lauantai 24. syyskuuta 2011

TeknoDida 2011 - Musiikin näkymätön oppiminen


Musiikin TeknoDida 24.9.2011

Pidin Musiikin TeknoDida 2011 -tapahtumassa Oriveden opistolla esityksen musiikin näkymättömästä oppimisesta lauantaina 24.9.2011 klo 9.00 - 9.45 (ja vähän yli). Otin yllä olevan kuvan puhelimen kameralla tilaisuuden jo päätyttyä Matti Ruipon jakaessa ohjeita tulevista tilaisuuksista ja muutoksista ohjelmaan.

Kymmenes Musiikin TeknoDida on Oriveden Opistolla järjestettävä musiikkikasvatusteknologian koulutustapahtuma. Kohderyhmänä olivat musiikkipedagogit, musiikinopettajat, musiikinoppilaitosten rehtorit, tutkijat, musiikkioppilaitosten ja koulujen opettajat sekä musiikkiteknologian opetuskäytöstä kiinnostuneet opettajat. Musiikin näkymättömän oppimisen -esitykseen osallistui n. 50 henkilöä.

Toivoin esityksen aluksi osanottajilta aktiivista osallistumista koko esityksen ajan kyselemällä, Twitterin ja Google Docs:in välityksellä. Tällä kertaa kävi niin, että ensimmäinen vaihtoehto onnistui erinomaisesti ja muut vaihtoehdot jäivät käyttämättä. Keskustelu kävi lähes koko esityksen ajan aktiivisena niin, että lopussa aika taas kerran loppui kesken. Minulle se tarkoittaa onnistunutta tilaisuutta. Yleisöstä tuli jatkuvasti asiantuntevia kommentteja ja kysymyksiä. Mahtava oppimiskokemus! 



Kaikkea sitä, mitä opitaan, ei välttämättä havaita oppimiseksi


http://www.invisiblelearning.com/en/


"Aprendizaje Invisible..." -kirja on ollut minulle valtaisa innostuksen lähde. Tämän kirja on nyt vapaasti ladattavissa kirjan internet-sivustolta. Kerroin kirjasta myös omassa esityksessäni. Kuitenkin olin näistä asioista innostunut jo paljon ennen kirjaan tutustumistani. Kirjan kirjoittajien, John Moravec:in ja Cristóbal Cobo:n, ajatuksiin olin innostunut jo aikaisemmin upean Pedacasting-koulutuksen yhteydessä. Avasin Pedcasting-kurssin Ning-sivustolla keskustelun Moravec:in SlideShare-esityksen innoittamana. Tämä esitys teki minuun hyvin suuren vaikutuksen ja vahvisti ajatuksiani oppimisen teorian uudistamisen tarpeesta, jota olin jo yrittänyt aloitella pro gradu -tutkielmassani vuodelta 2005. Siinä taustateorioinani olivat Platon/Sokrates:in anamnesis, Michael Polanyin tacit knowledge (hiljainen tieto, joka on myös taustateoriana näkymättömään oppimiseen) sekä  Mihály Csíkszentmihályin flow


Meidän on korostettava myös musiikin oppimisessa enemmän sitä, miten opitaan kuin mitä opitaan

Ghanalaisia muusikoita



Yllä oleva kuva herätti tilaisuuteen osallistujissa mielenkiintoisia ajatuksia. He yhdistivät flow:n tähän kuvaan. En ollut ajatellut tätä etukäteen, mutta kuvaa katsoessani olin heidän kanssaan samaa mieltä. Mieleeni tuli myös anamnesis-teoria. Keskellä oleva rumpali vaikuttaa välittävän viestiä sisältä ulospäin. 


Musiikista puhuttaessa se kaikista tärkein asia tuntuu jäävän sanojen tavoittamattomiin. Tätä kuvaa katsoessa tuntuu siltä, että jopa kuva pystyy kertomaan enemmän siitä, mistä musiikissa oikeasti on kysymys.



Oppiminen voi tapahtua milloin ja missä vain

Casa de la Trova, Santiago de Cuba, 1992




Yllä oleva kuva oli jo edellisessä blogikirjoituksessani musiikin näkymättömästä oppimisesta, mutta en malttanut olla panematta sitä tähän uudestaan. Tämä kuva on minulle hyvin rakas, vaikka sainkin sen käsiini vasta vähän aikaa sitten. Muistan, että tämä kuva oli aikoinaan Casa de la Trovan seinällä. Kuvassa olevan basistin Pedro Luis Pardo (Luisito) kautta sain tämä kuvan taas käsiini. Hän ei kuulunut bändin (Guitarras y Trovadores) vakiokokoonpanoon, vaan tuurasi basistia tuona päivänä. 

Liitin tämän kuvan mukaan myös esitykseeni, sillä se kuvaa erinomaisesti yhtä vahvimmista oppimisen kokemuksistani. Niinä yhdeksänä vuotena, jolloin toimin muusikkona Casa de la Trovassa (kuutena päivänä viikossa), en käyttänyt nuotteja koskaan tres:iä soittaessani. Musiikki perustui täysin korvakuulolta soittamiseen (de guataca). Välillä jostain toisesta bändistä saattoi puuttua tres:in soittaja ja silloin ei auttanut muu kuin hypätä bändin mukaan ja seurata tarkasti laulajaa ja muita soittajia, ja soittaa mukana. Nämä kerrat tuntuivat jälkeen päin niiltä, joissa opin kaikista eniten siitä, mitä kuubalainen musiikki oikeasti on. 



Suurin osa oppimisesta saattaa tapahtuu formaalien oppimisympäristöjen ulkopuolella


Teromakotero Musiikin TeknoDida 2011

En malttanut olla ottamatta tres:iä mukaan myös tähän tapahtumaan, sillä se on vaikuttanut niin paljon siihen, mitä oppimisesta ajattelen. Vielä kun yhdistän sen espanjan kieleen, jonka opin täysin ilman formaaleja opintoja, on henkilökohtaisen oppimiskokemuksen paketti valmis.


Vaikka keskustelu oli käynyt hyvin aktiivisena jo ennenkuin olin soittanut tres:iä, se kuitenkin vaikutti enemmän kuin kaikki aiemmin tekemäni asiat yleisöön. Jos olisin itse ollut yleisössä luulen, että myös minulle olisi käynyt samalla tavalla. Tarvitsen henkilökohtaisen kokemuksen, jotta voin vakuuttua asiasta. Puhe on vain puhetta.



On aika siirtyä uudenlaiseen toimintakulttuuriin sekä oppimisessa että opettamisessa

The Venus Project

Tulevaisuus ei ole enää jossain kaukana, vaan elämme sitä jo nyt. Se tuntuu vain olevan eriasteisena ihmisten elämässä. Jotkut meistä ovat jo heittäytyneet siihen ilman pelkoa, mutta luulen että suurin osa ihmisistä vielä tarkkailee tilannetta. Koululla ei ehkä ole varaa jäädä katselemaan tilannetta passiivisena, vaan ottaa haaste vastaan pelotta. Näin taitaa onneksi olla tapahtumassa.

Näkymättömän oppimisen Ning-ryhmässä keskustelu käy oppimisen tästä päivästä ja tulevaisuudesta korkeatasoisena ja innoittavana. Tervetuloa mukaan keskusteluun!




lauantai 17. syyskuuta 2011

Musiikin näkymätön oppiminen




Pidän Musiikin TeknoDida 2011 -tapahtumassa Oriveden opistolla esityksen musiikin näkymättömästä oppimisesta lauantaina 24.9.2011 klo 9.00 - 9.45. Musiikin TeknoDida on Oriveden Opistolla kymmenettä kertaa järjestettävä musiikkikasvatusteknologian koulutustapahtuma. Kohderyhmänä tapahtumassa ovat musiikkipedagogit, musiikinopettajat, musiikinoppilaitosten rehtorit, tutkijat, musiikkioppilaitosten ja koulujen opettajat sekä musiikkiteknologian opetuskäytöstä kiinnostuneet opettajat.

Näkymätön oppiminen musiikissa

Kuten olen aikaisemmissa blogikirjoituksissani näkymättömästä oppimisesta kirjoittanut, niin kaikkea sitä, mitä opitaan, ei havaita formaaleissa oppimisympäristöissä. Osa oppimisesta jää näkymättömäksi, piilotetuksi opetussuunnitelmaksi. Kuitenkin näissä näkymättömän oppimisen prosesseissa tapahtuu suuri määrä oppimista. Kysymys, joka herää onkin: Miten voitaisiin saada non-formaali ja informaali oppiminen mukaan formaaleihin oppimisen prosesseihin?

