maanantai 7. joulukuuta 2009

Motivoiva sosiaalinen media ja uusi teknologia


Kirjoitukseni liittyy “Motivoiva sosiaalinen media” –seminaari-istuntoon 20.10.2009 Espoon keskuksen Valtuustosalin kahviossa.


Tilaisuudessa puhuivat mm. Liisa Ilomäki Helsingin yliopistosta ja Teemu Arina Dicole Oy:stä. Vertailen ja kommentoin heidän näkökantojaan innovaatioon, uuteen teknologiaan ja sosiaaliseen mediaan suhteessa koululaitokseen.


Liisa Ilomäki aloitti kysymällä: Miksi koulun kannattaa käyttää älykkäästi uutta teknologiaa? Hän vastasi kysymykseensä itse näin: Uuden teknologian avulla opiskelija voi saada opiskelun ohjatun autonomian ja oppimisen kokemuksen: tämä on minun oma juttuni. Metakognitiivisten taitojen kehittymisen myötä tulee menestys oppijana. Sosiaalinen media saattaa tukea oppilaan tietoisuutta itsestään.


Sosiaalisen median myötä oppimiseen tulee voimakkaasti sosiaalinen aspekti mukaan. Oppijat rakentavat yhdessä materiaaleja opiskelemistaan asioista ja kommentoivat toistensa tekemistä. Aineiston etsiminen, valitseminen ja työstäminen tukevat metakognitiivisten taitojen kehittymistä. Jos materiaalit rakennetaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti, opitaan jo opiskelun alkuvaiheessa taitoja, jotka myöhemmin tulevat olemaan elintärkeitä esimerkiksi opinnäytetöitä tehdessä. Oppijat saavat tehdä töistään itsensä näköisiä rakentamalla, muotoilemalla ja kuvittamalla niitä omien näkemystensä mukaisesti.

Arinan mukaan lähestymistapa oppimiseen muuttuu uuden teknologian myötä. Seymour Papert: teknologia, jonka nuoret toivat kouluun muuttaa koulua. Arinan mukaan teknologia tulee muuttamaan sen, miten lapset suhtautuvat maailmaan.


Oppimisen rakenteiden muuttumiselle ei ole enää olemassa vaihtoehtoa, sillä muutos tapahtuu joka tapauksessa. Oppijat elävät jo tätä uutta todellisuutta. Opettajat eivät voi sulkea silmiään kehitykseltä, vaan heidän täytyy ottaa sen antamat mahdollisuudet käyttöönsä oppilaidensa ja itsensä hyväksi.

Ilomäen mukaan uuden teknologian käytön myötä oppimisessa hiljainen tieto voi tulla näkyväksi. Uusi teknologia tekee tutkivan oppimisen hyödyntämisen helpommaksi.


Uuden teknologian käyttö mahdollistaa helpommin useiden eri lähteiden käyttämisen vaivattomammin kuin perinteisillä keinoilla. Voidaan tutkia erilaisia lähteitä, miettiä niiden arvoa kriittisesti ja vertailla vastakkaisia näkemyksiä perusteineen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Materiaalin työstämisessä prosessit, jotka muuten tapahtuisivat hiljaisen tiedon tasolla, tulevat helpommin näkyviksi ja arvioitaviksi.


Opiskelu on muuttumassa opiskelijan ehdoilla tapahtuvaksi. Opiskelijan oman valinnan mahdollisuudet kasvavat ja hän voi itse ohjata hyvin pitkälle omaa oppimisprosessiaan.

Arina puhui parasiittisesta oppimisesta eli oppimisesta, jossa opiskelija opiskelee verkon kautta valitsemansa opettajan keskuudessa ilman tämän suoraa tietoisuutta asian tilasta.


Samalla kuin oppijan oman oppimisen mahdollisuudet kasvavat, tulevat kontaktit ja verkostuminen yhä tärkeämmiksi myös oman opiskelun kannalta. Oppija ei enää opiskele yksin norsunluutornissaan, vaan toimii yhteistyössä eri ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista ja valmiita yhteistyöhön, josta kaikki hyötyvät.



Ilomäen mukaan sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden merkitys kasvaa. Kurssimuotoiset lukiot ovat kuitenkin ristiriidassa tämän kehityksen kanssa. Sosiaalisen kasvamisen kontekstissa yhteisöllinen oppiminen vaatii luottamuksellista ja pitkäaikaista yhteisöä, joka kurssimuotoisessa lukiossa ei toteudu.


Kurssimuotoiset lukiot edustavat jo vanhentunutta ajattelutapaa ja individualistista oppimiskäsitystä. Yhteisöllisyyden kasvava merkitys on ristiriidassa sen kanssa. Oppija tarvitsee yhteisöä oppiakseen toimimaan sen kanssa yhteishyödyllisesti ja hyväksyttävällä tavalla.

Arina otti esimerkiksi sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden merkityksestä serenipidisen oppimisen, jossa esim. joku laittaa kaikki esityksensä nettiin koko ajan, ja joku toinen jatkaa ehkä materiaalin työstämistä ja tekee siitä jotain uutta.


Avoimien oppiresurssien ideaali on jo nyt toteutunut käytännössä, vaikka onkin vasta kehittymisvaiheessaan. Wikipedia, Wikiopisto jne. ovat osoittaneet elinvoimansa ja ovat viitoittamassa tietä kohti uudenlaista oppimiskulttuuria. Suljettujen oppiresurssien aika on päättymässä, sillä niiltä puuttuu vapaiden ja avoimien oppiresurssien jatkuvan kehittymisen mahdollisuudet siinä mittakaavassa kuin ne avoimissa resursseissa toteutuvat.


Avoimien oppiresurssien hyödyntäminen edellyttää pääsyä Internet:iin ja riittävää konekantaa oppilasta kohti, jotta niitä voitaisiin hyödyntää jokapäiväisessä koulu- ja opintotyössä. Tehdäänkö tämä tietokoneilla vai mobiililaitteilla tai jollain muulla riippuu teknologian kehityksestä ja taloudellisista seikoista.

Ilomäen mukaan uuden teknologian käyttö ei ole kuitenkaan mikään yksiselitteinen vastaus innovatiivisuuden lisäämiseen. Ilomäki kertoi Espoolaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan suuri aika oppitunnista menee teknologian kanssa sähläämiseen.


Opetushenkilökunnalla tulee olla riittävä koulutus opetusteknologian käyttöön sekä teknisessä että pedagogisessa mielessä. Tätä tietämystä tulee lisäksi päivittää koko ajan, sillä kehityksen vauhti on huimaa.


Arinan mukaan oppimisen uusi paradigma on oppijakeskeinen oppiminen. Oppimisen keskipisteenä on Minä. Oppimisympäristö 2.0 on verkostunut. Kuitenkaan mikään instituutio ei tarjoa näitä mahdollisuuksia. Oppimisympäristöt ovat suljettuja.

Jos koulu haluaa pysyä hengissä koko ajan kovenevassa kilpailussa, sen täytyy olla valmis muuttamaan omia toimintatapojaan ja kulttuuriaan. Koulu ei enää ole välttämätön edellytys oppimiselle ja se voi olla jopa huonompi vaihtoehto sellaisille henkilöille, joilla on riittävät edellytykset oppia autotelisesti.

Teemu Arinan mukaan teollisen kauden jäänteet näkyvät koulujärjestelmässä. Esimerkkinä uusista lähestymistavoista oppimiseen hän antoi esimerkin omasta elämästään: hän ei mennyt yliopistoon, vaan perusti yrityksen 16 vuotiaana. Arinan mukaan informaalissa oppimisessa opitaan eniten asioita.


Sosiaalinen media ei yksinään ole kuitenkaan yksiselitteinen vastaus oppimisen tarpeisiin. Ilman sitä tukevaa pedagogiikkaa ja oppimisen kulttuuria se voi jäädä helposti vain viihtymisen välineeksi.

Ilomäen mukaan Sosiaalisen median kanssa on samantyyppisiä ongelmia kuin teknologisten innovaatioiden kanssa. Sosiaalisen median on oltava äärimmäisen inspiroivaa. Vain pieni osa teknologian innovaatioista hyväksytään käyttöön. Innovaatio muuttuu innovaatioksi vasta ajan kautta. Sellaiset asiat hyväksytään ja otetaan käyttöön, jotka tuovat lisäarvoa.


Oppijan pitää kokea sosiaalinen media hyödylliseksi ja oppimista motivoivaksi asiaksi. Se ei saa jäädä vain irrallisiksi välineiksi, joilla voi tehdä hauskoja juttuja hauskassa seurassa. Sosiaalisen median välineiden käyttöä tulisi opiskella ja harjoitella niiden hyötykäyttöä. Olen osallistunut kahteen erinomaisen hyödylliseen ja erilaiseen kurssiin (Pedacasting ja Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen), jotka ovat vastanneet juuri näihin tarpeisiin.

Arinan mukaan yhteiskunnan monimutkaisuus lisääntyy koko ajan. Yhteiskunta on muuttunut verkostoyhteiskunnaksi, jonka verkostot ovat hajautettuja. Jos Darwin olisi elossa, Arina soittaisi hänelle Skypellä.


Paluuta menneeseen ei enää ole. Meidän on otettava uuden teknologian ja sosiaalisen median antamat mahdollisuudet käyttöömme ja hyödynnettävä niitä itsemme kehittämisessä.

Ilomäen mukaan länsimainen koulu ei ole yleensä käyttänyt teknologian antamia mahdollisuuksia opetuksen kehittämiseen. Tietotekniikan käyttö on Suomessa edelleen vähäistä. Joissain kouluissa käytetään jopa vähemmän kuin ennen. Syinä tähän on luokkakokojen kasvu, mamu-oppilaat ja erityistarpeiden kasvu.


Suomi on panostanut tietotekniikan hankintaan kouluissa, mutta pedagogiset valmiudet tämän teknologian hyödyntämiseen ovat jääneet liian vähälle.

Arinan mukaan on olemassa aitoa koulujen välistä eriarvoistumista. Sama tilanne on käymässä sekä terveydenhuollossa että kouluissa. Eriarvoistumisen esimerkkinä ovat keskustan koulut, joissa oppilaina on lähinnä valkoisia suomalaisia.


Ilomäen mukaan uuden teknologian suhteen on olemassa kahdenlaisia kouluja: Kivoja pilottikouluja, jotka ovat mukana muutoksessa, ja koulujen enemmistö, joille TVT on annettu ylhäältä käyttöön, ja jotka edustavat hidasta muuttumista. Nämä jälkimmäiset koulut ovat jääneet jälkeen kehityksestä.

