Avoimien oppimisympäristöjen käyttö verkkopedagogiikassa

Pidin 24.10.2011 "Avoimien oppimisympäristöjen käyttö verkkopedagogiikassa" -kurssin joukolle Espoolaisia opettajia. 12 opettajaa oli uskaltautunut mukaan seikkailuun. Kurssia varten käytimme hyväksi Wikiopistoa, johon rakensin tarkoitusta varten kurssin. Hyödynsin kurssia varten materiaalia ennen muuta erinomaisesta "Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen" -kurssista, jonka kävin syksyllä 2009. Alkuperäinen kurssi kesti kymmenen viikkoa ja oma kurssini vain yhden päivän, joten jouduin karsimaan aika lailla alkuperäistä materiaalia. Lisäsin myös mukaan aika paljon uutta sisältöä. Kurssin aluksi kävimme läpi vähän teoreettista taustaa, johon liittyvän esityksen upotan tämän blogin loppuun. Kurssin päätyttyä pidimme vielä verkkoneuvottelun 27.10.2011, jossa osa kurssilaisista esitteli tuotoksiaan.

Avoimet oppimisen resurssit (Open Educational Resources, OER)

Mitä avoimet oppimisen resurssit sitten ovat? UNESCO:ssa 2002 päädyttiin tällaiseen muotoiluun: "The term Open Educational Resources (OER) was adopted at a UNESCO meeting in 2002 to refer to the open provision of educational resources, enabled by information and communication technologies, for consultation, use and adaptation by a community of users for non-commercial purposes" Löytyy alkuperäisestä lähteestä sivulta 7.

Avoimilla oppimisen resursseilla ymmärretään siis opetuksessa (oppimisessa) käytettäviä sisältöjä, joita kaikki voivat vapaasti käyttää, luoda, kopioida, muokata ja jakaa tietyin edellytyksin, jotka käyn vähän tarkemmin läpi tekijänoikeuksien yhteydessä alempana.

Miksi avoimuus?

Konnektivismin, jossa oppimisen ajatellaan tapahtuvan enenevässä määrin ihmisten välisissä verkostoissa, merkitys kasvaa koko ajan. Sen mukaan oppiminen ja tieto perustuvat mahdollisuuksien moninaisuudelle. Konnektivistisen näkemyksen mukaan oppimisessa korostuu erikoistuneiden tietolähteiden yhdistämisen prosessi. Yhteyksien vaalimista ja ylläpitämistä tarvitaan helpottamaan elinikäistä oppimista. Avoimet oppimisympäristöt luovat luonnollisen alustan konnektivismin toteuttamiselle.

Mobiiliteknologian ja muun tietotekniikan antamat mahdollisuudet oppimiselle ovat muuttamassa oppimisen paradigmaa. Avoimien oppimisen resurssien myötä myös kaikista heikoimmista lähtökohdista tulevien mahdollisuus tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin oppimisessa paranevat. Puhutaan todella tärkeistä asioista, jotka vaikuttavat koko maailman rauhaan, kehittymiseen ja hyvinvointiin. "Opettajan tärkein tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi" - saman periaatteen pitäisi ohjata myös toimintaamme globaalisti.

Avoimien sisältöjen määrät kasvavat verkossa koko ajan. Monille meistä niiden käyttäminen on itsestään selvyys ja osa jokapäiväistä elämäämme. Koulumaailma  on kuitenkin jäänyt näitten resurssien käyttämisessä ja kehittämisessä oudosti ulkopuolelle. Espoolaisille opettajille pitämäni kurssi on yksi vaatimaton tekijä tiellä kohti avoimien oppimisympäristöjen käyttöä ja luomista laajemmin koulumaailmassa. Kurssimateriaali on avoimesti kaikkien käytettävissä ja edelleen muokattavissa.

Oppimisympäristöksi Wikimedia

Oppimisympäristön valintaa mietin aika pitkään. Mielessäni oli Wikiopiston (tai Wikikirjaston) lisäksi ennen muuta LeMill. Myös Purot.net oli yhtenä varteenotettavana mahdollisuutena. Päädyin kuitenkin Wikiopistoon siksi, että se on osa Wikimediaa, ja Wikipedian kautta luultavasti tutuin ympäristö edellä mainituista ympäristöistä opettajille. Samalla se saattaisi tehdä Wikipedian tutummaksi ja ymmärrettävämmäksi, ehkä jopa kannustaisi artikkelien kirjoittamiseen Wikipediaan. 

Kurssin pohjaksi valitisin siis Wikiopiston, johon jokaisen osallistujan oli tarkoitus luoda omalle käyttäjäsivulle hiekkalaatikko harjoittelemista varten. Lainasin tämän idean Wikieducator -kursseista, joihin olen myös osallistunut aikaisemmin. Ongelmaksi osoittautui yllättäen kirjautuminen. Koska olimme samassa opetustilassa, myös IP-osoite oli kaikilla sama. Wikiopisto pisti kampoihin eikä antanut luoda kuutta uutta tiliä enempää. Kurssipäivän lopuksi kokeilimme uudestaan ja silloin se onnistui. Onneksi mukana olleet opettajat olivat luovia ja keksivät luoda ala-hiekkalaatikoita. Ensi kerralla tiedän, että käyttäjätilit kannattaa luoda jo ennen kurssia.

Varsinaisten uusien oppimisympäristöjen luomista harjoiteltiin tekemään Wikikirjastoon. Osa kurssilaisista päätyi kuitenkin valitsemaan Wikispaces-palvelun, vaikka se ei kuulukaan Wikimediaan. Se ei myöskään edusta samalla tavalla avoimia oppimisympäristöjä kuin muut aikaisemmin mainitsemani palvelut, mutta tarjoavat toisaalta koulumaailmalle tärkeitä ominaisuuksia.

Ongelmana avoimissa oppimisympäristöissä voi koulumaailman suhteen olla juuri avoimuus. Oppilaiden omat tuotokset ovat avoimesti kaikkien nähtävillä ja tämä täytyy ottaa huomioon kaikessa toiminnassa. Wikispaces tarjoaa mahdollisuuden suljettuihin ympäristöihin myös maksuttomana vaihtoehtona, kun kyseessä on opetuskäyttö. 

Tekijänoikeudet ja Creative Commons

Avoimista oppimisympäristöistä on vaikea puhua mainitsematta tekijänoikeuksia. Niiden kanssa joutuu tekemisiin heti, kun alkaa luoda oppimisen resursseja: "Minkälaiset tekijänoikeudet ovat niillä materiaaleilla, joita resurssissa käytetään?" Vaikka kyseessä olisi pelkästään jo olemassa olevien resurssien käyttö, joudutaan samojen kysymysten ääreen. Onneksi meillä suomalaisilla on Tarmo Toikkanen, joka on tehnyt tärkeää ja korkealaatuista työtä näiden kysymysten parissa.

