maanantai 9. huhtikuuta 2012

NÄKYMÄTTÖMÄN OPPIMISEN VIISI PILARIA

Photo by: Ravindraboopathi


Keskustelu näkymättömästä oppimisesta jatkuu. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut monta blogikirjoitusta asiasta ja lisäksi pitänyt webinaareja (tallenne). Taustalla on John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirja "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Olen kääntänyt kirjaa suomeksi. Ensimmäinen luku (Luku 0: Johdatus näkymättömään oppimiseen: evoluutio (vallankumous) luokkahuoneen ulkopuolella) on valmis. Siihen voi käydä tutustumassa ja parantelemassa lopputulosta tässä url-osoitteessa: 

Keskustelu näkymättömän oppimisen ideoista on jatkuvasti käynnissa Ning-sivustossa, josta löytyy monta mielenkiintoista keskustelua asiaan liittyen. Tervetuloa mukaan myös Ning-ryhmään.

Tällä kertaa puhun näkymättömän oppimisen viidestä peruspilarista. Lähteenä toimii koko ajan "Aprendizaje Invisible..." -kirjan ensimmäisen luvun osa otsakkeella: NÄKYMÄTTÖMÄN OPPIMISEN VIISI PILARIANäkymättömän oppimisen viisi peruspilaria luonnosteltiin aluperin Meksikossa 2010 pidettyä TEDx konferenssia varten. Alla John Moravec:in ja Cristóbal Cobon esitykset kyseisessä konferensissa. Cristóbal Cobo käy (espanjaksi) omassa esityksessään läpi vähän eri järjestyksessä nämä viisi pilaria.






Näkymättömän oppimisen peruspilarit eivät ole toisiaan poissulkevia, eivätkä myöskään ainoita, sillä näkymättömän oppimisen metafora on muuttuva käsite, joka jatkuvasti kehittyy.



1) Taidot, jotka eivät ole ilmeisiä, ovat näkymättömiä formaaleissa ympäristöissä



Ensimmäisessä peruspilarissa kerrotaan esimerkkinä Lim Ding Wen:stä, joka yhdeksän vuotiaana loi Doodle Kids -sovelluksen, jota on ladattu jo yli 700 000 kertaa. Hän opiskelee ohjelmointikieliä ja kehittelee uusia sovelluksia.

Sir Ken Robinson antaa kirjassaan The Element: How Finding Your Passion Changes Everything esimerkkejä ihmisistä eri aloilta, joiden kykyjä ei formaalin koulutuksen aikana huomattu, vaan ne kehittyivät muita teitä. Koulussa saatettiin jopa pitää heitä lahjattomina ja erityistä tukea tarvitsevina, vaikka kyseessä oli koulun kyvyttömyys tunnistaa ja tukea heidän erityislahjakkuuksiaan.

Näkymättömän oppimisen ensimmäisessä peruspilarissa esitetään yhdeksi syyksi tähän asiantilaan formaalin koulutuksen arviointimenetelmät. Ne edistävät lähinnä opettajan sanelemien tai oppikirjoista opittujen sisältöjen toistoa ja ulkoa oppimista. Toinen ongelma näissä testeissä on se, että ne rankaisevat virheistä. Kuitenkin virhe tai mahdollisuus olla väärässä ovat perustavanlaatuisia edellytyksiä luovuuden kehittämiseksi ja uuden oppimisen synnyttämiseksi.

Lisäksi näyttää siltä, että formaalin koulutuksen arviointimenetelmät epäonnistuvat niiden taitojen ja kykyjen tunnistamisessa, jotka eivät sisälly opetussuunnitelmaan.



2) TVT:stä tulee näkymätöntä



"Uudet teknologiat" on riittämätön käsite. Esimerkkinä tästä riittämättömyydestä käytetään näkymättömän oppimisen toisessa peruspilarissa sitä, kun opettaja ilmoittaa käyttävänsä "uusia teknologioita", ja tekee heikosti interaktiivisen PowerPoint -esityksen käyttäen perinteistä opettajajohtoista opetusmenetelmää. Tilanteen tekee koomiseksi se, että PowerPoint -esitysohjelmistopaketti on jo kaksikymmentäviisi vuotta vanha (ensimmäinen Powerpoint-versio julkaistiin Apple Macintoshille vuonna 1987).