On todella huolestuttavaa, jos eriarvoistuminen Suomessa lisääntyy. Uuden teknologian hallinnan merkitys työmarkkinoilla lisääntyy koko ajan. Oppilaille tulee taata asuinpaikastaan, sosiaalisesta taustastaan ja etnisestä alkuperästään riippumatta tasa-arvoiset mahdollisuudet oppia teknologian käyttöä ja hyödyntää niitä opinnoissaan.

Ilomäen mukaan opettajat käyttävät jatkuvasti enemmän Internetin palveluja arkielämässään, mutta eivät käytä niitä opetuksessa. Keskittyminen teknologiaan pedagogiikan sijaan on vaikuttanut tähän kehitykseen. Tämä on suomalainen ongelma. Suomalaiset pohtivat asioita insinöörimäisesti.


Joskus myös sosiaalisesta mediasta puhuttaessa keskitytään välineisiin ja erilaisiin hienoihin teknisiin ominaisuuksiin ja erityisterminologiaan. Kuitenkin sosiaalinen media on nimenomaan SOSIAALISTA ja ilman vuorovaikutusta, verkostumista ja yhteisöllisyyttä sosiaalisuus jää pelkäksi puheeksi.

Arinan mukaan, kun kompleksisuus lisääntyy, muutokset ajassa näyttävät lisääntyvän. Kuilu koulujärjestelmän ja yhteiskunnan välillä kasvaa, kun kehitys nopeutuu.


Koulu ei voi jäädä paikalleen ihmettelemään muutosta yhteiskunnassa, vaan on lähdettävä etujoukoissa vastaamaan sen vaatimuksiin. Oppijoille on luotava edellytykset vastata näihin tulevaisuuden haasteisiin.

Ilomäen mukaan on olemassa kulttuurinen ero aikuisten ja nuorten tieto- ja viestintätekniikan käytössä. Nuorilla ei ole olemassa erikseen tietokoneita, vaan ne ovat vain osa kokonaisuutta. Paitsi aikuisten ja nuorten välinen kuilu, on olemassa myös: sukupolvien välinen kuilu ja sukupuolten välinen kuilu (tässä on tapahtumassa muutos tytöillä).


Insinöörimäinen ajattelu keskittyy välineisiin ja teknisiin ominaisuuksiin, jotka ovat tärkeitä asioita, mutta sosiaalisen median käytössä ne ovat vain välineitä, jotka mahdollistavat sosiaalisen median käytön.

Arinan mukaan ensimmäistä kertaa nuori sukupolvi voi opettaa monia asioita vanhemmalle sukupolvelle. Sosiaalinen verkosto lisää mahdollisuutta tavata muita ihmisiä myös todellisessa maailmassa. Lapsi, jolle annetaan vastuuta kaksi vuotiaana, oppii kantamaan vastuuta.


Opettajien täytyy miettiä omaa toimintakulttuuriaan uusiksi. Opettaja ei enää voi olla tiedon välittäjä, joka puhuu ja oppilaat kuuntelevat. Opettajan rooli on muuttunut opettajasta oppimisen ohjaajaksi ja pedagogiseksi asiantuntijaksi. Opettajalla ei ole enää yksinoikeutta opettamiseen. Oppilaat voivat opettaa toisia oppilaita ja myös opettajia. On myös hyvä muistaa, että opettaminen on yksi parhaista oppimisen muodoista.

Arinan mukaan netissä on enemmän laadukasta oppimissisältöä kuin yhdessäkään oppimisympäristössä, jos se vaan osataan löytää sieltä.


Internetissä olevia oppimissisältöjä ei voi enää jättää huomiotta. Ne tulee ottaa aktiiviseen käyttöön ja edelleen muokattaviksi uusiksi sisällöiksi.

Ilomäen mukaan teknologia ei ole mikään katalysaattori. Tietokoneet eivät sinällään saa muutosta aikaan kouluissa. Jos uusi teknologia vaatii hirveästi työtä ja välitunnit menevät siihen, se ei tule leviämään.


Uusi teknologia ja sosiaalisen median käyttö tulee tehdä opettajille motivoivaksi ja helpoksi käyttää. Sen tulisi helpottaa ja tehdä työ mielenkiintoisemmaksi. Opettajan tulisi saada onnistumisen kokemuksia ja tuntea kehittyvänsä opettajana. Hänelle pitää luoda mahdollisuuksia kehittää pedagogista tietämystään uusien tavoitteiden ja keinojen mukaisiksi.


Arinan mukaan infoähky eli suunnaton informaation määrä muuttaa siihen suhtautumista. Ei ole oleellista katsoa yhtä viestiä, vaan kokonaisuutta ja nähdä siinä hahmoja. Tarvitaan uusia taitoja nähdä samanaikaisesti useita eri informaatioita samasta asiasta, niiden välisiä suhteita jne.


Internetin mukanaan tuoma suunnaton informaation määrä edellyttää oppijoilta uusia taitoja. Tämä edellyttää koulua kehittämään omaa toimintaansa, pedagogiikkaansa ja oppisisältöjään vastaamaan uuden oppimiskulttuurin tarpeita. Tiedonhaku-, lähdekritiikki- ja kokonaisuuksien hahmottamisen taitojen merkitys kasvaa koko ajan.

Arina kysyi esityksensä lopuksi: Tarvitaanko enää koululaitosta ja luokkahuonetta? Ja vastasi itse: Edelleen täytyy osata kirjoittaa, laskea ja lukea...


Vielä tarvitaan perustaitoja, jotka perusopetus opettaa. Mutta myös nämä perustaidot voidaan opetella ilman koulua. Monet lapset oppivat lukemaan jo ennen koulunkäynnin alkamista. Hyvin suuri osa lapsista oppisi lukemaan myös ilman koulua. Koulun täytyy ottaa kehitystehtävä vakavasti, jos se haluaa turvata olemassaolonsa oikeutuksen.


tiistai 1. joulukuuta 2009

Mitä opin avokurssilla


Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottamisen kurssi oli hyvin selkeästi strukturoitu sekä ajallisesti (viikon jaksot), että tehtäväkokonaisuuksittain (10 kokonaisuutta).


Ensimmäinen kokonaisuus oli Johdanto-osuus, jossa tehtiin peräti kolme blogikirjoitusta. Ensimmäisessä kokonaisuudessa oli todella paljon tehtävää, luettavaa ja blogeissa kommentoitavaa sisältöä. Se antoi kuitenkin erinomaisen lähtökohdan ymmärtää, mistä tässä kurssissa on kysymys. Se saattoi myös karsia jo osan osallistujista, joiden motivaatio ei ollut riittävä työmäärään nähden.


Toisessa kokonaisuudessa tutustuttiin sekä LeMilliin että Wikiopistoon. Aloitin oman oppiresurssiprojektin LeMilliin, jota minun on jossain vaiheessa tarkoitus täydentää. Tekemällä oppimista parhaassa merkityksessään! Lisäksi blogikirjoituksissa vielä analysoitiin prosessia.


Kolmannessa kokonaisuudessa tutustuttiin vapaiden ja avointen oppiresurssien taustalla oleviin filosofioihin. Tutustuimme erinomaisen mielenkiintoisiin artikkeleihin ja kommentoimme niitä blogeissamme.


Neljäs opintokokonaisuus käsitteli tekijänoikeuksia ja käyttöoikeuksia. Tutustuimme tekijänoikeuksien historiaan ja nykypäivän mahdollisuuksiin tekijänoikeuksien kehittämisessä. Avoimuuden sijaan tekijänoikeudet ovat kehittyneet yhä sitovimmiksi ja pitkäaikaisemmiksi usein juuri viihdeteollisuuden painostuksesta. Kuitenkin uudet tuulet, kuten Creative Commons, ovat muuttamassa toivottavasti tilannetta avoimuuden suuntaan.


Viidennellä viikolla tutustuimme Wikipediaan ja Wikimediaan. Tein ensimmäisen artikkelini “Kuubalainen rumba” Wikipediaan. Se oli jälleen mahtava oppimisprosessi, joka samalla syvensi tietämystäni aihealueesta. Wikimedian muut osa-alueet jäivät vielä vähän etäisiksi.


Kuudes opintokokonaisuus liittyi kuviin verkossa ja oli jo selvästi enemmän välineisiin ja niiden käyttöön liittyvä oppimisen osuus.


Seitsemännessä opintokokonaisuudessa aiheena oli ääni verkossa ja kahdeksannessa videot verkossa. Ne olivat molemmat myös aika välineellisiä osuuksia. Oppimistehtävien kautta näiden välineiden käyttöä pääsi harjoittelemaan ja valitsemaan itselleen parhaiten sopivan vaihtoehdon eri palveluiden välillä.


Tämä blogikirjoitus on osa yhdeksännettä opintokokonaisuutta. Otsikoin sen “Mitä opin avokurssilla”. Koen oppineeni todella paljon. Tämä kurssi on erinomaisen suunnittelunsa ja oppimista ohjaavan materiaalinsa avulla antanut työkalut syvälliseen oppimisprosessiin. Kurssi on ollut hyvin oppijakeskeinen ja se on jättänyt vastuun oppimisen prosessista suurimmaksi osaksi oppijalle itselleen. Blogikirjoitukset ovat tuoneet mukaan sosiaalisen median keinot oppimisen syventämiseen. Olen oppinut suuren määrän uusia keinoja käyttää vapaiden ja avoimien oppiresurssien mahdollisuuksia oppimisen tukemisena. Soveltaminen esim. kouluopetukseen on kuitenkin vielä avoin kysymys, joka vaatii syvällistä pohdintaa ja edelleen opiskelua. Erinomaisen tuen tälle pohdinnalle ja myös käytännön sovelluksille antaa Eija Kallialan ja Tarmo Toikkasen mahtava oppikirja sosiaalisesta mediasta: “Sosiaalinen media opetuksessa” varsinkin sen pedagogisiin sovelluksiin.


Suurkiitos ohjaajille ja erityisesti Tarmo Toikkaselle ja Jukka Purmalle tästä erinomaisesta kurssista!



lauantai 28. marraskuuta 2009

Podcastit ja videot


Tuli ensimmäinen podcast tehtyä liittyen valokuvaan, josta oli puhetta edellisessä blogissa. Liitän sen vielä tähän niin, että sitä voi halutessa katsella podcastia kuunnellessa. Äänitin podcastin Olympus LS-10:llä ja se toimi hyvin. Yritin muokata äänitettä Cubasella, mutta se ei toiminut. Kokeilin sitten Audacity:a ja johan alkoi Lyyti kirjoitella. Liitin mukaan vielä musiikkia entisen bändini Guitarras y Trovadoresin tuotannosta taustalle. Aikaa paloi kyllä paljon. Seuraavaksi yritän vielä liittä podcastin tähän sivulle.