Creative Commons on se ratkaisu, jonka myös Wikimedia on valinnut. Wikimedian sisällöt jaetaan  Creative Commons Attribution/Share-Alike -lisenssillä. Tällä lisenssillä: "Annat muiden kopioida, jaella, näyttää ja esittää sinun tekijänoikeusiisi kuuluvaa teosta sekä sen pohjalta tehtyjä muokattuja versioita teoksestasi vain, jos he mainitsevat nimesi alkuperäisenä tekijänä. Annat muiden levittää muokattuja teoksia vain samalla lisenssillä, jolla oma teoksesi on julkaistu." 

Tekijänoikeudet saattavat olla yksi vaikeimmista esteistä, joita vapaiden oppimisympäristöjen kehittämisellä on edessään. Näissäkin asioissa on hyvä nostaa kissa pöydälle ja löytää ratkaisu, joka todella hyödyttää koko ihmiskuntaa. Itse tutkimusta tekevänä joudun kohtaamaan saman ongelman, joka todella haittaa vapaata tieteen tekemistä. Tutkimustieto ei ole vapaasti kaikkien saatavilla, niinkuin sen pitäisi olla. Ne ovat monesti maksullisten palveluiden ja tietojärjestelmien takana, jos ollenkaan saatavilla. 

3.0 oppiminen

Kirjoitin näin edellisessä blogikirjoituksessani: "3.0 kouluissa teknologia on jo kaikkialla, osa luonnollista elinympäristöä. Oppimista varten ei enää tarvitse mennä koulurakennuksiin, vaan opiskella voi missä vain. Koulujen sijasta voi olla oppimisen keskuksia, jossa pedagogian ammattilaiset (tulevaisuuden opettajat?) auttavat ihmisiä löytämään heitä parhaiten palvelevat oppimisen ympäristöt, menetelmät ja välineet. Oppiminen on elinikäistä ja kaikki voivat olla sekä oppilaita että opettajia."

Avoimuuden merkitys tulee vain kasvamaan. Kehitys ei tule pysähtymään, vaan se kiihtyy koko ajan. Lähdetään mukaan kehitykseen ja ollaan mieluiten kehityksen kärjessä kuin taistelemassa tuulimyllyjä vastaan, yrittäen hidastaa jo hävittyä taistoa!

Musiikin näkymätön oppiminen

Pidän Musiikin TeknoDida 2011 -tapahtumassa Oriveden opistolla esityksen musiikin näkymättömästä oppimisesta lauantaina 24.9.2011 klo 9.00 - 9.45. Musiikin TeknoDida on Oriveden Opistolla kymmenettä kertaa järjestettävä musiikkikasvatusteknologian koulutustapahtuma. Kohderyhmänä tapahtumassa ovat musiikkipedagogit, musiikinopettajat, musiikinoppilaitosten rehtorit, tutkijat, musiikkioppilaitosten ja koulujen opettajat sekä musiikkiteknologian opetuskäytöstä kiinnostuneet opettajat.

Näkymätön oppiminen musiikissa

Kuten olen aikaisemmissa blogikirjoituksissani näkymättömästä oppimisesta kirjoittanut, niin kaikkea sitä, mitä opitaan, ei havaita formaaleissa oppimisympäristöissä. Osa oppimisesta jää näkymättömäksi, piilotetuksi opetussuunnitelmaksi. Kuitenkin näissä näkymättömän oppimisen prosesseissa tapahtuu suuri määrä oppimista. Kysymys, joka herää onkin: Miten voitaisiin saada non-formaali ja informaali oppiminen mukaan formaaleihin oppimisen prosesseihin?

Musiikin oppimisessa näkymättömien oppimisen prosessien merkitys saattaa jopa olla suurempi kuin monella muulla oppimisen osa-alueella. Voi jopa olla niin, että musiikin oppimiseen liittyvät keskeisimmät alueet ovat näkymättömän oppimisen ja hiljaisen tiedon alueella.

Tutkinto- ja koejärjestelmä

Koejärjestelmien ongelma formaaleissa oppimisympäristöissä on se, että suurin osa opituista sisällöista unohtuu varsin nopeasti kokeiden jälkeen. Selviytyäkseen kokeista ja tenteistä oppilaat ja opiskelijat joutuvat opiskelemaan suuria määriä tietoja. Se on vaativa henkinen ja fyysinen ponnistus, jonka tulokset ovat kuitenkin pitemmällä tähtäimellä pienet suhteessa sen vaatimaan ponnisteluun.

Kokeet tekevät opiskelun henkisesti raskaaksi ja stressaavaksi toiminnaksi. Muistan vielä hyvin omilta opiskeluajoiltani tenttien, kurssitutkintojen ja kokeiden aiheuttaman stressin. Varsinkin kurssitutkinnot musiikkiopinnoissa ovat jääneet mieleen erityisen stressaavina tilaisuuksina. Onkin syytä kysyä, miten hyvin stressaava tutkinto- ja koejärjestelmä todella tukee oppimista?

Toimintakulttuurin muutos

Formaaleissa oppimisympäristöissä tarvitaan mielestäni syvällistä toimintakulttuurin muutostata. Jotta tämä olisi mahdollista, täytyy fokus siirtää myös musiikin oppimisessa enemmän siihen, miten opitaan kuin mitä opitaan.

Ensinnäkin on tärkeää ymmärtää se, että oppiminen voi tapahtua milloin ja missä vain. Kouluilla ja oppilaitoksilla ei ole enää yksinoikeutta opettamiseen ja oppimiseen. Luultavasti jo tällä hetkellä suurin osa oppimista tapahtuu formaalien oppimisympäristöjen ulkopuolella. Meidän tuleekin kysyä, missä oppimista oikeasti tapahtuu ja miten syvällistä se on siellä, missä sitä tapahtuu.

Avoimuuden kulttuuri

Internetin myötä avoimuuden merkitys kasvaa koko ajan. Avoimuuden kulttuuri kannustaa sisältöjen, kokemusten ja resurssien jakamiseen ja vaihtamiseen vapaasti ja avoimesti, eli virallisen koulutuksen resurssien avaamista maailmalle. Siksi myös musiikin oppimisen resurssien tulisi olla kaikille avoimesti saatavilla, jotta luovuus pääsisi vapaasti liikkeelle ja kukoistamaan.

