perjantai 9. lokakuuta 2009

Koira haudattuna

Mieleeni tuli yksi seikka, joka saattaa olla myös takana siinä, miksi sosiaalisen median välineet eivät ole ainakaan vielä levinneet kouluihin. Olen myös törmännyt tähän asiaan monissa keskusteluissa kollegoiden kanssa. Olen innoissani selittänyt niistä välineistä, joita käytän jatkuvasti itseopiskelun välineinä kuten: Google-syötteenlukija, Diigo, RSS-syötteet, Wikit, Ning, Blogit, Twine, Trackle jne. Kerron, kuinka hienoja välineitä ne ovat ja että voin käyttää niitä ilmaiseksi.


Tuo ilmaiseksi sana saa monet heti todella epäluuloisiksi. Tässä täytyy olla koira haudattuna. Ne välineet, joita koulussa käytetään ovat kalliita, mutta niistä on maksettu lisenssit, eikä oikeuksien kanssa ole ongelmia. Meillä on omassa koulussamme OPIT:in systeemit käytössä ja opettajat ovat niihin syystä varsin tyytyväisiä, minä mukaan luettuna. Opettajana haluaisin kuitenkin edesauttaa sosiaalisen median uskomattomien mahdollisuuksien tuomista kaikkien oppilaiden ulottuville.

2 kommenttia:

  1. Voi olla, että ilmaisuus herättää epäilyksiä. Mutta vaikka meillä on ihan maksullinen oppimisympäristö käytössä, jonka kautta esim. kaikki tiedotuksemme kulkee, niin noin puolet opettajista ei ole avannutkaan koko ympäristöä. Kävin katsomassa tilastoa ja ajattelin seuraavaksi lähettää kaikille jotka eivät ole siellä käyneet jonkkun yksinkertaisen kyselyn..

    VastaaPoista
  2. On totta, että osa opettajista käyttää jo olemassaoleviakin mahdollisuuksia vain pakosta. Heidän mukaansa emme kuitenkaan voi mennä, sillä sitten palataan vanhaan kunnon liitutaulu ja liitu oppimisvälineistöön. Muistan kuinka jo kouluaikana vihasin piirtoheitintä ja iloni olikin suuri, kun sain SmartBoardin käyttööni.

    SmartBoard on toiminut muuten yllättävän hyvänä motivaattorina monille opettajille koulussani laajentaa tuntemustaan eri välineistä.

    VastaaPoista