Vox populi näkymättömästä oppimisesta

Edellisissä blogikirjoituksissani Näkymätön oppiminen - Invisible Learning - Aprendizaje Invisible, Bensaa liekkeihin - Näkymätön oppiminen - Aprendizaje Invisible, 1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opettaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita, Näkymätön oppiminen 3.0 yhteiskunnassa, Humanistiset taidot näkymättömän oppimisen päämääränä, Onko tulevaisuudessa kouluja?, Tietotyöläisten vallankumous, Näkymätön oppiminen jättiläisten olkapäillä, 3D, 360° oppiminen - Edupunk vai Edupop ja Do it yourself - Tulevaisuus puhuin jo John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjasta "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Tällä kertaa tarkastelen kirjan loppuosasta löytyvää keskustelua näkymättömästä oppimisesta.

"Aprendizaje Invisible..." -kirjan mukaan näkymättömässä oppimisessa ratkaisevaa on olla hylkäämättä testivaihetta, koska se kannustaa avoimeen keskusteluun ja jatkuvaan koulutuksen ja oppimisen pohdintaan. Kirjan tekijät ovat vakuuttuneita siitä, että akateemisten laitosten "aidatuista puutarhoista" ei ole mahdollista saada selkeää näkemystä todellisuudesta ja siksi kirjan loppuun on pyritty keräämään joitakin vox populi:n edustajien näkemyksiä, jotka syntyivät avoimesta kutsusta keskustella näkymättömästä oppimisesta.

"Aprendizaje Invisible..." -kirjan valmistelun aikana toteutettiin useita haastatteluja eri asiantuntijoiden kanssa. Kirjan mukaan he kaikki ovat kiinnostuneita etsimään uusia kanavia uudelleenarvioidakseen perinteisesti käytettyjä taksonomioita ja nimikkeistöä, joita on käytetty sellaisista käsitteitä kuin koulutus, innovaatiot, instituutiot, oppiminen, teknologia, monialaisuus jne. 

Kirjaa varten haastateltiin mm. seuraavia henkilöitä Skypen välityksellä: Dolors Reig, Elena Benito Ruiz, Fernando Santamaría, Juan Freire, Pekka Ihanainen ja Roberto Balaguer. Editoinnin jälkeen haastattelut julkaistiin YouTube:ssa. Yritän linkittää alkuperäisiin haastatteluihin mainittujen henkilöiden kohdalla. "Aprendizaje Invisible..." -kirjassa haastatteluista on tehty synteesi ja ne on uudelleenorganisoitu teemoittain. Seuraavassa pyrin referoimaan osaa näistä haastatteluista ja vertailla niitä näkymättömän oppimisen kymmeneen avainideaan.


Mitä innovaatio on?

Fernando Santamaría - Photo by Emilio Quintana

Fernando Santamarían mukaan (linkki haastatteluun) innovaatio on kulunut termi. Innovaatiota löytyy monitieteisyydestä ja tiedon raja-alueilta. Innovaatio ei ole pedagogiikassa, metodologiassa tai rakenteissa. Siksi innovaatiota ei ole opettajissa, jotka seuraavat erityistä menetelmää, vaan koulutuksen sekoittamisessa muiden alueiden kanssa.



"Näkymätön oppiminen ei ole yksi idea vaan se koostuu monista ideoista, jotka ovat keskeisiä 21. vuosisataa varten." Näkymättömän oppimisen avainideoista löytyy hyvin samanlainen näkökulma innovaatioon ja koulutuksen sekoittamiseen muiden alueiden kanssa.


"Jos katsomme koulutuksen virallisia instituutioita uudesta näkökulmasta, pitäisi sen saada meidät panostamaan avoimuuteen." Koulutuksen resurssit avautuvat maailmalle ja oppimisen rajat hämärtyvät. Monitieteellisyys ja tiedon raja-alueiden hyväksi käyttö sopivat hyvin tähän näkökulmaan.




"Ei ole manifestia eikä vaihe vaiheelta tarjottavaa reseptiä." Vastaus ei ole erityisissä menetelmissä vaan jokainen rakentaa oman oppimisen kokonaisuutensa itse.

Juan Freire - Photo by josealoly

Juan Freiren mukaan (linkki haastatteluun) meidän täytyy radikaalisti muuttaa se mitä tarkoittaa oppilaitos, muodollisen koulutuksen käytännöt, sekä se väliaikaisuus, jolla ihmiset ovat oppilaitosten kanssa tekemisissä. Oppilaitosten organisoinnin täytyy myös muuttua radikaalisti.



"Koulutuksen ei enää pitäisi liittyä vain johonkin tiettyyn vaiheeseen ihmisen elämässä." Opiskelun ei tulisi rajoittua vain johonkin tiettyyn ajanjaksoon ihmisen elämässä. Oppilaitosten tulisi olla avoimia oppimisen keskuksia, joihin ihmisillä olisi vapaa pääsy.