Voisivatko myös musiikin opetuksen instituutit avata ovensa kaikille ilman ikä- tai muita rajoituksia? Voisiko niistä tulla avoimia luovan toiminnan keskuksia, jotka kannustaisivat itsensä ilmaisuun ja omien rajojensa rikkomiseen?

Virallinen ja epävirallinen oppiminen

Nyt on aika miettiä, miten lähentää virallista ja epävirallista oppimista ja miten sekoittaa niitä keskenään. Kuten jo kirjoitukseni alussa mainitsin, musiikin oppimisessa non-formaalien ja informaalien oppimismuotojen merkitys saattaa olla jopa suurempi kuin monissa muissa oppimisen alueissa.

Musiikkiin on aina kuulunut jokin mystinen, outo ominaisuus, joka tekee siitä niin kiinnostavaa, tunteisiin vetoavaa ja muuttaa äänet hyvin merkitykselliseksi kokemukseksi. Muutin aikoinaan Kuubaan asumaan moneksi vuodeksi juuri tästä syystä. Kuubalaisella musiikilla oli niin voimakas vaikutus minuun henkilökohtaisesti, että halusin ymmärtää syyn siihen. En keksinyt tähän muuta ratkaisua kuin muuttaa Kuubaan asumaan ja soittamaan työkseni rakastamaani kuubalaista son-musiikkia 9 vuoden ajaksi.

Guitarras y Trovadores, Casa de la Trova, Santiago de Cuba, 1992

Tappaako musiikkikoulutus bomban?

Soittaessani Santiago de Cuba:n Casa de la Trova:ssa päivittäin keskustelimme myös usein musiikista muusikoiden kesken. Voimakkaan vaikutuksen minuun teki käsite "bomba" (pumppu, sydän), joka oli varsinkin vanhempien muusikoiden mielestä kaikista tärkein asia kuubalaisen musiikin soittamisessa. Muusikoita myös jaoteltiin hyvin herkästi sen mukaan oliko hänellä bombaa vai eikö ollut. Monet muusikot myös tietoisesti karttoivat kaikkea formaalia musiikin opetusta, koska he olivat vakuuttuneita siitä, että se tappaisi bomban.

Tappaako musiikkikoulutus bomban? Tämä kysymys on mielestäni tärkeä esittää ja tehdä kaikki mahdollinen sen eteen, ettei näin pääsisi tapahtumaan. Tutustuin Santiagossa kerran yhteen muistaakseni ranskalaiseen kaveriin, joka oli viettänyt paljon aikaa eri Afrikan maissa opiskellen paikallisten kansanmuusikoiden kanssa rumpujen soittoa. Hän kertoi, että rumpaleiksi kouluttauduttiin muuttamalla opettajan luokse asumaan. Pelkät soittotunnit eivät riittäneet, vaan täytyi täydellisesti omistautua palvelemaan mestaria ja toivoa, että mestarin salaisuudet avautuisivat tätä kautta noviisille.

Lopuksi

Olen tässä esittänyt joitakin ajatuksia musiikin opettamisen kehittämiseen liittyen. Omat musiikin opintoni ovat vuosikymmenien takaa, joten saatan esittää asioita, joita jo toteutetaan käytännössä. Toivottavasti näin on asia.

Bomba kunniaan!

SomeTime2011 - kaksi päivää flow-tilassa

Heikki Hallantie ja Otto Romanowski

Kesäloman alkaessa olen yleensä aina pari ensimmäistä viikkoa zombie-olotilassa eikä tämän kesäloman alku muodostanut poikkeusta. Päätin kuitenkin osallistua SomeTime2011 -tapahtumaan Espoon Otaniemessä Aalto Design Factory:lla. Se oli oikea ratkaisu!

Maaginen avaus

Heikki Hallantien innostavien ja ajatuksia herättävien alkusanojen jälkeen alkoi maaginen kokemus: Tassu Takalan ja Otto Romanowskin So(m)me(r)Time -audiovisuaalinen installaatio. Sen viesti kulki suoraan sieluun ja koin syvän ymmärryksen tunteen siitä, miksi sosiaalinen media on saanut minut valtoihinsa. Verkostoitumisen tapahtuessa silmien edessä koin tunteen laajennetun mielen syntymisestä.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä blogissa, mutta tämä installaatio sai minut ymmärtämään sen kauneuden.  Olin ajatellut sitä henkilökohtaisena mielen jatkeena, mutta nyt tajusin sen tarkoittavan ehkä vielä joskus ryhmän tai jopa koko ihmiskunnan yhdistettyä tajuntaa. 

Sana-assosiaatiopeli

Heikki Hallantie ja Tuija Aalto

Musiikkivideo-installaation takia oli zombie-tilani mennyttä ja lähentelin flow-tilaa. Tuija Aallon oivaltava sana-assosiaatiopeli Twitterin avulla palautti jälleen maanpinnalle ja kertoi julman, mutta toiveita herättävän totuuden siitä, miten vanhempi X-sukupolvi ja uudempi Y-sukupolvi eroavat toisistaan. Kuvasta voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä:

Tuija Aalto ja X- ja Y-sukupolvi

#SomeTime -prosessin yhteys #MOOC -ilmiöön


Maaginen avaus päättyi Irmeli Aron onnistuneeseen unkeynote:iin, jossa uskaliaasti tuotettiin yhteisöllisesti tietoa Twitterin, FB:n ja Qaikun avulla hashtagillä #change11. Syksyllä 2011 olisi tarkoitus kokeilla ensimmäistä suomalaista MOOC:ia (Massive Open Online Courses). Yes!


Somegradut ja diplomityöt

Anne Rongas

Kun Anne Rongas on lavalla lähtee sosiaalinen media lentoon! Sosiaalisen median tutkimus esittäytyi ja keskustelu lähti käyntiin innostuneena. Sosiaalisen median tutkijat pääsivät verkostoitumaan keskenään ja ideoista ei ollut puutetta. Tästä ryhmästä tullaan vielä kuulemaan!


Myös Afrikka oli paikalla

Heikki Hallantie esitteli aluksi tilannetta Burundissa, 61 % pojista ja 40 % tytöistä osaa lukea. Koulutuksen tila on heikko johtuen maan äärimmäisestä köyhyydestä. Meillä oli myös suora yhteys Capetownin R-labsiin. Oli mahtavaa keskustella suoraan niistä upeista sosiaalista mediaa hyväksi käyttävistä projekteista, joita siellä on käynnissä. Mielenkiintoista oli kuulla, kuinka mobiilitekniikkaa käytetään hyväksi Internet-yhteyksien ja tietokoneiden puutteessa. Avoimien oppimisen resurssien (OER) tärkeys tuli jälleen kerran esille. Internet-yhteydet on jo tunnustettu ihmisoikeuksiksi. Samoin täytyy olla asia oppimisen resurssien suhteen!


