laista hyötyivät kirjanpainajat.

Kuitenkin vasta The Statute of Anne vuodelta 1709 oli ensimmäinen todellinen tekijänoikeuslaki. Se antoi tekijälle oikeudet 14 vuoden määräajaksi, jonka jälkeen tekijänoikeus päättyi. Jos tekijä oli elossa vielä tällöin, saattoi tekijänoikeus jatkua vielä toiset 14 vuotta. Bernin yleissopimus 9. syyskuuta 1886 määräsi tekijänoikeussuojan laajuuden ja on edelleen voimassa tänäkin päivänä.

Verrattuna vuoden 1662 lisenssilakiin, The Statute of Anne ensimmäisenä myönsi tekijöille yksinoikeuden teoksiinsa. Se myös suojaa painetun teoksen kuluttajia varmistamalla, että kustantamot eivät voineet valvoa niiden käyttöä myynnin jälkeen.

1900-luvulla alkoi kuitenkin tapahtua kummia. Lyhyessä ajassa tekijänoikeuksien kestot ovat lisääntynyt huimaa vauhtia niin, että ne kestävät jopa 95 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Tarmo Toikkanen kysyykin hyvin oivaltavassa esityksessään: “Kuinka paljon tekijä hyötyy 95-vuotta kuolemansa jälkeen siitä, ettei kukaan edelleenkään saa tehdä mitään hänen teokselleen.”

Remiksaus eli uuden tekeminen vanhoja aineksia uudelleen käsittelemällä ja yhdistelemällä on nykyaikana helppoa ja yleistä. Kuitenkin tekijänoikeudet aiheuttavat koko ajan ongelmia tämän luovan toiminnan kanssa. Hyvänä esimerkkinä Tarmon esityksessä otetaan Walt Disney ja sen mediataloa, joka on remiksannut vanhoja kansansatuja, kuten Grimmin veljesten sadut, mutta kukaan ei saa enää tehdä niistä remiksauksia vapaasti.

Ihmisen kaikki tieto ja kulttuuri ovat kuitenkin syntyneet juuri rakentamalla ja yhdistelemällä vanhoja aineksia uusiin. Jos tekijänoikeudet hankaloittavat tai jopa estävät tätä toimintaa, ne myös ovat luovuuden ja innovaation esteinä. Tekijänoikeuksien tarkoituksena oli tukea ja kannustaa luovuuteen, mutta nykyisessä tilanteessa uhkaa käydä juuri päinvastoin.

Creative Commons antaa uuden näkökulman tekijänoikeuteen. Tekijä voi itse määrittää tekijänoikeuksien laajuuden. CC pyrkii edistämään luovan työn tuotteiden leviämistä, ja ajaa luovuuden ja innovaation edistämisen asiaa puhtain paperein ilman oman hyödyn tavoittelua.

Tekijä voi määrittää sen, saako hänen teostaan käyttää kaupalliseen toimintaan ja saako hänen teostaan vuokrata. Tekijä voi myös määrätä sen, että teoksesta syntyneitä tuotoksia tulee jakaa tuotoksen samalla lisenssillä.

Miten tekijä sitten hyötyy tämän tyyppisestä lisenssistä? Tämän päivän maailmassa näkyvyys ja tunnettuvuus (maine) ovat päivä päivältä tärkeämpiä asioita. Jo nyt monet työnantajat maailmassa etsivät työntekijänsä käyttäen hyväkseen sosiaalista mediaa. LinkedIn on hyvä esimerkki tämäntyyppisiä mahdollisuuksia antavasta sosiaalisen median palvelusta. Tunnettuvuuden mukana tulee myös verkostuminen. Voi löytää ihmisiä eri puolilta maailmaa, jotka ovat samoista asioista kiinnostuneita ja valmiita yhteistyöhön.

Maiden välisten rajojen merkitys tulee koko ajan vähenemään ja olemme jo hyvin lähellä sitä tilannetta, jolloin edes kielitaito ei enää aseta samalla tavalla rajoitteita kuin ennen. Palvelut kääntävät tekstiä jo monista maailman kielistä.

Ahrash Bissell ja James Boyle artikkelissaan: “Towards a Global Learning Commons: ccLearn” tarkastelevat avoimuuden kehitystä tämän päivän Internetissä. Voisi odottaa, että avoimet oppimisen resurssit olisivat levinneet ja yleistyneet hyvin. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Wikipedia ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat jo luonnollinen osa verkostoituneen maailmamme todellisuutta. Open Educational Resources (OER) ovat edistyneet hyvin viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana, mutta ne eivät ole vielä saavuttaneet sitä näkyvyyttä ja kehittyneisyyttä, mitä olisi voinut odottaa.

