Osallistuin Campus-seminaariin Helsingin Savoy-teatterissa 7.9.2011. Campus on opettajille suunnattu tapahtuma, jonka tarkoituksena on auttaa opettajia pääsemään sisään maailman muuttumiseen sekä nostaa opettajien yhteishenkeä ja itsetuntoa. Luvassa oli huippuasiantuntijoita niin Suomesta kuin maailmaltakin.
Saavuin paikalle suurin odotuksin ja sain nauttia monesta helmestä, joista joitakin tässä esittelen. Näkökulmani on subjektiivinen ja varmaan moni on kokenut tilaisuuden aivan toisella tavalla kuin minä.
 |
| Jorma Uotinen |
Jutta Urpilaisen sanojen jälkeen seminaari lähti parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle Jorma Uotisen esityksellä. Hänen viisaita ja kauniita sanojaan kuunteli lumottuna. Jorma Uotisen mukaan monimuotoisuuden hyväksyminen on ainoa keino eriarvoisuutta vastaan. Monikulttuurisuus on olemassa oleva tosiasia, joka tulee hyväksyä tosiasiana ja käyttää voimavarana eikä uhkana.
Opettajille hän muistutti taideaineiden merkitystä. Taiteellinen toiminta on ihmiselle luonnollista ja se avaa maailman, jolla ei ole muuta ilmaisemistapaa. Siksi taiteen pitäisi Uotisen mukaan olla luonnollinen osa arkipäivää. Taide antaa myös eväitä maailman ymmärtämiseen, kehittää itsetuntoa ja persoonaksi kasvamista.
Jorma Uotinen otti myös esille yhden suomalaisuuden perusongelmista: kukaan ei saisi olla toista parempi; edes kansantansseissa ei ole soolo-osuuksia. Tavallisuudesta poikkeamista katsotaan pahalla. Kuitenkin juuri näissä tavallisuudesta poikkeavissa ihmisissä on muutoksen ja uudistumisen mahdollisuus. Kutsumuksellisilla ihmisillä on viesti. Heitä pitäisi kuunnella!
Uotisen sanoin: "Kauneus paljastuu sille, joka ei pelkää rumuutta... Eheyden löytää se, joka ei pelkää hulluutta."
Uotinen otti myös esille intuition merkityksen. Intuitiolla on suuri merkitys uuden löytämiselle. Intuitiota voidaan kehittää ja opettaa. Valitettavasti intuition käyttöä opetetaan harvoin. Intuitiota ei kannata jättää vain taiteilijoiden yksinoikeudeksi.
Tässä vielä linkki Uotisen upeaan esitykseen.
Paulin teesit
Laura Kirveksen mielenkiintoisen kiusaamiseen liittyvän esityksen jälkeen Pauli Aalto-Setälä esitti viisi raflaavaa teesiä, joilla liike-elämä saattaisi auttaa koulumaailmaa.
1. teesi oli valta. Aalto-Setälän mukaan kyse on vallan ja vastuun jakamisesta. Valtaa pitää osata antaa pois ja taas ottaa itselle tilanteen mukaisesti. Silloin, kun rakennetaan uutta, valta pitää osata antaa pois. Bottom-up -ajattelu tulee tästä heti mieleen. Tässä olisi varmasti paljon tekemistä koulumaailmassa. Toisaalta taas silloin, kun pitää toteuttaa jotain, pitää valta taas ottaa omiin käsiin. Aalto-Setälä muistutti vielä meille opettajille, että vanhemmat eivät ole opettajan asiakkaita, vaan lapset.
2. Aalto-Setälän esittämä teesi oli dialogi. Koulun tulisi opettaa keskusteluun ja dialogiin. Aalto-Setälän mukaan Suomi on täynnä monologeja. Siinä on aika kova tehtävä opettajille. Ensimmäiseksi pitäisi varmaan katsoa peiliin ja kysyä itseltään onko opettamiseni jatkuvaa monologia oppilaille.
3. Aalto-Setälän teesinä oli tunne. Hänen mukaansa ei ole päätöstä tai oppimiskokemusta, jossa tunne ei olisi mukana. Ensin tulisi ymmärtää, mitä itse tuntee ja miettiä, mitkä tunteet vahvistavat oppimista. Hän muistutti myös todella tärkeästä ja tutkitusta asiasta: yhden negatiivisen palautteen kumoamiseen tarvitaan seitsemän positiivista palautetta. Kaikki oppilaita kannustamaan!
4. teesi oli parvi. Aalto-Setälä sanoi provosoivasti, että parviälyä ei ole olemassa: parvi on tyhmä. Siksi hänen mukaansa myös luokka on tyhmä. Yksilöä pitää rohkaista, parven tai yhteisön varaan ei voi laskea. Uutta rakentavat hänen mukaansa yksilöt eivät yhteisöt. Tästä teesistä en kyllä ole ihan samaa mieltä. Uskon yhteisön voimaan kuitenkaan yksilöitä unohtamatta.
5. teesi oli itsensä johtaminen. Pitää ottaa vastuu omasta elämästään ja tekemisestään. Sellaisessa porukassa, joka ei anna tehdä työtään hyvin ja jaksaa, ei tarvitse olla. Pitää voida sanoa ei. Jos koulu ei anna tätä mahdollisuutta, Aalto-Setälä kehotti vaihtamaan koulua. Tässä olen hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä.
Kivekset hiirenloukkuun ja Cannesiin
Seurasi Chris Sandersonin esitys D-sukupolvesta (Generation D), Roy Ackermanin sympaattinen esitys Jamie Oliverin Dream School -projektista, Sonja Kankaan esitys pelimaailmasta ja sen ymmärtämisestä sekä Kiti Müllerin esitys tunteiden merkityksestä oppimiselle. Kuitenkin sytyin todella taas uudestaan Jarno Laasolan esityksestä, joka toi heti mieleeni Jorma Uotisen upean esityksen ideat.
Jarno Laasolan tarinat Duudsonien alkutaipaleesta Pohjanmaan lakeuksilla, jossa koulun kannustus olivat lähinnä jälki-istunnot, kertoi karua tarinaa suomalaisesta erilaisuuden kohtaamisesta. Onneksi pojat saivat kannustusta kotoaan ja uskalsivat toteuttaa siunattua hulluuttaan, joka on vienyt heidät Hollywoodiin asti!
Meidän opettajien on hyvä muistaa, että ei voi tietää, kenestä nuoresta tulee seuraava menestyjä. Jarno Laasola kehoitti myös rohkaisemaan nuoria oman unelman toteuttamiseen.
Mitä jäin kaipaamaan
Sain kokea Campus-seminaarissa monta upeaa hetkeä, mutta kuitenkin jäi vähän tyhjä olo. Chris Sandersonin esitykseltä odotin paljon, mutta se jäi jotenkin ulkopuoliseksi ja tieteellisen kylmäksi lähestymistavaksi tähän päivänpolttavaan asiaan. Olisiko paikalla pitänyt olla Teemu Arinan kaltainen sytyttävä, innovatiivinen ja sopivan provosoiva hahmo, joka olisi todella pistänyt ajattelemaan tulevaisuuden haasteita sekä miettimään omaa vastausta näihin kysymyksiin.
Suomalainen koulu on maailman paras, mutta sitä pitää koko ajan kehittää vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Pidetään se myös maailman parhaana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti