NÄKYMÄTTÖMÄN OPPIMISEN VIISI PILARIA

Photo by: Ravindraboopathi

Keskustelu näkymättömästä oppimisesta jatkuu. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut monta blogikirjoitusta asiasta ja lisäksi pitänyt webinaareja (tallenne). Taustalla on John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirja "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Olen kääntänyt kirjaa suomeksi. Ensimmäinen luku (Luku 0: Johdatus näkymättömään oppimiseen: evoluutio (vallankumous) luokkahuoneen ulkopuolella) on valmis. Siihen voi käydä tutustumassa ja parantelemassa lopputulosta tässä url-osoitteessa: 

http://fi.wikiversity.org/wiki/N%C3%A4kym%C3%A4t%C3%B6n_oppiminen/Luku_0

Keskustelu näkymättömän oppimisen ideoista on jatkuvasti käynnissa Ning-sivustossa, josta löytyy monta mielenkiintoista keskustelua asiaan liittyen. Tervetuloa mukaan myös Ning-ryhmään.

Tällä kertaa puhun näkymättömän oppimisen viidestä peruspilarista. Lähteenä toimii koko ajan "Aprendizaje Invisible..." -kirjan ensimmäisen luvun osa otsakkeella: NÄKYMÄTTÖMÄN OPPIMISEN VIISI PILARIA. Näkymättömän oppimisen viisi peruspilaria luonnosteltiin aluperin Meksikossa 2010 pidettyä TEDx konferenssia varten. Alla John Moravec:in ja Cristóbal Cobon esitykset kyseisessä konferensissa. Cristóbal Cobo käy (espanjaksi) omassa esityksessään läpi vähän eri järjestyksessä nämä viisi pilaria.

Näkymättömän oppimisen peruspilarit eivät ole toisiaan poissulkevia, eivätkä myöskään ainoita, sillä näkymättömän oppimisen metafora on muuttuva käsite, joka jatkuvasti kehittyy.

1) Taidot, jotka eivät ole ilmeisiä, ovat näkymättömiä formaaleissa ympäristöissä

Ensimmäisessä peruspilarissa kerrotaan esimerkkinä Lim Ding Wen:stä, joka yhdeksän vuotiaana loi Doodle Kids -sovelluksen, jota on ladattu jo yli 700 000 kertaa. Hän opiskelee ohjelmointikieliä ja kehittelee uusia sovelluksia.

Sir Ken Robinson antaa kirjassaan The Element: How Finding Your Passion Changes Everything esimerkkejä ihmisistä eri aloilta, joiden kykyjä ei formaalin koulutuksen aikana huomattu, vaan ne kehittyivät muita teitä. Koulussa saatettiin jopa pitää heitä lahjattomina ja erityistä tukea tarvitsevina, vaikka kyseessä oli koulun kyvyttömyys tunnistaa ja tukea heidän erityislahjakkuuksiaan.

Näkymättömän oppimisen ensimmäisessä peruspilarissa esitetään yhdeksi syyksi tähän asiantilaan formaalin koulutuksen arviointimenetelmät. Ne edistävät lähinnä opettajan sanelemien tai oppikirjoista opittujen sisältöjen toistoa ja ulkoa oppimista. Toinen ongelma näissä testeissä on se, että ne rankaisevat virheistä. Kuitenkin virhe tai mahdollisuus olla väärässä ovat perustavanlaatuisia edellytyksiä luovuuden kehittämiseksi ja uuden oppimisen synnyttämiseksi.

Lisäksi näyttää siltä, että formaalin koulutuksen arviointimenetelmät epäonnistuvat niiden taitojen ja kykyjen tunnistamisessa, jotka eivät sisälly opetussuunnitelmaan.

2) TVT:stä tulee näkymätöntä

"Uudet teknologiat" on riittämätön käsite. Esimerkkinä tästä riittämättömyydestä käytetään näkymättömän oppimisen toisessa peruspilarissa sitä, kun opettaja ilmoittaa käyttävänsä "uusia teknologioita", ja tekee heikosti interaktiivisen PowerPoint -esityksen käyttäen perinteistä opettajajohtoista opetusmenetelmää. Tilanteen tekee koomiseksi se, että PowerPoint -esitysohjelmistopaketti on jo kaksikymmentäviisi vuotta vanha (ensimmäinen Powerpoint-versio julkaistiin Apple Macintoshille vuonna 1987).

Miksi sitten muutos on niin hidasta? Yksi syy saattaisi olla Adams:in ideaa vuodelta 2002 mukaillen: Silloin kun henkilö syntyy kaikki se, mikä on ympärillä, muodostaa luonnollisen ympäristön. 15 - 35 ikä vuoden välillä kaikki se mitä luodaan, muuttuu lupaukseksi tulevaisuudesta, teknologiaksi, jolle kyseinen henkilö saattaa omistautua koko työelämänsä ajan. Se, mitä luodaan sen jälkeen, kun henkilö on täyttänyt 35 vuotta, tuntuu kyseisestä henkilöstä rikkovan "asioiden luonnollista järjestystä", ja siihen sopeutuminen teettää hyvin paljon enemmän työtä.