Erityisesti alakouluissa ongelmana avoimien oppiresurssien yleistymisen leviämiseen ovat koulutuksen puute, tekninen tietämättömyys, suuri työn määrä ja opetussuunnitelmien vaatimukset, jotka tekevät kynnyksen avoimien oppimisen resurssien kokeilemiseen ja käyttöön korkeaksi. Lisäksi pelot, jotka liittyvät yksityisyyden menettämiseen ja tekijänoikeuslakien rikkomiseen korottavat tätä kynnystä OER:n käyttöön.

On hyvin outoa, että muutoksen tarvetta vähätellään. Opettajat eivät ole selvästikään tiedostaneet tilanteen vakavuutta. Muutos tulee kyllä joka tapauksessa tapahtumaan viimeistään silloin, kun ns. digitaalisten natiivien sukupolvi astuu estradille ja opettajan ammattiin. He ovat suurimmaksi osaksi tottuneita käyttämään, remiksaamaan ja jakamaan digitaalisia sisältöjä. Tällä sukupolvella tulee olemaan järisyttävä vaikutus koko kasvatuksen kenttään. Jos kuitenkin siirtyminen uuteen opetuksen ja oppimisen kulttuuriin alkaisi tapahtua jo nyt, luultavasti vältyttäisiin dramaattisilta muutoksilta ja koulu voisi helpommin sopeutua uuden ajan vaatimuksiin.

Suomessa ollaan jälleen uudistamassa Opetussuunnitelmien perusteita. Nyt olisi aivan erinomainen tilanne ottaa uuden ajan vaatimukset huomioon opetussuunnitelman laatimisessa. Tuntijakojen merkitys on tässä tilanteessa mielestäni toissijainen. Todellinen asiantuntijuus tulee vasta siinä vaiheessa, kun erikoistuminen tapahtuu. Opettajat helposti nousevat barrigaadeille puolustamaan oman oppiaineensa tuntimääriä, koska he ajattelevat, että juuri siinä voi olla opiskelijan tulevaisuuden avaimet. Kuitenkin tämän hetken maailmassa tarvitaan aivan uusia taitoja, taitoja opiskella, etsiä tietoja, yhdistää tietoja erilaisista lähteistä ja osata arvioida niiden luotettavuutta. Opiskelijan täytyy oppia ymmärtää tiedon jatkuva uudistuminen ja muokkautuminen. Opiskelijan täytyy oppia löytämään loputtomista tietomääristä juuri se, mikä hänelle on relevanttia. Tietojen ulkoa oppimisen merkitys on vähentynyt. Opiskelijan täytyy oppia toimimaan yhteistoiminnassa toisten oppilaiden kanssa ympäri maailmaa. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka…

Jos näitä uusia taitoja ei opeteta koulussa opiskelijoille, heidän mahdollisuutensa selviytyä tulevaisuuden maailmassa saattavat huonontua. Näin varsinkin niiden opiskelijoiden kanssa, joilla on heikoimmat lähtökohdat oppimiseen ja jotka tarvitsevat siinä eniten tukea. Suuri osa oppimisesta onneksi tapahtuu koulumaailman ulkopuolella, joten koulun merkitystä ei kannata myöskään yliarvioida. Jos kuitenkin halutaan säilyttää nykyisenlainen koulujärjestelmä edes osittain, täytyy koulun suhtautua vakavasti uuden ajan haasteisiin ja pyrkiä vastaamaan niihin muutenkin kuin juhlapuheissa.

Koulujen toiminta perustuu vielä hyvin pitkälle oppikirjojen sisältöihin. Niihin käytetään suuri osa koulun toimintaan tarkoitetuista varoista. Nämä sisällöt ovat tietysti tekijänoikeuksien alaisia ja niiden käyttöä kontrolloidaan tarkasti. Niillä ja avoimilla oppimisen resursseilla on hyvin vähän toistensa kanssa tekemistä. Voisiko joskus tulevaisuudessa ollakin niin, että jatkuvasti uudistuvat ja päivittyvät oppimisen resurssit olisivat verkossa kaikkien käytössä ilmaiseksi yhteiskunnan palveluna? Onneksi meillä on jo kirjastolaitos. Siinä meillä on olemassa oleva järjestelmä, joka toteuttaa avoimien oppimisen resurssien ideaa tosin vanhentuneilla menetelmillä.

Kohti vapaita ja avoimia oppimisen resursseja!

Koira haudattuna

Mieleeni tuli yksi seikka, joka saattaa olla myös takana siinä, miksi sosiaalisen median välineet eivät ole ainakaan vielä levinneet kouluihin. Olen myös törmännyt tähän asiaan monissa keskusteluissa kollegoiden kanssa. Olen innoissani selittänyt niistä välineistä, joita käytän jatkuvasti itseopiskelun välineinä kuten: Google-syötteenlukija, Diigo, RSS-syötteet, Wikit, Ning, Blogit, Twine, Trackle jne. Kerron, kuinka hienoja välineitä ne ovat ja että voin käyttää niitä ilmaiseksi.

