Inspiroiva IT-kouluttajien 10-vuotisjuhlaseminaari

Sain kunnian päästä mukaan osaalistumaan esiintyjänä IT-kouluttajien 10-vuotisjuhlaseminaariin Hotelli Arthurissa 9.11.2011. Seminaari alkoi yhdeksältä aamulla ja kesti juhlagaaloineen melkein puolille öin. Mukaan oli saatu todella mielenkiintoisia esiintyjiä: Esko Kilpi, Ville Venäläinen, Jaana Holvikivi, Teemu Leinonen, Teemu Arina, Anne Rongas ja Jyrki Kasvi. 

Puheenjohtajan terveiset

Tarmo Toikkanen

Onnellisen perhetapahtuman johdosta IT-kouluttajien hallituksen puheenjohtaja Tarmo Toikkasen terveiset kuultiin nauhoitteena. IT-kouluttajien aiempi puheenjohtaja ja nykyinen sihteeri Eija Kalliala kertoi IT-kouluttajien toiminnasta koko sen historian ajalta. IT-kouluttajat on 21.8.2001 perustettu Tietotekniikan liiton jäsenyhdistys.

Eija Kalliala

Yllätys muodostuikin yllätykseksi laatijalleen

Irmeli Pietilä oli laatinut Tarmo Toikkasta varten yllätykseksi koosteen esiintyjien esityksistä, jotka hän nyt joutui itse esittämään. Samalla tuli tunnistaa kenen esityksistä oli milloinkin kyse. Parhaiten onnistuneille oli luvassa paidat palkinnoksi. Irmeli Pietilä hoiti osuutensa tyylikkäästi, samoin koko seminaarin juontamisen. Hyvällä huumorilla ja inspiraatiolla hän piti yllä hyvää tunnelmaa koko päivän.

Irmeli Pietilä

TVT opetuksessa keskiajalta kohti uutta aikaa

Seminaarissa oli kaksi puolen tunnin esitystä, joista ensimmäisen piti Teemu Leinonen. Hän sai puoleen tuntiin mahtumaan todella paljon kiinnostavaa asiaa. Esityksessään hän teki todella mielenkiintoisen vertauksen Eurooppalaisen sivistyksen kehityksen suuren linjan ja TVT:n kehityskaaren välillä. 

Eurooppalaisen sivistyksen kehitys voidaan jakaa karkeasti antiikkiin, keskiaikaan ja uuteen aikaan. Näistä antiikin ja uuden ajan voidaan ajatella edustavan korkeita kehitysvaiheita, kun taas keskiaikaa voidaan ajatella matalaksi kehitysvaiheeksi näiden korkeiden vaiheitten välissä. Asia ei tietystikään ole näin yksinkertainen eikä keskiaika välttämättä ole niin synkkä kuin miksi sitä kuvaillaan. 

Teemu Leinonen

Teemu Leinonen esitti kehityskaaren tietokoneiden käyttämisestä oppimisessa, joka lähti liikkeelle 1975 ja päätyen nykyhetkeen. Kronologisesti etenevät vaiheet hän nimesi seuraavin englanninkielisin termein: Programming/ drill and practice, Computer-based training (CBT) with multimedia, Iternet-based training (IBT), e-Learning, Social software + free and open content. Näihin vaiheisiin hän yhdisti aikaisemmin esittämänsä Eurooppalaisen sivistyksen kehityksen kuvion. Näin Programming/ drills and practice edusti antiikin loiston aikaa ja Teemu Leinonen antoi oivia esimerkkejä mm. Douglas Engelbart:in aikaansa edellä olevista kokeiluista, jotka muistuttavat tämän hetken sosiaalisen median välineillä tehtäviä asioita. Computer-based training with multimedia ja Internet-based training edustivat vuorostaan pimeätä keskiaikaa, kun taas e-Learning, Social software + free and open content ovat viemässä meitä uuteen aikaan. 

Avoimet oppimisympäristöt korostuivat osana kehitystä kohti uutta aikaa. Teemu Leinonen mainitsi mm. LeMill:in esimerkkinä tästä kehityksestä. 

Teemu Leinonen esitteli myös Erkkolan määritelmän sosiaaliselle medialle vuodelta 2009: "Sosiaalinen media on teknologiasidonnainen ja rakenteinen prosessi, jossa yksilöt ja ryhmät rakentavat yhteisiä merkityksiä sisältöjen, yhteisöjen ja verkkoteknologioiden avulla vertais- ja käyttötuotannon kautta. Samalla sosiaalinen media on jälkiteollinen ilmiö, jolla on tuotanto- ja jakelurakenteen muutoksen kautta vaikutuksia yhteiskuntaan, talouteen ja kulttuurin."