Ratkaisuna tähän eivät ole kuitenkaan nuoret opettajat, vaan tieto- ja viestintäteknologian (TVT) tekeminen näkymättömäksi niin, että se edistäisi ihmisen kykyä luoda, yhdistää ja uudelleen synnyttää tietoa jatkuvasti menemättä naimisiin minkään erityisen teknologian kanssa. Koulumaailmassa tarvitaan syvällistä toimintakulttuurin muutosta.

3) Informaaleissa ympäristöissä hankitut tiedot ovat näkymättömiä

Kolmannessa peruspilarissa otetaan esille se seikka, että teknologian käytöllä on suurempia vaikutuksia silloin, kun sitä käytetään kotona kuin koulussa. Luokkahuoneissa digitaaliset laitteet eivät ainakaan vielä ole saaneet aikaiseksi selkeää vaikutusta koulutuksen saavutusten kannalta. Tarvitaan enemmän...

Olisiko mahdollista muuntaa informaalit ympäristöt kuten koti, kahvila tai muu sosiaalinen ympäristö, kokeilemisen ja oppimisen tiloiksi? Nämä oppimisen mikroympäristöt, joista Tarmo Toikkanen käytti termiä "nano-oppiminen" "Koulutus taskussa" -seminaarissa (#taskukoulu), osoittautuvat myös hedelmällisiksi ympäristöiksi tietojen hankkimista, yhdistämistä ja siirtämistä varten käyttäen hyväksi havainnoimista, keskustelua, yritystä ja erehdystä sekä vertaisoppimista. Flipped classroom (käänteinen luokkahuone) -idea saattaisi olla yksi tie kohti tätä tavoitetta.

4) Digitaaliset taidot ilmenevät näkymättöminä

Digitaaliset taidot ovat strategisessa asemassa 21. vuosisadan opiskelijoiden koulutuksessa. Tästä asiasta olemme varmaan kaikki aika yksimielisiä.  

Tietotekniset taidot vaativat käytännön kokemusten stimulointia. Ei riitä, että tuntee ohjelmiston tai laitteen välineellisen toiminnallisuuden, vaan oltava kykenevä ratkaisemaan ongelmia niiden suhteen ja niiden avulla. Pelkkä tekninen osaaminen ei riitä. Elias Pietilä nosti aiemmin jo mainitussa "Koulutus taskussa" -seminaarissa design:in ymmärtämisen yhdeksi tärkeimmistä taidoista mobiiliohjelmoijalle. Tarvitaan monipuolisia taitoja sekä uuden oppimisen ja poisoppimisen kykyjä.

Digitaalisten taitojen kanssa käy usein samoin kuin oppimisen kanssa yleensä, eli ne opitaan silloin, kun ollaan tekemässä jotain muuta. Monet näistä taidoista opitaan informaaleissa sosiaalistumisen ympäristöissä ja ilman tarkoitusta. Hyviä esimerkkejä voisivat olla sosiaalisen verkostumisen palvelut verkossa tai sähköpostin käyttö, jotka useimmiten opitaan noudattamatta formaaleja oppimisen reittejä. Huomaan itse oppivani uusien sosiaalisen median palvelujen ja välineiden käytön yrityksen ja erehdyksen kautta, tai sitten vertaisoppimalla. Ainoastaan poikkeustapauksessa tulee etsittyä käyttöohjeita.

Tällainen oppimisen muoto voi olla äärimmäisen sosiaalista, se tapahtuu yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa osallistumalla käyttäjien yhteisöihin. Sosiaalisen median myötä olen päässyt mukaan uusiin yhteisöihin. Odottelen jo innolla SomeTime KISS2012 -tapahtumaa, jossa on mukana myös Näkymätön oppiminen, avoimet oppimisympäristöt ja tulevaisuuden yhteisöllinen rakentaminen -työpaja.

Vaikka kyky hyödyntää hakukoneiden tehokasta käyttöä, kyky vuorovaikutukseen sosiaalisissa verkoissa, kyky kirjoittaa ja julkaista eri formaateissa, tietämys informaation tallentamisesta ja jakamisesta, tiedon siirtäminen, remiksaus jne. voivat olla tärkeimpia nykymaailmassa tarvittavista taidoista, jäävät ne monesti näkymättömiksi perinteisessä koulutuksessa. Näitä taitoja ei tunnusteta eikä niiden käyttämistä rohkaista monissa formaalin koulutuksen järjestelmissä. Tilanne tuntuu kuitenkin olevan pikkuhiljaa muuttumassa parempaan suuntaan. Odotan mielenkiinnolla tulevaa ITK -konferenssia 18.-20.4.2012 Kylpylä Hotelli Rantasipi Aulangolla, Hämeenlinnassa. Sometu-verkosto tarjoaa ITK-päiville elämyksellisen ja kokemuksellisen "Nyt pelittää" -tapahtuman. Ideana on pelillinen oppiminen, joka yhdistää draamallisia aineksia strategiseen joukkuepeliin.