Tuo ilmaiseksi sana saa monet heti todella epäluuloisiksi. Tässä täytyy olla koira haudattuna. Ne välineet, joita koulussa käytetään ovat kalliita, mutta niistä on maksettu lisenssit, eikä oikeuksien kanssa ole ongelmia. Meillä on omassa koulussamme OPIT:in systeemit käytössä ja opettajat ovat niihin syystä varsin tyytyväisiä, minä mukaan luettuna. Opettajana haluaisin kuitenkin edesauttaa sosiaalisen median uskomattomien mahdollisuuksien tuomista kaikkien oppilaiden ulottuville.

Esimerkkejä vapaista ja avoimista oppimisen resursseista Internetissä

Open University (UK) Open Content Initiative

Ensisilmäyksellä vaikuttaa varsin kattavalta avoimelta yliopistolta. Lähden tietysti ensin tutkimaan mitä Education –linkin takaa löytyy. Sieltä löytyy kolmelta sivulta yhteensä 43 erilaista kurssia. Kurssien kestot on arvioitu myös ajassa ne kestävät 3:sta aina 100:n tuntiin.

Ensimmäisellä sivulla kiinnitin huomioni kurssiin: Creating open educational resources (OER_1) . Sen kestoksi on arvioitu 15 tuntia, se on johdantotasoa, ja se oli saanut käyttäjiltä 4 ja puoli tähteä. Kurssi on edelleen jaettu johdannon lisäksi kahdeksaan osaan. Kurssi vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvätasoiselta, mutta syvällinen analyysi toki vaatisi kurssille osallistumista.

Ensisilmäyksellä kurssissa löytyi myös paljon yhtäläisyyksiä omaan kurssiimme ”Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen”. Huomaa joka tapauksessa, että Isossa Britanniassa sosiaalisen median mahdollisuudet ja avoimen yliopiston idea otetaan tosissaan.

Rice Connexions

Ensimmäinen vaikutelma on todella sekava. Tällainen etusivu ei kyllä kutsu syvempään tutustumiseen. Laitan kuitenkin hakusanaksi ”autism”, katsotaan mitä löytyy… Löytyy 13 kohdetta, joista tosin vain ensimmäisessä on otsikossa sana ”autism”. Se vaikuttikin todella mielenkiintoiselta artikkelilta otsikolla: ”Exploring the Use of Computer Assisted Instruction with Autistic Students”. Merkitsin sen itselleni Diigoon lukemattomien listaan. Täytyy palata asiaan.

Palaan takaisin kotisivulle ja löydän sieltä Connexions:in määritelmän: sen on tarkoitus olla opetukseen ja kasvatukseen liittyvän materiaaliin tutustumisen ja sen jakamisen paikka. Materiaali on jaettu pieniin yksiköihin eli moduleihin, jotka voivat olla kursseina, kirjoina, raportteina jne. Sisältö vaikuttaakin paljon mielenkiintoisemmalta kuin etusivu antaisi olettaa.

MIT OpenCourseWare

Massachusettsin teknillisen korkeakoulun sivustossa on selkeä valikko sivun sisällöstä. Alkuun pääsyohjeet kertovat heti, että kyseessä on opetusta ilman rekisteröintiä, salasanoja jne., mutta toisaalta opiskelusta ei myöskään saa todistuksia, eikä niiden kautta pääse korkeakouluun kirjoille.

Kursseja saa myös käännettyinä tietyille kielille: klassiselle kiinan kielelle, yksinkertaistetulle kiinan kielelle, thain-kielelle, espanjaksi, portugaliksi ja persian kielelle. Mielenkiintoinen kieliyhdistelmä, joka ehkä kertoo jotain opiskelijoista, jotka näitä sivuja käyttävät.

Jokaiselta sivulta löytyy tietysti amerikkalaiseen tyylin linkkejä, joita käyttäen voi avustaa projektia. Linkkien alta tuntui löytyvän mm. video-luentoja ja kokeita ratkaisuineen.

LeMill.net

LeMill on jostain syystä jäänyt minulta tarkemmin tutustumatta, vaikka se tulikin hienosti esiteltyä Eija Kallialan ja Tarmo Toikkasen upeassa kirjassa: ”Sosiaalinen media opetuksessa”. Syynä on varmaan ollut se, että sain kirjasta jo niin paljon työvälineitä, etten yksinkertaisesti ole ehtinyt tähän tutustua.

Huomaan heti, että olisi kannattanut. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Katsoin materiaaleista ensiksi suomenkieliset. Niitä löytyi 40. Katsoin tietysti ”Sosiaalisen median työpajan” sieltä löytyi aika pelkistetty, mutta käytännöllinen harjoitusohjelma sosiaalisen median välineisiin. Viimeinen päivitys näkyi olevan 1.10.2009, joten näitä sivuja ainakin pidetään ajan tasalla.

Seuraavaksi katsoin ”Kitarakurssia”, jonka tekemiseen oli nähty todella paljon vaivaa. Se näytti ja tuntui hyvältä ja selkeältä alkeiskurssilta.

Ihastuin heti LeMill:iin tähän pitää tutustua paremmin!

