Pieni ihminen Internet-jättiläisen olkapäillä näkee pidemmälle

Pieni ihminen Internet-jättiläisen olkapäillä näkee pidemmälle. Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottamisen kurssi on edennyt kolmannelle viikolleen ja käymme käsiksi taustafilosofioiden viidakkoon.

Miten valistuksesta, kirjastoaatteesta, vapaasta sivistystyöstä ja vapaiden ohjelmistojen liikkeestä löydetään taustafilosofiaa vapaiden/avointen oppiresurssien tuottamiseen?

Valistus korosti järjen ja tiedon merkitystä tavoitteenaan uusi uljas ihminen 1700-luvun jälkipuoliskolla. Valistusajattelijat nostivat järjen ja tieteen mystiikan ja uskonnon edelle sekä vaativat tasa-arvoa säätyoikeuksien sijaan. Vapaiden ja avoimien oppiresurssien mukana tuomme nyt omalla 2000-luvullamme ehkä samantyyppistä sanomaa omalle aikakaudellemme. Avoimuus tuo tiedon periaatteessa kaikkien ulottuville riippumatta tuloista tai maantieteellisestä sijainnista. Tämä voi toteutua siinä vaiheessa, kun kaikilla maapallomme ihmisillä on pääsy Internetiin. Suomi on ilmeisesti tässä asiassa yllättäen yksi edelläkävijämaista. Luin tästä suureksi ilokseni uutisesta syötteenlukijastani tänään.

Luultavasti suuri osa meistä käyttää Wikipediaa päivittäin. Valistusajattelijoiden yksi suurimmista voimannäytteistä oli Ensyklopedia. Wikipedia – THE FREE ENCYCLOPEDIA, vapaa tietokirja, voi olla yksi suurimmista voimannäytteistä, joihin vapaiden ja avoimien oppiresurssien liike on tähän asti pystynyt. Samalla se on osoittanut, minkälaiset uskomattomat voimavarat voivat niiden kautta aueta koko ihmiskunnan käyttöön.

Suomen suurin ja vanhin tieteellinen kirjasto, Kansalliskirjasto, on joutunut uusien haasteiden eteen samoin kuin varmasti kaikki kirjastot. Ilkka Tuomi esityksessään Kuopion kirjastopäivillä 8.6.2007 “TEKIJÄNOIKEUDET JA KIRJASTOJEN TULEVAISUUS” asettaa koko kirjastolaitokselle muutospaineita:

1. Tarvitaanko kirjastoa enää tilana, kun uusia kopioita kirjoista ja tiedostoista voidaan tuottaa napin painalluksella ja lähes ilmaiseksi?
2. Tuleeko kirjaston tehtäväksi sen sijaan toimia kommunikaation keskeisenä instituutiona?
3. Edustaako kirjasto tulevaisuudessa yhteistä ja yhteiskunnallista intressiä kommunikaation ja tekijänoikeuksien kentällä?
4. Tuleeko kirjastosta tietoyhteiskunnan tietohuollon tuottaja?
5. Voiko jonain päivänä saada verkon kautta samat kirjaston palvelut vaikka sähköisellä henkilökortilla kuin kävelemällä sisään kirjaston ovesta?
6. Siirtyykö kirjastolle digitaalisen ajan muistin hoitamisen tehtävät?
7. Tuleeko kirjastosta severipankki ja blogien ja sähköisten viestien talletuslokero?
   
   

Oli vastaus näihin kysymyksiin sitten millainen vain on selvää, että kirjastoinstituutio tulee muuttumaan tavalla tai toisella. Kansalliskirjaston tehtävä useiden kansallisten tietokantojen pidossa kuten Suomen kansallisbibliografia Fennica, kansallisdiskografia Viola, yliopistokirjastojen yhteistietokanta Linda ja kansallinen artikkelitietokanta Arto, edellyttää näihin kysymyksiin vastaamista. Lisäksi Kansalliskirjastossa toimii Kansallinen elektroninen kirjasto FinELib, joka huolehtii keskitetysti elektronisten aineistojen hankinnasta yliopistoille, ammattikorkeakouluille, tutkimuslaitoksille ja yleisille kirjastoille.