Seuraavaksi yritän vielä laittaa tälle sivulle yhden videon, jonka laitoin tänään youtubeen. Siinä jammailee samainen Guitarras y Trovadores 1998 Santiagossa Calle Heredialla ihan Parque Cespedesin lähellä, jos lähtee sieltä laskeutumaan Calle Herediaa kohti satamaa ja rautatieasemaa. Laulamme Canchancharasta, legendaarisesta juomasta, jota väitetään jo Mambí-sotilaiden juoneen ennen kuin lähtivät taistelemaan espanjalaisia vastaan Kuuban itsenäisyyden puolesta. Kyseistä juomaa tuli itsekin nautittua monet kerrat Apisunissa, Santiagon katedraalin alapuolella olleessa ravintolassa. Erinomaisessa juomassa on aineosina aguardienteä, limettiä ja hunajaa. Siitä tulee kyllä rohkea olo...

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Santiago de Cuba_3



Olin koko viikon flunssan kourissa, joten jäi tämä homma viimetippaan ja vähän suoristin mutkia. Kotikaupungista piti ottaa kuvia. Valitettavasti se kaupunki, joka minulle on kotikaupunkini on aika kaukana eli Kuubassa asti. Oltiin onneksi viime kesänä reissussa siellä koko perheen kanssa ja siltä matkalta tulin ottaneeksi tämän kuvan. Otin kuvia matkalla paljon, mutta lähes kaikissa on perheenjäseniä mukana, eli ne eivät tähän tehtävään käyneet. Onneksi tulin ottaneeksi tämän kuvan uintireissun päätteeksi. Paikan kauneudesta saa vain haalean kuvan otoksen perusteella.


Kuvan valittuani kävin läpi kuvanottamiseen annettuja ohjeita nettisivulta. Kolmosten sääntö oli jostain vanhastaan tuttu, mutta siinä tuntui selvästi olevan ideaa. Otin siis "kolmosten säännön" huomioon ja leikkasin alkuperäistä kuvaa vähän. Lopputulos vaikutti maallikon silmään olevan ihan OK. Tuhlasin paljon aikaa yrittämällä poistaa päivämäärän kuvasta. Se onnistui, mutta lopputulos ei tyydyttänyt. Siksi päätinkin käyttää kuvaa päivämäärineen. Tulevat kuvan työstäjät jatkakoon tästä, jos haluavat.


Monet nettisivun ohjeista eivät koskeneet nyt kyseessä olevaa kuvaa ja olivat tietysti ohjeita ottohetkellä huomioon otettaviksi. Kuvissa kulkevien linjojen ja viivojen ohje tuntui kyllä sopivan tähänkin kuvaan. Huomasin kuvassakin joitakin linjoja kuten: horisontaalilinja kulkee kolmosten säännön lisäksi kaiteessa ehkä vieden katsetta uima-altaaseen, joka on muuten aika huomaamaton. Loiva diagonaalilinja vasemmasta reunasta vie kohti altaalle vievää siltaa. Ehkä nämä auttavat altaan hahmottamista.


Minulle pääosassa kuvassa on upea vehreä luonto. Tuonne lähtisin vaikka heti tältä istumalta. Ehkäpä sitten eläkeiässä…

.

Ei mikään huippuotos, mutta tarkoituksena olikin vain harjoittelu. Laitoin kuvan Flickr:iin nimellä Santiago_3. En ollut aikaisemmin sinne kuvia laittanut, mutta laittaminen sujui ongelmitta. Sijoitin paikan kartalle, mutta tuon kartan kanssa oli kyllä aika hakuammuntaa edes suunnilleen oikean sijainnin merkitseminen. Laitoin myös Creative Commons-lisenssin kuntoon.


Flickr toimii mallikkaasti. Olen ollut Flickr:ssä jo hyvän aikaa, mutta kuvia ei ole tullut sinne ladattua. Nyt se sujuu! Kiitos taas avokurssin!


maanantai 2. marraskuuta 2009

Wikityttää


Tein juuri ensimmäisen artikkelini Wikipediaan. Siinä on varmasti todella paljon puutteita ja otankin tämän oppimisprosessina.

Olen erittäin tyytyväinen kurssiimme “Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen”. Se on toiminut inspiraation ja opiskelun lähteenä heti alkumetreiltään. Ohjaajilla tuntui välillä olevan vähän huono omatunto siitä, että muut työt olivat vieneet heiltä aikaa kurssilta. Mielestäni saattoi käydä onni onnettomuudessa, sillä se kannusti kaikkia kurssilaisia omatoimisuuteen.


En tiedä toiminko kaikkien taiteiden sääntöjen mukaisesti, mutta Wikipedia vaikutti varsin selkeältä ja käyttäjäystävälliseltä medialta. En vielä tiedä onko olemassa jo valmiit käytännöt ja säännöt linkkien ja lähteiden suhteen. Varmaan saan siitä palautetta sosiaalisen median periaatteiden mukaisesti. Olen todella tyytyväinen, jos joku/jotkut innostuvat täydentämään, muokkaamaan ja korjaamaan artikkeliani.


Linkittäessäni artikkelia huomasin, että sinne voisi lisätä vielä paljon sisältöä. Jos artikkeli hyväksytään, lisäilen sinne varmaan pikkuhiljaa asioita.


Tekemällä oppiminen (John Deweyn suuntaan) tuntuu olevan ainakin minulle yksi parhaista oppimisen muodoista. Näin on myös oppilaitteni (autismiopetus) suhteen. Monesti ajattelen, että meidän opetuksellamme voisi olla paljon annettavaa myös yleisopetuksen puolelle.


En tiedä onko tämä yleinen tilanne, mutta olen mielenkiinnokseni huomannut, että sosiaalisen median käyttö ei välttämättä olekaan kiinni iästä (digitaalisia natiiveja ehkä lukuunottamatta). Olen itse jo 52 v. ja joskus tuntuu, että edustan koulussani sitä kaikkein radikaaleinta uudistuslinjaa.


Vanha pieru uusilla mausteilla!


sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Wikinää netissä

Tässä kirjoituksessa lähestytään lähinnä Wikipediaa eri näkökulmista liittyen Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottamisen kurssiin Wikiopistossa.


Dirk Riehlen haastattelun kohteina olivat 2006 Angela Beesley, Elisabeth Bauer ja Kizu Naoko, jotka kaikki ovat johtavia toimijoita Wikipediassa. Haastattelun otsakkeena oli “Miten ja miksi Wikimedia toimii”.


Wikipedian olemassaolon suhteen Angela Beesley sanoi sen olevan olemassa tarjotakseen maailmanlaajuisesti saatavilla olevaa, vapaata (sekä puolueetonta että ilmaista), tietosanakirjamaista (todennettavissa olevaa ja puolueetonta) lähdettä kaikille ihmisille omalla kielellään. Wikipedia kehittyy koko ajan tähän suuntaan. Tiedon luotettavuuden kriteerit ovat varmasti yksi tärkeimmistä ongelmista sen kehityksessä.


Elisabeth Bauerin mukaan Saksan Wikipedian tavoite on sama kuin kaikkien muidenkin Wikipedioiden: luoda tietosanakirja. Saksalaiset kuitenkin tuntuvat ottavan tämän vähän vakavammin kuin muut. Saksalaisille tärkeintä tuntuvat olevan laatukriteerit. He haluavat olla se kaikista paras Wikipedia. Englantilaisille taas määrä tuntuu olevan tärkeintä. He haluavat olla se isoin Wikipedia.


Kizu Naokon mukaan japanilaiset haluavat luoda vapaan (sekä riippumattomuus että ilmaisuus) tietosanakirjan, jolla voimaistaa maailmaa älyllisesti. Japanilaisten näkökulmassa Kizu Naokon mukaan minua kiehtoo globaali näkökulma: maailman älyllinen voimaistaminen. Minulle läheistä on maailmankansalaisen näkökulma. Koko maailma hyötyy Wikipedian kehityksestä. Se ei jää vain kaikista rikkaimman osan yksinoikeudeksi, jolla juopa kehittyneiden ja kehitysmaiden välillä vain kasvaa.


Wikipediassa useimmat ihmiset alkavat editoijina tai sisällön tuottajina. Suurin osa myös pysyy tässä roolissa. Tämän jälkeen monet erilaiset roolit ovat mahdollisia. Luultavasti näkyvin näistä on ylläpitäjän asema.


Internetissä on muodostumassa uusi maailmanjärjestys. Se ylittäö vanhat kansallisvaltio- ja poliittiset rajat. Itseorganisoituvana yhteisönä Wikipedia luo omat sääntönsä ja arvonsa ilman ulkopuolista lainsäädäntöä. Jossain vaiheessa nämä toimintamallit saattavat siirtyä ympäröivään yhteiskuntaan muuttaen sitä kohti yhtenäistä maailmanvaltiota.


Artikkelin mukaan Wikipedian sisällöntuotannossa väite "kollektiivisen älyn" tai "kollektiivisen viisauden" merkityksestä: “kun on tarpeeksi tekijöitä, artikkelin laatu yleensä paranee”, ei pidä paikkaansa. Parhaat artikkelit Wikipediassa on yleensä kirjoittanut yksi tai muutama tekijä, joilla on asiantuntemusta aiheesta. Tässä suhteessa Wikipedia ei eroa klassisesta tietosanakirjasta. Tämä tieto oli kieltämättä minulle vähän pettymys. Wikipedia ei ole pystynyt muuttamaan tiedon tuottamista kollektiivisemmaksi.


Suurin haaste artikkelin mukaan Wikipedialle on säilyttää se, mikä teki Wikipediasta sen, mikä se on: perinteinen Wiki-malli: olla avoimesti muokattavissa. Ympäristössä on paineita sulkea tätä avoimuutta tiedotusvälineiden taholta, jotka yleensä keskittyvät sivustojen puutteisiin.


Yksi keskeisistä Wikipedian ongelmista on parantaa laadunvarmistusta. Lisäksi toimijoiden mukaan Wikipedian on tultava paremmaksi käyttäjien kouluttajiksi, mukaan lukien sekä lukijat että tekijät. Käyttäjien tulisi tietää, että Wikipediaa ei tulisi käyttää ainoana lähteenä. Myös akateemisen maailman täytyy pohtia vakavasti Wikipedian merkitystä ja luotettavuutta. Sitä ei voi enää sulkea ulkopuolelle epäluotettavana, vaan sen mahdollisuudet tulee ottaa kriittisesti käyttöön.