Musiikin oppimisessa näkymättömien oppimisen prosessien merkitys saattaa jopa olla suurempi kuin monella muulla oppimisen osa-alueella. Voi jopa olla niin, että musiikin oppimiseen liittyvät keskeisimmät alueet ovat näkymättömän oppimisen ja hiljaisen tiedon alueella.

Tutkinto- ja koejärjestelmä

Koejärjestelmien ongelma formaaleissa oppimisympäristöissä on se, että suurin osa opituista sisällöista unohtuu varsin nopeasti kokeiden jälkeen. Selviytyäkseen kokeista ja tenteistä oppilaat ja opiskelijat joutuvat opiskelemaan suuria määriä tietoja. Se on vaativa henkinen ja fyysinen ponnistus, jonka tulokset ovat kuitenkin pitemmällä tähtäimellä pienet suhteessa sen vaatimaan ponnisteluun.

Kokeet tekevät opiskelun henkisesti raskaaksi ja stressaavaksi toiminnaksi. Muistan vielä hyvin omilta opiskeluajoiltani tenttien, kurssitutkintojen ja kokeiden aiheuttaman stressin. Varsinkin kurssitutkinnot musiikkiopinnoissa ovat jääneet mieleen erityisen stressaavina tilaisuuksina. Onkin syytä kysyä, miten hyvin stressaava tutkinto- ja koejärjestelmä todella tukee oppimista?

Toimintakulttuurin muutos

Formaaleissa oppimisympäristöissä tarvitaan mielestäni syvällistä toimintakulttuurin muutostata. Jotta tämä olisi mahdollista, täytyy fokus siirtää myös musiikin oppimisessa enemmän siihen, miten opitaan kuin mitä opitaan.

Ensinnäkin on tärkeää ymmärtää se, että oppiminen voi tapahtua milloin ja missä vain. Kouluilla ja oppilaitoksilla ei ole enää yksinoikeutta opettamiseen ja oppimiseen. Luultavasti jo tällä hetkellä suurin osa oppimista tapahtuu formaalien oppimisympäristöjen ulkopuolella. Meidän tuleekin kysyä, missä oppimista oikeasti tapahtuu ja miten syvällistä se on siellä, missä sitä tapahtuu.

Avoimuuden kulttuuri

Internetin myötä avoimuuden merkitys kasvaa koko ajan. Avoimuuden kulttuuri kannustaa sisältöjen, kokemusten ja resurssien jakamiseen ja vaihtamiseen vapaasti ja avoimesti, eli virallisen koulutuksen resurssien avaamista maailmalle. Siksi myös musiikin oppimisen resurssien tulisi olla kaikille avoimesti saatavilla, jotta luovuus pääsisi vapaasti liikkeelle ja kukoistamaan.

Voisivatko myös musiikin opetuksen instituutit avata ovensa kaikille ilman ikä- tai muita rajoituksia? Voisiko niistä tulla avoimia luovan toiminnan keskuksia, jotka kannustaisivat itsensä ilmaisuun ja omien rajojensa rikkomiseen?

Virallinen ja epävirallinen oppiminen

Nyt on aika miettiä, miten lähentää virallista ja epävirallista oppimista ja miten sekoittaa niitä keskenään. Kuten jo kirjoitukseni alussa mainitsin, musiikin oppimisessa non-formaalien ja informaalien oppimismuotojen merkitys saattaa olla jopa suurempi kuin monissa muissa oppimisen alueissa.

Musiikkiin on aina kuulunut jokin mystinen, outo ominaisuus, joka tekee siitä niin kiinnostavaa, tunteisiin vetoavaa ja muuttaa äänet hyvin merkitykselliseksi kokemukseksi. Muutin aikoinaan Kuubaan asumaan moneksi vuodeksi juuri tästä syystä. Kuubalaisella musiikilla oli niin voimakas vaikutus minuun henkilökohtaisesti, että halusin ymmärtää syyn siihen. En keksinyt tähän muuta ratkaisua kuin muuttaa Kuubaan asumaan ja soittamaan työkseni rakastamaani kuubalaista son-musiikkia 9 vuoden ajaksi.

Guitarras y Trovadores, Casa de la Trova, Santiago de Cuba, 1992
Tappaako musiikkikoulutus bomban?

Soittaessani Santiago de Cuba:n Casa de la Trova:ssa päivittäin keskustelimme myös usein musiikista muusikoiden kesken. Voimakkaan vaikutuksen minuun teki käsite "bomba" (pumppu, sydän), joka oli varsinkin vanhempien muusikoiden mielestä kaikista tärkein asia kuubalaisen musiikin soittamisessa. Muusikoita myös jaoteltiin hyvin herkästi sen mukaan oliko hänellä bombaa vai eikö ollut. Monet muusikot myös tietoisesti karttoivat kaikkea formaalia musiikin opetusta, koska he olivat vakuuttuneita siitä, että se tappaisi bomban.