Kirjastot ovat siis luultavasti suurten mullistusten edessä. Yksi tärkeä kysymys, johon täytyy yrittää löytää vastaus on tekijänoikeuksien ongelma. Tiukassa muodossaan copyright sisältää yksinoikeudet teoksen kopiointiin, muuttamiseen ja julkaisemiseen. Kirjastolaitoksen perustehtävä tiedon välittäjänä on edistää “yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä.” Miten tiukka tekijänoikeuksien tulkinta sopii yhteen kirjaston perustehtävän kanssa?

Tekijänoikeuksien historia alkaa vuodelta 1709 ensimmäisen tekijänoikeuslain “Statute of Anne” myötä Isossa Britanniassa, jonka tarkoituksena oli kannustaa luovaan toimintaan. Siinä tekijälle annettiin neljäntoista vuoden oikeus teostensa (kirjojen) painamiseen yksinoikeudella. Aikaa voitiin jatka vielä neljällätoista vuodella, jos tekijä oli elossa ensimmäisen jakson päättyessä. Tämän jälkeen teos oli vapaasti yleisessä käytössä (public domain).

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet suuresti tämän sopimuksen kirjoittamisajankohdasta. Digitaalisessa muodossaan tiedon kopiointi, säilyttäminen ja siirtäminen ovat muuttuneet aivan oleellisesti. Teknologian räjähdysmäinen kehitys jättää lainsäätäjät auttamatta jälkeen tekijänoikeuskysymyksissä. Tärkeätä on myös kysyä sitä, ajavatko tekijänoikeudet enää alkuperäistä tarkoitustaan eli kannustavatko ne luovaan toimintaan. Voi olla, että ne myös ehkäisevät sitä.

Internet on mahdollisuuksillaan luonut kokonaisen uuden innovaation ja luovuuden mallin. Käyttäjät eivät enää ole vain kuluttajia, vaan heistä on tullut sosiaalisen median myötä myös tuottajia. Kuluttajat ja käyttäjät ovat itse kehittämässä ja luomassa uusia tuotteita ja palveluita (user innovation). Käyttäjät luovat uutta sisältöä ja tiedonhakumenetelmiä (tagit, folksonomiat). Kenen tekijänoikeuden piiriin nämä yhteisesti tuotetut tuotteet kuuluvat?

Vapaat ja avoimet resurssit olisivat vastaus moniin näistä hankalista kysymyksistä. Kuten vapaita ohjelmistoja, niitä voisi käyttää, tutkia, muuttaa ja jakaa edelleen vapaasti. Varsinkin kun puhumme tiedosta, tämä asia vielä korostuu. Tieto rakentuu aina aikaisemmalle tiedolle. Kukaan ei “keksi” sitä tyhjästä, vaan tarvitaan suuri määrä pohjatietoa uuden oivalluksen pohjaksi. Tiedon tulisi olla kaikkien maailman ihmisten yhteisessä omistuksessa niin, että kaikki pääsisivät siitä hyötymään ja sitä edelleen kehittämään kaikkien hyödyksi. Koulutus on yksi tie tähän päämäärään ja toinen on Internet.

Popular education, kansanopistot, työväenopistot ja muu vapaa sivistystyö ovat saaneet vaikutteita valistusajan kasvatusajattelusta koulutuksen ulottamisesta myös alempiin yhteiskuntaryhmiin . Learning by doing –ajattelu on myös hyvin lähellä valistusajan kasvatusideaaleja, joissa korostettiin kokemukseen perustuvaa opetusta ja käytännön harjoittelemista. Elinikäinen oppiminen ja valistuksen idea aikuisten jatko-opetuksesta ovat myös lähellä toisiaan. Historia tuntuu toistavan itseään spiraalimaisesti hiljaa kehittyen.

Elämme suurien mahdollisuuksien aikaa Internet-jättiläisen olkapäillä.