Elena Benito Ruiz (linkki haastatteluun) kysyy puhutaanko nyt muodollisen opetuksen innovoinnista? Se on hänen mukaansa ristiriitaista. Puhumme nimittäin erittäin säännellyn järjestelmän innovoinnista ja se on aika monimutkaista. Elena Benito Ruizille innovaatio on uuden luomista tyhjästä, tai jonkin uuden luomista jo olemassa olevasta asiasta niin, että se ratkaisee ongelman. Normaalisti innovaatioprosessi tuottaa vaihteluita ja epätasapainoa. Säännellyssä järjestelmässä, joka on voimakas ja jossa on valtaa pitäviä henkilöitä, innovaatio on vaikeaa.



"Näkymätön oppiminen keskittyy enemmän siihen, miten opitaan kuin mitä opitaan." Tämä edellyttää perusteellista rakenteellista ja toiminnallista muutosta koulujärjestelmässä. Onko tämä mahdollista säännellyssä järjestelmässä, josta Elena Benito Ruiz puhuu. Se jää nähtäväksi.




Mitkä ovat esteet innovaatioiden sisällyttämiselle
oppimiseen?


Elena Benito Ruiz:in mukaan informaalin oppimisen prosessit voivat vahvistaa sitä, mitä opitaan sekä formaaleissa että informaaleissa oppimisympäristöissä. Kysymys onkin, miten  formaalin opetuksen instituutiot voivat hyväksyä informaalin oppimisen. 


"Näkymätön oppiminen keskittyy enemmän siihen, miten opitaan kuin mitä opitaan." Informaalisen oppimisen merkitys korostuu näissä haastatteluissa monessa kohtaa. Informaalin oppimisen sisällyttämisestä ja sekoittamisesta formaaliin opetukseen on samalla muodostumassa koko koulutuksen tulevaisuutta määrittävä kysymys.


Juan Freire kysyy, mitä tapahtuu yliopistolle? Käytännössä yliopisto yrittää toteuttaa laatujärjestelmiä, mutta tekee sen innovaation diskurssilla. Se, mitä se tekee, jäädyttää innovaation. Heti, kun syntyy käytäntö tai idea, jota voidaan pitää innovatiivisena, pitää se todistaa, eli se "jäädytetään".


"Näyttää siltä, että monet oppilaitosten innovatiivisista puheenvuoroista ovat olleet enemmän muodollisia kuin todellisia -> Uudet laitteet, mutta vanhat opetusmenetelmät." Tarvitaan perusteellisia muutoksia, jotta innovaatio olisi mahdollista.



Roberto Balaguerin mukaan (linkki haastatteluun), kun jotain aloitetaan, on voittoja ja tappioita, on myös pelkoja, ja paljon vastarintaa. On kuitenkin otettava riski. Jokaisessa koulutustasossa riskit ovat erilaisia​​. Riski ei ole jotakin, joka on modernien instituutioiden sisällä. Modernit instituutiot yrittävät  minimoida riskit.


Balaguer jatkaa, että kun informaalia koulutusta tuodaan esille, "valloitetaan" aluetta [viralliselta koulutukselta]. Hänen mielestään ei ole helppoa sovittaa yhteen instituutioiden materiaalisuutta informaalisen oppimisen edellytämään immaterialisatioon, verkko-oppimiseen, serenpiditeettiin, odottamattoman kautta oppimiseen, jne.


Roberto Balaguerin mukaan innovaatio tarkoittaa sitä, että käsittämättömästä tulee konkreettista ja todellista. Mitä voitaisiin tehdä, jotta käsittämätön pääsisi sisälle instituutioon, joka käyttää "leikkaamista" hyväksi tehdäkseen asioista hallittavia? Tässä meillä on rakenteellinen ongelma, joka näkyy myös itse rakennuksissa, jakamisessa tasoihin, luokkiin, ikäryhmiin, jne. .. "


Puhutaan hyvin suurista muutoksista... Vallankumouksesta? ... Se taitaa kyllä olla koko ajan käynnissä.

Dolors Reig - Photo by dreig

Dolors Reigin mukaan (linkki haastatteluun) formaalissa koulutuksessa innovaatio on enemmän kuin tarpeen: se on elintärkeää. Reig arvelee, että niillä kaikilla ominaisuuksilla, joita lisätään formaaliin oppimiseen, yritetään korjata sitä, ettei sitä ole aktualisoitu siihen aikaan, jota elämme. Koulutusalan viranomaiset ovat yhä tietoisempia tarpeesta uudistaa koulutusjärjestelmää niin, että siihen sisältyisi kaikki uusien teknologioiden antamat mahdollisuudet. Esimerkiksi on järjetöntä olla ottamatta käyttöön sitä, mitä "digitaaliset natiivit" tekevät spontaanisti, kun he tulevat kotiin. On tarpeen integroida teknologiaa osaksi formaalia koulutusta yhtenä elämän osa-alueena, koska ne ovat sitä. Tämä liittyy siihen, mitä informaali koulutus tuo esille: se, mitä tapahtuu luokkahuoneiden ulkopuolella on myös tärkeää.


