Motivoiva sosiaalinen media ja uusi teknologia

Kirjoitukseni liittyy “Motivoiva sosiaalinen media” –seminaari-istuntoon 20.10.2009 Espoon keskuksen Valtuustosalin kahviossa.

Tilaisuudessa puhuivat mm. Liisa Ilomäki Helsingin yliopistosta ja Teemu Arina Dicole Oy:stä. Vertailen ja kommentoin heidän näkökantojaan innovaatioon, uuteen teknologiaan ja sosiaaliseen mediaan suhteessa koululaitokseen.

Liisa Ilomäki aloitti kysymällä: Miksi koulun kannattaa käyttää älykkäästi uutta teknologiaa? Hän vastasi kysymykseensä itse näin: Uuden teknologian avulla opiskelija voi saada opiskelun ohjatun autonomian ja oppimisen kokemuksen: tämä on minun oma juttuni. Metakognitiivisten taitojen kehittymisen myötä tulee menestys oppijana. Sosiaalinen media saattaa tukea oppilaan tietoisuutta itsestään.

Sosiaalisen median myötä oppimiseen tulee voimakkaasti sosiaalinen aspekti mukaan. Oppijat rakentavat yhdessä materiaaleja opiskelemistaan asioista ja kommentoivat toistensa tekemistä. Aineiston etsiminen, valitseminen ja työstäminen tukevat metakognitiivisten taitojen kehittymistä. Jos materiaalit rakennetaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti, opitaan jo opiskelun alkuvaiheessa taitoja, jotka myöhemmin tulevat olemaan elintärkeitä esimerkiksi opinnäytetöitä tehdessä. Oppijat saavat tehdä töistään itsensä näköisiä rakentamalla, muotoilemalla ja kuvittamalla niitä omien näkemystensä mukaisesti.

Arinan mukaan lähestymistapa oppimiseen muuttuu uuden teknologian myötä. Seymour Papert: teknologia, jonka nuoret toivat kouluun muuttaa koulua. Arinan mukaan teknologia tulee muuttamaan sen, miten lapset suhtautuvat maailmaan.

Oppimisen rakenteiden muuttumiselle ei ole enää olemassa vaihtoehtoa, sillä muutos tapahtuu joka tapauksessa. Oppijat elävät jo tätä uutta todellisuutta. Opettajat eivät voi sulkea silmiään kehitykseltä, vaan heidän täytyy ottaa sen antamat mahdollisuudet käyttöönsä oppilaidensa ja itsensä hyväksi.

Ilomäen mukaan uuden teknologian käytön myötä oppimisessa hiljainen tieto voi tulla näkyväksi. Uusi teknologia tekee tutkivan oppimisen hyödyntämisen helpommaksi.

Uuden teknologian käyttö mahdollistaa helpommin useiden eri lähteiden käyttämisen vaivattomammin kuin perinteisillä keinoilla. Voidaan tutkia erilaisia lähteitä, miettiä niiden arvoa kriittisesti ja vertailla vastakkaisia näkemyksiä perusteineen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Materiaalin työstämisessä prosessit, jotka muuten tapahtuisivat hiljaisen tiedon tasolla, tulevat helpommin näkyviksi ja arvioitaviksi.

Opiskelu on muuttumassa opiskelijan ehdoilla tapahtuvaksi. Opiskelijan oman valinnan mahdollisuudet kasvavat ja hän voi itse ohjata hyvin pitkälle omaa oppimisprosessiaan.

Arina puhui parasiittisesta oppimisesta eli oppimisesta, jossa opiskelija opiskelee verkon kautta valitsemansa opettajan keskuudessa ilman tämän suoraa tietoisuutta asian tilasta.

Samalla kuin oppijan oman oppimisen mahdollisuudet kasvavat, tulevat kontaktit ja verkostuminen yhä tärkeämmiksi myös oman opiskelun kannalta. Oppija ei enää opiskele yksin norsunluutornissaan, vaan toimii yhteistyössä eri ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista ja valmiita yhteistyöhön, josta kaikki hyötyvät.

Ilomäen mukaan sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden merkitys kasvaa. Kurssimuotoiset lukiot ovat kuitenkin ristiriidassa tämän kehityksen kanssa. Sosiaalisen kasvamisen kontekstissa yhteisöllinen oppiminen vaatii luottamuksellista ja pitkäaikaista yhteisöä, joka kurssimuotoisessa lukiossa ei toteudu.