Fernanda B. Viégas, Martin Wattenberg, and Matthew M. McKeon tapaustutkimuksessa “Wikipedian salattu järjestys” esitellään Featured Article (FA) yhtenä Wikipedian sisäisistä palkkiojärjestelmistä. FA-artikkeli nostetaan Wikipediassa viikottain esille erinomaisena artikkelina ja se toimii myös kannustimena monille Wikipediaan sisältöä tekeville. On kunnia-asia saada artikkelilleen tämä tunnustus.


Wikipediassa on siis eräänlainen sisäinen palkitsemisjärjestelmä. Perinteisesti palkitseminen on ollut materiaalista (lähinnä rahaa). Wikipediassa palkitseminen tapahtuu esille nostamisella. Sen voidaan ajatella olevan tehtävän sisäistä palkitsemista.


Artikkelissa esitellään myös erityisen kiinnostava Yochai
Benklerin
ehdottama viitekehys, joka liittyy avoimen lähdekoodin kehitykseen, Wikipediaan sekä useaan muuhun verkossa toimivaan järjestelmään. Juuri niihin asioihin, joita opiskelemme myös omalla kurssillamme. Benklerin mukaan nämä järjestelmät edustavat uudenlaista taloudellista järjestelmää, joka eroaa sekä yrityksistä että markkinoista: vertaistuotantoon. Toisin kuin muut organisaatiomenetelmät, kuten markkinat ja yritys, vertaistuotanto on riippuvainen yksittäisistä toimista, jotka on itse valittu ja hajautettu, eikä hierarkkisesti määritetty.


Tavallaan ollaan harjoittelemassa uudenlaista maailmanjärjestystä. Wikipedia on pienessä mittakaavassa osoittanut sen toimivuuden. Uskallan väittää, että Wikipedia on tällä hetkellä maailman käytetyin tietosanakirja. Wikimedian kautta tämä kehitys tulee laajenemaan yhä uusille alueille. Jos haluamme, meillä on Wikipediassa valmis konsepti maailmanvaltion luomiseen. Provosoin tietysti tarkoituksella!



sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Tekijänoikeudet luovuuden ja innovaation esteinä

Wikipedian artikkelissa, History of copyright law, kerrotaan tekijänoikeuksien historiasta. Historian tuntemus on tärkeää, sillä se auttaa näkemään mistä myös nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö pyrkii löytämään oikeutuksensa.


Isossa-Britanniassa jo vuonna 1662 Kaarle II Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuningas oli huolissaan säätelemättömästä kirjojen kopioimisesta ja käytti kuninkaan oikeutta asettaen 1662 lisenssilain, joka vakiinnutti rekisterin kirjoista, joilla oli lisenssi ja vaati antamaan kopion tallennettavaksi. Tästä laista hyötyivät kirjanpainajat.


Kuitenkin vasta The Statute of Anne vuodelta 1709 oli ensimmäinen todellinen tekijänoikeuslaki. Se antoi tekijälle oikeudet 14 vuoden määräajaksi, jonka jälkeen tekijänoikeus päättyi. Jos tekijä oli elossa vielä tällöin, saattoi tekijänoikeus jatkua vielä toiset 14 vuotta. Bernin yleissopimus 9. syyskuuta 1886 määräsi tekijänoikeussuojan laajuuden ja on edelleen voimassa tänäkin päivänä.


Verrattuna vuoden 1662 lisenssilakiin, The Statute of Anne ensimmäisenä myönsi tekijöille yksinoikeuden teoksiinsa. Se myös suojaa painetun teoksen kuluttajia varmistamalla, että kustantamot eivät voineet valvoa niiden käyttöä myynnin jälkeen.


1900-luvulla alkoi kuitenkin tapahtua kummia. Lyhyessä ajassa tekijänoikeuksien kestot ovat lisääntynyt huimaa vauhtia niin, että ne kestävät jopa 95 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Tarmo Toikkanen kysyykin hyvin oivaltavassa esityksessään: “Kuinka paljon tekijä hyötyy 95-vuotta kuolemansa jälkeen siitä, ettei kukaan edelleenkään saa tehdä mitään hänen teokselleen.”


Remiksaus eli uuden tekeminen vanhoja aineksia uudelleen käsittelemällä ja yhdistelemällä on nykyaikana helppoa ja yleistä. Kuitenkin tekijänoikeudet aiheuttavat koko ajan ongelmia tämän luovan toiminnan kanssa. Hyvänä esimerkkinä Tarmon esityksessä otetaan Walt Disney ja sen mediataloa, joka on remiksannut vanhoja kansansatuja, kuten Grimmin veljesten sadut, mutta kukaan ei saa enää tehdä niistä remiksauksia vapaasti.


Ihmisen kaikki tieto ja kulttuuri ovat kuitenkin syntyneet juuri rakentamalla ja yhdistelemällä vanhoja aineksia uusiin. Jos tekijänoikeudet hankaloittavat tai jopa estävät tätä toimintaa, ne myös ovat luovuuden ja innovaation esteinä. Tekijänoikeuksien tarkoituksena oli tukea ja kannustaa luovuuteen, mutta nykyisessä tilanteessa uhkaa käydä juuri päinvastoin.


Creative Commons antaa uuden näkökulman tekijänoikeuteen. Tekijä voi itse määrittää tekijänoikeuksien laajuuden. CC pyrkii edistämään luovan työn tuotteiden leviämistä, ja ajaa luovuuden ja innovaation edistämisen asiaa puhtain paperein ilman oman hyödyn tavoittelua.


Tekijä voi määrittää sen, saako hänen teostaan käyttää kaupalliseen toimintaan ja saako hänen teostaan vuokrata. Tekijä voi myös määrätä sen, että teoksesta syntyneitä tuotoksia tulee jakaa tuotoksen samalla lisenssillä.


Miten tekijä sitten hyötyy tämän tyyppisestä lisenssistä? Tämän päivän maailmassa näkyvyys ja tunnettuvuus (maine) ovat päivä päivältä tärkeämpiä asioita. Jo nyt monet työnantajat maailmassa etsivät työntekijänsä käyttäen hyväkseen sosiaalista mediaa. LinkedIn on hyvä esimerkki tämäntyyppisiä mahdollisuuksia antavasta sosiaalisen median palvelusta. Tunnettuvuuden mukana tulee myös verkostuminen. Voi löytää ihmisiä eri puolilta maailmaa, jotka ovat samoista asioista kiinnostuneita ja valmiita yhteistyöhön.


Maiden välisten rajojen merkitys tulee koko ajan vähenemään ja olemme jo hyvin lähellä sitä tilannetta, jolloin edes kielitaito ei enää aseta samalla tavalla rajoitteita kuin ennen. Palvelut kääntävät tekstiä jo monista maailman kielistä.


Ahrash Bissell ja James Boyle artikkelissaan: “Towards a Global Learning Commons: ccLearn” tarkastelevat avoimuuden kehitystä tämän päivän Internetissä. Voisi odottaa, että avoimet oppimisen resurssit olisivat levinneet ja yleistyneet hyvin. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Wikipedia ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat jo luonnollinen osa verkostoituneen maailmamme todellisuutta. Open Educational Resources (OER) ovat edistyneet hyvin viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana, mutta ne eivät ole vielä saavuttaneet sitä näkyvyyttä ja kehittyneisyyttä, mitä olisi voinut odottaa.


Erityisesti alakouluissa ongelmana avoimien oppiresurssien yleistymisen leviämiseen ovat koulutuksen puute, tekninen tietämättömyys, suuri työn määrä ja opetussuunnitelmien vaatimukset, jotka tekevät kynnyksen avoimien oppimisen resurssien kokeilemiseen ja käyttöön korkeaksi. Lisäksi pelot, jotka liittyvät yksityisyyden menettämiseen ja tekijänoikeuslakien rikkomiseen korottavat tätä kynnystä OER:n käyttöön.


On hyvin outoa, että muutoksen tarvetta vähätellään. Opettajat eivät ole selvästikään tiedostaneet tilanteen vakavuutta. Muutos tulee kyllä joka tapauksessa tapahtumaan viimeistään silloin, kun ns. digitaalisten natiivien sukupolvi astuu estradille ja opettajan ammattiin. He ovat suurimmaksi osaksi tottuneita käyttämään, remiksaamaan ja jakamaan digitaalisia sisältöjä. Tällä sukupolvella tulee olemaan järisyttävä vaikutus koko kasvatuksen kenttään. Jos kuitenkin siirtyminen uuteen opetuksen ja oppimisen kulttuuriin alkaisi tapahtua jo nyt, luultavasti vältyttäisiin dramaattisilta muutoksilta ja koulu voisi helpommin sopeutua uuden ajan vaatimuksiin.


Suomessa ollaan jälleen uudistamassa Opetussuunnitelmien perusteita. Nyt olisi aivan erinomainen tilanne ottaa uuden ajan vaatimukset huomioon opetussuunnitelman laatimisessa. Tuntijakojen merkitys on tässä tilanteessa mielestäni toissijainen. Todellinen asiantuntijuus tulee vasta siinä vaiheessa, kun erikoistuminen tapahtuu. Opettajat helposti nousevat barrigaadeille puolustamaan oman oppiaineensa tuntimääriä, koska he ajattelevat, että juuri siinä voi olla opiskelijan tulevaisuuden avaimet. Kuitenkin tämän hetken maailmassa tarvitaan aivan uusia taitoja, taitoja opiskella, etsiä tietoja, yhdistää tietoja erilaisista lähteistä ja osata arvioida niiden luotettavuutta. Opiskelijan täytyy oppia ymmärtää tiedon jatkuva uudistuminen ja muokkautuminen. Opiskelijan täytyy oppia löytämään loputtomista tietomääristä juuri se, mikä hänelle on relevanttia. Tietojen ulkoa oppimisen merkitys on vähentynyt. Opiskelijan täytyy oppia toimimaan yhteistoiminnassa toisten oppilaiden kanssa ympäri maailmaa. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka…


Jos näitä uusia taitoja ei opeteta koulussa opiskelijoille, heidän mahdollisuutensa selviytyä tulevaisuuden maailmassa saattavat huonontua. Näin varsinkin niiden opiskelijoiden kanssa, joilla on heikoimmat lähtökohdat oppimiseen ja jotka tarvitsevat siinä eniten tukea. Suuri osa oppimisesta onneksi tapahtuu koulumaailman ulkopuolella, joten koulun merkitystä ei kannata myöskään yliarvioida. Jos kuitenkin halutaan säilyttää nykyisenlainen koulujärjestelmä edes osittain, täytyy koulun suhtautua vakavasti uuden ajan haasteisiin ja pyrkiä vastaamaan niihin muutenkin kuin juhlapuheissa.