5) On olemassa tiettyjä käytäntöjä koulussa/yliopistossa, jotka voisivat muuttua näkymättömiksi

Aikaisemmin ensimmäisessä pilarissa jo mainittiin siitä, kuinka käytössä olevat arviointimenetelmät ovat epäkelpoja mittaamaan yksilön todellista oppimista. Lisäksi on tunnettua, että suurin osa kokeisiin opituista tiedoista unohtuu nopeasti kokeiden jälkeen. "Aprendizaje Invisible..." -kirjan kirjoittavat kutsuvat tätä "arvioinnin jälkeiseksi muistinmenetykseksi". Perinteiset arviointimenetelmät siis voisivat olla yksi näkymättömäksi muutettavista asioista.

Myös seuraavien asioiden tulisi kirjan kirjoittajien mielestä muuttua näkymättömiksi koulutuksessa: koulutusprosessien depersonalisaatio (luokkakohtaisten oppilasmäärien kasvaessa opettajasta tulee tietojen toistaja yksilön oppimisen tukijan sijasta), uusien teknologioiden sisällyttäminen vanhoihin pedagogisiin käytäntöihin (älytaulujen käyttö yhdistettynä opettajakeskeiseen opetukseen), väärät odotukset (teknologian sisällyttäminen luokkaan saa parempia arvosanoja aikaiseksi), "pankkikoulutus" tai ensyklopedinen koulutus (priorisoi tosistaan irrallaan olevien yksiköiksi ja lohkoiksi katkaistujen sisältöjen kasaamisen).

Älytaulujen suhteen tuo opettajakeskeisyyden ongelma varmasti pitää paikkansa. Kuitenkin olen havainnut niiden lisänneen TVT:n käyttöä oppitunneilla. Vaikka se olisikin edelleen opettajakeskeistä, ollaan kuitenkin astuttu askel eteenpäin. Seuraavaksi kuitenkin tulee panostaa opetuksen ja pedagogiikan kehittämiseen sekä laajempaan toimintakulttuurin muutokseen. Oppimisen vallankumous on alkanut!

Inspiroiva IT-kouluttajien 10-vuotisjuhlaseminaari

Sain kunnian päästä mukaan osaalistumaan esiintyjänä IT-kouluttajien 10-vuotisjuhlaseminaariin Hotelli Arthurissa 9.11.2011. Seminaari alkoi yhdeksältä aamulla ja kesti juhlagaaloineen melkein puolille öin. Mukaan oli saatu todella mielenkiintoisia esiintyjiä: Esko Kilpi, Ville Venäläinen, Jaana Holvikivi, Teemu Leinonen, Teemu Arina, Anne Rongas ja Jyrki Kasvi. 

Puheenjohtajan terveiset

Tarmo Toikkanen

Onnellisen perhetapahtuman johdosta IT-kouluttajien hallituksen puheenjohtaja Tarmo Toikkasen terveiset kuultiin nauhoitteena. IT-kouluttajien aiempi puheenjohtaja ja nykyinen sihteeri Eija Kalliala kertoi IT-kouluttajien toiminnasta koko sen historian ajalta. IT-kouluttajat on 21.8.2001 perustettu Tietotekniikan liiton jäsenyhdistys.

Eija Kalliala

Yllätys muodostuikin yllätykseksi laatijalleen

Irmeli Pietilä oli laatinut Tarmo Toikkasta varten yllätykseksi koosteen esiintyjien esityksistä, jotka hän nyt joutui itse esittämään. Samalla tuli tunnistaa kenen esityksistä oli milloinkin kyse. Parhaiten onnistuneille oli luvassa paidat palkinnoksi. Irmeli Pietilä hoiti osuutensa tyylikkäästi, samoin koko seminaarin juontamisen. Hyvällä huumorilla ja inspiraatiolla hän piti yllä hyvää tunnelmaa koko päivän.

Irmeli Pietilä

TVT opetuksessa keskiajalta kohti uutta aikaa

Seminaarissa oli kaksi puolen tunnin esitystä, joista ensimmäisen piti Teemu Leinonen. Hän sai puoleen tuntiin mahtumaan todella paljon kiinnostavaa asiaa. Esityksessään hän teki todella mielenkiintoisen vertauksen Eurooppalaisen sivistyksen kehityksen suuren linjan ja TVT:n kehityskaaren välillä. 