Tappaako musiikkikoulutus bomban? Tämä kysymys on mielestäni tärkeä esittää ja tehdä kaikki mahdollinen sen eteen, ettei näin pääsisi tapahtumaan. Tutustuin Santiagossa kerran yhteen muistaakseni ranskalaiseen kaveriin, joka oli viettänyt paljon aikaa eri Afrikan maissa opiskellen paikallisten kansanmuusikoiden kanssa rumpujen soittoa. Hän kertoi, että rumpaleiksi kouluttauduttiin muuttamalla opettajan luokse asumaan. Pelkät soittotunnit eivät riittäneet, vaan täytyi täydellisesti omistautua palvelemaan mestaria ja toivoa, että mestarin salaisuudet avautuisivat tätä kautta noviisille.

Lopuksi

Olen tässä esittänyt joitakin ajatuksia musiikin opettamisen kehittämiseen liittyen. Omat musiikin opintoni ovat vuosikymmenien takaa, joten saatan esittää asioita, joita jo toteutetaan käytännössä. Toivottavasti näin on asia.

Bomba kunniaan!

torstai 8. syyskuuta 2011

Helmiä opettajille - Campus 2011


Osallistuin Campus-seminaariin Helsingin Savoy-teatterissa 7.9.2011. Campus on opettajille suunnattu tapahtuma, jonka tarkoituksena on auttaa opettajia pääsemään sisään maailman muuttumiseen sekä nostaa opettajien yhteishenkeä ja itsetuntoa. Luvassa oli huippuasiantuntijoita niin Suomesta kuin maailmaltakin

Saavuin paikalle suurin odotuksin ja sain nauttia monesta helmestä, joista joitakin tässä esittelen. Näkökulmani on subjektiivinen ja varmaan moni on kokenut tilaisuuden aivan toisella tavalla kuin minä. 

Miten hyväksyä erilaisuus


Jorma Uotinen

Jutta Urpilaisen sanojen jälkeen seminaari lähti parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle Jorma Uotisen esityksellä. Hänen viisaita ja kauniita sanojaan kuunteli lumottuna. Jorma Uotisen mukaan monimuotoisuuden hyväksyminen on ainoa keino eriarvoisuutta vastaan. Monikulttuurisuus on olemassa oleva tosiasia, joka tulee hyväksyä tosiasiana ja käyttää voimavarana eikä uhkana.

Opettajille hän muistutti taideaineiden merkitystä. Taiteellinen toiminta on ihmiselle luonnollista ja se avaa maailman, jolla ei ole muuta ilmaisemistapaa. Siksi taiteen pitäisi Uotisen mukaan olla luonnollinen osa arkipäivää. Taide antaa myös eväitä maailman ymmärtämiseen, kehittää itsetuntoa ja persoonaksi kasvamista. 

Jorma Uotinen otti myös esille yhden suomalaisuuden perusongelmista: kukaan ei saisi olla toista parempi; edes kansantansseissa ei ole soolo-osuuksia. Tavallisuudesta poikkeamista katsotaan pahalla. Kuitenkin juuri näissä tavallisuudesta poikkeavissa ihmisissä on muutoksen ja uudistumisen mahdollisuus. Kutsumuksellisilla ihmisillä on viesti. Heitä pitäisi kuunnella!

Uotisen sanoin: "Kauneus paljastuu sille, joka ei pelkää rumuutta... Eheyden löytää se, joka ei pelkää hulluutta."

Uotinen otti myös esille intuition merkityksen. Intuitiolla on suuri merkitys uuden löytämiselle. Intuitiota voidaan kehittää ja opettaa. Valitettavasti intuition käyttöä opetetaan harvoin. Intuitiota ei kannata jättää vain taiteilijoiden yksinoikeudeksi. 


Paulin teesit


Laura Kirveksen mielenkiintoisen kiusaamiseen liittyvän esityksen jälkeen Pauli Aalto-Setälä esitti viisi raflaavaa teesiä, joilla liike-elämä saattaisi auttaa koulumaailmaa.