"Meidän on otettava huomioon nopeiden yhteiskunnallisten ja teknologisten muutosten vaikutukset koulutukseen ja oppimiseen." Kuten John Moravec hienosti sanoo: "1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opetaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita". Reig oivaltavasti huomauttaa pohjalla olevan ongelma siitä, ettei opetusta ole aktualisoitu siihen aikaan, jota elämme.


Elena Benito Ruizin mukaan innovaatio yhdistetään aina innovatiivisen teknologian käyttöön. Näyttää siltä, kuin innovaatio olisi teknologiaa. Oppiminen ja poisoppiminen ovat aina olleet keskuudessamme, vaikka tekniikat tulevat ja menevät. Se, mikä oli innovatiivista kymmenen vuotta sitten, kuten PowerPoint, ei ole enää innovatiivista. Joten tärkeintä on oppiminen. Elena Benito Ruizin näkemys on, että tarvitaan pikaista innovaation käsitteen tarkistamista.


"Nykyisen koulutuksen painopisteen ei pitäisi olla reduktionismia ohjelmistoihin (software) ja laitteistoihin (hardware), vaan siinä miten voisimme kouluttaa mindware:iämme." Meidän todellinen huipputeknologiamme ovat kognitiiviset taitomme. Niitä meidän tulisi päivittää ja samalla laajentaa inhimillisä valmiuksiamme. Tätä näkökulmaa ei voi mielestäni liikaa painottaa ainakaan meillä Suomessa.


Onko mahdollista lähentää formaalia ja informaalia oppimista?


Juan Freire uskoo, että innovaatiot tulevat erilaisten käytäntöjen ja lähestymistapojen myötä. Insitituutioilla on usein ongelmia erilaisten ​​käytäntöjen käyttöön otossa. Selkeä esimerkki on informaali koulutus. Se vaikeus, joka koulutuksen kanssa tekemisissä olevalla instituutiolla on sisällyttää käytäntöjä, jotka eivät esiinny tiukasti sen seinien sisällä, on merkki kyvyttömyydestä innovoida.


Koulusta haluttaisiin tehdä innovaatiota tukeva instituutio, mutta samalla pidetään tiukasti kiinni suljetuista järjestelmistä, jotka hankaloittavat ja jopa tekevät mahdottomiksi innovaatiot jokapäiväisessä opiskelussa. Tämä on vakava ristiriita ja se pitää ratkaista.

Pekka Ihanainen - Photo by Ville Venäläinen

Pekka Ihanaisen mukaan (linkki haastatteluun) koulut ovat edelleen jossain määrin, opettamisen tehtaita; kun ajatellaan formaalia ja informaalia koulutusta, koulujen pitäisi lakata olemasta "tehtaita", niistä pitäisi tulla paikkoja, joissa tavataan muita ihmisiä ja tehdään yhteistyötä heidän kanssaan. Tästä on seurauksia koulujen arkkitehtuurille, toiminnoille... Ihanainen ei ole varma siitä, pitäisikö niitä edelleen kutsua kouluiksi, mutta niiden pitää muuttua.


Tarvitaan hyvin laajaa muutosta sekä toimintakulttuurissa että oppimisympäristöissä. Kokeiluja tähän suuntaan on tehty meillä Suomessakin, josta hyvänä esimerkkinä ovat Pekka Ihanaisen haastattelut "Aprendizaje Invisible..." -kirjassa. Suomen pitää tehdä kaikkensa pysyäkseen kehityksen kärjessä! Se ei ole mahdollista, jollei kehittäminen ole jatkuvaa. Kehittäminen tarvitsee kaiken mahdollisen tuen sekä valtiolta että kunnilta. 


Roberto Balaguerin mielestä ei enää pitäisi viedä eteenpäin oletusta siitä, että pelkkä teknologian käyttöönotto saa yksinään aikaan innovaatiota. Teknologia voi toimia katalysaattorina.


Teknologinen kehitys on tärkeää ja sitä pitää tukea, mutta todellinen hyöty teknologiasta saadaan vasta sitten, kun se tulee kaikkien käyttöön. Tämä vaatii taitoa ja näkemystä sekä ennakkoluulottomia päätöksiä. Vaatimukset koulun kehittämiselle ovat huikeat ja siksi koulu tarvitsee myös kaiken mahdollisen tuen, jotta se pystyisi kehittymään ja vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.