Miksi sitten muutos on niin hidasta? Yksi syy saattaisi olla Adams:in ideaa vuodelta 2002 mukaillen: Silloin kun henkilö syntyy kaikki se, mikä on ympärillä, muodostaa luonnollisen ympäristön. 15 - 35 ikä vuoden välillä kaikki se mitä luodaan, muuttuu lupaukseksi tulevaisuudesta, teknologiaksi, jolle kyseinen henkilö saattaa omistautua koko työelämänsä ajan. Se, mitä luodaan sen jälkeen, kun henkilö on täyttänyt 35 vuotta, tuntuu kyseisestä henkilöstä rikkovan "asioiden luonnollista järjestystä", ja siihen sopeutuminen teettää hyvin paljon enemmän työtä.

Ratkaisuna tähän eivät ole kuitenkaan nuoret opettajat, vaan tieto- ja viestintäteknologian (TVT) tekeminen näkymättömäksi niin, että se edistäisi ihmisen kykyä luoda, yhdistää ja uudelleen synnyttää tietoa jatkuvasti menemättä naimisiin minkään erityisen teknologian kanssa. Koulumaailmassa tarvitaan syvällistä toimintakulttuurin muutosta.



3) Informaaleissa ympäristöissä hankitut tiedot ovat näkymättömiä



Kolmannessa peruspilarissa otetaan esille se seikka, että teknologian käytöllä on suurempia vaikutuksia silloin, kun sitä käytetään kotona kuin koulussa. Luokkahuoneissa digitaaliset laitteet eivät ainakaan vielä ole saaneet aikaiseksi selkeää vaikutusta koulutuksen saavutusten kannalta. Tarvitaan enemmän...

Olisiko mahdollista muuntaa informaalit ympäristöt kuten koti, kahvila tai muu sosiaalinen ympäristö, kokeilemisen ja oppimisen tiloiksi? Nämä oppimisen mikroympäristöt, joista Tarmo Toikkanen käytti termiä "nano-oppiminen" "Koulutus taskussa" -seminaarissa (#taskukoulu), osoittautuvat myös hedelmällisiksi ympäristöiksi tietojen hankkimista, yhdistämistä ja siirtämistä varten käyttäen hyväksi havainnoimista, keskustelua, yritystä ja erehdystä sekä vertaisoppimista. Flipped classroom (käänteinen luokkahuone) -idea saattaisi olla yksi tie kohti tätä tavoitetta.



4) Digitaaliset taidot ilmenevät näkymättöminä



Digitaaliset taidot ovat strategisessa asemassa 21. vuosisadan opiskelijoiden koulutuksessa. Tästä asiasta olemme varmaan kaikki aika yksimielisiä.  
Tietotekniset taidot vaativat käytännön kokemusten stimulointia. Ei riitä, että tuntee ohjelmiston tai laitteen välineellisen toiminnallisuuden, vaan oltava kykenevä ratkaisemaan ongelmia niiden suhteen ja niiden avulla. Pelkkä tekninen osaaminen ei riitä. Elias Pietilä nosti aiemmin jo mainitussa "Koulutus taskussa" -seminaarissa design:in ymmärtämisen yhdeksi tärkeimmistä taidoista mobiiliohjelmoijalle. Tarvitaan monipuolisia taitoja sekä uuden oppimisen ja poisoppimisen kykyjä.

Digitaalisten taitojen kanssa käy usein samoin kuin oppimisen kanssa yleensä, eli ne opitaan silloin, kun ollaan tekemässä jotain muuta. Monet näistä taidoista opitaan informaaleissa sosiaalistumisen ympäristöissä ja ilman tarkoitusta. Hyviä esimerkkejä voisivat olla sosiaalisen verkostumisen palvelut verkossa tai sähköpostin käyttö, jotka useimmiten opitaan noudattamatta formaaleja oppimisen reittejä. Huomaan itse oppivani uusien sosiaalisen median palvelujen ja välineiden käytön yrityksen ja erehdyksen kautta, tai sitten vertaisoppimalla. Ainoastaan poikkeustapauksessa tulee etsittyä käyttöohjeita.

Tällainen oppimisen muoto voi olla äärimmäisen sosiaalista, se tapahtuu yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa osallistumalla käyttäjien yhteisöihin. Sosiaalisen median myötä olen päässyt mukaan uusiin yhteisöihin. Odottelen jo innolla SomeTime KISS2012 -tapahtumaa, jossa on mukana myös Näkymätön oppiminen, avoimet oppimisympäristöt ja tulevaisuuden yhteisöllinen rakentaminen -työpaja.