Näkymätön oppiminen -keskustelutilaisuus

Sain myös itse kunnian avata keskustelutilaisuuden näkymättömästä oppimisesta ja oppimisen tulevaisuudesta. Johdantona soitin Miguel Matamorosin Son de la Loma -kappaleen tres:llä säestäen. Syynä tähän oli omat vahvat oppimisen kokemukseni formaalisen opetuksen ulkopuolisesta oppimisesta, joita sekä tres:in soitto että espanjan kieli hyvin edustavat.


Kerroin vielä lyhyesti näkymättömän oppimisen protoparadigmasta ja siitä, että tärkeintä on se miten opitaan, ei mitä opitaan. Tämän jälkeen siirryttiin Google Docs:iin, Twitteriin ja Qaiku:uun kommentoimaan näkymättömän oppimisen kymmentä avainideaa. Kommentit löytyvät Ning:stä ja toivon, että kommentointi jatkuu!


Lopuksi koottiin ajatuksia, joita nämä ideat olivat herättäneet. Syntyi myös keskustelu, joka oli täynnä luovia ideoita, käytännön realismia ja rohkeata tulevaisuuden suunnittelua! Aika loppui kesken, mutta kaikki halusivat jatkaa keskustelua. Nälkä, ajan kulu ja ulkoiset motivaatiot unohtuivat... Olimme flow-tilassa!


Oli suuri kunnia saada osallistua SomeTime2011 -tapahtumaan. Suurkiitos kaikille järjestäjille ja Heikki Hallantielle tästä suurenmoisesta tapahtumasta! 

1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opettaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita

Nomadeja Afganistanista vuodelta 1919

Kahdessa edellisessä blogikirjoituksessani Näkymätön oppiminen - Invisible Learning - Aprendizaje Invisible ja Bensaa liekkeihin - Näkymätön oppiminen - Aprendizaje Invisible puhuin jo John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjasta "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Tämä blogikirjoitus jatkaa samasta teemasta tällä kertaa kohdistaen huomion yhteiskunnan jatkuvasti kiihtyvään muutokseen ja siitä seuraavaan tarpeeseen tehdä uudenlaisia ratkaisuja koulutusjärjestelmässä.

Yhteiskunnan muutos 1.0:sta kohti 3.0:aa.

Moravecin ja Cobon kirjassa on yhteiskunnan muutosta symboloitu vastaavilla termeillä kuin World Wide Webin kehittymistä (web 1.0, web 2.0 ja web 3.0). Yhteiskunta 1.0 heijastaa kirjan mukaan niitä normeja ja käytäntöjä, jotka vallitsivat siirryttäessä esiteollisesta yhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan, aikaan ennen 21. vuosisataa. Yhteiskunta 2.0 edustaa vuorostaan niitä valtavia sosiaalisia muutoksia, joita on tapahtumassa nyky-yhteiskunnassa ja jotka ovat peräisin teknlogisista muutoksista. Yhteiskunta 3.0 viittaa lähitulevaisuuden yhteiskuntaan, jossa on odotettavissa suuria muutoksia kiihtyvän teknologisen muutoksen ansiosta. Alla oleva kuvio edellä mainitusta Cobon ja Moravec:in kirjasta muokattuna kuvastaa hyvin kehityksen kiihtymistä:

Kuvion J-käyrä kuvastaa teknologian räjähdysmäistä kehitystä ja kustannusten eksponentiaalista vähenemistä. Teknologian kehitys kiihtyy koko ajan ja samalla hinnat laskevat. Huipputekonologia tulee tavallisten ihmisten saataville. Mobiiliteknologian viimeaikainen kehitys voisi olla hyvä esimerkki tästä kehityksestä.

Kirjan mukaan jatkuva globalisaatio mahdollistaa tiedon jakamisen horisontaalisesti aloilla, jotka ovat tähän asti olleet eristyksissä. Syntyy heterarkkisia suhteita ja mahdollisuuksia soveltaa tietoa innovatiivisissa yhteyksissä. Oppimisympäristöissa tämä tarkoittaa sitä, että meistä kaikista tulee yhdessäopiskelijoita ja myös yhdessäopettajia. Tämä on seurausta kollektiivisesta tiedon rakentamisesta ja uuden tiedon soveltamisesta. Sosiaalinen media antaa monenlaisia välineitä tämän kehityksen tarpeisiin. Wiki-ympäristöt, verkkoyhteisöt ja jopa keskustelupalstat voisivat olla esimerkkejä tästä kehityksestä.

Tulevaisuuden tietotyöläinen eli knowmad

Termillä "knowmad" Moravec tarkoittaa nomadeja tieto- ja innovaatiotyöläisiä. Knowmad on innovatiivinen, kekseliäs ja luova.  Hän pystyy työskentelmään käytännöllisesti katsoen kenen kanssa tahansa ajasta ja paikasta riippumatta. Knowmadiä arvostetaan henkilökohtaisen osaamisensa perusteella, joka antaa hänelle kilpailuedun suhteessa muihin työntekijöihin. 

Teollisen yhteiskunnan muutos on antamassa tilaa intensiiviselle tieto- ja innovaatiotyölle. Työelämä ja -kuttuuri ovat muutoksen kourissa ja yhteiskunnan tulee etsiä ratkaisuja tämän hetken ja tulevaisuuden vaatimuksiin. Knowmadeillä on määritelmän mukaisesti kyky uudelleen muotoilla ja kontekstualisoida työnsä koska tahansa. Tämä sopeutuvaisuus ja lisääntynyt liikkuvuus ovat luomassa uusia mahdollisuuksia ja ratkaisuja murrostilanteessa.

Koulutusjärjestelmien kehitystarve

Mihin suuntaan koulutusjärjestelmiä sitten tulisi pyrkiä kehittämään? Moravecin ja Cobon kirjan mukaan 3.0 yhteiskunnan opiskelijoiden pitäisi pystyä oppimaan, työskentelemään, pelaamaan ja jakamaan lähes kaikissa yhteyksissä. Kuitenkin on olemassa vain vähän viitteitä siitä, että koulutus olisi kehittymässä 3.0 paradigmaa kohti. 

Mitkä olisivat ne tiedot ja taidot, jotka parhaiten kuvailisivat knowmadejä? Ne voisivat antaa osviittaa siitä, miten koulutusta kehittää.