Kurssimuotoiset lukiot edustavat jo vanhentunutta ajattelutapaa ja individualistista oppimiskäsitystä. Yhteisöllisyyden kasvava merkitys on ristiriidassa sen kanssa. Oppija tarvitsee yhteisöä oppiakseen toimimaan sen kanssa yhteishyödyllisesti ja hyväksyttävällä tavalla.

Arina otti esimerkiksi sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden merkityksestä serenipidisen oppimisen, jossa esim. joku laittaa kaikki esityksensä nettiin koko ajan, ja joku toinen jatkaa ehkä materiaalin työstämistä ja tekee siitä jotain uutta.

Avoimien oppiresurssien ideaali on jo nyt toteutunut käytännössä, vaikka onkin vasta kehittymisvaiheessaan. Wikipedia, Wikiopisto jne. ovat osoittaneet elinvoimansa ja ovat viitoittamassa tietä kohti uudenlaista oppimiskulttuuria. Suljettujen oppiresurssien aika on päättymässä, sillä niiltä puuttuu vapaiden ja avoimien oppiresurssien jatkuvan kehittymisen mahdollisuudet siinä mittakaavassa kuin ne avoimissa resursseissa toteutuvat.

Avoimien oppiresurssien hyödyntäminen edellyttää pääsyä Internet:iin ja riittävää konekantaa oppilasta kohti, jotta niitä voitaisiin hyödyntää jokapäiväisessä koulu- ja opintotyössä. Tehdäänkö tämä tietokoneilla vai mobiililaitteilla tai jollain muulla riippuu teknologian kehityksestä ja taloudellisista seikoista.

Ilomäen mukaan uuden teknologian käyttö ei ole kuitenkaan mikään yksiselitteinen vastaus innovatiivisuuden lisäämiseen. Ilomäki kertoi Espoolaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan suuri aika oppitunnista menee teknologian kanssa sähläämiseen.

Opetushenkilökunnalla tulee olla riittävä koulutus opetusteknologian käyttöön sekä teknisessä että pedagogisessa mielessä. Tätä tietämystä tulee lisäksi päivittää koko ajan, sillä kehityksen vauhti on huimaa.

Arinan mukaan oppimisen uusi paradigma on oppijakeskeinen oppiminen. Oppimisen keskipisteenä on Minä. Oppimisympäristö 2.0 on verkostunut. Kuitenkaan mikään instituutio ei tarjoa näitä mahdollisuuksia. Oppimisympäristöt ovat suljettuja.

Jos koulu haluaa pysyä hengissä koko ajan kovenevassa kilpailussa, sen täytyy olla valmis muuttamaan omia toimintatapojaan ja kulttuuriaan. Koulu ei enää ole välttämätön edellytys oppimiselle ja se voi olla jopa huonompi vaihtoehto sellaisille henkilöille, joilla on riittävät edellytykset oppia autotelisesti.

Teemu Arinan mukaan teollisen kauden jäänteet näkyvät koulujärjestelmässä. Esimerkkinä uusista lähestymistavoista oppimiseen hän antoi esimerkin omasta elämästään: hän ei mennyt yliopistoon, vaan perusti yrityksen 16 vuotiaana. Arinan mukaan informaalissa oppimisessa opitaan eniten asioita.

Sosiaalinen media ei yksinään ole kuitenkaan yksiselitteinen vastaus oppimisen tarpeisiin. Ilman sitä tukevaa pedagogiikkaa ja oppimisen kulttuuria se voi jäädä helposti vain viihtymisen välineeksi.

Ilomäen mukaan Sosiaalisen median kanssa on samantyyppisiä ongelmia kuin teknologisten innovaatioiden kanssa. Sosiaalisen median on oltava äärimmäisen inspiroivaa. Vain pieni osa teknologian innovaatioista hyväksytään käyttöön. Innovaatio muuttuu innovaatioksi vasta ajan kautta. Sellaiset asiat hyväksytään ja otetaan käyttöön, jotka tuovat lisäarvoa.

Oppijan pitää kokea sosiaalinen media hyödylliseksi ja oppimista motivoivaksi asiaksi. Se ei saa jäädä vain irrallisiksi välineiksi, joilla voi tehdä hauskoja juttuja hauskassa seurassa. Sosiaalisen median välineiden käyttöä tulisi opiskella ja harjoitella niiden hyötykäyttöä. Olen osallistunut kahteen erinomaisen hyödylliseen ja erilaiseen kurssiin (Pedacasting ja Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen), jotka ovat vastanneet juuri näihin tarpeisiin.

