Kuvio muokattuna John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjasta "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación" sivulta 55. Vastaava kuvio löytyy myös Toward Society 3.0: A New Paradigm for 21st century education diasta 32/75.
Kolmessa edellisessä blogikirjoituksessani Näkymätön oppiminen - Invisible Learning - Aprendizaje Invisible, Bensaa liekkeihin - Näkymätön oppiminen - Aprendizaje Invisible ja
1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opettaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita puhuin jo John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjasta "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Tämä blogikirjoitus jatkaa samasta teemasta tällä kertaa kohdistaen huomion siihen, millaista näkymätön oppiminen voisi olla 3.0 koulussa.
3.0 protoparadigma
Moravec:in ja Cobon kirjan mukaan 3.0 yhteiskunnan täytyy jättää taakseen teollisen ajan paradigma ja pedagogiset mallit (katso kuvio yllä), jotka keskittyivät Moravec:in termein ennaltaehkäisevään informaatioon ja osaamiseen. Koulun ja/tai oppimisen tulisi kehittyä kohti oppimisen muotoja, jotka hyödyntävät näkymättömiä oppimisen tiloja rakentaakseen käytännöllistä ja hyödyllistä tietoa sekä henkilökohtaisella että sosiaalisella tasolla. Opetus keskittyy kuitenkin edelleenkin suurelta osin tietoon, joka ei ole suoraan merkityksellistä opiskelijoiden ympäröivässä elämässä.
Cristóbal Cobon ja John Moravec:in kirjan mukaan 3.0 protoparadigmassa (kts. http://teromakotero.blogspot.com/2011/05/nakymaton-oppiminen-invisible-learning.html) kaaos ja moniselitteisyys liittyneinä valtaviin sosiaalisiin ja teknologisiin muutoksiin vaativat "tekemällä oppimisen" paradigman uudelleen syntymistä. Aika jolloin opiskelija oli tiedon passiivinen vastaanottaja on tulossa päätökseen ja on aika siirtyä uudenlaiseen toimintakulttuuriin sekä oppimisessa että opettamisessa.
Kuten kirjassa mainitaan, myös muut tutkijat kuten Sir Ken Robinson huomauttavat, että ulkoamuistamiseen perustuvat oppimisen mallit ovat vastakohtia sille synteettiselle ja luovalle ajattelulle, jota nykypäivän kansalaiset tarvitsevat tehdäkseen työtä nyky-yhteiskunnassa. Tulevaisuuden yhteiskunnassa tämä tulee vielä korostumaan.
Tärkeintä on se, miten opitaan, ei se, mitä opitaan
Moravec:in mukaan näkymättömän oppimisen protoparadigma korvaa "ennaltaehkäisevän" ulkoaoppimisen oppimisella, joka on merkityksellistä oppimiskokemukseen osallistuville. Näkymättömässä oppimisessa edistetään ennen kaikkea tiedon käytännön soveltamista uusiin tapoihin ratkaista ongelmia mekaanisen aiemmin opitun tiedon toistamisen sijaan. Opiskelija muuttuu tiedon vastaanottajasta tiedon tuottajaksi. Opiskelijat toimivat omien tietojensa pohjalta soveltaen sitä, mitä he ovat oppineet ratkaisemalla käytännön ongelmia. Mukana näissä ratkaisuissa on myös ongelmia, joita ei ole aikaisemmin ratkaistu.
Perinteiset arvioinnin mekanismit soveltuvat huonosti arvioimaan henkilökohtaisen tietämyksen tarkoituksellista ja kontekstuaalista soveltamista, joka on suuntautunut innovatiivisten ratkaisujen luomiseen. Näkymättömässä oppimisessa fokus on enemmän siinä, miten opitaan kuin mitä opitaan. Tämä johtaa siihen, että kokeiden ja arvioiden tulisi perustua tuloksien arviointiin samalla tavalla kuin silloin, kun arvioimme innovaatiivisia tuotteita.
Helppoja nämä muutokset tuskin tulevat olemaan. Esimerkiksi jotta voisimme vapautua suorituskyvyn mittaamisen kultilta, meillä tulisi olla uskoa ja luottamusta jatkuvaan oppimiseen. Tämä perustuu ajatukseen siitä, että ihmisinä olemme jatkuvasti osana oppimisprosessia.
Anne Rongaksen kommenttiin Sometu:n näkymättömän oppimisen ryhmässä viitaten: Elämme mielenkiintoisia aikoja!