Moravecin ja Cobon kirjassa on esitelty knowmadien kykypassi. Vapaasti mukaillen se on seuraavanlainen:

1. Knowmad ei ole rajoittunut johonkin johonkin tiettyyn ikään (koen jollain tavalla olevani sellainen tai ainakin haluaisin olla).

2. Knowmad on luova, innovatiivinen, yhteistyökykyinen ja motivoitunut.

3. Hän käyttää ja tuottaa tietoa eri yhteyksissä. Hän ei ole vain tiedon kuluttaja vaan myös tuottaja (myös kollektiivisesti).

4. Knowmad on kekseliäs, intuitiivinen ja kykenevä tuottamaan ideoita.

5. Hän pystyy luomaan sosiaalisesti rakennettua ymmärrystä.

6. Knowmad ei vain etsi pääsyä tiedon lähteille, vaan myös yrittää käyttää sitä avoimesti ja vapaasti (vapaat ja avoimet oppimisen resurssit).

7. Knowmad on verkostojen luoja, joka on aina yhdistämässä ihmisiä, ideoita, järjestöjä, jne...

8. Hän tuntee ja hänellä on kyky käyttää työkaluja erilaisten ongelmien ratkaisemiseen.

9. Knowmad on digitaalisesti lukutaitoinen. Hän ymmärtää miten ja miksi digitaaliset teknologiat toimivat.

10. Knowmad on kykenevä ratkaisemaan tuntemattomia ongelmia eri konteksteissa.

11. Knowmad osaa jakaa tietoa ja tietämystä (ilman maantieteellisiä rajoja).

12. Hän on mukautuvainen eri yhteyksiin ja ympäristöihin.

13. Hän on tietoinen vapaan tiedonsaannin arvosta.

14. Hän on tarkka tiedon yhteyksien ja sovellettavuuden suhteen.

15. Knowmad on kykenevä poisoppimaan nopeasti sekä yhdistämään uusia ideoita.

16. Knowmad on kykenevä luomaan horisontaaleja osaamisverkostoja.

17. Hänelle on tyypillistä jatkuva ja koko elämän kestävä oppiminen (sekä formaali että informaali).

18. Knowmad tekee jatkuvasti kokeita TVT:llä (yhteistoiminnallisesti).

19. Knowmad ei pelkää epäonnistumista.

Aikamoinen lista! Miten nykyinen koulutusjärjestelmämme kykenee vastaamaan näihin oppimisen ja ominaisuuksien tarpeisiin? Luulen, että aika huonosti. Koulutusjärjestelmämme on tehty 1.0 yhteiskunnan tarpeita varten eikä se ole pystynyt muuttumaan yhteiskunnan mukana. Pahimmassa tapauksessa voi olla, että luokissa on tapahtunut vain kosmeettisia muutoksia kansakouluajoista. Muutos ei ole helppo, mutta tarpeellinen. 

Bensaa liekkeihin - Näkymätön oppiminen - Aprendizaje Invisible

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/ff/Fire02.jpg

 

Edellisessä blogikirjoituksessani "Näkymätön oppiminen - Invisible Learning - Aprendizaje Invisible" kirjoitin ehdotuksesta oppimisen uudeksi paradigmaksi 21. vuosisadalle. Nyt haluan mennä vähän syvemmälle samasta aiheesta. John Moravec:in ja Critóbal Cobon kirjan "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación" kymmenestä avainideasta löytyy osviittaa, mutta ei suoria vastauksia tai valmiita reseptejä siihen, minkälainen tämä oppimisen uusi paradigma voisi olla. 

1. Näkymätön oppiminen ei ole yksi idea vaan se koostuu monista ideoista, jotka ovat keskeisiä 21. vuosisataa varten. Ei ole yhtä valmista reseptiä vaan ehkä pikemminkin lähestymistapa. Tämä lähestymistapa ottaa huomioon teknologian kehityksen ja muodollisen kasvatuksen muutokset, epäviralliset (non-formal, informal), sekä kaikki hämärät metatilat, joita on edellisten välimaastossa. Näin ollen näkymätön oppiminen on enemmän kuin idea, se on katsaus relevanteista tulevaisuuden näkymistä tämän päivän koulutukselle.

2. Meidän on otettava huomioon nopeiden yhteiskunnallisten ja teknologisten muutosten vaikutukset koulutukseen ja oppimiseen. 1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opetaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita. Tänään niiden, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita nuorten tulevaisuudesta, tulisi valmistautua tulevaisuuteen, jota kukaan ei osaa edes vielä uneksia. Tähän pääsemiseksi tarvitaan harppausta mutkan taakse (leapfrogging ahead of the curve), joka auttaa meitä rakentamaan tulevaisuuttamme ennakoivasti. Tämä edellyttää ennen näkemätöntä johtajuuden ja toiminnan näkemystä yhteiskunnassamme oppimisen kannalta.

3. Näkymätön oppiminen keskittyy enemmän siihen, miten opitaan, kuin mitä opitaan. Fokus siirtyy oppisisältöihin keskittymisestä opetuksen uudistamiseen. Tämä edellyttää perusteellista rakenteellista ja toiminnallista muutosta koulujärjestelmässä, jotta se tuottaisi opiskelijoita, joilla on riittävät taidot suorittamaan tarvittavat tehtävät käyttäen hyväksi kriittistä ajattelua, vaihtoehtojen arviointia, uuden tiedon luomista ja ennakoivaa johtamista. Nämä taidot ovat välttämättömiä tiedon agenttien eli knowmad:ien onnistumiselle taloudellisessa ympäristössä, joka vaatii jatkuvaa innovointia. Knowmad:it saattavat edustaa nykyajassa tulevaisuuden työntekijöitä, jotka ovat muuntautumiskykyisiä, paikkaan sitoutumattomia ja jatkuvasti omaa osaamistaan kehittäviä henkilöitä.

4. Ennakoivien menetelmien (kirjassa annetaan erilaisia esimerkkejä ja menetelmiä) käyttö voi auttaa meitä rakentamaan tulevaisuuden koulutusta, joka on relevanttia näkymättömän oppimisen näkökulmasta. Eletään tässä hetkessä katse kohti tulevaisuutta ja unohdetaan menneisyys, ellei sillä ole meille käyttöä. Ennakoivien menetelmien oikea käyttö voi olla hyödyllistä, sillä niiden avulla voi tunnistaa tulevaisuuden näköaloja ja edellytyksiä, ja suunnittelemaan seuraavia askeleita. Vaikka kukaan ei voi ennustaa varmasti tulevaisuutta, näillä tulevaisuuden tutkimuksen apuvälineillä voimme helpottaa ymmärtämään sitä, mikä voi olla tulevaisuus ja joitakin sen piirteitä. Ne voivat myös auttaa harppauksessa mutkan taakse (tulevaisuuteen). Koulutusjärjestelmää kehitettäessä katse pitäisi olla tulevaisuudessa tai ainakin tässä hetkessä, mutta ei missään nimessä menneisyydessä.

