Tekijänoikeudet luovuuden ja innovaation esteinä

Wikipedian artikkelissa, History of copyright law, kerrotaan tekijänoikeuksien historiasta. Historian tuntemus on tärkeää, sillä se auttaa näkemään mistä myös nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö pyrkii löytämään oikeutuksensa.

Isossa-Britanniassa jo vuonna 1662 Kaarle II Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuningas oli huolissaan säätelemättömästä kirjojen kopioimisesta ja käytti kuninkaan oikeutta asettaen 1662 lisenssilain, joka vakiinnutti rekisterin kirjoista, joilla oli lisenssi ja vaati antamaan kopion tallennettavaksi. Tästä laista hyötyivät kirjanpainajat.

Kuitenkin vasta The Statute of Anne vuodelta 1709 oli ensimmäinen todellinen tekijänoikeuslaki. Se antoi tekijälle oikeudet 14 vuoden määräajaksi, jonka jälkeen tekijänoikeus päättyi. Jos tekijä oli elossa vielä tällöin, saattoi tekijänoikeus jatkua vielä toiset 14 vuotta. Bernin yleissopimus 9. syyskuuta 1886 määräsi tekijänoikeussuojan laajuuden ja on edelleen voimassa tänäkin päivänä.

Verrattuna vuoden 1662 lisenssilakiin, The Statute of Anne ensimmäisenä myönsi tekijöille yksinoikeuden teoksiinsa. Se myös suojaa painetun teoksen kuluttajia varmistamalla, että kustantamot eivät voineet valvoa niiden käyttöä myynnin jälkeen.

1900-luvulla alkoi kuitenkin tapahtua kummia. Lyhyessä ajassa tekijänoikeuksien kestot ovat lisääntynyt huimaa vauhtia niin, että ne kestävät jopa 95 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Tarmo Toikkanen kysyykin hyvin oivaltavassa esityksessään: “Kuinka paljon tekijä hyötyy 95-vuotta kuolemansa jälkeen siitä, ettei kukaan edelleenkään saa tehdä mitään hänen teokselleen.”

Remiksaus eli uuden tekeminen vanhoja aineksia uudelleen käsittelemällä ja yhdistelemällä on nykyaikana helppoa ja yleistä. Kuitenkin tekijänoikeudet aiheuttavat koko ajan ongelmia tämän luovan toiminnan kanssa. Hyvänä esimerkkinä Tarmon esityksessä otetaan Walt Disney ja sen mediataloa, joka on remiksannut vanhoja kansansatuja, kuten Grimmin veljesten sadut, mutta kukaan ei saa enää tehdä niistä remiksauksia vapaasti.

Ihmisen kaikki tieto ja kulttuuri ovat kuitenkin syntyneet juuri rakentamalla ja yhdistelemällä vanhoja aineksia uusiin. Jos tekijänoikeudet hankaloittavat tai jopa estävät tätä toimintaa, ne myös ovat luovuuden ja innovaation esteinä. Tekijänoikeuksien tarkoituksena oli tukea ja kannustaa luovuuteen, mutta nykyisessä tilanteessa uhkaa käydä juuri päinvastoin.

Creative Commons antaa uuden näkökulman tekijänoikeuteen. Tekijä voi itse määrittää tekijänoikeuksien laajuuden. CC pyrkii edistämään luovan työn tuotteiden leviämistä, ja ajaa luovuuden ja innovaation edistämisen asiaa puhtain paperein ilman oman hyödyn tavoittelua.

Tekijä voi määrittää sen, saako hänen teostaan käyttää kaupalliseen toimintaan ja saako hänen teostaan vuokrata. Tekijä voi myös määrätä sen, että teoksesta syntyneitä tuotoksia tulee jakaa tuotoksen samalla lisenssillä.

Miten tekijä sitten hyötyy tämän tyyppisestä lisenssistä? Tämän päivän maailmassa näkyvyys ja tunnettuvuus (maine) ovat päivä päivältä tärkeämpiä asioita. Jo nyt monet työnantajat maailmassa etsivät työntekijänsä käyttäen hyväkseen sosiaalista mediaa. LinkedIn on hyvä esimerkki tämäntyyppisiä mahdollisuuksia antavasta sosiaalisen median palvelusta. Tunnettuvuuden mukana tulee myös verkostuminen. Voi löytää ihmisiä eri puolilta maailmaa, jotka ovat samoista asioista kiinnostuneita ja valmiita yhteistyöhön.

Maiden välisten rajojen merkitys tulee koko ajan vähenemään ja olemme jo hyvin lähellä sitä tilannetta, jolloin edes kielitaito ei enää aseta samalla tavalla rajoitteita kuin ennen. Palvelut kääntävät tekstiä jo monista maailman kielistä.

Ahrash Bissell ja James Boyle artikkelissaan: “Towards a Global Learning Commons: ccLearn” tarkastelevat avoimuuden kehitystä tämän päivän Internetissä. Voisi odottaa, että avoimet oppimisen resurssit olisivat levinneet ja yleistyneet hyvin. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Wikipedia ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat jo luonnollinen osa verkostoituneen maailmamme todellisuutta. Open Educational Resources (OER) ovat edistyneet hyvin viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana, mutta ne eivät ole vielä saavuttaneet sitä näkyvyyttä ja kehittyneisyyttä, mitä olisi voinut odottaa.

Erityisesti alakouluissa ongelmana avoimien oppiresurssien yleistymisen leviämiseen ovat koulutuksen puute, tekninen tietämättömyys, suuri työn määrä ja opetussuunnitelmien vaatimukset, jotka tekevät kynnyksen avoimien oppimisen resurssien kokeilemiseen ja käyttöön korkeaksi. Lisäksi pelot, jotka liittyvät yksityisyyden menettämiseen ja tekijänoikeuslakien rikkomiseen korottavat tätä kynnystä OER:n käyttöön.

On hyvin outoa, että muutoksen tarvetta vähätellään. Opettajat eivät ole selvästikään tiedostaneet tilanteen vakavuutta. Muutos tulee kyllä joka tapauksessa tapahtumaan viimeistään silloin, kun ns. digitaalisten natiivien sukupolvi astuu estradille ja opettajan ammattiin. He ovat suurimmaksi osaksi tottuneita käyttämään, remiksaamaan ja jakamaan digitaalisia sisältöjä. Tällä sukupolvella tulee olemaan järisyttävä vaikutus koko kasvatuksen kenttään. Jos kuitenkin siirtyminen uuteen opetuksen ja oppimisen kulttuuriin alkaisi tapahtua jo nyt, luultavasti vältyttäisiin dramaattisilta muutoksilta ja koulu voisi helpommin sopeutua uuden ajan vaatimuksiin.

Suomessa ollaan jälleen uudistamassa Opetussuunnitelmien perusteita. Nyt olisi aivan erinomainen tilanne ottaa uuden ajan vaatimukset huomioon opetussuunnitelman laatimisessa. Tuntijakojen merkitys on tässä tilanteessa mielestäni toissijainen. Todellinen asiantuntijuus tulee vasta siinä vaiheessa, kun erikoistuminen tapahtuu. Opettajat helposti nousevat barrigaadeille puolustamaan oman oppiaineensa tuntimääriä, koska he ajattelevat, että juuri siinä voi olla opiskelijan tulevaisuuden avaimet. Kuitenkin tämän hetken maailmassa tarvitaan aivan uusia taitoja, taitoja opiskella, etsiä tietoja, yhdistää tietoja erilaisista lähteistä ja osata arvioida niiden luotettavuutta. Opiskelijan täytyy oppia ymmärtää tiedon jatkuva uudistuminen ja muokkautuminen. Opiskelijan täytyy oppia löytämään loputtomista tietomääristä juuri se, mikä hänelle on relevanttia. Tietojen ulkoa oppimisen merkitys on vähentynyt. Opiskelijan täytyy oppia toimimaan yhteistoiminnassa toisten oppilaiden kanssa ympäri maailmaa. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka…

Jos näitä uusia taitoja ei opeteta koulussa opiskelijoille, heidän mahdollisuutensa selviytyä tulevaisuuden maailmassa saattavat huonontua. Näin varsinkin niiden opiskelijoiden kanssa, joilla on heikoimmat lähtökohdat oppimiseen ja jotka tarvitsevat siinä eniten tukea. Suuri osa oppimisesta onneksi tapahtuu koulumaailman ulkopuolella, joten koulun merkitystä ei kannata myöskään yliarvioida. Jos kuitenkin halutaan säilyttää nykyisenlainen koulujärjestelmä edes osittain, täytyy koulun suhtautua vakavasti uuden ajan haasteisiin ja pyrkiä vastaamaan niihin muutenkin kuin juhlapuheissa.

Koulujen toiminta perustuu vielä hyvin pitkälle oppikirjojen sisältöihin. Niihin käytetään suuri osa koulun toimintaan tarkoitetuista varoista. Nämä sisällöt ovat tietysti tekijänoikeuksien alaisia ja niiden käyttöä kontrolloidaan tarkasti. Niillä ja avoimilla oppimisen resursseilla on hyvin vähän toistensa kanssa tekemistä. Voisiko joskus tulevaisuudessa ollakin niin, että jatkuvasti uudistuvat ja päivittyvät oppimisen resurssit olisivat verkossa kaikkien käytössä ilmaiseksi yhteiskunnan palveluna? Onneksi meillä on jo kirjastolaitos. Siinä meillä on olemassa oleva järjestelmä, joka toteuttaa avoimien oppimisen resurssien ideaa tosin vanhentuneilla menetelmillä.

Kohti vapaita ja avoimia oppimisen resursseja!