OpenCourseWare Consortium

Menin ensiksi liittymissivuille, jolloin esiin tuli suuri määrä tekstiä aika pienellä printillä. Vaikutti siltä, että nämä sivustot on tarkoitettu organisaatioille. Seuraavaksi menin käyttäjäsivuille. Siellä huomio kiinnittyi siihen, että Suomen yliopistoja ei mukana näkynyt olevan.

Eniten yliopistoja oli Japanista, Espanjasta ja Yhdysvalloista. Näiden sivulinkkien kautta pääsee eri yliopistojen avointen kurssien lähteille. Kävin kokeeksi muutamilla yliopistojen sivuilla ja Kalifornian yliopiston sivustot vaikuttivat erittäin miellyttäviltä ja näyttäviltä. Täältä löytyisi tutkimalla varmasti paljon helmiä itseopiskelua varten.

Wikiopisto

Wikiopisto on vähän askeettinen ulkonäöltään, mutta rautainen sisällöltään. Wikiopisto on minulle kuin astuisi sisään tulevaisuuteen. Wikipedia on jo ollut mullistamassa maailmaa ja tämä on seuraava askel kohti tulevaisuuden sfäärejä.

OER – Avoimet oppimisen resurssit – tulevaisuutta ja tätä päivää

Tämä posti liittyy “Vapaiden ja avoimien oppiresurssien tuottaminen” –kurssiin. Arvioin Ilkka Tuomen raporttia: “Open Educational Resources: What they are and why do they matter”

Tulevaisuuden maailma tulee olemaan juuri sellainen, jota Ilkka Tuomen raportin alussa maalaillaan. Oppimisen lähteet ja välineet tulevat kaikkien saataville. Ne tulevat myös olemaan kollektiivisesti tuotettuja. Enää ei ole väliä sillä, minne päin maailmaa synnyit. Kaikki tieto on kaikkien saatavilla. Oppimisesta tulee yleishyödyllinen tuote, jota koko ihmiskunta pitää yllä, sillä siitä saatava hyöty tulee myös koko maailman käyttöön. Tuleeko tämän järjestelmän rahoitus sitten verovaroista vai järjestetäänkö se jollain muulla tavalla, sitä en tiedä.

Sosiaalinen media on jo astunut hyvin suuren askeleen tähän suuntaan. Kurssimme ”Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen” on hyvä esimerkki tästä suuntauksesta ja toteuttaa sitä käytännössä. Opiskelun siirtyminen enemmän ja enemmän verkossa tapahtuvaksi saattaa kyllä muuttaa suurestikin olemassa olevia rakenteita. Voidaan kysyä, tarvitaanko enää kouluja ja yliopistoja, jos opiskelu tapahtuu muissa foorumeissa

Tuomen raportissa tuodaan oivaltavasti esille se tosiasia, että tieto rakentuu jo olemassa olevan tiedonrakenteen (body of knowledge) päälle. Sellaiset tahot, jotka haluavat pitää tiedon itsellään toimivat mielestäni itsekkäästi ja epäoikeudenmukaisesti. Tieto on rakentunut sukupolvelta toiselle ja sitä voitaisiin pitää koko ihmiskunnan kansanperinteenä, johon kaikilla tulisi olla samanlainen oikeus. Lisäksi tämä tiedon ”pimittäminen” estää tiedon vapaata kehittymistä ja hidastaa tieteen kehitystä.

Tuomen raportti tuo esille ongelman siitä, miten tiedon tuottajat saavat korvauksen työstään silloin, kun kaikki tieto on avoimesti saatavilla. Muusikkona tulee mieleeni tilanne musiikkialalla. Musiikin vapaata jakamista vastustavat nimenomaan tuottajatahot eivätkä niinkään tekijät. Kun puhutaan tekijänoikeuksista, puhutaanko todella luovasta tahosta, vai siitä tahosta, joka siitä saa suuriman taloudellisen hyödyn. Esimerkiksi muusikko, jonka tuotanto on helposti kaikkien saatavilla, tulee helpommin tunnetuksi ja saa myös enemmän sitä työtä, mistä hänen todellinen ansionsa tulee eli keikkoja. Tiedemies, jonka ideat, teoriat ja löydöt tulevat tunnetuksi, saa paitsi julkisuutta myös hyviä työtarjouksia, sitä en epäile yhtään.

Avoimet oppimisen resurssit (Open Educational Resources, OER) ovat tulossa joka tapauksessa, mutta miten me voisimme siihen valmistautua? Meidän täytyy miettiä uudenlaista lähestymistapaa oppimiseen ja opiskeluun. Kouluilla on juuri nyt suuret paineet muutokseen, jos ne haluavat pysyä mukana kehityksessä. Muuten niiden taru saattaa päättyä. Se voi päättyä tosin joka tapauksessa.