5. Jos katsomme koulutuksen virallisia instituutioita uudesta näkökulmasta, pitäisi sen saada meidät panostamaan avoimuuteen. Avoimuus kannustaa sisältöjen, kokemusten ja resurssien jakamiseen ja vaihtamiseen. Se tarkoittaa virallisen koulutuksen resurssien avaamista maailmalle (esim. Open Educational Resources), joka johtaa virallisen oppimisen rajojen hämärtymiseen. Toisin sanoen avoimuuden strategia mahdollistaa oppimisen reurssien käytön opettajille ja opiskelijoille, mutta myös muille väestöryhmille. Se antaa kaikille mahdollisuuden ylläpitää elinikäistä ja luovaa oppimista.

6. Näyttää siltä, että monet oppilaitosten innovatiivisista puheenvuoroista ovat olleet enemmän muodollisia kuin todellisia -> Uudet laitteet, mutta vanhat opetusmenetelmät. Monesti kiinnitetään erityistä huomiota infrastruktuuriin, teknologiaan, jne., vaikka pitäisi kiinnittää huomiota aivan muihin seikkoihin. Tällaisia asioita ovat esim. uudet muutoksen strategiat ja tiedon hankkiminen, innovatiiviset arviointitavat, oppimisen edistäminen ja opettamalla oppiminen sekä osallistaminen eli digitaalisen kuilun kaventaminen (taidot ja pätevyydet).

7. Oppimisen uudelleen keksiminen ei tarkoita kaiken vanhan poistamista ja aloittamista alusta. On monia toimivia esim. informaalisen oppimisen muotoja, jotka voidaan ottaa käyttöön myös muussa opiskelussa. Ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen... Työpajat, urheilu-, taide- ja tanssitilaisuudet, maalaus, vierailut uusiin paikkoihin, ovat esimerkkejä strategioista, jotka ovat edelleen arvokkaita. Nyt on aika miettiä, miten lähentää virallista ja epävirallista oppimista ja miten sekoittaa niitä keskenään.

8. Koulutuksen ei enää pitäisi liittyä vain johonkin tiettyyn vaiheeseen ihmisen elämässä. Tämä on minulle todella läheinen asia. Olen jo 54 vuotias ja opiskeluni tuntuu vasta olevan alussa! Opiskelu olisi ymmärrettävä jatkumona, joka kestää koko eliniän. On tärkeää kannustaa kehittämään taitoja ja asenteita pitää oppimisprosessia yllä. Näin myös oppilaitokset eivät olisi ole enää vain "väliaikaisia seisakkeita", vaan niistä tulisi jatkuvasti vierailtavia paikkoja. Tämä muutos edellyttää kuitenkin erilaista näkemystä opettamiseen ja oppimiseen, instituutioiden kaikille avoimia avaria ovia.

9. Nykyisen koulutuksen painopisteen ei pitäisi olla reduktionismia ohjelmistoihin (software) ja laitteistoihin (hardware), vaan siinä miten voisimme kouluttaa mindware:iämme. Meidän tulisi kehittää kykyämme oppia, kuvitella, luoda ja innovoida. Riippumatta digitaalisista laitteista, joita käytämme, meidän tulisi jatkuvasti päivittää ja laajentaa inhimillisiä valmiuksiamme. Kognitiiviset taitomme ovat sisäinen huipputeknologiamme: ne ovat multikontekstuaalisia, yhteensopivia digitaalisten ja analogisten laitteiden kanssa, niitä voidaan käyttää jokapäiväisessä elämässä ja ne mahdollistavat myös verkossa työskentelyn jopa eri kielillä ja useiden prosessien samanaikaisen suorittamisen.

10. Ei ole manifestia eikä vaihe vaiheelta tarjottavaa reseptiä. Olemme kaikki mukana luomassa sitä, mitä siitä sitten tuleekin. Valmis resepti olisikin vastoin näkymättömän oppimisen periaatteita. Jokainen rakentaa oman oppimisen kokonaisuutensa itse. Näkymättömän oppimisen projekti uskoo "tee se itse" -periaatteeseen. Se kuinka näkymättömän oppimisen periaatteita sovelletaan riippuu kontekstista, kiinostuksen kohteista, luovuudesta ja sopeutumiskyvystä, joka kullakin on.

Näkymättömästä oppimisesta on mielenkiintoinen keskustelu käynnissä samannimisessä Ning ryhmässä. Tervetuloa mukaan!

Näkymätön oppiminen - Invisible Learning - Aprendizaje Invisible

Sain Twitterin kautta tiedon siitä, että John Moravec etsi henkilöitä tekemään arviota Critóbal Cobon kanssa tekemästään kirjasta "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Innostuin heti asiasta ja olin häneen yhteydessä ja sainkin heti paluupostissa kirjan arviointiversion (PDF) tutustuttavaksi. Olen sitä nyt jo vähän selaillut sieltä täältä enkä malta olla heti kommentoimatta siitä syntyneitä ajatuksia. Palaan kyllä vielä uudestaan tähän asiaan, sillä olen asiasta erittäin innostunut!

Moravec on ollut jo pitkään yksi tärkeimmistä guruistani sosiaalisen median tutkimusmatkallani. John Moravec:in slideshare-esitys Toward Society 3.0: A New Paradigm for 21st century education synnytti aikoinaan ensimmäisen kiihkeän verkkokeskusteluni Web 3.0? Pedacasting-koulutuksessa ja samoin toisen verkkokeskustelun Elämme mielenkiintoista aikaa, jossa on myös Cristóbal Cobo tärkeässä osassa. Molemmat keskustelut ovat keväältä 2009, joten tämä asia on inspiroinut minua jo pitemmän aikaa. 

Aprendizaje invisible -kirjan voi tilata kirjan web-sivuilta http://www.invisiblelearning.com/en/, mutta toistaiseksi siitä on vasta espanjankielinen versio saatavilla hintaan 5 €. Kirja muuttuu siinä vaiheessa ilmaiseksi, kun tekokustannukset on saatu kerättyä kasaan. Kirjan taustavoimana on Laboratori de Mitjans (LMI) Barcelonan yliopistosta. Sen projektit käsittelevät digitaalisten keinojen käyttöä opetuksessa, taiteessa, kommunikaatiossa ja sosiaalisessa muutoksessa. Taustavoimia löytyy vielä paljon lisää kirjan alkuosasta.