Vaikka kyky hyödyntää hakukoneiden tehokasta käyttöä, kyky vuorovaikutukseen sosiaalisissa verkoissa, kyky kirjoittaa ja julkaista eri formaateissa, tietämys informaation tallentamisesta ja jakamisesta, tiedon siirtäminen, remiksaus jne. voivat olla tärkeimpia nykymaailmassa tarvittavista taidoista, jäävät ne monesti näkymättömiksi perinteisessä koulutuksessa. Näitä taitoja ei tunnusteta eikä niiden käyttämistä rohkaista monissa formaalin koulutuksen järjestelmissä. Tilanne tuntuu kuitenkin olevan pikkuhiljaa muuttumassa parempaan suuntaan. Odotan mielenkiinnolla tulevaa ITK -konferenssia 18.-20.4.2012 Kylpylä Hotelli Rantasipi Aulangolla, Hämeenlinnassa. Sometu-verkosto tarjoaa ITK-päiville elämyksellisen ja kokemuksellisen "Nyt pelittää" -tapahtuman. Ideana on pelillinen oppiminen, joka yhdistää draamallisia aineksia strategiseen joukkuepeliin.



5) On olemassa tiettyjä käytäntöjä koulussa/yliopistossa, jotka voisivat muuttua näkymättömiksi



Aikaisemmin ensimmäisessä pilarissa jo mainittiin siitä, kuinka käytössä olevat arviointimenetelmät ovat epäkelpoja mittaamaan yksilön todellista oppimista. Lisäksi on tunnettua, että suurin osa kokeisiin opituista tiedoista unohtuu nopeasti kokeiden jälkeen. "Aprendizaje Invisible..." -kirjan kirjoittavat kutsuvat tätä "arvioinnin jälkeiseksi muistinmenetykseksi". Perinteiset arviointimenetelmät siis voisivat olla yksi näkymättömäksi muutettavista asioista.

Myös seuraavien asioiden tulisi kirjan kirjoittajien mielestä muuttua näkymättömiksi koulutuksessa: koulutusprosessien depersonalisaatio (luokkakohtaisten oppilasmäärien kasvaessa opettajasta tulee tietojen toistaja yksilön oppimisen tukijan sijasta), uusien teknologioiden sisällyttäminen vanhoihin pedagogisiin käytäntöihin (älytaulujen käyttö yhdistettynä opettajakeskeiseen opetukseen), väärät odotukset (teknologian sisällyttäminen luokkaan saa parempia arvosanoja aikaiseksi), "pankkikoulutus" tai ensyklopedinen koulutus (priorisoi tosistaan irrallaan olevien yksiköiksi ja lohkoiksi katkaistujen sisältöjen kasaamisen).

Älytaulujen suhteen tuo opettajakeskeisyyden ongelma varmasti pitää paikkansa. Kuitenkin olen havainnut niiden lisänneen TVT:n käyttöä oppitunneilla. Vaikka se olisikin edelleen opettajakeskeistä, ollaan kuitenkin astuttu askel eteenpäin. Seuraavaksi kuitenkin tulee panostaa opetuksen ja pedagogiikan kehittämiseen sekä laajempaan toimintakulttuurin muutokseen. Oppimisen vallankumous on alkanut!




2 kommenttia:

  1. Erittäin mielenkiintoista...nämä teemat kiehtovat niissä konteksteissa, joissa olen "opettajan" asemassa; niin liikunnallisten erityistaitojen yhteydessä tapahtuvan ohjauksen (eri hiihtolajit, jousiammunta...) kuin enemmän mentaalipuolelle painottuvien valmennusten yhteisöjen toimintakulttuurien kehittämisessä.

    "Toinen ongelma näissä testeissä on se, että ne rankaisevat virheistä. Kuitenkin virhe tai mahdollisuus olla väärässä ovat perustavanlaatuisia edellytyksiä luovuuden kehittämiseksi ja uuden oppimisen synnyttämiseksi." Tämän teeman tarkasteluun voisi käyttää vaikka loppuelämänsä - onko peruskoulumme sittenkään niin mallikasta kuin PISA -tutkimukset antaisivat ymmärtää mittauksen rajoittuneisuuden vuoksi - etsitkö hiihtotunnilla olevan oppilaan "suorituksesta" virheitä, vai ohjaatko peilineuroneittesi antaman intuition pohjalta oppijaa nauttimaan enemmän siitä mitä hän on tekemässä...?

    VastaaPoista
  2. Todella hienosti ilmaistu Jari: "...etsitkö hiihtotunnilla olevan oppilaan "suorituksesta" virheitä, vai ohjaatko peilineuroneittesi antaman intuition pohjalta oppijaa nauttimaan enemmän siitä mitä hän on tekemässä...?" Tuon saman voi soveltaa kaikkeen opetukseen ja samalla kouluviihtyvyyskin, jossa Suomessa on ehkä eniten ongelmia, parantuisi. Motivaatio olisi toiminnan sisäistä eikä sitä pitäisi etsiä ulkoisista seikoista, kuten arvosanoista.

    VastaaPoista