Koulujen toiminta perustuu vielä hyvin pitkälle oppikirjojen sisältöihin. Niihin käytetään suuri osa koulun toimintaan tarkoitetuista varoista. Nämä sisällöt ovat tietysti tekijänoikeuksien alaisia ja niiden käyttöä kontrolloidaan tarkasti. Niillä ja avoimilla oppimisen resursseilla on hyvin vähän toistensa kanssa tekemistä. Voisiko joskus tulevaisuudessa ollakin niin, että jatkuvasti uudistuvat ja päivittyvät oppimisen resurssit olisivat verkossa kaikkien käytössä ilmaiseksi yhteiskunnan palveluna? Onneksi meillä on jo kirjastolaitos. Siinä meillä on olemassa oleva järjestelmä, joka toteuttaa avoimien oppimisen resurssien ideaa tosin vanhentuneilla menetelmillä.


Kohti vapaita ja avoimia oppimisen resursseja!


perjantai 16. lokakuuta 2009

Pieni ihminen Internet-jättiläisen olkapäillä näkee pidemmälle

Pieni ihminen Internet-jättiläisen olkapäillä näkee pidemmälle. Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottamisen kurssi on edennyt kolmannelle viikolleen ja käymme käsiksi taustafilosofioiden viidakkoon.


Miten valistuksesta, kirjastoaatteesta, vapaasta sivistystyöstä ja vapaiden ohjelmistojen liikkeestä löydetään taustafilosofiaa vapaiden/avointen oppiresurssien tuottamiseen?


Valistus korosti järjen ja tiedon merkitystä tavoitteenaan uusi uljas ihminen 1700-luvun jälkipuoliskolla. Valistusajattelijat nostivat järjen ja tieteen mystiikan ja uskonnon edelle sekä vaativat tasa-arvoa säätyoikeuksien sijaan. Vapaiden ja avoimien oppiresurssien mukana tuomme nyt omalla 2000-luvullamme ehkä samantyyppistä sanomaa omalle aikakaudellemme. Avoimuus tuo tiedon periaatteessa kaikkien ulottuville riippumatta tuloista tai maantieteellisestä sijainnista. Tämä voi toteutua siinä vaiheessa, kun kaikilla maapallomme ihmisillä on pääsy Internetiin. Suomi on ilmeisesti tässä asiassa yllättäen yksi edelläkävijämaista. Luin tästä suureksi ilokseni uutisesta syötteenlukijastani tänään.


Luultavasti suuri osa meistä käyttää Wikipediaa päivittäin. Valistusajattelijoiden yksi suurimmista voimannäytteistä oli Ensyklopedia. Wikipedia – THE FREE ENCYCLOPEDIA, vapaa tietokirja, voi olla yksi suurimmista voimannäytteistä, joihin vapaiden ja avoimien oppiresurssien liike on tähän asti pystynyt. Samalla se on osoittanut, minkälaiset uskomattomat voimavarat voivat niiden kautta aueta koko ihmiskunnan käyttöön.


Suomen suurin ja vanhin tieteellinen kirjasto, Kansalliskirjasto, on joutunut uusien haasteiden eteen samoin kuin varmasti kaikki kirjastot. Ilkka Tuomi esityksessään Kuopion kirjastopäivillä 8.6.2007 “TEKIJÄNOIKEUDET JA KIRJASTOJEN TULEVAISUUS” asettaa koko kirjastolaitokselle muutospaineita:


  1. Tarvitaanko kirjastoa enää tilana, kun uusia kopioita kirjoista ja tiedostoista voidaan tuottaa napin painalluksella ja lähes ilmaiseksi?
  2. Tuleeko kirjaston tehtäväksi sen sijaan toimia kommunikaation keskeisenä instituutiona?
  3. Edustaako kirjasto tulevaisuudessa yhteistä ja yhteiskunnallista intressiä kommunikaation ja tekijänoikeuksien kentällä?
  4. Tuleeko kirjastosta tietoyhteiskunnan tietohuollon tuottaja?
  5. Voiko jonain päivänä saada verkon kautta samat kirjaston palvelut vaikka sähköisellä henkilökortilla kuin kävelemällä sisään kirjaston ovesta?
  6. Siirtyykö kirjastolle digitaalisen ajan muistin hoitamisen tehtävät?
  7. Tuleeko kirjastosta severipankki ja blogien ja sähköisten viestien talletuslokero?

Oli vastaus näihin kysymyksiin sitten millainen vain on selvää, että kirjastoinstituutio tulee muuttumaan tavalla tai toisella. Kansalliskirjaston tehtävä useiden kansallisten tietokantojen pidossa kuten Suomen kansallisbibliografia Fennica, kansallisdiskografia Viola, yliopistokirjastojen yhteistietokanta Linda ja kansallinen artikkelitietokanta Arto, edellyttää näihin kysymyksiin vastaamista. Lisäksi Kansalliskirjastossa toimii Kansallinen elektroninen kirjasto FinELib, joka huolehtii keskitetysti elektronisten aineistojen hankinnasta yliopistoille, ammattikorkeakouluille, tutkimuslaitoksille ja yleisille kirjastoille.


Kirjastot ovat siis luultavasti suurten mullistusten edessä. Yksi tärkeä kysymys, johon täytyy yrittää löytää vastaus on tekijänoikeuksien ongelma. Tiukassa muodossaan copyright sisältää yksinoikeudet teoksen kopiointiin, muuttamiseen ja julkaisemiseen. Kirjastolaitoksen perustehtävä tiedon välittäjänä on edistää “yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä.” Miten tiukka tekijänoikeuksien tulkinta sopii yhteen kirjaston perustehtävän kanssa?


Tekijänoikeuksien historia alkaa vuodelta 1709 ensimmäisen tekijänoikeuslain “Statute of Anne” myötä Isossa Britanniassa, jonka tarkoituksena oli kannustaa luovaan toimintaan. Siinä tekijälle annettiin neljäntoista vuoden oikeus teostensa (kirjojen) painamiseen yksinoikeudella. Aikaa voitiin jatka vielä neljällätoista vuodella, jos tekijä oli elossa ensimmäisen jakson päättyessä. Tämän jälkeen teos oli vapaasti yleisessä käytössä (public domain).


Ajat ovat kuitenkin muuttuneet suuresti tämän sopimuksen kirjoittamisajankohdasta. Digitaalisessa muodossaan tiedon kopiointi, säilyttäminen ja siirtäminen ovat muuttuneet aivan oleellisesti. Teknologian räjähdysmäinen kehitys jättää lainsäätäjät auttamatta jälkeen tekijänoikeuskysymyksissä. Tärkeätä on myös kysyä sitä, ajavatko tekijänoikeudet enää alkuperäistä tarkoitustaan eli kannustavatko ne luovaan toimintaan. Voi olla, että ne myös ehkäisevät sitä.


Internet on mahdollisuuksillaan luonut kokonaisen uuden innovaation ja luovuuden mallin. Käyttäjät eivät enää ole vain kuluttajia, vaan heistä on tullut sosiaalisen median myötä myös tuottajia. Kuluttajat ja käyttäjät ovat itse kehittämässä ja luomassa uusia tuotteita ja palveluita (user innovation). Käyttäjät luovat uutta sisältöä ja tiedonhakumenetelmiä (tagit, folksonomiat). Kenen tekijänoikeuden piiriin nämä yhteisesti tuotetut tuotteet kuuluvat?


Vapaat ja avoimet resurssit olisivat vastaus moniin näistä hankalista kysymyksistä. Kuten vapaita ohjelmistoja, niitä voisi käyttää, tutkia, muuttaa ja jakaa edelleen vapaasti. Varsinkin kun puhumme tiedosta, tämä asia vielä korostuu. Tieto rakentuu aina aikaisemmalle tiedolle. Kukaan ei “keksi” sitä tyhjästä, vaan tarvitaan suuri määrä pohjatietoa uuden oivalluksen pohjaksi. Tiedon tulisi olla kaikkien maailman ihmisten yhteisessä omistuksessa niin, että kaikki pääsisivät siitä hyötymään ja sitä edelleen kehittämään kaikkien hyödyksi. Koulutus on yksi tie tähän päämäärään ja toinen on Internet.


Popular education, kansanopistot, työväenopistot ja muu vapaa sivistystyö ovat saaneet vaikutteita valistusajan kasvatusajattelusta koulutuksen ulottamisesta myös alempiin yhteiskuntaryhmiin . Learning by doing –ajattelu on myös hyvin lähellä valistusajan kasvatusideaaleja, joissa korostettiin kokemukseen perustuvaa opetusta ja käytännön harjoittelemista. Elinikäinen oppiminen ja valistuksen idea aikuisten jatko-opetuksesta ovat myös lähellä toisiaan. Historia tuntuu toistavan itseään spiraalimaisesti hiljaa kehittyen.


Elämme suurien mahdollisuuksien aikaa Internet-jättiläisen olkapäillä.


perjantai 9. lokakuuta 2009

Koira haudattuna

Mieleeni tuli yksi seikka, joka saattaa olla myös takana siinä, miksi sosiaalisen median välineet eivät ole ainakaan vielä levinneet kouluihin. Olen myös törmännyt tähän asiaan monissa keskusteluissa kollegoiden kanssa. Olen innoissani selittänyt niistä välineistä, joita käytän jatkuvasti itseopiskelun välineinä kuten: Google-syötteenlukija, Diigo, RSS-syötteet, Wikit, Ning, Blogit, Twine, Trackle jne. Kerron, kuinka hienoja välineitä ne ovat ja että voin käyttää niitä ilmaiseksi.


Tuo ilmaiseksi sana saa monet heti todella epäluuloisiksi. Tässä täytyy olla koira haudattuna. Ne välineet, joita koulussa käytetään ovat kalliita, mutta niistä on maksettu lisenssit, eikä oikeuksien kanssa ole ongelmia. Meillä on omassa koulussamme OPIT:in systeemit käytössä ja opettajat ovat niihin syystä varsin tyytyväisiä, minä mukaan luettuna. Opettajana haluaisin kuitenkin edesauttaa sosiaalisen median uskomattomien mahdollisuuksien tuomista kaikkien oppilaiden ulottuville.

torstai 8. lokakuuta 2009

Sisältöä LeMilliin


Sain kuin sainkin luotua sisältöä LeMilliin: artikkelin nimeltään “Kuubalainen rumba”. Alku oli kyllä kieltämättä hankala. En löytänyt millään linkkiä uuden sisällön luomiseen. Jotenkin silmä ajautui aina Muokkaa-linkkeihin. Lopulta huomasin sen ja aika selvä se oli. Se vaan maastoutui hienosti tyylikkääseen ulkoasuun niin hyvin, ettei tällainen vähän vanhempi ukko sitä huomannut.