Elämme jo tietoyhteiskunnassa ja tiedon merkitys ja varsinkin sen määrä kasvaa huimaa vauhtia. Se, miten tietoa tuotetaan, on myös suuressa murroksessa: yhä suurempi osa tietoa tuotetaan kollektiivisesti. Varsinkin kollektiivisesti tuotetun tiedon suhteen kysymys tiedon avoimuudesta muuttuu itsestäänselvyydeksi. On vaikea keksiä perusteita kollektiivisesti tuotetun tiedon omistamisen rajoituksille.

Olen ehdottomasti samaa mieltä Tuomen raportin esille tuomista seurauksista opetuksen järjestelmille. Opetuksesta tulee elinikäistä, aikuisopiskelun merkitys tulee vain kasvamaan ja se tulee ulottumaan yhä vanhempiin ikäluokkiin. Uusien tietojen ja taitojen päivittäminen tulee välttämättömäksi jatkuvasti uudistuvassa maailmassa.

Tulevaisuudessa kirjojen osuus tulee pienentymään informaation siirtyessä enenevässä määrin paperisesta digitaaliseen muotoon. Tämä on myös vihreää ajattelua, sillä metsien suojelun merkitys tulee koko ajan kasvamaan. Ihminen voi myös halutessaan kuljettaa suuria määriä tietoja mukanaan digitaalisessa muodossa, joka olisi ollut täysin mahdotonta ennen digitaalista aikaa. Tietoja voidaan tietysti säilyttää myös ”pilvessä” silloin, kun ollaan Internetin ulottuvilla, jonka saatavuus laajenee päivä päivältä.

Tuomen raportissa kerrotaan myös avointen oppimisen resurssien alkuperästä, avoimen lähdekoodin ohjelmista. Suomi voi olla ylpeä siitä, että Linux kuuluu tähän joukkoon.

Mitä avoimen lähdekoodin mallilla on tekemistä opetuksen kanssa? Tuomi ottaa esille neljä asiaa:

1. Avoimen lähdekoodin järjestelmät ovat vapaasti saatavilla ilman erillisiä lisenssejä. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei niistä tule samalla tavalla kustannuksia. Tämä on myös hyvin tärkeä seikka silloin, kun ajatellaan koulutuksen tasa-arvoisuutta ja kehitysmaita.
2. Avoimen lähdekoodin järjestelmiä voi olla mukana kehittämässä suuri joukko ihmisiä eri puolilta maailmaa. Niiden kehittämisen prosessi on läpinäkyvää Internetissä. Luulen, että tulevaisuudessa myös eri maiden hallitusten täytyy liikkua tähän suuntaan. Ehkä joskus tulevaisuudessa tämä kehitys voi johtaa koko kansalaisvaltioiden idean purkamiseen ja siirtymiseen maailmankansalaisuuteen.
3. Avoimen lähdekodin järjestelmät ovat muokattavissa juuri käyttäjän tarpeita vastaaviksi. Tällöin voidaan ottaa huomioon myös käyttäjän mahdolliset erityistarpeet. Tämä asia on erittäin merkityksellinen, kun katson asiaa erityisopettajan näkökulmasta.
4. Avoimen lähdekoodin järjestelmät itsessään ovat erinomaisia oppimisen malleja. Niiden kehittäjistä tulee erinomaisia ohjelmoijia ja tietokonejärjestelmäarkkitehteja. Mielestäni tämä saattaa jopa olla tärkein asia koulun kannalta. Tästä kannattaisi ottaa oppia ja siirtää tätä mallia opetuksen järjestämiseen. Suomalainen koulutusjärjestelmä on meille ylpeydenaihe ja meidän kannattaa myös tulevaisuudessa satsata siihen ja sen kehittämiseen. Tässä voisi olla yksi hyvä lähtökohta sen kehittämiselle.

Tuomen raportissa on myös määritelty avoimuus sosiaalisessa kontekstissa Richard Stallmanin Free Software Foundation:in perustajan mukaan neljäksi vapaudeksi:

1. Vapaus käyttää ohjelmaa, mihin vain tarkoitukseen. Tarkoittaako tämä myös kaupallista hyödyntämistä? Raportista selviää, että kyllä tarkoittaa.
2. Vapaus tutkia miten ohjelma toimii ja mukauttaa se omiin tarpeisiin sopivaksi. Tämä liittyi myös jo aikaisemmin mainitsemaani erityisopetuksen näkökulmaan.
3. Vapaus levittää kopioita ohjelmasta. Tämä on kyllä todella tärkeä kohta. Tässä toteutuu kyllä upeasti tiedon vapaus ja yhteisomistus.
4. Vapaus kehittää ja parantaa ohjelmaa ja julkaista nämä parannukset yleisölle, niin että koko yhteisö hyötyy. Ymmärrän, että tämän täytyy olla edelleen ei-kaupallista. Vai täytyykö? Raportista selviää, että ei täydy.

Tuomen raportin mukaan avoimuuden rajoituksia avoimille oppimisen resursseille voi olla teknisissä piirteissä, sosiaalisissa piirteissä, resursseissa itsessään.