Dolors Reigin mukaan formaalin ja informaalin oppimisen sekoittamisesta on jo puhuttu kauan. Kaikkien Internetin tarjoamien mahdollisuuksien myötä tilanne on kuitenkin muuttunut siten, että informaalin oppimisen hyödyntäminen on paljon arvokkaampaa. Se on paljon rikkaampaa ja siinä on paljon enemmän potentiaalia formaalin oppimisen täydentämiseksi. Joka tapauksessa Reig uskoo, että hyöty tästä kaikesta tulee sekoittamisesta. Eli kun otetaan formaaliin oppimiseen mukaan se, mitä tehdään kotona uusilla teknologioilla, se rikastuu. Informaali oppiminen voi olla myös riippumatonta formaalista oppimisesta. Reig uskoo, että se on positiivinen strategia, jossa molemmat osapuolet voittavat.


Dolors Reigin mielestä tärkeintä on se, että informaali oppiminen sisältää nyt useita mahdollisuuksia. Kun puhutaan laajennetusta koulutuksesta (educación expandida) tai näkymättömästä oppimisesta, laajennamme niitä mahdollisuuksia, joita oli jo informaalilla oppimisella. Aikaisemmin puhuttiin jo siitä, että koulutusta on kaikissa hetkissä ja paikoissa, kulttuurissa, museoissa, kaduilla, kaikissa elämän kokemuksissa, jne. Tuon kaiken jo ehkä tiesimme, mutta nyt Internetin ja mainittujen informaalin oppimisen laajentamisen mahdollisuuksien kautta tilanne on parantunut huomattavasti.


Elämme ennennäkemättömien mahdollisuuksien ja toisaalta haasteiden aikaa. Muutos on koko ajan käynnissä useilla rintamilla samanaikaisesti. Näkymättömän oppimisen ideat ovat yksi tapa lähestyä tätä problematiikkaa ja etsiä siihen vastauksia. Olen kokenut ne itselleni sekä opettajana, oppijana että oppimisen tutkijana hyvin läheisiksi ja luovia ratkaisuja synnyttäviksi. Keskustelu näkymättömästä oppimisesta jatkuu varmasti myös Ning:ssä. Tervetuloa mukaan keskusteluun ja oppimisen kehittämiseen!

1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opettaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita

Nomadeja Afganistanista vuodelta 1919

Kahdessa edellisessä blogikirjoituksessani Näkymätön oppiminen - Invisible Learning - Aprendizaje Invisible ja Bensaa liekkeihin - Näkymätön oppiminen - Aprendizaje Invisible puhuin jo John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjasta "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Tämä blogikirjoitus jatkaa samasta teemasta tällä kertaa kohdistaen huomion yhteiskunnan jatkuvasti kiihtyvään muutokseen ja siitä seuraavaan tarpeeseen tehdä uudenlaisia ratkaisuja koulutusjärjestelmässä.

Yhteiskunnan muutos 1.0:sta kohti 3.0:aa.

Moravecin ja Cobon kirjassa on yhteiskunnan muutosta symboloitu vastaavilla termeillä kuin World Wide Webin kehittymistä (web 1.0, web 2.0 ja web 3.0). Yhteiskunta 1.0 heijastaa kirjan mukaan niitä normeja ja käytäntöjä, jotka vallitsivat siirryttäessä esiteollisesta yhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan, aikaan ennen 21. vuosisataa. Yhteiskunta 2.0 edustaa vuorostaan niitä valtavia sosiaalisia muutoksia, joita on tapahtumassa nyky-yhteiskunnassa ja jotka ovat peräisin teknlogisista muutoksista. Yhteiskunta 3.0 viittaa lähitulevaisuuden yhteiskuntaan, jossa on odotettavissa suuria muutoksia kiihtyvän teknologisen muutoksen ansiosta. Alla oleva kuvio edellä mainitusta Cobon ja Moravec:in kirjasta muokattuna kuvastaa hyvin kehityksen kiihtymistä:

Kuvion J-käyrä kuvastaa teknologian räjähdysmäistä kehitystä ja kustannusten eksponentiaalista vähenemistä. Teknologian kehitys kiihtyy koko ajan ja samalla hinnat laskevat. Huipputekonologia tulee tavallisten ihmisten saataville. Mobiiliteknologian viimeaikainen kehitys voisi olla hyvä esimerkki tästä kehityksestä.

Kirjan mukaan jatkuva globalisaatio mahdollistaa tiedon jakamisen horisontaalisesti aloilla, jotka ovat tähän asti olleet eristyksissä. Syntyy heterarkkisia suhteita ja mahdollisuuksia soveltaa tietoa innovatiivisissa yhteyksissä. Oppimisympäristöissa tämä tarkoittaa sitä, että meistä kaikista tulee yhdessäopiskelijoita ja myös yhdessäopettajia. Tämä on seurausta kollektiivisesta tiedon rakentamisesta ja uuden tiedon soveltamisesta. Sosiaalinen media antaa monenlaisia välineitä tämän kehityksen tarpeisiin. Wiki-ympäristöt, verkkoyhteisöt ja jopa keskustelupalstat voisivat olla esimerkkejä tästä kehityksestä.