Miljoona apinaa irti

Toisen puolen tunnin "pitkän" esityksen piti Jyrki Kasvi. Hän sai myös puoleen tuntiin mahdutettua hirmuisen määrän tärkeää asiaa. Huoltosuhde on Suomessa romahtamassa pysyvästi. Jyrki Kasvi esitti huolestuttavan esimerkin tämänsuuntaisesta kehityksestä Japanista, jossa robottikuutit lohduttivat viime tsunamista selvinneitä vanhuksia. Onko tämä meilläkin edessä: vanhustenhoito robottien käsissä?

Jyrki Kasvi puhui myös hukatusta etumatkasta. Suomi oli vielä 2000-luvun alussa tietotekniikan edelläkävijämaita. Viimeaikoina Suomi on kuitenkin pudonnut huolestuttavasti kansainvälisissä vertailuissa. Ainoa poikkeus on Pisa-menestys. 

Miksi näin on sitten tapahtunut? Jyrki Kasvin mukaan Suomi unohtui paistattelemaan erinomaisuudessaan, lainsäädäntö ja viranomaiset putosivat kehityksen vauhdista, lisäksi suomalaiset yrityksen kasvoivat kylläisiksi ja hitaiksi. 

Mitä sitten voi tehdä? Jyrki Kasvin mukaan läpimurrot vaativat "miljoonan apinan" päästämistä irti ja toi Teemu Leinosen tavoin avoimien toimintamallien ideaa esille. Innovaatiot vaativat luovaa anarkiaa. Projektihelvetissä niiden syntyminen on mahdotonta. Suomesta on tullut projektien luvattu maa.

Salama-alustukset

Lounaan jälkeen pääsimme me muut esiintyjät vuoroon salama-alustuksin. Jokaiselle esiintyjälle oli varattu ruhtinaalliset 8 minuuttia esitykseensä. Seurasi toinen toistaan mielenkiintoisempia ja ajattelemaan laittavampia esityksiä. Toivottavasti niistä tulee jossain vaiheessa tallenne jakoon, jotta pääsee ne vielä uudelleen kokemaan.

Viimeisimmässä erinomaisessa blogikirjoituksessaan Cloud Learning as Universal Primary Education Teemu Arina käsittelee osin samoja asioita kuin esityksessään. Mobiiliteknologian myötä olemme pääsemässä eroon neljän seinän rajoittamasta oppimisesta ja pääsemme käsiksi suunnattomaan määrään tietoa. Meillä on kirjasto mukanamme taskussamme!

Teknologiat ovat myös muuttumassa näkymättömiksi. Ne ovat pian integroituina kaikkialle, emmekä kohta edes huomaa niitä käyttävämme. Ne ovat muodostuneet osaksi jokapäiväistä elämää.

Esko Kilven syvälliset ajatukset tekivät minuun suuren vaikutuksen. Samoin muiden esiintyjien oivaltavat ja hienot esitykset, jotka lähestyivät tätä tematiikkaa yllättäen hyvin samansuuntaisesti. 

Näkymä näkymättömään

Oma salama-alustukseni, jonka yritin esittää Pecha Kucha -esityksenä, käsitteli mm. näkymätöntä oppimista, kuinka ollakaan ;-) Upotan esitykseni tähän:

Näkymä näkymättömään oppimiseen

View more presentations from Tero Toivanen

Learning Café

Edellisen Learning Café:n pääsin kokemaan ITK 2011 -päivillä. Se oli silloin mahtava oppimiskokemus ja niin oli tälläkin kertaa. Jokainen esiintyjistä oli esittänyt haasteen, jota sitten ratkottiin ryhmissä yhdessä esiintyjien kanssa. Tasaisin väliajoin ihmiset vaihtoivat pöytien välillä vapaamuotoisesti.

Oma haasteeni oli: "Kun oppiminen uhkaa siirtyä koulusta muihin ympäristöihin, mitä it-kouluttajat voisivat tehdä, etteivät koulut muuttuisi pelkiksi päivähoitopaikoiksi?"