Opettajantaipaleeltani minulle on jäänyt useita pysähdyttäviä hetkiä muistiin siitä, miten järjestelmä sulkee ulos aktiiviset motivoituneet ja innokkaat oppijat. Roolirajoja vartioidaan tiukasti. Opiskelijaa ei haluta päästää asiantuntijan rooliin. Pari esimerkkiä: tarjosin eräälle verkkosivustolle lukiolaisen opiskelutaitojen oppaan tekemiseen itseni ohella vertaistuottajana opiskelijaani, olisimme siis tuottaneet aineiston kimpassa. Ei onnistunut, koska opiskelija ei ollut "asiantuntija". Voin vannoa edelleen, että siitä olisi tullut hyvä, se opiskelija oli todella taitava. Olen sittemmin käyttänyt opiskelija-assistenttia omalla kustannuksellani apuna ja mielelläni käyttäisin enemmänkin.
VastaaPoistaMieliinpainuvia ovat olleet myös jo omilta kouluajoilta ja myöhemmin työelämästä taitavien pedagogien kohtaamiset. Heiltä olen omaksunut kirjasidonnaisuudesta luopumisen. Oppikirja on mainio lähdeaineisto ja toki tietyissä oppiaineissa kirjan kanssa eteneminen on mainio polku, mutta oppikirjasta voi tulla myös halvauttava ja lamaannuttava este oppimisen taitojen monipuoliselle kehittämiselle. Yhtälailla kuin pitäisi välillä irrottautua luokkahuoneen seinien turvallisesta tilasta, pitäisi irrottautua oppikirjan suoraviivaisesta uomasta.
Vuosikausia olen kuullut nostettavan esiin arvioinnin merkityksen ja kahlitsevuuden. Monipuolisia arviointimenetelmiä ja prosessiarviointia on kehitetty. Eikä asia ole edes vaikeaa. Se on jopa oleellisen tärkeää, yksi avain voimauttavaa, uudistavaan ja vapauttavaan oppimiseen.
Oppimisen ilo ja rohkeus on käden ulottuvilla ja mikä surkeus, että tuon sanominen tuntuu kuin syyllistäisi ihmisiä. Jokaisen pitäisi päästä kokemaan oppimisen iloa ja rohkeutta, sen pitäisi olla kansallinen tavoite. Jokainen omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan ja omien tavoitteidensa mukaisesti yhteisen säällisen elämän asettamissa kehyksissä, vastuullisesti.
Tähän liittyy läpikäyvä eettinen velvoite. Oppimista tukevien verkostojen pitäisi mahdollistaa oppiminen, joka tekee meidät tietoisiksi yhteisvastuustamme. Yksilöllisen ja yhteisöllisen tasapaino yhtenä tavoitteena. Koululaitoksemme on hiottu tuottamaan rattaita yhteiskunnan tuotantokoneistoihin. Siksi kouluissa kavahdetaan yliaktiivisia nuoria kansalaisia, jotka voisivat toimia vertaisina (eivät kaikki tietenkään kavahda, mutta näitä tarinoita kuuluu jatkuvasti).
Muutama nopea ajatus. Mitattavuuden vaatimus estää arvioimasta mitä-kysymyksen sijaan miten-kysymystä. Prosessien arviointia ei kuitenkaan juurikaan kehitetä.
VastaaPoistaPieni käsitetarkennus. Tuolla alkuperäisessä diassa on 'teleological', tässä postauksessa 'teleloginen'. Ne ovat eri asioita. Jälkimmäistä on määritelty mm. telelogisen mediakasvatuksen pohdinnan yhteydessä (Tella 2000).
Sorry @retsev siinä tuli mulla vahingossa kirjoitusvirhe. Pitäisi olla teleologinen.
VastaaPoistaKoko arviointiajattelu pitäisi ehkä pistää uusiksi. Todellinen osaaminen ja menestyminen arvioinnissa eivät välttämättä tarkoita samaa asiaa. Historia on täynnä menestystarinoita henkilöistä, jotka eivät menestyneet koulussa. Jos ihmisiä on pakko mitata, pitäisi heitä mielestäni mitata suhteessa itseensä ei toisiin ihmisiin.
Kiitos Anne mahtavasta kommentistasi! Olet paininut näiden asioiden kanssa jo vuosikausia, joten todella tiedät, mistä puhut. Tästä pidän erityisesti: "...voimauttavaan, uudistavaan ja vapauttavaan oppimiseen." Tähän minäkin juuri haluan pyrkiä! Näkymätön oppiminen voisi olla yksi tie tähän suuntaan.
VastaaPoistaOlin koulussa juuri kuvaamasi kaltainen yliaktiivinen nuori kansalainen, joka ei osannut pitää suutaan kiinni. Ja murrosikä senkun jatkuu...;-)
Bloggerissa ilmenneiden ongelmien takia tämän blogin kommenteista katosi mm. Anne Rongaksen todella hienot kommentit. Harmi, mutta toivottavasti ne vielä palautuvat!
VastaaPoistaUpeaa! Kommentit palautuivat! Kiitos Blogger!
VastaaPoista