Eurooppalaisen sivistyksen kehitys voidaan jakaa karkeasti antiikkiin, keskiaikaan ja uuteen aikaan. Näistä antiikin ja uuden ajan voidaan ajatella edustavan korkeita kehitysvaiheita, kun taas keskiaikaa voidaan ajatella matalaksi kehitysvaiheeksi näiden korkeiden vaiheitten välissä. Asia ei tietystikään ole näin yksinkertainen eikä keskiaika välttämättä ole niin synkkä kuin miksi sitä kuvaillaan. 

Teemu Leinonen

Teemu Leinonen esitti kehityskaaren tietokoneiden käyttämisestä oppimisessa, joka lähti liikkeelle 1975 ja päätyen nykyhetkeen. Kronologisesti etenevät vaiheet hän nimesi seuraavin englanninkielisin termein: Programming/ drill and practice, Computer-based training (CBT) with multimedia, Iternet-based training (IBT), e-Learning, Social software + free and open content. Näihin vaiheisiin hän yhdisti aikaisemmin esittämänsä Eurooppalaisen sivistyksen kehityksen kuvion. Näin Programming/ drills and practice edusti antiikin loiston aikaa ja Teemu Leinonen antoi oivia esimerkkejä mm. Douglas Engelbart:in aikaansa edellä olevista kokeiluista, jotka muistuttavat tämän hetken sosiaalisen median välineillä tehtäviä asioita. Computer-based training with multimedia ja Internet-based training edustivat vuorostaan pimeätä keskiaikaa, kun taas e-Learning, Social software + free and open content ovat viemässä meitä uuteen aikaan. 

Avoimet oppimisympäristöt korostuivat osana kehitystä kohti uutta aikaa. Teemu Leinonen mainitsi mm. LeMill:in esimerkkinä tästä kehityksestä. 

Teemu Leinonen esitteli myös Erkkolan määritelmän sosiaaliselle medialle vuodelta 2009: "Sosiaalinen media on teknologiasidonnainen ja rakenteinen prosessi, jossa yksilöt ja ryhmät rakentavat yhteisiä merkityksiä sisältöjen, yhteisöjen ja verkkoteknologioiden avulla vertais- ja käyttötuotannon kautta. Samalla sosiaalinen media on jälkiteollinen ilmiö, jolla on tuotanto- ja jakelurakenteen muutoksen kautta vaikutuksia yhteiskuntaan, talouteen ja kulttuurin."

Miljoona apinaa irti

Toisen puolen tunnin "pitkän" esityksen piti Jyrki Kasvi. Hän sai myös puoleen tuntiin mahdutettua hirmuisen määrän tärkeää asiaa. Huoltosuhde on Suomessa romahtamassa pysyvästi. Jyrki Kasvi esitti huolestuttavan esimerkin tämänsuuntaisesta kehityksestä Japanista, jossa robottikuutit lohduttivat viime tsunamista selvinneitä vanhuksia. Onko tämä meilläkin edessä: vanhustenhoito robottien käsissä?

Jyrki Kasvi puhui myös hukatusta etumatkasta. Suomi oli vielä 2000-luvun alussa tietotekniikan edelläkävijämaita. Viimeaikoina Suomi on kuitenkin pudonnut huolestuttavasti kansainvälisissä vertailuissa. Ainoa poikkeus on Pisa-menestys. 

Miksi näin on sitten tapahtunut? Jyrki Kasvin mukaan Suomi unohtui paistattelemaan erinomaisuudessaan, lainsäädäntö ja viranomaiset putosivat kehityksen vauhdista, lisäksi suomalaiset yrityksen kasvoivat kylläisiksi ja hitaiksi. 

Mitä sitten voi tehdä? Jyrki Kasvin mukaan läpimurrot vaativat "miljoonan apinan" päästämistä irti ja toi Teemu Leinosen tavoin avoimien toimintamallien ideaa esille. Innovaatiot vaativat luovaa anarkiaa. Projektihelvetissä niiden syntyminen on mahdotonta. Suomesta on tullut projektien luvattu maa.

Salama-alustukset

Lounaan jälkeen pääsimme me muut esiintyjät vuoroon salama-alustuksin. Jokaiselle esiintyjälle oli varattu ruhtinaalliset 8 minuuttia esitykseensä. Seurasi toinen toistaan mielenkiintoisempia ja ajattelemaan laittavampia esityksiä. Toivottavasti niistä tulee jossain vaiheessa tallenne jakoon, jotta pääsee ne vielä uudelleen kokemaan.