Tulevaisuuden tietotyöläinen eli knowmad

Termillä "knowmad" Moravec tarkoittaa nomadeja tieto- ja innovaatiotyöläisiä. Knowmad on innovatiivinen, kekseliäs ja luova.  Hän pystyy työskentelmään käytännöllisesti katsoen kenen kanssa tahansa ajasta ja paikasta riippumatta. Knowmadiä arvostetaan henkilökohtaisen osaamisensa perusteella, joka antaa hänelle kilpailuedun suhteessa muihin työntekijöihin. 

Teollisen yhteiskunnan muutos on antamassa tilaa intensiiviselle tieto- ja innovaatiotyölle. Työelämä ja -kuttuuri ovat muutoksen kourissa ja yhteiskunnan tulee etsiä ratkaisuja tämän hetken ja tulevaisuuden vaatimuksiin. Knowmadeillä on määritelmän mukaisesti kyky uudelleen muotoilla ja kontekstualisoida työnsä koska tahansa. Tämä sopeutuvaisuus ja lisääntynyt liikkuvuus ovat luomassa uusia mahdollisuuksia ja ratkaisuja murrostilanteessa.

Koulutusjärjestelmien kehitystarve

Mihin suuntaan koulutusjärjestelmiä sitten tulisi pyrkiä kehittämään? Moravecin ja Cobon kirjan mukaan 3.0 yhteiskunnan opiskelijoiden pitäisi pystyä oppimaan, työskentelemään, pelaamaan ja jakamaan lähes kaikissa yhteyksissä. Kuitenkin on olemassa vain vähän viitteitä siitä, että koulutus olisi kehittymässä 3.0 paradigmaa kohti. 

Mitkä olisivat ne tiedot ja taidot, jotka parhaiten kuvailisivat knowmadejä? Ne voisivat antaa osviittaa siitä, miten koulutusta kehittää.

Moravecin ja Cobon kirjassa on esitelty knowmadien kykypassi. Vapaasti mukaillen se on seuraavanlainen:

1. Knowmad ei ole rajoittunut johonkin johonkin tiettyyn ikään (koen jollain tavalla olevani sellainen tai ainakin haluaisin olla).

2. Knowmad on luova, innovatiivinen, yhteistyökykyinen ja motivoitunut.

3. Hän käyttää ja tuottaa tietoa eri yhteyksissä. Hän ei ole vain tiedon kuluttaja vaan myös tuottaja (myös kollektiivisesti).

4. Knowmad on kekseliäs, intuitiivinen ja kykenevä tuottamaan ideoita.

5. Hän pystyy luomaan sosiaalisesti rakennettua ymmärrystä.

6. Knowmad ei vain etsi pääsyä tiedon lähteille, vaan myös yrittää käyttää sitä avoimesti ja vapaasti (vapaat ja avoimet oppimisen resurssit).

7. Knowmad on verkostojen luoja, joka on aina yhdistämässä ihmisiä, ideoita, järjestöjä, jne...

8. Hän tuntee ja hänellä on kyky käyttää työkaluja erilaisten ongelmien ratkaisemiseen.

9. Knowmad on digitaalisesti lukutaitoinen. Hän ymmärtää miten ja miksi digitaaliset teknologiat toimivat.

10. Knowmad on kykenevä ratkaisemaan tuntemattomia ongelmia eri konteksteissa.

11. Knowmad osaa jakaa tietoa ja tietämystä (ilman maantieteellisiä rajoja).

12. Hän on mukautuvainen eri yhteyksiin ja ympäristöihin.

13. Hän on tietoinen vapaan tiedonsaannin arvosta.

14. Hän on tarkka tiedon yhteyksien ja sovellettavuuden suhteen.

15. Knowmad on kykenevä poisoppimaan nopeasti sekä yhdistämään uusia ideoita.

16. Knowmad on kykenevä luomaan horisontaaleja osaamisverkostoja.

17. Hänelle on tyypillistä jatkuva ja koko elämän kestävä oppiminen (sekä formaali että informaali).

18. Knowmad tekee jatkuvasti kokeita TVT:llä (yhteistoiminnallisesti).

19. Knowmad ei pelkää epäonnistumista.

Aikamoinen lista! Miten nykyinen koulutusjärjestelmämme kykenee vastaamaan näihin oppimisen ja ominaisuuksien tarpeisiin? Luulen, että aika huonosti. Koulutusjärjestelmämme on tehty 1.0 yhteiskunnan tarpeita varten eikä se ole pystynyt muuttumaan yhteiskunnan mukana. Pahimmassa tapauksessa voi olla, että luokissa on tapahtunut vain kosmeettisia muutoksia kansakouluajoista. Muutos ei ole helppo, mutta tarpeellinen. 

Tekijänoikeudet luovuuden ja innovaation esteinä

Wikipedian artikkelissa, History of copyright law, kerrotaan tekijänoikeuksien historiasta. Historian tuntemus on tärkeää, sillä se auttaa näkemään mistä myös nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö pyrkii löytämään oikeutuksensa.

Isossa-Britanniassa jo vuonna 1662 Kaarle II Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuningas oli huolissaan säätelemättömästä kirjojen kopioimisesta ja käytti kuninkaan oikeutta asettaen 1662 lisenssilain, joka vakiinnutti rekisterin kirjoista, joilla oli lisenssi ja vaati antamaan kopion tallennettavaksi. Tästä laista hyötyivät kirjanpainajat.

Kuitenkin vasta The Statute of Anne vuodelta 1709 oli ensimmäinen todellinen tekijänoikeuslaki. Se antoi tekijälle oikeudet 14 vuoden määräajaksi, jonka jälkeen tekijänoikeus päättyi. Jos tekijä oli elossa vielä tällöin, saattoi tekijänoikeus jatkua vielä toiset 14 vuotta. Bernin yleissopimus 9. syyskuuta 1886 määräsi tekijänoikeussuojan laajuuden ja on edelleen voimassa tänäkin päivänä.

Verrattuna vuoden 1662 lisenssilakiin, The Statute of Anne ensimmäisenä myönsi tekijöille yksinoikeuden teoksiinsa. Se myös suojaa painetun teoksen kuluttajia varmistamalla, että kustantamot eivät voineet valvoa niiden käyttöä myynnin jälkeen.

1900-luvulla alkoi kuitenkin tapahtua kummia. Lyhyessä ajassa tekijänoikeuksien kestot ovat lisääntynyt huimaa vauhtia niin, että ne kestävät jopa 95 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Tarmo Toikkanen kysyykin hyvin oivaltavassa esityksessään: “Kuinka paljon tekijä hyötyy 95-vuotta kuolemansa jälkeen siitä, ettei kukaan edelleenkään saa tehdä mitään hänen teokselleen.”

Remiksaus eli uuden tekeminen vanhoja aineksia uudelleen käsittelemällä ja yhdistelemällä on nykyaikana helppoa ja yleistä. Kuitenkin tekijänoikeudet aiheuttavat koko ajan ongelmia tämän luovan toiminnan kanssa. Hyvänä esimerkkinä Tarmon esityksessä otetaan Walt Disney ja sen mediataloa, joka on remiksannut vanhoja kansansatuja, kuten Grimmin veljesten sadut, mutta kukaan ei saa enää tehdä niistä remiksauksia vapaasti.

Ihmisen kaikki tieto ja kulttuuri ovat kuitenkin syntyneet juuri rakentamalla ja yhdistelemällä vanhoja aineksia uusiin. Jos tekijänoikeudet hankaloittavat tai jopa estävät tätä toimintaa, ne myös ovat luovuuden ja innovaation esteinä. Tekijänoikeuksien tarkoituksena oli tukea ja kannustaa luovuuteen, mutta nykyisessä tilanteessa uhkaa käydä juuri päinvastoin.

Creative Commons antaa uuden näkökulman tekijänoikeuteen. Tekijä voi itse määrittää tekijänoikeuksien laajuuden. CC pyrkii edistämään luovan työn tuotteiden leviämistä, ja ajaa luovuuden ja innovaation edistämisen asiaa puhtain paperein ilman oman hyödyn tavoittelua.

Tekijä voi määrittää sen, saako hänen teostaan käyttää kaupalliseen toimintaan ja saako hänen teostaan vuokrata. Tekijä voi myös määrätä sen, että teoksesta syntyneitä tuotoksia tulee jakaa tuotoksen samalla lisenssillä.

Miten tekijä sitten hyötyy tämän tyyppisestä lisenssistä? Tämän päivän maailmassa näkyvyys ja tunnettuvuus (maine) ovat päivä päivältä tärkeämpiä asioita. Jo nyt monet työnantajat maailmassa etsivät työntekijänsä käyttäen hyväkseen sosiaalista mediaa. LinkedIn on hyvä esimerkki tämäntyyppisiä mahdollisuuksia antavasta sosiaalisen median palvelusta. Tunnettuvuuden mukana tulee myös verkostuminen. Voi löytää ihmisiä eri puolilta maailmaa, jotka ovat samoista asioista kiinnostuneita ja valmiita yhteistyöhön.

Maiden välisten rajojen merkitys tulee koko ajan vähenemään ja olemme jo hyvin lähellä sitä tilannetta, jolloin edes kielitaito ei enää aseta samalla tavalla rajoitteita kuin ennen. Palvelut kääntävät tekstiä jo monista maailman kielistä.