Määrittelyä

Mitä sitten näkymätön oppiminen (Aprendizaje Invisible - Invisible Learning) oikein tarkoittaa? Se on ehdotus oppimisen uudeksi paradigmaksi 21. vuosisadalle. Se ei ole kuitenkaan teoria, vaan pikemminkin metateoria, joka mahdollistaa erilaisten teorioiden ja näkökulmien integroinnin itseensä. Siksi kirjoittajat kutsuvat sitä protoparadigmaksi, joka on beta- ja rakennusvaiheessa. Kirjassa esitetään kutsu kopioimaan, liittämään ja remiksaamaan kirjassa esitettyjä ideoita sekä liittymään mukaan kehitystyöhön esim. www.aprendizajeinvisible.com sivuilla avoimuuden idean mukaisesti (OER).

Näkymättömän oppimisen taustalta löytyy hiljainen tieto (tacit knowledge), Michael Polanyin kehittämä käsite, joka oli oman pro gradu -tutkielmani ANAMNESIS - Kohti ”uutta” oppimisen teoriaa - Rekonstruktiivisen oppimisen malli yksi avainsanoista ja tärkeimmistä taustateorioista. Kaikkea sitä, mitä opitaan, ei välttämättä havaita formaalissa oppimisessa oppimiseksi. Se jää näkymättömäksi, piilotetuksi opetussuunnitelmaksi. 

Kaikki uusi tieto rakentuu vanhan pohjalle. Kirjassa mainitaankin Argyris, Paulo Freire, Illich ja Knowles jotka ovat jo aikaisemmin puhuneet formaalin opetuksen ulkopuolisesta oppimisesta. Tämä projekti vie näitä ideoita eteenpäin käyttäen digitaalisten keinojen mahdollisuuksia hyväksi. 

Digitaalisessa ympäristössä tarvittavat taidot

Monet digitaalisissa ympäristöissä tarvittavista taidoista, kuten sosiaalisissa verkkoyhteisöissä tai sähköpostin käytössä tarvittavat, opitaan usein tarkkailemalla tai tekemällä oppimalla. Silti nämä taidot alkavat olla välttämättömiä nykyaikaisessa yhteiskunnassa selviämiselle.  

Monet tämän hetken maailman keskeisistä taidoista kuten hakukoneiden tehokas käyttö, sosiaalisten verkostojen vuorovaikutustaidot, kirjoittaminen ja julkaiseminen erilaisissa multimedian muodoissa, tiedon säilyttäminen ja jakaminen, erilaisten formaattien ja sisältöjen remiksaustaidot jne., ovat näkymättömiä perinteisessä opetuksessa. Kuitenkin nämä taidot saattavat olla huomattavan tärkeässä asemassa ympäröivässä maailmassa koulun ulkopuolella.

Koulujärjestelmän uudistaminen

Koulujärjestelmässä käytetty koejärjestelmä johtaa siihen, että opitut sisällöt unohtuvat nopeasti, kirjoittajat kutsuvat sitä "amnesia postevaluación":ksi, evaluaation jälkeiseksi muistinmenetykseksi. Oppilaat ja opiskelijat joutuvat opiskelemaan suuren määrän tietoja selviytyäkseen kokeesta, mutta pian kokeen jälkeen suurin osa tästä tiedosta unohtuu. Kokeet tekevät opiskelun henkisesti raskaaksi ja stressaavaksi toiminnaksi. Jos niiden oppimista tukeva vaikutus vielä kyseenalaistetaan, on syytä miettiä, kannattaisiko muuttaa toimintatapoja.


Näkymätön oppiminen -projektissa kutsutaan kiinnostuneita mukaan rakentamaan yhdessä koulutuksen paradigmaa, joka on osallistava, jolla ei ole mitään tiettyä teoreettista lähestymistapaa, ja joka pyrkii tuomaan esille osaamisalueita, jotka on tähän asti laiminlyöty. Se pyrkii tuomaan esiin innovatiivisia käytänteitä, jotka auttavat tekemään näkymättömästä oppimisesta näkyvää. 


TVT (tieto- ja viestintäteknologia) on tärkeä osa näkymätöntä oppimista, mutta ei keskeinen. TVT on hyödyllinen väline tavoitteiden saavuttamiseksi, mutta se ei ole itseisarvo. Ennemminkin ongelmana ovat koulun huonot valmiudet antaa opiskelijoille taitoja kohdata globaalin yhteiskunnan mahdollisuuksia ja haasteita.


Nopea sosiaalinen ja teknologinen kehitys edellyttää valmistautumista tulevaisuuteen, jota emme ole vielä edes osanneet uneksia. John Moravecin termein: 1.0 yhteiskunnan koulut eivät voi opettaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita. Meidän täytyy  pystyä uudistamaan koulutusjärjestelmiä vastaamaan modernin yhteiskunnan ja tulevaisuuden tarpeita. Tarvitaan toimintakulttuurin muutosta. Meidän on korostettava enemmän sitä, miten opitaan kuin mitä opitaan. 


Näkymättömän oppimisen paradigmassa mekaaniselle muistamiselle perustuva oppiminen korvataan oppimisella, jossa oppiminen tehdään mielekkääksi kaikille oppimiskokemukseen osallistuville. Teknologia on näkymättömälle oppimiskäsitykselle vain käytännöllinen työkalu, jolla tehdään uudenlaisia asioita. Koulumaailmassa on yleensä valitettavasti jatkettu samojen menetelmien käyttöä vain välineet ovat uudistuneet. John Moravec vaatiikin koulutuksen vallankumousta.

Oppimista ilman rajoja


Teknologian käyttö kodeissa avaa uusia mahdollisuuksia itseopiskelulle, jotka johtavat pohtimaan uudelleen virallisen ja epävirallisen koulutuksen välisiä rajoja. Oppiminen voi tapahtua milloin ja missä vain. Kouluilla ja oppilaitoksilla ei ole enää yksinoikeutta opettamiseen ja oppimiseen. Voi olla, että jo tällä hetkellä oppimista tapahtuu suurelta osin koulun ulkopuolella. 


Yksi tehokkaimmista tavoista oppia on opettaa. Siksi on rohkaistava vertaisverkko (P2P) -oppimista ja yhteisöllistä oppimista, joissa opitaan opettamalla toisia tai jakamalla tietoa toisten kanssa. Myös kouluissa on tapahtumassa muutos. Ennen opettaja opetti oppilaita. Nyt myös oppilaat saattavat opettaa oppilaita ja jopa oppilas saattaa opettaa opettajaa. Opettajat tarvitsevat ehdottomasti sekä koulutusta että muuta tukea näiden suurten muutosten alla. Elämme muutoksen aikaa!