Ja tällaisia vastauksia ja kysymyksiä syntyi eri ryhmien yhteistyöllä pöytäliinaan:

- Opettajasta oppimisen ohjaaja 

- Opettaja -> personal trainer 

- Miksi oppija ei saa itse asettaa tavoitteitaan? 

- Palkitsevat oppimisympäristöt 

- Pitäisikö koulujen avautua? 

- Motivoivat oppimisympäristöt 

- Pitäisikö opettajien mennä sinne, missä on kivaa? 

- Oppia kokonaisuuksia yksityiskohtien sijasta 

- Mihin tarvitsen oppimiani asioita? Mihin ne minut vievät? 

- Opettajat ottavat pelit opetukseensa 

- Oppijoiden osaamisen tunnustaminen 

- Oppilaat/opiskelijat tekevät itse pelejä 

- Missä vaiheessa kivuus katoaa? 

- Miksi ekaluokkalaisen mielestä koulussa ei ole kivaa (teki itkien läksyjä) 

- Miksi tarvitaan erillisiä opinto-ohjaajia? 

- Yhteisöllinen oppiminen 

- Oppilas opettaa opettajaa 

- Miksi koulu on neljän seinän sisällä ulkona maailmasta? 

- Oppiminen on monimuotoista! 

- IT:stä pitää tehdä näkymätöntä

Eikä siinä kaikki

Lisäksi oli varattu aikaa verkostoitumiseen ja varsinaisen seminaariosuuden lopuksi esiintyjät nousivat vielä estradille käsittelemään sekä Learning Café:ssa että alustuksissa syntyneitä ajatuksia ja yhteisiä linjauksia. Toivottavasti tämäkin osuus tulee jossain vaiheessa tallenteena ulos.

Minua oli pyydetty jo etukäteen myös soittamaan juhlaillallisella. Minulla oli siis tressini mukana ja laulelin kuubalaista son-musiikkia osallistujille. Ilta kuitenkin vielä jatkui kiihkeissä keskusteluissa, jotka meidän pöydässämme käsittelivät jopa uskontoon liittyviä asioita. Olipa hurja ilta! Vielä seuraavana päivänä pää surisi kuin ampiaispesä täynnä uusia ideoita! 

Oppimisen vallankumous on alkanut!

Helmiä opettajille - Campus 2011

Osallistuin Campus-seminaariin Helsingin Savoy-teatterissa 7.9.2011. Campus on opettajille suunnattu tapahtuma, jonka tarkoituksena on auttaa opettajia pääsemään sisään maailman muuttumiseen sekä nostaa opettajien yhteishenkeä ja itsetuntoa. Luvassa oli huippuasiantuntijoita niin Suomesta kuin maailmaltakin. 

Saavuin paikalle suurin odotuksin ja sain nauttia monesta helmestä, joista joitakin tässä esittelen. Näkökulmani on subjektiivinen ja varmaan moni on kokenut tilaisuuden aivan toisella tavalla kuin minä. 

Miten hyväksyä erilaisuus

Jorma Uotinen

Jutta Urpilaisen sanojen jälkeen seminaari lähti parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle Jorma Uotisen esityksellä. Hänen viisaita ja kauniita sanojaan kuunteli lumottuna. Jorma Uotisen mukaan monimuotoisuuden hyväksyminen on ainoa keino eriarvoisuutta vastaan. Monikulttuurisuus on olemassa oleva tosiasia, joka tulee hyväksyä tosiasiana ja käyttää voimavarana eikä uhkana.

Opettajille hän muistutti taideaineiden merkitystä. Taiteellinen toiminta on ihmiselle luonnollista ja se avaa maailman, jolla ei ole muuta ilmaisemistapaa. Siksi taiteen pitäisi Uotisen mukaan olla luonnollinen osa arkipäivää. Taide antaa myös eväitä maailman ymmärtämiseen, kehittää itsetuntoa ja persoonaksi kasvamista. 

Jorma Uotinen otti myös esille yhden suomalaisuuden perusongelmista: kukaan ei saisi olla toista parempi; edes kansantansseissa ei ole soolo-osuuksia. Tavallisuudesta poikkeamista katsotaan pahalla. Kuitenkin juuri näissä tavallisuudesta poikkeavissa ihmisissä on muutoksen ja uudistumisen mahdollisuus. Kutsumuksellisilla ihmisillä on viesti. Heitä pitäisi kuunnella!

Uotisen sanoin: "Kauneus paljastuu sille, joka ei pelkää rumuutta... Eheyden löytää se, joka ei pelkää hulluutta."