Ahrash Bissell ja James Boyle artikkelissaan: “Towards a Global Learning Commons: ccLearn” tarkastelevat avoimuuden kehitystä tämän päivän Internetissä. Voisi odottaa, että avoimet oppimisen resurssit olisivat levinneet ja yleistyneet hyvin. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Wikipedia ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat jo luonnollinen osa verkostoituneen maailmamme todellisuutta. Open Educational Resources (OER) ovat edistyneet hyvin viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana, mutta ne eivät ole vielä saavuttaneet sitä näkyvyyttä ja kehittyneisyyttä, mitä olisi voinut odottaa.

Erityisesti alakouluissa ongelmana avoimien oppiresurssien yleistymisen leviämiseen ovat koulutuksen puute, tekninen tietämättömyys, suuri työn määrä ja opetussuunnitelmien vaatimukset, jotka tekevät kynnyksen avoimien oppimisen resurssien kokeilemiseen ja käyttöön korkeaksi. Lisäksi pelot, jotka liittyvät yksityisyyden menettämiseen ja tekijänoikeuslakien rikkomiseen korottavat tätä kynnystä OER:n käyttöön.

On hyvin outoa, että muutoksen tarvetta vähätellään. Opettajat eivät ole selvästikään tiedostaneet tilanteen vakavuutta. Muutos tulee kyllä joka tapauksessa tapahtumaan viimeistään silloin, kun ns. digitaalisten natiivien sukupolvi astuu estradille ja opettajan ammattiin. He ovat suurimmaksi osaksi tottuneita käyttämään, remiksaamaan ja jakamaan digitaalisia sisältöjä. Tällä sukupolvella tulee olemaan järisyttävä vaikutus koko kasvatuksen kenttään. Jos kuitenkin siirtyminen uuteen opetuksen ja oppimisen kulttuuriin alkaisi tapahtua jo nyt, luultavasti vältyttäisiin dramaattisilta muutoksilta ja koulu voisi helpommin sopeutua uuden ajan vaatimuksiin.

Suomessa ollaan jälleen uudistamassa Opetussuunnitelmien perusteita. Nyt olisi aivan erinomainen tilanne ottaa uuden ajan vaatimukset huomioon opetussuunnitelman laatimisessa. Tuntijakojen merkitys on tässä tilanteessa mielestäni toissijainen. Todellinen asiantuntijuus tulee vasta siinä vaiheessa, kun erikoistuminen tapahtuu. Opettajat helposti nousevat barrigaadeille puolustamaan oman oppiaineensa tuntimääriä, koska he ajattelevat, että juuri siinä voi olla opiskelijan tulevaisuuden avaimet. Kuitenkin tämän hetken maailmassa tarvitaan aivan uusia taitoja, taitoja opiskella, etsiä tietoja, yhdistää tietoja erilaisista lähteistä ja osata arvioida niiden luotettavuutta. Opiskelijan täytyy oppia ymmärtää tiedon jatkuva uudistuminen ja muokkautuminen. Opiskelijan täytyy oppia löytämään loputtomista tietomääristä juuri se, mikä hänelle on relevanttia. Tietojen ulkoa oppimisen merkitys on vähentynyt. Opiskelijan täytyy oppia toimimaan yhteistoiminnassa toisten oppilaiden kanssa ympäri maailmaa. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka…

Jos näitä uusia taitoja ei opeteta koulussa opiskelijoille, heidän mahdollisuutensa selviytyä tulevaisuuden maailmassa saattavat huonontua. Näin varsinkin niiden opiskelijoiden kanssa, joilla on heikoimmat lähtökohdat oppimiseen ja jotka tarvitsevat siinä eniten tukea. Suuri osa oppimisesta onneksi tapahtuu koulumaailman ulkopuolella, joten koulun merkitystä ei kannata myöskään yliarvioida. Jos kuitenkin halutaan säilyttää nykyisenlainen koulujärjestelmä edes osittain, täytyy koulun suhtautua vakavasti uuden ajan haasteisiin ja pyrkiä vastaamaan niihin muutenkin kuin juhlapuheissa.

Koulujen toiminta perustuu vielä hyvin pitkälle oppikirjojen sisältöihin. Niihin käytetään suuri osa koulun toimintaan tarkoitetuista varoista. Nämä sisällöt ovat tietysti tekijänoikeuksien alaisia ja niiden käyttöä kontrolloidaan tarkasti. Niillä ja avoimilla oppimisen resursseilla on hyvin vähän toistensa kanssa tekemistä. Voisiko joskus tulevaisuudessa ollakin niin, että jatkuvasti uudistuvat ja päivittyvät oppimisen resurssit olisivat verkossa kaikkien käytössä ilmaiseksi yhteiskunnan palveluna? Onneksi meillä on jo kirjastolaitos. Siinä meillä on olemassa oleva järjestelmä, joka toteuttaa avoimien oppimisen resurssien ideaa tosin vanhentuneilla menetelmillä.