Teknisiä rajoitteita voivat olla yhteensopimattomuus tai muut tekniset ongelmat. Laajemmin käsitettynä myös maantieteellinen sijainti ja aikavyöhykkeet voivat asettaa teknisiä rajoitteita. Avoimet lähdekoodit ja aina saatavilla olevat materiaalit voivat helpottaa näitä ongelmia.

Sosiaalisina rajoitteina artikkelissa mainitaan esimerkiksi tekijänoikeudet, jotka rajoittavat saatavuutta ja voivat tehdä resursseista kalliita. Tähän vastaus on tietysti avoimien oppimisen resurssien tuottamisessa.

Erittäin mielenkiintoinen kysymys raportissa liittyy taloudelliseen näkökulmaan. Perinteisesti taloudessa ajatellaan, että kun tuotetta käytetään, se kuluu ja sen arvo laskee. Avoimissa lähteissä käykin juuri päinvastoin. Mitä enemmän niitä käytetään, sitä enemmän niitten arvo nousee. Käyttäjät tuovat niihin lisäarvoa. Niissä myös käyttäjän ja tuottajan roolit sekoavat, sillä käyttäjät voivat kehittää niitä edelleen.

Internetissä sivujen arvo nousee myös sen mukaan, mitä suurempi määrä ihmisiä niitä käyttää. Jos vertaan tätä taas muusikon tilanteeseen, voisin ottaa esimerkiksi Youtube:n tai MySpace:n. Muusikko lataa sinne musiikkiaan tai videoitaan ja odottaa innolla, että mahdollisimman moni kävisi näitä sivuja katsomassa. Menettääkö hän rahaa, kun ihmiset käyvät kuluttamassa hänen tuotantoaan ilmaiseksi? Vai voittaako hän tulemalla tunnetummaksi ja saamalla lisää keikkoja myös kotimaansa ulkopuolella?

Tieteen maailmassa vapaalle tieteen tekemiselle tiedon saannin rajoitteet ovat todellinen este ja ne hidastavat tiedon ja tieteen kehitystä. Uusimmat tieteelliset kirjoitukset ja löydökset ovat monessa tapauksessa joko maksullisten lähteiden takana tai salattuna tietona, jonkin yksityisen yrityksen tai muun tahon hallussa.

Elämme suuren muutoksen aikaa, joka asettaa meille uudenlaisia haasteita. Toisaalta se antaa meille mahdollisuuksia, joita koskaan aikaisemmin ei ihmisellä ole historiansa aikana ollut. Me voimme periaatteessa olla yhteydessä kehen vain, mihin aikaan vain koko maapallolla. Me voimme tehdä yhdessä työtä yhteisen hyvän eteen tai vain viettää hauskaa yhdessä. Avoimesti ja ilman rajoja.

Miksi sosiaalisen median mahdollisuudet eivät ole yleistyneet

Kirjoitan tätä postia liittyen “Harppaus avoimeen oppimiseen” –opintopiiriin. Kuitenkin tämä kysymys koskee meitä kaikkia. Onko maailma muuttamassa tasa-arvoisemmaksi, vai meneekö se sittenkin päinvastaiseen suuntaan. Sosiaalisen median myötä on kaikille niille, joilla on mahdollisuus päästä Internet:iin, tullut lukematon joukko erilaisia välineitä ja sivustoja, joita hyödyntää. Toisaalta ne, jotka jäävät tämän kehityksen ulkopuolelle, jäävät ilman näitä mahdollisuuksia.

Olen siinä käsityksessä, että suurimmalle osalle suomalaisista pääsy Internet:iin ei ole ongelma. En tiedä tarkkaa tilannetta, mutta käsitykseni mukaan suurimmassa osassa suomalaisista kodeista on myös tietokone Internet-yhteyksin. Jos näin on asian laita, myös pääsy sosiaalisen median keitaille on avoinna.

Olen itse ollut hyvin kiinnostunut tietotekniikasta ja sen mahdollisuuksista, mutta jostain syystä olin jäänyt sosiaalisesta mediasta paitsi siihen asti, kun menin Pedacasting-koulutukseen. Yksi syy tähän saattoi olla Facebook, jota näin käytettävän työpaikallanikin tauoilla. Ihmiset olivat ladanneet sinne valokuviaan ja kertoilivat viimeisiä juoruja (näin ainakin ajattelin). Tuollaiset asiat eivät minua kauheasti kiinnostaneet. En osannut yhdistää sosiaalista mediaa (en tietenkään myöskään vielä tuntenut edes termiä) opiskeluun ja oppimiseen. Pedacasting-koulutuksen myötä minulle kuitenkin avautui aivan uusi näkökulma koko sosiaaliseen mediaan. Sehän antaa aivan uskomattomia mahdollisuuksia itseopiskeluun ja myös opiskeluun erilaisissa yhteisöissä, ja näiden erilaisia yhdistelmiä.