Uotinen otti myös esille intuition merkityksen. Intuitiolla on suuri merkitys uuden löytämiselle. Intuitiota voidaan kehittää ja opettaa. Valitettavasti intuition käyttöä opetetaan harvoin. Intuitiota ei kannata jättää vain taiteilijoiden yksinoikeudeksi. 

Tässä vielä linkki Uotisen upeaan esitykseen.

Paulin teesit

Laura Kirveksen mielenkiintoisen kiusaamiseen liittyvän esityksen jälkeen Pauli Aalto-Setälä esitti viisi raflaavaa teesiä, joilla liike-elämä saattaisi auttaa koulumaailmaa.

1. teesi oli valta. Aalto-Setälän mukaan kyse on vallan ja vastuun jakamisesta. Valtaa pitää osata antaa pois ja taas ottaa itselle tilanteen mukaisesti. Silloin, kun rakennetaan uutta, valta pitää osata antaa pois. Bottom-up -ajattelu tulee tästä heti mieleen. Tässä olisi varmasti paljon tekemistä koulumaailmassa. Toisaalta taas silloin, kun pitää toteuttaa jotain, pitää valta taas ottaa omiin käsiin. Aalto-Setälä muistutti vielä meille opettajille, että  vanhemmat eivät ole opettajan asiakkaita, vaan lapset.

2. Aalto-Setälän esittämä teesi oli dialogi. Koulun tulisi opettaa keskusteluun ja dialogiin. Aalto-Setälän mukaan Suomi on täynnä monologeja. Siinä on aika kova tehtävä opettajille. Ensimmäiseksi pitäisi varmaan katsoa peiliin ja kysyä itseltään onko opettamiseni jatkuvaa monologia oppilaille.

3. Aalto-Setälän teesinä oli tunne. Hänen mukaansa ei ole päätöstä tai oppimiskokemusta, jossa tunne ei olisi mukana. Ensin tulisi ymmärtää, mitä itse tuntee ja miettiä, mitkä tunteet vahvistavat oppimista. Hän muistutti myös todella tärkeästä  ja tutkitusta asiasta: yhden negatiivisen palautteen kumoamiseen tarvitaan seitsemän positiivista palautetta. Kaikki oppilaita kannustamaan!

4. teesi oli parvi. Aalto-Setälä sanoi provosoivasti, että parviälyä ei ole olemassa: parvi on tyhmä. Siksi hänen mukaansa myös luokka on tyhmä. Yksilöä pitää rohkaista, parven tai yhteisön varaan ei voi laskea. Uutta rakentavat hänen mukaansa yksilöt eivät yhteisöt. Tästä teesistä en kyllä ole ihan samaa mieltä. Uskon yhteisön voimaan kuitenkaan yksilöitä unohtamatta. 

5. teesi oli itsensä johtaminen. Pitää ottaa vastuu omasta elämästään ja tekemisestään. Sellaisessa porukassa, joka ei anna tehdä työtään hyvin ja jaksaa, ei tarvitse olla. Pitää voida sanoa ei. Jos koulu ei anna tätä mahdollisuutta, Aalto-Setälä kehotti vaihtamaan koulua. Tässä olen hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä.

Linkki Aalto-Setälän esitykseen.

Kivekset hiirenloukkuun ja Cannesiin

Seurasi Chris Sandersonin esitys D-sukupolvesta (Generation D), Roy Ackermanin sympaattinen esitys Jamie Oliverin Dream School -projektista, Sonja Kankaan esitys pelimaailmasta ja sen ymmärtämisestä sekä Kiti Müllerin esitys tunteiden merkityksestä oppimiselle. Kuitenkin sytyin todella taas uudestaan Jarno Laasolan esityksestä, joka toi heti mieleeni Jorma Uotisen upean esityksen ideat.

Jarno Laasolan tarinat Duudsonien alkutaipaleesta Pohjanmaan lakeuksilla, jossa koulun kannustus olivat lähinnä jälki-istunnot, kertoi karua tarinaa suomalaisesta erilaisuuden kohtaamisesta. Onneksi pojat saivat kannustusta kotoaan ja uskalsivat toteuttaa siunattua hulluuttaan, joka on vienyt heidät Hollywoodiin asti!

Meidän opettajien on hyvä muistaa, että ei voi tietää, kenestä nuoresta tulee seuraava menestyjä. Jarno Laasola kehoitti myös rohkaisemaan nuoria oman unelman toteuttamiseen. 