Itse tekstin kirjoittaminen, sen muotoilu ja linkkien laittaminen oli ihan simppeliä. Ihan kuin olisi blogia kirjoittanut. Tosin sekin on helpottunut Windows Live Writerin myötä.


Huomaa kyllä, että LeMill on suunniteltu ilmeisesti juuri opettajia varten ja hyvä niin. Täytyy ehdottomasti suositella oman koulun opettajille. Siellä on jo muutama, joka on alkanut syttyä sosiaalisen median käyttöön.


lauantai 3. lokakuuta 2009

Esimerkkejä vapaista ja avoimista oppimisen resursseista Internetissä

Open University (UK) Open Content Initiative


Ensisilmäyksellä vaikuttaa varsin kattavalta avoimelta yliopistolta. Lähden tietysti ensin tutkimaan mitä Education –linkin takaa löytyy. Sieltä löytyy kolmelta sivulta yhteensä 43 erilaista kurssia. Kurssien kestot on arvioitu myös ajassa ne kestävät 3:sta aina 100:n tuntiin.


Ensimmäisellä sivulla kiinnitin huomioni kurssiin: Creating open educational resources (OER_1) . Sen kestoksi on arvioitu 15 tuntia, se on johdantotasoa, ja se oli saanut käyttäjiltä 4 ja puoli tähteä. Kurssi on edelleen jaettu johdannon lisäksi kahdeksaan osaan. Kurssi vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvätasoiselta, mutta syvällinen analyysi toki vaatisi kurssille osallistumista.


Ensisilmäyksellä kurssissa löytyi myös paljon yhtäläisyyksiä omaan kurssiimme ”Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen”. Huomaa joka tapauksessa, että Isossa Britanniassa sosiaalisen median mahdollisuudet ja avoimen yliopiston idea otetaan tosissaan.


Rice Connexions


Ensimmäinen vaikutelma on todella sekava. Tällainen etusivu ei kyllä kutsu syvempään tutustumiseen. Laitan kuitenkin hakusanaksi ”autism”, katsotaan mitä löytyy… Löytyy 13 kohdetta, joista tosin vain ensimmäisessä on otsikossa sana ”autism”. Se vaikuttikin todella mielenkiintoiselta artikkelilta otsikolla: ”Exploring the Use of Computer Assisted Instruction with Autistic Students”. Merkitsin sen itselleni Diigoon lukemattomien listaan. Täytyy palata asiaan.


Palaan takaisin kotisivulle ja löydän sieltä Connexions:in määritelmän: sen on tarkoitus olla opetukseen ja kasvatukseen liittyvän materiaaliin tutustumisen ja sen jakamisen paikka. Materiaali on jaettu pieniin yksiköihin eli moduleihin, jotka voivat olla kursseina, kirjoina, raportteina jne. Sisältö vaikuttaakin paljon mielenkiintoisemmalta kuin etusivu antaisi olettaa.


MIT OpenCourseWare


Massachusettsin teknillisen korkeakoulun sivustossa on selkeä valikko sivun sisällöstä. Alkuun pääsyohjeet kertovat heti, että kyseessä on opetusta ilman rekisteröintiä, salasanoja jne., mutta toisaalta opiskelusta ei myöskään saa todistuksia, eikä niiden kautta pääse korkeakouluun kirjoille.


Kursseja saa myös käännettyinä tietyille kielille: klassiselle kiinan kielelle, yksinkertaistetulle kiinan kielelle, thain-kielelle, espanjaksi, portugaliksi ja persian kielelle. Mielenkiintoinen kieliyhdistelmä, joka ehkä kertoo jotain opiskelijoista, jotka näitä sivuja käyttävät.


Jokaiselta sivulta löytyy tietysti amerikkalaiseen tyylin linkkejä, joita käyttäen voi avustaa projektia. Linkkien alta tuntui löytyvän mm. video-luentoja ja kokeita ratkaisuineen.


LeMill.net


LeMill on jostain syystä jäänyt minulta tarkemmin tutustumatta, vaikka se tulikin hienosti esiteltyä Eija Kallialan ja Tarmo Toikkasen upeassa kirjassa: ”Sosiaalinen media opetuksessa”. Syynä on varmaan ollut se, että sain kirjasta jo niin paljon työvälineitä, etten yksinkertaisesti ole ehtinyt tähän tutustua.


Huomaan heti, että olisi kannattanut. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Katsoin materiaaleista ensiksi suomenkieliset. Niitä löytyi 40. Katsoin tietysti ”Sosiaalisen median työpajan” sieltä löytyi aika pelkistetty, mutta käytännöllinen harjoitusohjelma sosiaalisen median välineisiin. Viimeinen päivitys näkyi olevan 1.10.2009, joten näitä sivuja ainakin pidetään ajan tasalla.


Seuraavaksi katsoin ”Kitarakurssia”, jonka tekemiseen oli nähty todella paljon vaivaa. Se näytti ja tuntui hyvältä ja selkeältä alkeiskurssilta.


Ihastuin heti LeMill:iin tähän pitää tutustua paremmin!


OpenCourseWare Consortium


Menin ensiksi liittymissivuille, jolloin esiin tuli suuri määrä tekstiä aika pienellä printillä. Vaikutti siltä, että nämä sivustot on tarkoitettu organisaatioille. Seuraavaksi menin käyttäjäsivuille. Siellä huomio kiinnittyi siihen, että Suomen yliopistoja ei mukana näkynyt olevan.


Eniten yliopistoja oli Japanista, Espanjasta ja Yhdysvalloista. Näiden sivulinkkien kautta pääsee eri yliopistojen avointen kurssien lähteille. Kävin kokeeksi muutamilla yliopistojen sivuilla ja Kalifornian yliopiston sivustot vaikuttivat erittäin miellyttäviltä ja näyttäviltä. Täältä löytyisi tutkimalla varmasti paljon helmiä itseopiskelua varten.


Wikiopisto


Wikiopisto on vähän askeettinen ulkonäöltään, mutta rautainen sisällöltään. Wikiopisto on minulle kuin astuisi sisään tulevaisuuteen. Wikipedia on jo ollut mullistamassa maailmaa ja tämä on seuraava askel kohti tulevaisuuden sfäärejä.

OER – Avoimet oppimisen resurssit – tulevaisuutta ja tätä päivää

Tulevaisuuden maailma tulee olemaan juuri sellainen, jota Ilkka Tuomen raportin alussa maalaillaan. Oppimisen lähteet ja välineet tulevat kaikkien saataville. Ne tulevat myös olemaan kollektiivisesti tuotettuja. Enää ei ole väliä sillä, minne päin maailmaa synnyit. Kaikki tieto on kaikkien saatavilla. Oppimisesta tulee yleishyödyllinen tuote, jota koko ihmiskunta pitää yllä, sillä siitä saatava hyöty tulee myös koko maailman käyttöön. Tuleeko tämän järjestelmän rahoitus sitten verovaroista vai järjestetäänkö se jollain muulla tavalla, sitä en tiedä.


Sosiaalinen media on jo astunut hyvin suuren askeleen tähän suuntaan. Kurssimme ”Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen” on hyvä esimerkki tästä suuntauksesta ja toteuttaa sitä käytännössä. Opiskelun siirtyminen enemmän ja enemmän verkossa tapahtuvaksi saattaa kyllä muuttaa suurestikin olemassa olevia rakenteita. Voidaan kysyä, tarvitaanko enää kouluja ja yliopistoja, jos opiskelu tapahtuu muissa foorumeissa


Tuomen raportissa tuodaan oivaltavasti esille se tosiasia, että tieto rakentuu jo olemassa olevan tiedonrakenteen (body of knowledge) päälle. Sellaiset tahot, jotka haluavat pitää tiedon itsellään toimivat mielestäni itsekkäästi ja epäoikeudenmukaisesti. Tieto on rakentunut sukupolvelta toiselle ja sitä voitaisiin pitää koko ihmiskunnan kansanperinteenä, johon kaikilla tulisi olla samanlainen oikeus. Lisäksi tämä tiedon ”pimittäminen” estää tiedon vapaata kehittymistä ja hidastaa tieteen kehitystä.


Tuomen raportti tuo esille ongelman siitä, miten tiedon tuottajat saavat korvauksen työstään silloin, kun kaikki tieto on avoimesti saatavilla. Muusikkona tulee mieleeni tilanne musiikkialalla. Musiikin vapaata jakamista vastustavat nimenomaan tuottajatahot eivätkä niinkään tekijät. Kun puhutaan tekijänoikeuksista, puhutaanko todella luovasta tahosta, vai siitä tahosta, joka siitä saa suuriman taloudellisen hyödyn. Esimerkiksi muusikko, jonka tuotanto on helposti kaikkien saatavilla, tulee helpommin tunnetuksi ja saa myös enemmän sitä työtä, mistä hänen todellinen ansionsa tulee eli keikkoja. Tiedemies, jonka ideat, teoriat ja löydöt tulevat tunnetuksi, saa paitsi julkisuutta myös hyviä työtarjouksia, sitä en epäile yhtään.


Avoimet oppimisen resurssit (Open Educational Resources, OER) ovat tulossa joka tapauksessa, mutta miten me voisimme siihen valmistautua? Meidän täytyy miettiä uudenlaista lähestymistapaa oppimiseen ja opiskeluun. Kouluilla on juuri nyt suuret paineet muutokseen, jos ne haluavat pysyä mukana kehityksessä. Muuten niiden taru saattaa päättyä. Se voi päättyä tosin joka tapauksessa.


Elämme jo tietoyhteiskunnassa ja tiedon merkitys ja varsinkin sen määrä kasvaa huimaa vauhtia. Se, miten tietoa tuotetaan, on myös suuressa murroksessa: yhä suurempi osa tietoa tuotetaan kollektiivisesti. Varsinkin kollektiivisesti tuotetun tiedon suhteen kysymys tiedon avoimuudesta muuttuu itsestäänselvyydeksi. On vaikea keksiä perusteita kollektiivisesti tuotetun tiedon omistamisen rajoituksille.


Olen ehdottomasti samaa mieltä Tuomen raportin esille tuomista seurauksista opetuksen järjestelmille. Opetuksesta tulee elinikäistä, aikuisopiskelun merkitys tulee vain kasvamaan ja se tulee ulottumaan yhä vanhempiin ikäluokkiin. Uusien tietojen ja taitojen päivittäminen tulee välttämättömäksi jatkuvasti uudistuvassa maailmassa.