Viimeisimmässä erinomaisessa blogikirjoituksessaan Cloud Learning as Universal Primary Education Teemu Arina käsittelee osin samoja asioita kuin esityksessään. Mobiiliteknologian myötä olemme pääsemässä eroon neljän seinän rajoittamasta oppimisesta ja pääsemme käsiksi suunnattomaan määrään tietoa. Meillä on kirjasto mukanamme taskussamme!

Teknologiat ovat myös muuttumassa näkymättömiksi. Ne ovat pian integroituina kaikkialle, emmekä kohta edes huomaa niitä käyttävämme. Ne ovat muodostuneet osaksi jokapäiväistä elämää.

Esko Kilven syvälliset ajatukset tekivät minuun suuren vaikutuksen. Samoin muiden esiintyjien oivaltavat ja hienot esitykset, jotka lähestyivät tätä tematiikkaa yllättäen hyvin samansuuntaisesti. 

Näkymä näkymättömään

Oma salama-alustukseni, jonka yritin esittää Pecha Kucha -esityksenä, käsitteli mm. näkymätöntä oppimista, kuinka ollakaan ;-) Upotan esitykseni tähän:

Näkymä näkymättömään oppimiseen

View more presentations from Tero Toivanen

Learning Café

Edellisen Learning Café:n pääsin kokemaan ITK 2011 -päivillä. Se oli silloin mahtava oppimiskokemus ja niin oli tälläkin kertaa. Jokainen esiintyjistä oli esittänyt haasteen, jota sitten ratkottiin ryhmissä yhdessä esiintyjien kanssa. Tasaisin väliajoin ihmiset vaihtoivat pöytien välillä vapaamuotoisesti.

Oma haasteeni oli: "Kun oppiminen uhkaa siirtyä koulusta muihin ympäristöihin, mitä it-kouluttajat voisivat tehdä, etteivät koulut muuttuisi pelkiksi päivähoitopaikoiksi?"

Ja tällaisia vastauksia ja kysymyksiä syntyi eri ryhmien yhteistyöllä pöytäliinaan:

- Opettajasta oppimisen ohjaaja 

- Opettaja -> personal trainer 

- Miksi oppija ei saa itse asettaa tavoitteitaan? 

- Palkitsevat oppimisympäristöt 

- Pitäisikö koulujen avautua? 

- Motivoivat oppimisympäristöt 

- Pitäisikö opettajien mennä sinne, missä on kivaa? 

- Oppia kokonaisuuksia yksityiskohtien sijasta 

- Mihin tarvitsen oppimiani asioita? Mihin ne minut vievät? 

- Opettajat ottavat pelit opetukseensa 

- Oppijoiden osaamisen tunnustaminen 

- Oppilaat/opiskelijat tekevät itse pelejä 

- Missä vaiheessa kivuus katoaa? 

- Miksi ekaluokkalaisen mielestä koulussa ei ole kivaa (teki itkien läksyjä) 

- Miksi tarvitaan erillisiä opinto-ohjaajia? 

- Yhteisöllinen oppiminen 

- Oppilas opettaa opettajaa 

- Miksi koulu on neljän seinän sisällä ulkona maailmasta? 

- Oppiminen on monimuotoista! 

- IT:stä pitää tehdä näkymätöntä

Eikä siinä kaikki

Lisäksi oli varattu aikaa verkostoitumiseen ja varsinaisen seminaariosuuden lopuksi esiintyjät nousivat vielä estradille käsittelemään sekä Learning Café:ssa että alustuksissa syntyneitä ajatuksia ja yhteisiä linjauksia. Toivottavasti tämäkin osuus tulee jossain vaiheessa tallenteena ulos.

Minua oli pyydetty jo etukäteen myös soittamaan juhlaillallisella. Minulla oli siis tressini mukana ja laulelin kuubalaista son-musiikkia osallistujille. Ilta kuitenkin vielä jatkui kiihkeissä keskusteluissa, jotka meidän pöydässämme käsittelivät jopa uskontoon liittyviä asioita. Olipa hurja ilta! Vielä seuraavana päivänä pää surisi kuin ampiaispesä täynnä uusia ideoita! 

Oppimisen vallankumous on alkanut!

Onko tulevaisuudessa kouluja?

Kuvio muokattuna John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjasta

 "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación" sivulta 91

Viidessä edellisessä blogikirjoituksessani Näkymätön oppiminen - Invisible Learning - Aprendizaje Invisible, Bensaa liekkeihin - Näkymätön oppiminen - Aprendizaje Invisible, 1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opettaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita, Näkymätön oppiminen 3.0 yhteiskunnassa ja Humanistiset taidot näkymättömän oppimisen päämääränä puhuin jo John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjasta "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Tällä kertaa tarkastelen sitä, miten koululle tulee käymään tulevaisuudessa suhteessa kirjassa esitettyihin tulevaisuuden näkymiin.

Tulevaisuudessa ei ole kouluja...