Linkki Jarno Laasolan esitykseen.

Mitä jäin kaipaamaan

Sain kokea Campus-seminaarissa monta upeaa hetkeä, mutta kuitenkin jäi vähän tyhjä olo. Chris Sandersonin esitykseltä odotin paljon, mutta se jäi jotenkin ulkopuoliseksi ja tieteellisen kylmäksi lähestymistavaksi tähän päivänpolttavaan asiaan. Olisiko paikalla pitänyt olla Teemu Arinan kaltainen sytyttävä, innovatiivinen ja sopivan provosoiva hahmo, joka olisi todella pistänyt ajattelemaan tulevaisuuden haasteita sekä miettimään omaa vastausta näihin kysymyksiin.

Suomalainen koulu on maailman paras, mutta sitä pitää koko ajan kehittää vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Pidetään se myös maailman parhaana!

Näkymätön oppiminen jättiläisten olkapäillä

http://www.flickr.com/photos/rdhout/5660961736/

Edellisissä blogikirjoituksissani Näkymätön oppiminen - Invisible Learning - Aprendizaje Invisible, Bensaa liekkeihin - Näkymätön oppiminen - Aprendizaje Invisible, 1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opettaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita, Näkymätön oppiminen 3.0 yhteiskunnassa, Humanistiset taidot näkymättömän oppimisen päämääränä, Onko tulevaisuudessa kouluja? ja Tietotyöläisten vallankumous puhuin jo John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjasta "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Tällä kertaa tarkastelen jättiläisiä, joita löytyy myös näkymättömän oppimisen takaa sekä oppimisen muotoja ja välimuotoja.

Jatkuvuus ja vuorovaikutus

Yksi Aprendizaje Invisible... -kirjassa lainatuista kasvatustieteen jättiläisistä, John Dewey, korosti, että oppimiskokemukset muodostuvat jatkuvuuden ja vuorovaikutuksen periaatteille. Oppiminen ei siis ole erillinen tapahtuma, vaan se on suhteessa aikaisempiin kokemuksiimme, jotka väistämättä vaikuttavat siihen, mitä voimme myöhemmin oppia. Vuorovaikutuksen periaate korostaa sitä vaikutusta, joka tietyllä ympäristöllä tai tilanteella on kokemuksen syntymiselle. Sekä tiedon hankinta että soveltaminen riippuvat siitä asiayhteydestä, jossa ne esiintyvät. Ympäristö (esim. formaali tai informaali, henkilökohtainen tai kollektiivinen, analoginen tai digitaalinen) vaikuttaa siis merkittävällä tavalla oppimiskokemukseen. 

Aprendizaje Invisible... -kirja ehdottaa ajatusta rajattomasta kolmen ulottuvuuden (3D) ja kolmensadankuudenkymmenen asteen oppimisesta. Nykyisen formaalin koulutuksen ajalliset ja paikalliset rajat ylittävää 7/24 koulutusta. Teknologisen kehityksen ja Internetin myötä tämä on tullut täysin mahdolliseksi toteuttaa. Näkymättömän oppimisen protoparadigma ehdottaa kaikkien erilaisten oppimisen muotojen, formaalin oppimisen, non-formaalin oppimisen, informaalin oppimisen sekä näiden välimuotojen, mukaan ottamisen. 

Koulutuksen ja oppimisen muodot

Formaalilla koulutuksella Aprendizaje Invisible... -kirjassa tarkoitetaan koulutusta, joka on suoraan yhteydessä kouluihin tai oppilaitoksiin. Koulutus sisältää hierarkkisen rakenteen, joka kulkee peruskoulusta aina yliopistoon asti. Samanlaisia hierarkkisia käytänteitä on löydettävissä myös teknisessä ja ammatillisessa koulutuksessa. Oppiminen tapahtuu organisoidussa ja strukturoidussa kontekstissa (koulu, oppilaitos, työpaikka) ja siitä voi saada virallisen tunnustuksen(tutkinto tai todistus).

Non-formaalilla koulutuksella Aprendizaje Invisible... -kirjassa tarkoitetaan virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella järjestettävää koulutustoimintaa, jota tehdään erillään  tai suunniteltuna palvelemaan määriteltyjä oppimistavotteita. Se pitää sisällään toimintoja, jotka eivät ole pelkästään opettavia, mutta sisältävät tärkeitä komponentteja helpottamaan oppimisprosessia. 