Tulevaisuudessa kirjojen osuus tulee pienentymään informaation siirtyessä enenevässä määrin paperisesta digitaaliseen muotoon. Tämä on myös vihreää ajattelua, sillä metsien suojelun merkitys tulee koko ajan kasvamaan. Ihminen voi myös halutessaan kuljettaa suuria määriä tietoja mukanaan digitaalisessa muodossa, joka olisi ollut täysin mahdotonta ennen digitaalista aikaa. Tietoja voidaan tietysti säilyttää myös ”pilvessä” silloin, kun ollaan Internetin ulottuvilla, jonka saatavuus laajenee päivä päivältä.


Tuomen raportissa kerrotaan myös avointen oppimisen resurssien alkuperästä, avoimen lähdekoodin ohjelmista. Suomi voi olla ylpeä siitä, että Linux kuuluu tähän joukkoon.


Mitä avoimen lähdekoodin mallilla on tekemistä opetuksen kanssa? Tuomi ottaa esille neljä asiaa:

  1. Avoimen lähdekoodin järjestelmät ovat vapaasti saatavilla ilman erillisiä lisenssejä. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei niistä tule samalla tavalla kustannuksia. Tämä on myös hyvin tärkeä seikka silloin, kun ajatellaan koulutuksen tasa-arvoisuutta ja kehitysmaita.
  2. Avoimen lähdekoodin järjestelmiä voi olla mukana kehittämässä suuri joukko ihmisiä eri puolilta maailmaa. Niiden kehittämisen prosessi on läpinäkyvää Internetissä. Luulen, että tulevaisuudessa myös eri maiden hallitusten täytyy liikkua tähän suuntaan. Ehkä joskus tulevaisuudessa tämä kehitys voi johtaa koko kansalaisvaltioiden idean purkamiseen ja siirtymiseen maailmankansalaisuuteen.
  3. Avoimen lähdekodin järjestelmät ovat muokattavissa juuri käyttäjän tarpeita vastaaviksi. Tällöin voidaan ottaa huomioon myös käyttäjän mahdolliset erityistarpeet. Tämä asia on erittäin merkityksellinen, kun katson asiaa erityisopettajan näkökulmasta.
  4. Avoimen lähdekoodin järjestelmät itsessään ovat erinomaisia oppimisen malleja. Niiden kehittäjistä tulee erinomaisia ohjelmoijia ja tietokonejärjestelmäarkkitehteja. Mielestäni tämä saattaa jopa olla tärkein asia koulun kannalta. Tästä kannattaisi ottaa oppia ja siirtää tätä mallia opetuksen järjestämiseen. Suomalainen koulutusjärjestelmä on meille ylpeydenaihe ja meidän kannattaa myös tulevaisuudessa satsata siihen ja sen kehittämiseen. Tässä voisi olla yksi hyvä lähtökohta sen kehittämiselle.

Tuomen raportissa on myös määritelty avoimuus sosiaalisessa kontekstissa Richard Stallmanin Free Software Foundation:in perustajan mukaan neljäksi vapaudeksi:

  1. Vapaus käyttää ohjelmaa, mihin vain tarkoitukseen. Tarkoittaako tämä myös kaupallista hyödyntämistä? Raportista selviää, että kyllä tarkoittaa.
  2. Vapaus tutkia miten ohjelma toimii ja mukauttaa se omiin tarpeisiin sopivaksi. Tämä liittyi myös jo aikaisemmin mainitsemaani erityisopetuksen näkökulmaan.
  3. Vapaus levittää kopioita ohjelmasta. Tämä on kyllä todella tärkeä kohta. Tässä toteutuu kyllä upeasti tiedon vapaus ja yhteisomistus.
  4. Vapaus kehittää ja parantaa ohjelmaa ja julkaista nämä parannukset yleisölle, niin että koko yhteisö hyötyy. Ymmärrän, että tämän täytyy olla edelleen ei-kaupallista. Vai täytyykö? Raportista selviää, että ei täydy.

Tuomen raportin mukaan avoimuuden rajoituksia avoimille oppimisen resursseille voi olla teknisissä piirteissä, sosiaalisissa piirteissä, resursseissa itsessään.


Teknisiä rajoitteita voivat olla yhteensopimattomuus tai muut tekniset ongelmat. Laajemmin käsitettynä myös maantieteellinen sijainti ja aikavyöhykkeet voivat asettaa teknisiä rajoitteita. Avoimet lähdekoodit ja aina saatavilla olevat materiaalit voivat helpottaa näitä ongelmia.


Sosiaalisina rajoitteina artikkelissa mainitaan esimerkiksi tekijänoikeudet, jotka rajoittavat saatavuutta ja voivat tehdä resursseista kalliita. Tähän vastaus on tietysti avoimien oppimisen resurssien tuottamisessa.


Erittäin mielenkiintoinen kysymys raportissa liittyy taloudelliseen näkökulmaan. Perinteisesti taloudessa ajatellaan, että kun tuotetta käytetään, se kuluu ja sen arvo laskee. Avoimissa lähteissä käykin juuri päinvastoin. Mitä enemmän niitä käytetään, sitä enemmän niitten arvo nousee. Käyttäjät tuovat niihin lisäarvoa. Niissä myös käyttäjän ja tuottajan roolit sekoavat, sillä käyttäjät voivat kehittää niitä edelleen.


Internetissä sivujen arvo nousee myös sen mukaan, mitä suurempi määrä ihmisiä niitä käyttää. Jos vertaan tätä taas muusikon tilanteeseen, voisin ottaa esimerkiksi Youtube:n tai MySpace:n. Muusikko lataa sinne musiikkiaan tai videoitaan ja odottaa innolla, että mahdollisimman moni kävisi näitä sivuja katsomassa. Menettääkö hän rahaa, kun ihmiset käyvät kuluttamassa hänen tuotantoaan ilmaiseksi? Vai voittaako hän tulemalla tunnetummaksi ja saamalla lisää keikkoja myös kotimaansa ulkopuolella?


Tieteen maailmassa vapaalle tieteen tekemiselle tiedon saannin rajoitteet ovat todellinen este ja ne hidastavat tiedon ja tieteen kehitystä. Uusimmat tieteelliset kirjoitukset ja löydökset ovat monessa tapauksessa joko maksullisten lähteiden takana tai salattuna tietona, jonkin yksityisen yrityksen tai muun tahon hallussa.


Elämme suuren muutoksen aikaa, joka asettaa meille uudenlaisia haasteita. Toisaalta se antaa meille mahdollisuuksia, joita koskaan aikaisemmin ei ihmisellä ole historiansa aikana ollut. Me voimme periaatteessa olla yhteydessä kehen vain, mihin aikaan vain koko maapallolla. Me voimme tehdä yhdessä työtä yhteisen hyvän eteen tai vain viettää hauskaa yhdessä. Avoimesti ja ilman rajoja.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Miksi sosiaalisen median mahdollisuudet eivät ole yleistyneet

Kirjoitan tätä postia liittyen “Harppaus avoimeen oppimiseen” –opintopiiriin. Kuitenkin tämä kysymys koskee meitä kaikkia. Onko maailma muuttamassa tasa-arvoisemmaksi, vai meneekö se sittenkin päinvastaiseen suuntaan. Sosiaalisen median myötä on kaikille niille, joilla on mahdollisuus päästä Internet:iin, tullut lukematon joukko erilaisia välineitä ja sivustoja, joita hyödyntää. Toisaalta ne, jotka jäävät tämän kehityksen ulkopuolelle, jäävät ilman näitä mahdollisuuksia.


Olen siinä käsityksessä, että suurimmalle osalle suomalaisista pääsy Internet:iin ei ole ongelma. En tiedä tarkkaa tilannetta, mutta käsitykseni mukaan suurimmassa osassa suomalaisista kodeista on myös tietokone Internet-yhteyksin. Jos näin on asian laita, myös pääsy sosiaalisen median keitaille on avoinna.


Olen itse ollut hyvin kiinnostunut tietotekniikasta ja sen mahdollisuuksista, mutta jostain syystä olin jäänyt sosiaalisesta mediasta paitsi siihen asti, kun menin Pedacasting-koulutukseen. Yksi syy tähän saattoi olla Facebook, jota näin käytettävän työpaikallanikin tauoilla. Ihmiset olivat ladanneet sinne valokuviaan ja kertoilivat viimeisiä juoruja (näin ainakin ajattelin). Tuollaiset asiat eivät minua kauheasti kiinnostaneet. En osannut yhdistää sosiaalista mediaa (en tietenkään myöskään vielä tuntenut edes termiä) opiskeluun ja oppimiseen. Pedacasting-koulutuksen myötä minulle kuitenkin avautui aivan uusi näkökulma koko sosiaaliseen mediaan. Sehän antaa aivan uskomattomia mahdollisuuksia itseopiskeluun ja myös opiskeluun erilaisissa yhteisöissä, ja näiden erilaisia yhdistelmiä.


Käytän Google –syötteenlukijaa, johon minulle tulee joka päivä valitsemiltani sivuilta reilut tuhat otsaketta, joista löytyy lähes päivittäin joitakin helmiä. Tallennan niitä yleensä Diigo –kirjanmerkkipalveluun ja myös Delicious –palveluun, vähän riippuen tilanteesta. Olen mukana muutamissa Diigo –ryhmissä, joista minulle tulee päivittäin linkkivinkkejä sähköpostiin. Tämän lisäksi olen Twine:ssa, joka on vähän vielä alkeellista yritelmää semanttisesta web:stä. Twine:ssa olen mukana useissa eri ryhmissä ja olen itsekin aloittanut pari ryhmää. Tässä olen maininnut vain muutaman ensiksi mieleen tulleen asian, jotka kaikki toimivat aivan uskomattoman hienosti oppimisen ja opiskelun tukena.


Mikseivät nämä uskomattoman hienot mahdollisuudet sitten ole yleistyneet? Vaikka ne ovat olleet jo jonkin aikaa olemassa, on varmasti vielä paljon ihmisiä, jotka ovat onnistuneet pysymään niistä tietämättöminä. Osalle syynä saattaa olla samantyyppiset ennakkoluulot kuin itsellänikin oli. Miten tämän asiantilan voisi sitten muuttaa? Opettajana uskon tietysti koulutuksen voimaan. Koulujen tulisi mielestäni olla tässä edelläkävijöinä. En epäile yhtään sitä, etteivätkö oppilaat olisi valmiita tähän. He saattavat jopa olla näissä asioissa paljon pitemmällä kuin opettajat. Opettajien tulisi kuitenkin hyväksyä tämä tosiasia ja olla valmiita oppimaan asioita oppilailtaan.


Opettajan merkitys ei kuitenkaan välttämättä tule vähenemään. Opiskelu ja oppiminen eivät ole yksinkertaisia asioita. Niihin ei riitä erilaisten välineiden ja tekniikoiden tuntemus. Tarvitaan myös pedagogista näkemystä ja suunnittelua, kykyä osata erottaa tärkeät asiat vähemmän tärkeistä sekä kokonaisuuksien hahmottaminen eli se, mihin ollaan menossa. Kaikessa tässä opettajien ammattitaito on kullanarvoista. Voi olla niin, että koko opettajan ammattikuva täytyy ajatella kokonaan uudelleen. Tulevaisuuden opettajuuteen valmistautuminen tulisi aloittaa jo nyt.

Esittelyni “Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen” –kurssia varten

Olen kuubalaiseen musiikkiin erikoistunut muusikko, kasvatustieteen maisteri ja erityisluokanopettaja. Aloitin musiikin opinnot Espoon musiikkiopistossa (1973-1982). Kontrabasso oli pääsoittimeni. Opiskelin Turun konservatoriossa (1982-1986) Asuin Santiago de Cubassa yhdeksän vuotta 1992-2001 ja työskentelin siellä ammattimuusikkona soittaen tres-kitaraa Casa de la Trovassa.


Tällä hetkellä työskentelen Kilonpuiston koulussa erityisluokanopettajana autismiopetuksessa. Olen soittanut lukuisissa kotimaisissa ja ulkomaisissa yhtyeissä. Kuubassa soitin mm. seuraavissa bändeissä: Conjunto Guitarras y Trovadores (1992-2001), Cuarteto Daiquiri, Changüí Santiago ja Los Cumbancheros. Joitakin kuubalaisen musiikin yhtyeistä Suomessa, joissa olen soittanut: Septeto Son (1982-1992), Orquesta Aché, Los Gigantes, jne. Tällä hetkellä soitan Septeto Son Orientalissa ja Tri Cohibassa.


Pedacasting-koulutuksen myötä innostuin todella sosiaalisesta mediasta ja sen mahdollisuuksista opiskelussa ja oppimisessa. Eija Kallialan ja Tarmo Toikkasen erinomainen kirja “Sosiaalinen media opetuksessa” avasi minulle vielä lisää sosiaalisen median mahdollisuuksia ja auttoi ensiaskeleissa välineiden tuntemukseen.


Olen pyrkinyt tekemään sosiaalista mediaa ja sen tuomia mahdollisuuksia tunnetuksi myös työpaikallani Kilonpuiston koulussa Espoossa. Ilokseni Espoossa alkoi syyskuussa “Motivoiva sosiaalinen media” –valmennusohjelma, johon tietysti lähdin innokkaasti mukaan. Ainoa ongelma, johon olen törmännyt sosiaalisen median kanssa, on sen vaatima aika. Se ei millään tahdo riittää kaikkeen siihen mihin haluaisin osallistua.


Upeaa, että täällä Suomessa olemme lähteneet vauhdilla mukaan sosiaalisen median mahdollisuuksien kehittämiseen. Olemme mukana luomassa tulevaisuuden maailmaa. Minulle yksi suurimmista inspiraation lähteistä tähän asti sosiaalisen median saralla on ollut John Moravecin esitys “Toward Society 3.0: A New Paradigm for 21st century education”. Jos et ole vielä sitä nähnyt, kannattaa tutustua.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

ENSEÑANZA DE ALUMNOS AUTISTAS EN LA EDUCACIÓN BÁSICA

En Finlandia los estudiantes autistas están incluidos mayormente dentro de la enseñanza obligatoria prolongada. Esto quiere decir, que ellos tienen un año más de estudios que los que estudian en las aulas ordinarias.

La enseñanza de los alumnos autistas es generalmente educación especial en aulas especiales. En la ciudad donde yo enseño (Espoo), las aulas están ubicadas en las escuelas ordinarias. Los alumnos tienen contacto con los alumnos de la enseñanza ordinaria durante las pausas, en el comedor y en las fiestas. Los alumnos de la enseñanza autista, que tienen capacidades requeridas, hacen una parte de sus estudios integrados en las aulas ordinarias. Todavía no se ha podido cumplir la idea de la inclusión de los estudiantes con diagnosis de autismo, pero la integración en las aulas ordinarias es uno de los caminos de estos ideales, que es hacia donde queremos llegar.

El alumnno que se ha trasladado a la educación especial, en este caso en la enseñanza de los alumnos autistas, hay que hacerle un plan de organización de la enseñanza personal (POEP). En el POEP se escribe el plan de organización de la enseñanza personal del alumno. En el POEP se planifican las metas, contenidos y evaluación del estudiante. En el POEP también se planifican las medidas de apoyo que se necesitan para el aprendizaje. Este plan se hace dos veces al año con los padres del alumno, el alumno (cuando es posible), el profesor y con otros profesionales, que están trabajando con el alumno.

La enseñanza de los alumnos autistas se organiza por asignaturas o a través de la organización del funcionamiento. Esto quiere que decir, que cuando el alumno tiene capcidad para estudiar por asignaturas, sus estudios se organizan por asignaturas según los principios del plan de estudios general. Cuando es necesario se individualizan las asignaturas del alumno. Siempre es prioritaria la individualización de la asignatura antes de la liberación de la misma.

Cuando la enseñanza no se puede realizar por asignaturas o individualizado por la discapcidad o enfermedad del alumno, la enseñanza hay que realizarla a través de la organización del funcionamiento. En el plan de estudio a través de la organización del funcionamiento estan incluídas las siguientes funciones 1) habilidades motóras, 2) idioma y comunicación, 3) habilidades sociales, 4) habilidades diarias de funciones propias y 5) habilidades cognitivas.

EJEMPLOS DE LA REALIZACIÓN DE LA ENSEÑANZA AUTISTA

Voy a presentar dos métodos de enseñanza de los alumnos autistas, que yo he encontrado eficientes: Picture Exchange Communication System (PECS) and Pivotal Response Training (PRT).

PECS: PICTURE EXCHANGE COMMUNICATION SYSTEM

PECS se ha desarrollado en EE.UU. en 1985. PECS está incluído en el método de enseñanza general. El contexto teórico del PECS es el análisis del comportamiento aplicado (ABA). PECS sigue los pasos del desarrollo normal del lenguaje, en el cual el desarrollo de comunicación antecede el desarrollo del lenguaje.

Siguiendo los pasos del desarrollo del alumno se puede dividir la realización del PECS en seis fases:

La primera fase es la Iniciativa. El alumno está en esta fase, cuando ve lo que quiere, coge la imágen que significa lo deseado y la entrega en la mano de la persona con quien está comunicando. Por ejemplo el alumno quiere más comida en el comedor y entrega la imagen de la comida a su ayudante. Lo importante es, que el alumno no solamente enseña la imágen sino, que también la entrega en la mano del ayudante.

En la segunda fase el alumno llama la atención del compañero de comunicación. Esto quiere que decir, que el alumno va a su carpeta de comunicación, saca una imágen de allí, llama la atención de su compañero y le entrega la imagen.

En la tercera fase el alumno ya elige el compañero de comunicación. En esta fase el alumno elige de varias imágenes de su carpeta el símbolo que desea y lo lleva a la persona adecuada con quien quiere communicarse.

La cuarta fase es la construcción de frase. En esta fase el alumno usa frases sencillas para pedir cosas usando la cinta de frases. La cinta de frases puede ser de material donde se pueden pegar las imagenes/palabras para construir las frases deseadas.

En la quinta fase el alumno responde a la pregunta: ”Qué quieres?”. En esta fase el alumno responde a la pregunta independientemente con la cinta de frases.

En la sexta y última fase el alumno es capaz de hacer comentarios. El alumno sabe pedir y comentar con significado con el apoyo de la cinta de frases.

PRT – PIVOTAL RESPONSE TRAINING

PRT es un método apoyado en el aprendizaje natural, con que se puede enseñar rápida y efectivamente el lenguaje funcional social. PRT se ha desarrollado en EE.UU. en la década 1980 en la Universidad de California. PRT está basado en el desarrollo natural del lenguaje. En el aprendizaje de la lengua en PRT se aprovecha la alegría, motivación, apego al juego y curiosidad del estudiante. El aprendizaje en PRT se apoya con métodos de reforzamiento (refuerzos de intentos, refuerzo directo y refuerzo inmediato).

Sobre los principios de PRT

El primer principio es la atención y el entusiasmo del estudiante. En el PRT la atención y el entusiasmo del estudiante es fundamental. Se trata de encontrar la motivación natural del estudiante.

El segundo principio es la elección del estudiante. Es el estudiante quién elige lo que le interesa. Este principio se puede realizar por ejemplo cologando materiales en su entorno, que le puedan interesar para llamar su atención.

El tercer principio es el apunte claro (prompt). Por ejemplo cuando el estudiante ha eligido algo que le interesa y se está acercando para cogerlo, él que trabaja con el estudiante, le dice un apunte claro (puede ser una palabra o cuando el alumno se ha desarrollado en la communicación, una frase) para que el alumno la repita. Al principio cualquier intento de comunicación es suficiente por parte del alumno para entregar el objeto de su interes.

El cuarto principio es la importancia de las habilidades dominadas. 50% de la enseñanza debería ser habilidades, que el estudiante domina. Así se puede mantener mejor la motivación y entusiasmo del estudiante.

El quinto principio es el control dividido de la situación y la reciprocidad. Es importante que la comunicación entre el alumno y su guía esté en balance. Es importante que el alumno sea activo en la comunicación.

El sexto principio son los apuntes polifacéticos. El mismo objeto puede tener varias formas de expresarlo. Si el alumno está interesado en una pelota, el apunte puede ser: pelota, color de la pelota (rojo), caracteristicas de la pelota (suave), algo que se puede hacer con la pelota (tirar) etc.

El septimo pricipio son los refuerzos de intentos. No se exige la respuesta correcta para obtener el refuerzo (por ejemplo el objeto pedido). Cuando el alumno se desarrolla, se le está exigiendo poco a poco más y más, siempre recordando la importancia del cuarto principio de las habilidades ya dominadas (50 %).

El octavo pricipio es el refuerzo directo. Los refuerzos vienen de la misma tarea. Por ejemplo el refuerzo puede ser la misma función o el objeto que le interesa al alumno.

El último y noveno principio es el refuerzo inmediato. El refuerzo se le da siempre inmediatamente, cuando el alumno ha mostrado la repuesta o el intento requerido.