1. teesi oli valta. Aalto-Setälän mukaan kyse on vallan ja vastuun jakamisesta. Valtaa pitää osata antaa pois ja taas ottaa itselle tilanteen mukaisesti. Silloin, kun rakennetaan uutta, valta pitää osata antaa pois. Bottom-up -ajattelu tulee tästä heti mieleen. Tässä olisi varmasti paljon tekemistä koulumaailmassa. Toisaalta taas silloin, kun pitää toteuttaa jotain, pitää valta taas ottaa omiin käsiin. Aalto-Setälä muistutti vielä meille opettajille, että  vanhemmat eivät ole opettajan asiakkaita, vaan lapset.

2. Aalto-Setälän esittämä teesi oli dialogi. Koulun tulisi opettaa keskusteluun ja dialogiin. Aalto-Setälän mukaan Suomi on täynnä monologeja. Siinä on aika kova tehtävä opettajille. Ensimmäiseksi pitäisi varmaan katsoa peiliin ja kysyä itseltään onko opettamiseni jatkuvaa monologia oppilaille.

3. Aalto-Setälän teesinä oli tunne. Hänen mukaansa ei ole päätöstä tai oppimiskokemusta, jossa tunne ei olisi mukana. Ensin tulisi ymmärtää, mitä itse tuntee ja miettiä, mitkä tunteet vahvistavat oppimista. Hän muistutti myös todella tärkeästä  ja tutkitusta asiasta: yhden negatiivisen palautteen kumoamiseen tarvitaan seitsemän positiivista palautetta. Kaikki oppilaita kannustamaan!

4. teesi oli parvi. Aalto-Setälä sanoi provosoivasti, että parviälyä ei ole olemassa: parvi on tyhmä. Siksi hänen mukaansa myös luokka on tyhmä. Yksilöä pitää rohkaista, parven tai yhteisön varaan ei voi laskea. Uutta rakentavat hänen mukaansa yksilöt eivät yhteisöt. Tästä teesistä en kyllä ole ihan samaa mieltä. Uskon yhteisön voimaan kuitenkaan yksilöitä unohtamatta. 

5. teesi oli itsensä johtaminen. Pitää ottaa vastuu omasta elämästään ja tekemisestään. Sellaisessa porukassa, joka ei anna tehdä työtään hyvin ja jaksaa, ei tarvitse olla. Pitää voida sanoa ei. Jos koulu ei anna tätä mahdollisuutta, Aalto-Setälä kehotti vaihtamaan koulua. Tässä olen hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä.



Kivekset hiirenloukkuun ja Cannesiin




Seurasi Chris Sandersonin esitys D-sukupolvesta (Generation D), Roy Ackermanin sympaattinen esitys Jamie Oliverin Dream School -projektista, Sonja Kankaan esitys pelimaailmasta ja sen ymmärtämisestä sekä Kiti Müllerin esitys tunteiden merkityksestä oppimiselle. Kuitenkin sytyin todella taas uudestaan Jarno Laasolan esityksestä, joka toi heti mieleeni Jorma Uotisen upean esityksen ideat.

Jarno Laasolan tarinat Duudsonien alkutaipaleesta Pohjanmaan lakeuksilla, jossa koulun kannustus olivat lähinnä jälki-istunnot, kertoi karua tarinaa suomalaisesta erilaisuuden kohtaamisesta. Onneksi pojat saivat kannustusta kotoaan ja uskalsivat toteuttaa siunattua hulluuttaan, joka on vienyt heidät Hollywoodiin asti!

Meidän opettajien on hyvä muistaa, että ei voi tietää, kenestä nuoresta tulee seuraava menestyjä. Jarno Laasola kehoitti myös rohkaisemaan nuoria oman unelman toteuttamiseen. 


Mitä jäin kaipaamaan

Sain kokea Campus-seminaarissa monta upeaa hetkeä, mutta kuitenkin jäi vähän tyhjä olo. Chris Sandersonin esitykseltä odotin paljon, mutta se jäi jotenkin ulkopuoliseksi ja tieteellisen kylmäksi lähestymistavaksi tähän päivänpolttavaan asiaan. Olisiko paikalla pitänyt olla Teemu Arinan kaltainen sytyttävä, innovatiivinen ja sopivan provosoiva hahmo, joka olisi todella pistänyt ajattelemaan tulevaisuuden haasteita sekä miettimään omaa vastausta näihin kysymyksiin.

Suomalainen koulu on maailman paras, mutta sitä pitää koko ajan kehittää vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Pidetään se myös maailman parhaana!