Informaalilla koulutuksella Aprendizaje Invisible... -kirjassa tarkoitetaan oppimista, joka tapahtuu muodollisen koulutuksen ulkopuolella. Se on kokonaisvaltaista ja sitä on vaikeata mitata. Se on kehittynyt käytännön kautta ja sitä ohjataan keskustelun avulla. Se etenee tutkimisen kautta kokemuksiin asti. Se on tavallisesti spontaania. Se voi tapahtua missä tahansa arkielämän kontekstissa. Se on luonnollista seurausta ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Se ymmärretään oppimiseksi, jota tapahtuu, kun henkilö on osana yhteisöä tai organisaatiota. Se on prosessi, joka tapahtuu läpi elämän, ja jossa ihmiset oppivat (mutta myös opettavat) arkipäivän kokemuksista. Yleisesti ottaen sille on luonteenomaista se, ettei se noudata opetussuunnitelmaa, siitä ei saa sertifikaatteja eikä sitä käydä ennaltamäärätyssä järjestyksessä (esim. luokka-asteet). Informaali oppiminen organisaatioissa pitää sisällään monenlaisia spontaaneja, epävirallisia ja ennalta arvaamattomia muotoja, joiden kautta ihmiset oppivat tekemään työtänsä. Monia näistä käytännöistä tukee vahvasti yhteisölliset oppimiskokemukset, joissa opettajan sijasta mukana on kollega, työtoveri tai ystävä. Näkymättömän oppimisen paradigma on hyvin lähellä informaalin koulutuksen ominaisuuksia, mutta se pitää sisällään aineksia myös kaikista muista koulutuksen muodoista. Suurin osa oppimisesta tapahtuu joka tapauksessa informaalisesti.

Oppimisen välimuodot

Kuvio muokattuna John Moravecin ja Cristóbal Cobon kirjasta "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación" sivulta 116 (Conner, 2009, mukaan)

Aprendizaje Invisible... -kirjassa on Marcia Connerilta (2009) lainattu kuvio oppimisen muodoista. Conner ehdottaa, että oppimisen muodot voivat sekoittua keskenään ja näin syntyy tarkoituksellista-formaalia oppimista, odottamatonta-formaalia oppimista, tarkoituksellista-informaalia oppimista ja odottamatonta-informaalia oppimista.

Tarkoituksellinen-formaali oppiminen tapahtuu luokkahuoneissa, e-oppimisessa, kirjaa luettaessa, tenttiin opiskellessa jne.

Odottamaton-muodollinen oppiminen tapahtuu tutkimustyössä, tiimityössä kollegojen kanssa, Internetistä tietoa hakiessa jne.

Tarkoituksellinen-informaali oppiminen tapahtuu työpajoihin ja seminaareihin osallistumisen yhteydessä, työtoverilta tai asiantuntijalta neuvoja saadessa, YouTube-videolta ohjelmiston käyttöä oppiessa jne.

Odottamaton-informaali oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa sosiaalisissa verkostoissa, Internetissä surffaillessa, tarkkaillessa toista käyttäjää jonkin tietyn teknologian yhteydessä, yhteistyötä tehdessä wikissä jne.

Jatkuvasti kiihtyvä kehitys muokkaa oppimis- ja työympäristöjämme. Se vaikuttaa jatkuvuuteen ja vuorovaikutukseen oppimisessa ja työelämässä. 1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opettaa 3.0 yhteiskunnan oppilaita. Autetaan kouluamme kehittymään ja pysymään maailman parhaana kouluna!

Tietotyöläisten vallankumous

Kuudessa edellisessä blogikirjoituksessani Näkymätön oppiminen - Invisible Learning - Aprendizaje Invisible, Bensaa liekkeihin - Näkymätön oppiminen - Aprendizaje Invisible, 1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opettaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita, Näkymätön oppiminen 3.0 yhteiskunnassa, Humanistiset taidot näkymättömän oppimisen päämääränä ja Onko tulevaisuudessa kouluja? puhuin jo John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjasta "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Tällä kertaa tarkastelen tietyöläisten / tiedon agenttien vaikutusta yhteiskunnan ja koulun muuttumiseen (ehkä jopa vallankumoukseen).