Moravecin ja Cobon kirjan sivulla 78 esitellään kahta tekstiä, joissa arvoidaan koulutuksen tulevaisuutta. Ensimmäisen lähde on Seymour Papertin, Massachutes Institute of Technology:n (MIT) professorin, vuodelta 1984. Papert esittää (Seymour Papert. 1984. “Trying to Predict the Future.” Popular Computing, 3(13), pp. 30-44.), että tulevaisuudessa ei tulisi olemaan kouluja.  Koululla tarkoitetaan tässä yhteydessä: Kouluja, joissa on oppitunteja. Kouluja, joissa on opettajia, jotka määräävät kokeita. Kouluja, joita käyvät henkilöt, jotka on lajiteltu ikäryhmittäin käymään läpi opetussuunnitelmaa. Tällainen järjestelmä perustuu ryhmään rakenteellisia käsitteitä, jotka eivät Papertin mukaan toimi tietokoneiden kanssa. Hänen mukaansa näin tulisi tapahtumaan (koulujen häviäminen) vain sellaisissa yhteisöissä, joissa lapsilla on riittävä pääsy tietokoneille. 

Papertin kuvaus koulujärjestelmästä, joka ei toimi tietokoneiden kanssa, kuvastaa valitettavan tarkasti nykyistä koulujärjestelmäämme. Näkymättömän oppimisen paradigma (protoparadigma) pyrkii koulujärjestelmän uudistamiseen ja mm. Papertin mainitsemien kouluun liittyvien tietokoneiden kanssa toimimattomien rakenteiden muuttamiseen.

Toisen tekstin lähde, johon kirjassa tässä yhteydessä viitataan, on Euroopan komission alaisen IPTS:n (The Institute for Prospective Technological Studies) School's Over: Learning Spaces in Europe in 2020: An Imagining Exercise on the Future of Learning Authors sivulla X. Sen mukaan vuoteen 2015 mennessä puolet lukion opiskelijoista on jättäytynyt pakollisen järjestelmän ulkopuolelle. Edelleen siinä ennustetaan, että viisi vuotta siitä eteenpäin eli vuonna 2020 vanhat luokkahuoneet olisivat vain historiallinen jäänne. 

...vai onko sittenkin?

Kirjan mukaan näyttää siltä, että teknologia on muuttanut tapaamme nähdä tulevaisuus. Tässä yhteydessä nousee esille myös kysymys siitä, johtuuko TVT:n (tieto- ja viestintätekniikan) tehoton käyttö kouluissa siitä, että opettajat eivät osaa käyttää sitä oikein. Uskallan väittää, että tämä pitää varmaan paikkansa. Tällä en kuitenkaan halua syyllistää opettajia vaan kohdistaa voimavaroja laitehankinnoista opettajien kouluttamiseen ja pedagogiseen kehittämiseen. Laitteistoja myös tarvitaan, mutta ne eivät tuo muutosta asiaan ilman koko toimintakulttuurin muutosta. 

Blogin alussa oleva kuvio on Moravecin ja Cobon kirjassa olevan kuvion pohjalta tehty. Kun vertailee siinä koulun ja kodin antamia mahdollisuuksia teknologian ja oppimisen yhdistämiseen ei ole ihme, jos koti alkaa tuntua varsin sopivalta paikalta opiskelemista varten. Koulun on syytä ottaa tämä muutoksen haaste vastaan, jotta otsikon kysymys ei toteutuisi.

1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opettaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita

Nomadeja Afganistanista vuodelta 1919

Kahdessa edellisessä blogikirjoituksessani Näkymätön oppiminen - Invisible Learning - Aprendizaje Invisible ja Bensaa liekkeihin - Näkymätön oppiminen - Aprendizaje Invisible puhuin jo John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjasta "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Tämä blogikirjoitus jatkaa samasta teemasta tällä kertaa kohdistaen huomion yhteiskunnan jatkuvasti kiihtyvään muutokseen ja siitä seuraavaan tarpeeseen tehdä uudenlaisia ratkaisuja koulutusjärjestelmässä.

Yhteiskunnan muutos 1.0:sta kohti 3.0:aa.

Moravecin ja Cobon kirjassa on yhteiskunnan muutosta symboloitu vastaavilla termeillä kuin World Wide Webin kehittymistä (web 1.0, web 2.0 ja web 3.0). Yhteiskunta 1.0 heijastaa kirjan mukaan niitä normeja ja käytäntöjä, jotka vallitsivat siirryttäessä esiteollisesta yhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan, aikaan ennen 21. vuosisataa. Yhteiskunta 2.0 edustaa vuorostaan niitä valtavia sosiaalisia muutoksia, joita on tapahtumassa nyky-yhteiskunnassa ja jotka ovat peräisin teknlogisista muutoksista. Yhteiskunta 3.0 viittaa lähitulevaisuuden yhteiskuntaan, jossa on odotettavissa suuria muutoksia kiihtyvän teknologisen muutoksen ansiosta. Alla oleva kuvio edellä mainitusta Cobon ja Moravec:in kirjasta muokattuna kuvastaa hyvin kehityksen kiihtymistä:

Kuvion J-käyrä kuvastaa teknologian räjähdysmäistä kehitystä ja kustannusten eksponentiaalista vähenemistä. Teknologian kehitys kiihtyy koko ajan ja samalla hinnat laskevat. Huipputekonologia tulee tavallisten ihmisten saataville. Mobiiliteknologian viimeaikainen kehitys voisi olla hyvä esimerkki tästä kehityksestä.