Käytän Google –syötteenlukijaa, johon minulle tulee joka päivä valitsemiltani sivuilta reilut tuhat otsaketta, joista löytyy lähes päivittäin joitakin helmiä. Tallennan niitä yleensä Diigo –kirjanmerkkipalveluun ja myös Delicious –palveluun, vähän riippuen tilanteesta. Olen mukana muutamissa Diigo –ryhmissä, joista minulle tulee päivittäin linkkivinkkejä sähköpostiin. Tämän lisäksi olen Twine:ssa, joka on vähän vielä alkeellista yritelmää semanttisesta web:stä. Twine:ssa olen mukana useissa eri ryhmissä ja olen itsekin aloittanut pari ryhmää. Tässä olen maininnut vain muutaman ensiksi mieleen tulleen asian, jotka kaikki toimivat aivan uskomattoman hienosti oppimisen ja opiskelun tukena.

Mikseivät nämä uskomattoman hienot mahdollisuudet sitten ole yleistyneet? Vaikka ne ovat olleet jo jonkin aikaa olemassa, on varmasti vielä paljon ihmisiä, jotka ovat onnistuneet pysymään niistä tietämättöminä. Osalle syynä saattaa olla samantyyppiset ennakkoluulot kuin itsellänikin oli. Miten tämän asiantilan voisi sitten muuttaa? Opettajana uskon tietysti koulutuksen voimaan. Koulujen tulisi mielestäni olla tässä edelläkävijöinä. En epäile yhtään sitä, etteivätkö oppilaat olisi valmiita tähän. He saattavat jopa olla näissä asioissa paljon pitemmällä kuin opettajat. Opettajien tulisi kuitenkin hyväksyä tämä tosiasia ja olla valmiita oppimaan asioita oppilailtaan.

Opettajan merkitys ei kuitenkaan välttämättä tule vähenemään. Opiskelu ja oppiminen eivät ole yksinkertaisia asioita. Niihin ei riitä erilaisten välineiden ja tekniikoiden tuntemus. Tarvitaan myös pedagogista näkemystä ja suunnittelua, kykyä osata erottaa tärkeät asiat vähemmän tärkeistä sekä kokonaisuuksien hahmottaminen eli se, mihin ollaan menossa. Kaikessa tässä opettajien ammattitaito on kullanarvoista. Voi olla niin, että koko opettajan ammattikuva täytyy ajatella kokonaan uudelleen. Tulevaisuuden opettajuuteen valmistautuminen tulisi aloittaa jo nyt.

Esittelyni “Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen” –kurssia varten

Olen kuubalaiseen musiikkiin erikoistunut muusikko, kasvatustieteen maisteri ja erityisluokanopettaja. Aloitin musiikin opinnot Espoon musiikkiopistossa (1973-1982). Kontrabasso oli pääsoittimeni. Opiskelin Turun konservatoriossa (1982-1986) Asuin Santiago de Cubassa yhdeksän vuotta 1992-2001 ja työskentelin siellä ammattimuusikkona soittaen tres-kitaraa Casa de la Trovassa.

Tällä hetkellä työskentelen Kilonpuiston koulussa erityisluokanopettajana autismiopetuksessa. Olen soittanut lukuisissa kotimaisissa ja ulkomaisissa yhtyeissä. Kuubassa soitin mm. seuraavissa bändeissä: Conjunto Guitarras y Trovadores (1992-2001), Cuarteto Daiquiri, Changüí Santiago ja Los Cumbancheros. Joitakin kuubalaisen musiikin yhtyeistä Suomessa, joissa olen soittanut: Septeto Son (1982-1992), Orquesta Aché, Los Gigantes, jne. Tällä hetkellä soitan Septeto Son Orientalissa ja Tri Cohibassa.

Pedacasting-koulutuksen myötä innostuin todella sosiaalisesta mediasta ja sen mahdollisuuksista opiskelussa ja oppimisessa. Eija Kallialan ja Tarmo Toikkasen erinomainen kirja “Sosiaalinen media opetuksessa” avasi minulle vielä lisää sosiaalisen median mahdollisuuksia ja auttoi ensiaskeleissa välineiden tuntemukseen.

Olen pyrkinyt tekemään sosiaalista mediaa ja sen tuomia mahdollisuuksia tunnetuksi myös työpaikallani Kilonpuiston koulussa Espoossa. Ilokseni Espoossa alkoi syyskuussa “Motivoiva sosiaalinen media” –valmennusohjelma, johon tietysti lähdin innokkaasti mukaan. Ainoa ongelma, johon olen törmännyt sosiaalisen median kanssa, on sen vaatima aika. Se ei millään tahdo riittää kaikkeen siihen mihin haluaisin osallistua.

Upeaa, että täällä Suomessa olemme lähteneet vauhdilla mukaan sosiaalisen median mahdollisuuksien kehittämiseen. Olemme mukana luomassa tulevaisuuden maailmaa. Minulle yksi suurimmista inspiraation lähteistä tähän asti sosiaalisen median saralla on ollut John Moravecin esitys “Toward Society 3.0: A New Paradigm for 21st century education”. Jos et ole vielä sitä nähnyt, kannattaa tutustua.