ITK 2011 - Huippuhetkiä ja pieniä pettymyksiä

Osallistuin ensimmäistä kertaa ITK 2011 konferenssiin torstaina 7.4. ja perjantaina 8.4. Kannatti osallistua! Suurimmaksi osaksi olin erittäin tyytyväinen ja joukkoon mahtui jopa kolme huippuhetkeä. Tosin jouduin myös kokemaan pientä pettymystäkin.

Heti konferenssin alkuun osui yksi huippuhetkistä: Tarmo Toikkasen oivaltava puolen tunnin tiivis esitys opettajan tekijänoikeuksista. Tarmo on taitava esiintyjä ja hallitsee suvereenisti aina aihealueensa. Niin myös tällä kerralla. Moni asia oli Tarmon aikaisemmista esityksistä asian tiimoilta tuttua, mutta ne oli kiva kerrata taas vähän uudenlaisessa paketissa. Mukaan mahtui myös uutta tietoa. Mielestäni jymypaukku oli tulkinta peruskoulun luokkaopetuksesta yksityistilaisuutena tekijänoikeudellisesti (koskee myös lukio ja toisen asteen opetusta). Tästä asiasta varmasti vielä keskustellaan!

Tarmon oivallisen esityksen voi käydä katsomassa vaikka hänen blogistaan slideshare-esityksenä.

Kati Clements kertoi esityksessään: "Learning Object Repositories challenging Google - The User's point of view" oppiaineistojen meta-tiedostoista, joita on mukana rakentamassa Jyväskylän yliopisto yhteistyössä European Schoolnet:in kanssa. Tarkoitus on hyvä, mutta ainakaan vielä ne eivät toimi sillä tavalla ja laadulla, kuin haluttaisiin. Näin olin lukevinani rivien välistä käyttäjätutkimusta kuunnellessani.

Mieleeni tuli heti kysymys siitä, miksi ei ennemmin panostettaisi globaaleihin avoimiin oppimisen resursseihin (OER)?

Menin "Osallistavia oppimisympäristöjä verkostoitumalla ja yhteistyöllä" -esitykseen todella suurin odotuksin. Odotin uusia ideoita ja toteutusmalleja verkostoituneille oppimisympäristöille ja esimerkkejä yhteistyöstä. Mika Sihvosen avauksessa ja Samppa Rohkimaisen (kuvassa) esityksessä jotain tämänsuuntaista löytyikin. Rohkimainen mainitsi jopa Leapfrog -liikkeen esityksessään.

Tämän jälkeen kuitenkin näkökulma muuttui eipäs - juupas väittelyksi sosiaalisen median ja verkostoituneiden oppimisympäristöjen käytöstä. Esitykset 5 teemaa à 15 min. ja puheenvuorot tuntuivat minun näkökulmastani todella konservatiivisilta ja muutosvastaisilta. Ne kyllä toisaalta varmasti heijastivat todellista tilannetta kentällä.

Tämä oli siis se jo otsikossani mainitsemani pettymys.

Onneksi päivän kruunasi todellinen huippuhetki: Ilmiö-café, josta valitsin myös kuvan otsikon alle. 

Ihmiset jakautuivat loistavan alustuksen jälkeen neljän hengen ryhmiksi pohtimaan nettiajan mahdollisuuksia. Samalla tehtiin merkintöjä pöytäliinaan. 

Säännöllisin väliajoin jäsenet vaihtoivat muihin pöytiin niin, että uudet ihmiset kohtasivat joka kerta. Vain ensimmäisen ryhmän keskuudestaan valitsema puheenjohtaja pysyi paikoillaan. Näin tehtiin kolme kertaa. Lopuksi pöytäkuntia haastateltiin kokemuksesta ja tuloksista. Opiskelijat hemmottelivat meitä koko prosessin ajan kahvi- ja herkkutarjoiluin.

Minut satuttiin valitsemaan oman pöytäni puheenjohtajaksi. Nopean esittelyn jälkeen ryhmät joka kerta kävivät suoraan asiaan. Kaikille annettiin kohteliaasti vuoro esittää omia ajatuksiaan ja samalla löydettiin yhteisiä linjoja ja myös erilaisia näkemyksiä. Kaikki kolme keskustelua olivat mielestäni sekä syvällisiä että hedelmällisiä. Koin todella oppineeni jotain uutta! Varsinainen prosessi oli tärkein. Syntyi myös tulosta -> uusia ajatuksia, mutta se oli sivuseikka. Upea yhteisöllisen oppimisen keidas!

Suurkiitos vielä kerran Ville Venäläiselle, Sometulle ja kaikille, jotka olitte mukana järjestämässä tätä suurenmoista tapahtumaa!

Huippuhetket eivät onneksi olleet ohitse. Perjantaina osana "Mitä huominen tuo tullessaan" -esitystä Teemu Arina teki jälleen uskomattoman esityksen, jossa yhdistyivät visionääri ja rautainen ammattitaito. 


Arina puhui Cloud Learning:stä, on-demand-oppimisesta ja koko oppimisen vallankumouksesta. Hän esitti hurjia teesejä tyyliin:


- Koulussa yhteistyötä kutsutaan lunttaamiseksi tai plagioimiseksi
- Jakaminen on tätä päivää
- Opiskelijat ovat huonoiten käytetty resurssi
- Tärkeintä on vuorovaikutus ja omien ajatusten haastaminen
- Tulevaisuuden työ on toisiaan tarvitsevuuden logiikkaa
- Henkilökohtaiset oppimisympäristöt ovat tulevaisuuden oppimisympäristöjä


Miten koulu valmistaa oppilaitaan näihin työelämän uusiin vaatimuksiin, jossa työntekijän pitää kyetä markkinoimaan itseään sekä osata käyttää Internet:in tarjoamia mahdollisuuksia itsensä työllistämiseksi?


Internet on minulle ennen muuta henkilökohtainen oppimisympäristö, jota kehitän koko ajan. Siinä olen Arinan kanssa ehdottomasti samaa mieltä ja opin häneltä taas kerran uusia asioita, jotka liitän omaan oppimisympäristööni. Toisaalta olen huolissani niistä ihmisistä, jotka tarvitset tukea etteivät jäisi kyydistä pois tässä hurjasti eteenpäin kulkevassa tulevaisuusveturissa.