Kirjan mukaan jatkuva globalisaatio mahdollistaa tiedon jakamisen horisontaalisesti aloilla, jotka ovat tähän asti olleet eristyksissä. Syntyy heterarkkisia suhteita ja mahdollisuuksia soveltaa tietoa innovatiivisissa yhteyksissä. Oppimisympäristöissa tämä tarkoittaa sitä, että meistä kaikista tulee yhdessäopiskelijoita ja myös yhdessäopettajia. Tämä on seurausta kollektiivisesta tiedon rakentamisesta ja uuden tiedon soveltamisesta. Sosiaalinen media antaa monenlaisia välineitä tämän kehityksen tarpeisiin. Wiki-ympäristöt, verkkoyhteisöt ja jopa keskustelupalstat voisivat olla esimerkkejä tästä kehityksestä.

Tulevaisuuden tietotyöläinen eli knowmad

Termillä "knowmad" Moravec tarkoittaa nomadeja tieto- ja innovaatiotyöläisiä. Knowmad on innovatiivinen, kekseliäs ja luova.  Hän pystyy työskentelmään käytännöllisesti katsoen kenen kanssa tahansa ajasta ja paikasta riippumatta. Knowmadiä arvostetaan henkilökohtaisen osaamisensa perusteella, joka antaa hänelle kilpailuedun suhteessa muihin työntekijöihin. 

Teollisen yhteiskunnan muutos on antamassa tilaa intensiiviselle tieto- ja innovaatiotyölle. Työelämä ja -kuttuuri ovat muutoksen kourissa ja yhteiskunnan tulee etsiä ratkaisuja tämän hetken ja tulevaisuuden vaatimuksiin. Knowmadeillä on määritelmän mukaisesti kyky uudelleen muotoilla ja kontekstualisoida työnsä koska tahansa. Tämä sopeutuvaisuus ja lisääntynyt liikkuvuus ovat luomassa uusia mahdollisuuksia ja ratkaisuja murrostilanteessa.

Koulutusjärjestelmien kehitystarve

Mihin suuntaan koulutusjärjestelmiä sitten tulisi pyrkiä kehittämään? Moravecin ja Cobon kirjan mukaan 3.0 yhteiskunnan opiskelijoiden pitäisi pystyä oppimaan, työskentelemään, pelaamaan ja jakamaan lähes kaikissa yhteyksissä. Kuitenkin on olemassa vain vähän viitteitä siitä, että koulutus olisi kehittymässä 3.0 paradigmaa kohti. 

Mitkä olisivat ne tiedot ja taidot, jotka parhaiten kuvailisivat knowmadejä? Ne voisivat antaa osviittaa siitä, miten koulutusta kehittää.

Moravecin ja Cobon kirjassa on esitelty knowmadien kykypassi. Vapaasti mukaillen se on seuraavanlainen:

1. Knowmad ei ole rajoittunut johonkin johonkin tiettyyn ikään (koen jollain tavalla olevani sellainen tai ainakin haluaisin olla).

2. Knowmad on luova, innovatiivinen, yhteistyökykyinen ja motivoitunut.

3. Hän käyttää ja tuottaa tietoa eri yhteyksissä. Hän ei ole vain tiedon kuluttaja vaan myös tuottaja (myös kollektiivisesti).

4. Knowmad on kekseliäs, intuitiivinen ja kykenevä tuottamaan ideoita.

5. Hän pystyy luomaan sosiaalisesti rakennettua ymmärrystä.

6. Knowmad ei vain etsi pääsyä tiedon lähteille, vaan myös yrittää käyttää sitä avoimesti ja vapaasti (vapaat ja avoimet oppimisen resurssit).