Tietotyöläiset

Aprendizaje Invisible... -kirjan mukaan Peter Drucker kuvasi jo vuonna 1959 jälkiteollisen ajan uuden ammattiprofiilin. Hän käytti siitä knowledge worker (tietotyöläinen) -käsitettä. Tällä käsitteellä Drucker kuvasi henkilöä, joka tekee työtä lähinnä informaation kanssa ja/tai jonka tehtävänä on hallita tietoa työssään. Yllättävän aikaisin Drucker osasi jo nähdä tulevaisuuteen. Nykyään yhä useampi ammatti on saamassa tietyöläisyyden tuntomerkkejä. Myös opettajan ammatti on siirtymässä lujaa vauhtia tähän suuntaan.

Kuten Cobon ja Moravecin kirjassa hyvin huomioidaan, niin tämä käsite ei enää rajoitu pelkästään työn yhteyteen. Kaikkien kansalaisten täytyy jossain määrin omaksua näitä taitoja selvityäkseen tietoa ja yhteyksiä täynnä olevassa maailmassa. Valitettavasti niistä, joilla ei ole näitä perustaitoja hallussaan, tulee digitaalisesti lukutaidottomia. He eivät pysty käyttämään verkkopankkia, tekemään etätyötä, maksamaan veroja verkossa tai edes ostamaan lentolippua Internetistä. Heistä on vaarassa tulla toisen luokan kansalaisia. Koulumaailma ei voi jäädä katsomaan sivusta tätä huolestuttavaa kehitystä, vaan sen on taattava kaikille kansalaisille riittävät perustaidot tietoyhteiskunnassa selviämiseen.

Tiedon agentit

Aprendizaje Invisible... -kirjassa viitataan Morgan Meyerin artikkeliin (The Rise of the Knowledge Broker, 2010), joka esittää useitä tarkeitä näkökulmia suhteessa tietotyöläisen (tiedon agentin) käsitteeseen. Tietotyöläiset ovat sen mukaan henkilöitä tai organisaatioita, jotka siirtävät tietoa ja luovat yhteyksiä eri kohderyhmien välille. Tiedon siirto ja kääntäminen voidaan ymmärtää prosessina, joka sisältää useita vaiheita: tietojen yhdistämistä, siirtämistä, formaatin tai kielen muuttamista ilman, että tietoa menetetään. On tärkeää huomata, että tämän tietotyöläisen (tiedon agentin) on osattava toimia muuttuvissa konteksteissa ja tiedon ylitarjonnassa, ollen kykenevä siirtymään tiedon lähteiltä sen soveltamiseen ja/tai kääntämiseen uusiin sovelluksiin ja formaatteihin. Tämä kaikki tulisi vielä kyetä tekemään dynaamisesti, kokonaisvaltaisesti ja toistaen ilman, että tingittäisiin tietoyhteiskunnan eettisistä ja oikeudellisista vaatimuksista. 

Haasteet koulumaailmalle

Koulutuksessa tiedon agentti on Meyerin mukaan aktiivinen fasilitoija, joka yhdistää ihmisiä, verkostoja, järjestöjä ja resursseja, ja joka vakiinnuttaa edellytykset luoda jotain uutta tai antamaan lisäarvoa jo olemassa olevalle. Koulu on suuressa vaarassa jäädä kehityksestä jälkeen, mutta samaan aikaan sillä on mahdollisuus tulla yhdeksi yhteiskunnan tärkeimmistä uudistavista voimista.

Aprendizaje Invisible... -kirjan mukaan näkymättömän oppimisen näkökulmasta Meyerin idea tiedon agenteista mahdollistaa ajatuksen "teknologian tekemisestä näkymättömäksi" ja huomion keskittämistä tietojen, taitojen ja kykyjen hankkimiseen, joita tarvitaan tiedon hankkimiseen, prosessointiin ja hallintaan valikoivasti, tehokkaasti ja multikontekstuaalisesti. Tämä on myös suuri muutos näkökulmassa tietotekniikkaan. Se tarkoittaa siirtymistä "insinööri-näkökulmasta" kohti "knowmadin" ihannetta.

Kirjassa kysytäänkin hyvin sitä, kuinka kaukana olemme vielä siitä ajasta, että yliopistomme, instituuttimme ja koulumme kouluttaisivat tiedon agentteja? Ovatko kyky yhdistää eri tietolähteitä, sopeutumiskyky, elinikäinen oppiminen tai analogis-digitaalisessa ympäristössä tarvittavat taidot riittävästi tunnustettu virallisessa koulutusjärjestelmässä? Onko tullut aika lopettaa koulut vai paremminkin miettiä, miten lopettaa "huono opetus"? Meidän tulee jatkaa kaikkien näiden kysymysten tutkimista.