Web 3.0

Koko termi Web 3.0 on keinotekoisesti luotu. Sitä ei ole olemassa yhtä vähän kuin Web 1.0:a tai Web 2.0:a. Voi olla, että se on jo kuollut, kuten Tarmo Toikkasen avulla saimme tietää. Haluan kuitenkin edelleen käyttää näitä termejä, koska niiden avulla voin jotenkin hahmottaa sitä, mitä on tapahtumassa.

Ajatellaan, että Web 1.0 liittyi informaatioaikakauteen (slideshow), joka syntyi World Wide Webin myötä. Sille oli ominaista valmiiksi tuotetun tiedon vastaanottaminen. Tieto oli teollisesti tuotettua ja sillä pyrittiin saamaan taloudellista hyötyä.

Vastaavasti Web 2.0 -nimellä voitaisiin tarkoittaa sosiaalisesti tuotetun tiedon aikakautta. Tätä aikakautta elämme juuri tällä hetkellä. Ymmärrän tällä ajalla vuorovaikutteisesti tuotetun tiedon ja sosiaalisen median aikakautta internetissä. Hyviä esimerkkejä tämän aikakauden tuotteista ovat YouTube, blogit, wikit, Wikipedia jne. Web 1.0 jatkaa elämistään Web 2.0:n rinnalla.

Mitä olisi sitten Web 3.0? John Moravecin mukaan se on innovaation aikakausi. Sille on ominaista kiihtyvä muutos, jatkuva globalisaatio, innovaatioyhteisö käyttövoimanaan ”knowmads” (luovat, mielikuvitusrikkaat ja innovatiiviset henkilöt, jotka voivat tehdä töitä lähes kenen kanssa vaan, milloin vaan ja missä vaan). Kieltämättä haluaisin itse kuulua tähän knowmadsien joukkoon.

Moravecin mukaan (slideshow) innovaation aikakaudella (Web 3.0) tieto on kontekstuaalisesti sovellettua ja sitä levitetään horisontaalisesti. Ihmisten väliset suhteet ovat heterarkiset (tasa-arvoon perustuva yhteistyö). Kaaos ja ristiriita otetaan syleillen vastaan. Tieto on kaikkien saatavilla avoimesti ja sitä tuotetaan yhteisöllisesti.

Kieltämättä vierastan ajatusta tiedolla rahastamisesta, joka tulee väkisin mieleeni Irmeli Pietilän kommentista yrittäjyydestä Web 3.0 keskusteluun. Minua lähellä on ajatus/utopia tulevaisuuden koulusta, jossa lapset ovat itse tietoa tuottavia. Tulevaisuuden koulu ei ehkä tarkoittaisikaan rakennusta, vaan se sijaitsisi kaikkialla. Tieto ei myöskään olisi kiinni tietokoneista, vaan sitä olisi saatavilla milloin vain (tämä on jo toteutumassa esim. iPod ja iPhone). Missä vain voisi olla interaktiivisia pintoja ja laitteita, joilla tiedon vastaanottaminen ja tuottaminen olisi mahdollista.

Pro Gradussani vuodelta 2005 sivulla 88 pohdin vähän samaa asiaa seuraavasti:

”Rekonstruktiivisen oppimisen mallin mukaisesti opetus tulisi järjestää lapsen luonnollista kehitystietä noudattaen pyrkien oppijan sisäisen itsen maksimaaliseen toteuttamiseen.

Ensimmäinen seuraus tästä pyrkimyksestä olisi mielestäni luopuminen yleisistä opetussuunnitelmista, ainakin jos ne määrittelevät etukäteen sen, missä järjestyksessä ja minkä ajan sisällä lapsen tulisi oppia ennalta määrätyt oppisisällöt. Opetussuunnitelmien tilalle tulisi oppijan oman kehitystien noudattamisen tukeminen. Se, kuinka tämä käytännössä tehtäisiin, on niin laaja kysymys, että sen selvittäminen jää tulevien tutkimusten aiheeksi.

Toinen seuraus pyrkimyksestä rekonstruktiiviseen oppimisen mallin toteuttamiseen on koulun kyseenalaistaminen optimaalisena oppimisympäristönä. Tällöin tarkoitan koulua siinä muodossa kuin se tällä hetkellä yleensä on toteutettu. Se, minkälainen olisi optimaalinen oppimisympäristö rekonstruktiivisen oppimisen mallia noudattaen, on myös hyvin laaja ja vaikea kysymys, jonka käsittelyn jätän tulevaisuuteen.”

Termi ”rekonstruktiivisen oppimisen malli” ei enää minua miellytä. Minulla on jo uusi mielessä, mutta siihen palaan siinä vaiheessa, kun saan jatkotutkimukseni valmiiksi asiasta.