7. Knowmad on verkostojen luoja, joka on aina yhdistämässä ihmisiä, ideoita, järjestöjä, jne...

8. Hän tuntee ja hänellä on kyky käyttää työkaluja erilaisten ongelmien ratkaisemiseen.

9. Knowmad on digitaalisesti lukutaitoinen. Hän ymmärtää miten ja miksi digitaaliset teknologiat toimivat.

10. Knowmad on kykenevä ratkaisemaan tuntemattomia ongelmia eri konteksteissa.

11. Knowmad osaa jakaa tietoa ja tietämystä (ilman maantieteellisiä rajoja).

12. Hän on mukautuvainen eri yhteyksiin ja ympäristöihin.

13. Hän on tietoinen vapaan tiedonsaannin arvosta.

14. Hän on tarkka tiedon yhteyksien ja sovellettavuuden suhteen.

15. Knowmad on kykenevä poisoppimaan nopeasti sekä yhdistämään uusia ideoita.

16. Knowmad on kykenevä luomaan horisontaaleja osaamisverkostoja.

17. Hänelle on tyypillistä jatkuva ja koko elämän kestävä oppiminen (sekä formaali että informaali).

18. Knowmad tekee jatkuvasti kokeita TVT:llä (yhteistoiminnallisesti).

19. Knowmad ei pelkää epäonnistumista.

Aikamoinen lista! Miten nykyinen koulutusjärjestelmämme kykenee vastaamaan näihin oppimisen ja ominaisuuksien tarpeisiin? Luulen, että aika huonosti. Koulutusjärjestelmämme on tehty 1.0 yhteiskunnan tarpeita varten eikä se ole pystynyt muuttumaan yhteiskunnan mukana. Pahimmassa tapauksessa voi olla, että luokissa on tapahtunut vain kosmeettisia muutoksia kansakouluajoista. Muutos ei ole helppo, mutta tarpeellinen. 

Sosiaalinen media ja muutosvastarinta

John Moravec: Toward Society 3.0: A New Paradigm for 21st century education/

slide 44

Opiskellessani Turun Yliopistossa Opettajankoulutuslaitoksella meille tähdennettiin aina sitä, että meidän tulisi toimia muutosagentteina myöhemmin työpaikoillamme kouluissa. En silloin olisi uskonut, kuinka totta tuo olikaan. En todellakaan edusta nuorta, radikaalia sukupolvea, vaan jo harmaantuvaa eläkeikää lähentyvää sukupolvea (54v). Kuitenkin koulumaailmassa joudun jatkuvasti tekemään töitä hartiavoimin ennakkoluuloja ja muutosvastarintaa vastaan.

Edellisessä blogikirjoituksessani "ITK 2011 - Huippuhetkiä ja pieniä pettymyksiä" kirjoitin jo tähän liittyen oudosta konservatiivisuudesta ja muutosvastarinnasta, jota esiintyy varsinkin suhteessa sosiaalisen median käyttöön opetuksessa. Opettaja-lehdessä Janne Viljamaan artikkeli "Kuinka hukuin blogosfääriin" on vihamielinen kirjoitus sosiaalista mediaa kohtaan. Samassa artikkelissa teilataan Eija Kallialan ja Tarmo Toikkasen erinomainen kirja "Sosiaalinen media opetuksessa" tökeröllä tavalla. Tarmo Toikkanen kirjoitti siihen erinomaisen vastineen Sosiaalinen media opetuksessa -blogissaan: "OAJ:n vaalipelissä some-gambiitti". Se kannattaa lukea. Samoin Matleena Laakson hieno kommentti samasta artikkelista "Sosiaalinen media oppimisen tukena" -Ning:ssä muiden ohella. 

Oppilailla tulisi olla subjektiivinen oikeus käyttää TVT:tä (tieto- ja viestintätekniikkaa)  oppimisensa tukena. On siis osa opettajan ammattitaitoa osata käyttää TVT:tä, sillä muuten tuo oikeus ei voi toteutua. Aikaisemmin Microsoftin Office-paketin käyttötaidot ovat saattaneet riittää hyvin pitkälle, mutta jotta koulu olisi yhteisöllinen ja tulevaisuuteen valmistava, tarvitaan sosiaalisen median tarjoamien mahdollisuuksien tuntemusta. Kysymys ei ole välineistä vaan toimintakulttuurin muutoksesta. Olemme ylpeitä suomalaisesta koulusta, jossa oppilaat saavat huippuammattilaisten antamaa maailman parasta opetusta. Olemme siitä syystä ylpeitä, mutta samalla se myös velvoittaa meitä jatkuvasti kehittämään koululaitostamme ja sen opetusta.

John Moravec:in sanoin: "Society 1.0 schools cannot teach 3.0 kids." Taistelu dinosauruksia vastaan jatkuu, vaikka ne ovatkin kuolemassa sukupuuttoon. Joskus vain tuntuu niin turhauttavalta kuluttaa energiaa turhaan kädenvääntöön, energiaa, jota voitaisiin käyttää koko Suomen hyväksi käyttämällä sosiaalista mediaa oppimisen tukena! Tarvitaan muutosagentteja, knowmadejä, jotka eivät pelkää tulevaisuutta, vaan näkevät sen mahdollisuutena!