On aika tehdä tietotyöläisten vallankumous!

Onko tulevaisuudessa kouluja?

Kuvio muokattuna John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjasta

 "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación" sivulta 91

Viidessä edellisessä blogikirjoituksessani Näkymätön oppiminen - Invisible Learning - Aprendizaje Invisible, Bensaa liekkeihin - Näkymätön oppiminen - Aprendizaje Invisible, 1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opettaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita, Näkymätön oppiminen 3.0 yhteiskunnassa ja Humanistiset taidot näkymättömän oppimisen päämääränä puhuin jo John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjasta "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Tällä kertaa tarkastelen sitä, miten koululle tulee käymään tulevaisuudessa suhteessa kirjassa esitettyihin tulevaisuuden näkymiin.

Tulevaisuudessa ei ole kouluja...

Moravecin ja Cobon kirjan sivulla 78 esitellään kahta tekstiä, joissa arvoidaan koulutuksen tulevaisuutta. Ensimmäisen lähde on Seymour Papertin, Massachutes Institute of Technology:n (MIT) professorin, vuodelta 1984. Papert esittää (Seymour Papert. 1984. “Trying to Predict the Future.” Popular Computing, 3(13), pp. 30-44.), että tulevaisuudessa ei tulisi olemaan kouluja.  Koululla tarkoitetaan tässä yhteydessä: Kouluja, joissa on oppitunteja. Kouluja, joissa on opettajia, jotka määräävät kokeita. Kouluja, joita käyvät henkilöt, jotka on lajiteltu ikäryhmittäin käymään läpi opetussuunnitelmaa. Tällainen järjestelmä perustuu ryhmään rakenteellisia käsitteitä, jotka eivät Papertin mukaan toimi tietokoneiden kanssa. Hänen mukaansa näin tulisi tapahtumaan (koulujen häviäminen) vain sellaisissa yhteisöissä, joissa lapsilla on riittävä pääsy tietokoneille. 

Papertin kuvaus koulujärjestelmästä, joka ei toimi tietokoneiden kanssa, kuvastaa valitettavan tarkasti nykyistä koulujärjestelmäämme. Näkymättömän oppimisen paradigma (protoparadigma) pyrkii koulujärjestelmän uudistamiseen ja mm. Papertin mainitsemien kouluun liittyvien tietokoneiden kanssa toimimattomien rakenteiden muuttamiseen.

Toisen tekstin lähde, johon kirjassa tässä yhteydessä viitataan, on Euroopan komission alaisen IPTS:n (The Institute for Prospective Technological Studies) School's Over: Learning Spaces in Europe in 2020: An Imagining Exercise on the Future of Learning Authors sivulla X. Sen mukaan vuoteen 2015 mennessä puolet lukion opiskelijoista on jättäytynyt pakollisen järjestelmän ulkopuolelle. Edelleen siinä ennustetaan, että viisi vuotta siitä eteenpäin eli vuonna 2020 vanhat luokkahuoneet olisivat vain historiallinen jäänne. 

...vai onko sittenkin?

Kirjan mukaan näyttää siltä, että teknologia on muuttanut tapaamme nähdä tulevaisuus. Tässä yhteydessä nousee esille myös kysymys siitä, johtuuko TVT:n (tieto- ja viestintätekniikan) tehoton käyttö kouluissa siitä, että opettajat eivät osaa käyttää sitä oikein. Uskallan väittää, että tämä pitää varmaan paikkansa. Tällä en kuitenkaan halua syyllistää opettajia vaan kohdistaa voimavaroja laitehankinnoista opettajien kouluttamiseen ja pedagogiseen kehittämiseen. Laitteistoja myös tarvitaan, mutta ne eivät tuo muutosta asiaan ilman koko toimintakulttuurin muutosta. 

Blogin alussa oleva kuvio on Moravecin ja Cobon kirjassa olevan kuvion pohjalta tehty. Kun vertailee siinä koulun ja kodin antamia mahdollisuuksia teknologian ja oppimisen yhdistämiseen ei ole ihme, jos koti alkaa tuntua varsin sopivalta paikalta opiskelemista varten. Koulun on syytä ottaa tämä muutoksen haaste vastaan, jotta otsikon kysymys ei toteutuisi.