Kohti vapaita ja avoimia oppimisen resursseja!

Web 3.0

Koko termi Web 3.0 on keinotekoisesti luotu. Sitä ei ole olemassa yhtä vähän kuin Web 1.0:a tai Web 2.0:a. Voi olla, että se on jo kuollut, kuten Tarmo Toikkasen avulla saimme tietää. Haluan kuitenkin edelleen käyttää näitä termejä, koska niiden avulla voin jotenkin hahmottaa sitä, mitä on tapahtumassa.

Ajatellaan, että Web 1.0 liittyi informaatioaikakauteen (slideshow), joka syntyi World Wide Webin myötä. Sille oli ominaista valmiiksi tuotetun tiedon vastaanottaminen. Tieto oli teollisesti tuotettua ja sillä pyrittiin saamaan taloudellista hyötyä.

Vastaavasti Web 2.0 -nimellä voitaisiin tarkoittaa sosiaalisesti tuotetun tiedon aikakautta. Tätä aikakautta elämme juuri tällä hetkellä. Ymmärrän tällä ajalla vuorovaikutteisesti tuotetun tiedon ja sosiaalisen median aikakautta internetissä. Hyviä esimerkkejä tämän aikakauden tuotteista ovat YouTube, blogit, wikit, Wikipedia jne. Web 1.0 jatkaa elämistään Web 2.0:n rinnalla.

Mitä olisi sitten Web 3.0? John Moravecin mukaan se on innovaation aikakausi. Sille on ominaista kiihtyvä muutos, jatkuva globalisaatio, innovaatioyhteisö käyttövoimanaan ”knowmads” (luovat, mielikuvitusrikkaat ja innovatiiviset henkilöt, jotka voivat tehdä töitä lähes kenen kanssa vaan, milloin vaan ja missä vaan). Kieltämättä haluaisin itse kuulua tähän knowmadsien joukkoon.

Moravecin mukaan (slideshow) innovaation aikakaudella (Web 3.0) tieto on kontekstuaalisesti sovellettua ja sitä levitetään horisontaalisesti. Ihmisten väliset suhteet ovat heterarkiset (tasa-arvoon perustuva yhteistyö). Kaaos ja ristiriita otetaan syleillen vastaan. Tieto on kaikkien saatavilla avoimesti ja sitä tuotetaan yhteisöllisesti.

Kieltämättä vierastan ajatusta tiedolla rahastamisesta, joka tulee väkisin mieleeni Irmeli Pietilän kommentista yrittäjyydestä Web 3.0 keskusteluun. Minua lähellä on ajatus/utopia tulevaisuuden koulusta, jossa lapset ovat itse tietoa tuottavia. Tulevaisuuden koulu ei ehkä tarkoittaisikaan rakennusta, vaan se sijaitsisi kaikkialla. Tieto ei myöskään olisi kiinni tietokoneista, vaan sitä olisi saatavilla milloin vain (tämä on jo toteutumassa esim. iPod ja iPhone). Missä vain voisi olla interaktiivisia pintoja ja laitteita, joilla tiedon vastaanottaminen ja tuottaminen olisi mahdollista.

Pro Gradussani vuodelta 2005 sivulla 88 pohdin vähän samaa asiaa seuraavasti:

”Rekonstruktiivisen oppimisen mallin mukaisesti opetus tulisi järjestää lapsen luonnollista kehitystietä noudattaen pyrkien oppijan sisäisen itsen maksimaaliseen toteuttamiseen.

Ensimmäinen seuraus tästä pyrkimyksestä olisi mielestäni luopuminen yleisistä opetussuunnitelmista, ainakin jos ne määrittelevät etukäteen sen, missä järjestyksessä ja minkä ajan sisällä lapsen tulisi oppia ennalta määrätyt oppisisällöt. Opetussuunnitelmien tilalle tulisi oppijan oman kehitystien noudattamisen tukeminen. Se, kuinka tämä käytännössä tehtäisiin, on niin laaja kysymys, että sen selvittäminen jää tulevien tutkimusten aiheeksi.

Toinen seuraus pyrkimyksestä rekonstruktiiviseen oppimisen mallin toteuttamiseen on koulun kyseenalaistaminen optimaalisena oppimisympäristönä. Tällöin tarkoitan koulua siinä muodossa kuin se tällä hetkellä yleensä on toteutettu. Se, minkälainen olisi optimaalinen oppimisympäristö rekonstruktiivisen oppimisen mallia noudattaen, on myös hyvin laaja ja vaikea kysymys, jonka käsittelyn jätän tulevaisuuteen.”

Termi ”rekonstruktiivisen oppimisen malli” ei enää minua miellytä. Minulla on jo uusi mielessä, mutta siihen palaan siinä vaiheessa, kun saan jatkotutkimukseni valmiiksi asiasta.