Arinan mukaan yhteiskunnan monimutkaisuus lisääntyy koko ajan. Yhteiskunta on muuttunut verkostoyhteiskunnaksi, jonka verkostot ovat hajautettuja. Jos Darwin olisi elossa, Arina soittaisi hänelle Skypellä.

Paluuta menneeseen ei enää ole. Meidän on otettava uuden teknologian ja sosiaalisen median antamat mahdollisuudet käyttöömme ja hyödynnettävä niitä itsemme kehittämisessä.

Ilomäen mukaan länsimainen koulu ei ole yleensä käyttänyt teknologian antamia mahdollisuuksia opetuksen kehittämiseen. Tietotekniikan käyttö on Suomessa edelleen vähäistä. Joissain kouluissa käytetään jopa vähemmän kuin ennen. Syinä tähän on luokkakokojen kasvu, mamu-oppilaat ja erityistarpeiden kasvu.

Suomi on panostanut tietotekniikan hankintaan kouluissa, mutta pedagogiset valmiudet tämän teknologian hyödyntämiseen ovat jääneet liian vähälle.

Arinan mukaan on olemassa aitoa koulujen välistä eriarvoistumista. Sama tilanne on käymässä sekä terveydenhuollossa että kouluissa. Eriarvoistumisen esimerkkinä ovat keskustan koulut, joissa oppilaina on lähinnä valkoisia suomalaisia.

Ilomäen mukaan uuden teknologian suhteen on olemassa kahdenlaisia kouluja: Kivoja pilottikouluja, jotka ovat mukana muutoksessa, ja koulujen enemmistö, joille TVT on annettu ylhäältä käyttöön, ja jotka edustavat hidasta muuttumista. Nämä jälkimmäiset koulut ovat jääneet jälkeen kehityksestä.

On todella huolestuttavaa, jos eriarvoistuminen Suomessa lisääntyy. Uuden teknologian hallinnan merkitys työmarkkinoilla lisääntyy koko ajan. Oppilaille tulee taata asuinpaikastaan, sosiaalisesta taustastaan ja etnisestä alkuperästään riippumatta tasa-arvoiset mahdollisuudet oppia teknologian käyttöä ja hyödyntää niitä opinnoissaan.

Ilomäen mukaan opettajat käyttävät jatkuvasti enemmän Internetin palveluja arkielämässään, mutta eivät käytä niitä opetuksessa. Keskittyminen teknologiaan pedagogiikan sijaan on vaikuttanut tähän kehitykseen. Tämä on suomalainen ongelma. Suomalaiset pohtivat asioita insinöörimäisesti.

Joskus myös sosiaalisesta mediasta puhuttaessa keskitytään välineisiin ja erilaisiin hienoihin teknisiin ominaisuuksiin ja erityisterminologiaan. Kuitenkin sosiaalinen media on nimenomaan SOSIAALISTA ja ilman vuorovaikutusta, verkostumista ja yhteisöllisyyttä sosiaalisuus jää pelkäksi puheeksi.

Arinan mukaan, kun kompleksisuus lisääntyy, muutokset ajassa näyttävät lisääntyvän. Kuilu koulujärjestelmän ja yhteiskunnan välillä kasvaa, kun kehitys nopeutuu.

Koulu ei voi jäädä paikalleen ihmettelemään muutosta yhteiskunnassa, vaan on lähdettävä etujoukoissa vastaamaan sen vaatimuksiin. Oppijoille on luotava edellytykset vastata näihin tulevaisuuden haasteisiin.

Ilomäen mukaan on olemassa kulttuurinen ero aikuisten ja nuorten tieto- ja viestintätekniikan käytössä. Nuorilla ei ole olemassa erikseen tietokoneita, vaan ne ovat vain osa kokonaisuutta. Paitsi aikuisten ja nuorten välinen kuilu, on olemassa myös: sukupolvien välinen kuilu ja sukupuolten välinen kuilu (tässä on tapahtumassa muutos tytöillä).

Insinöörimäinen ajattelu keskittyy välineisiin ja teknisiin ominaisuuksiin, jotka ovat tärkeitä asioita, mutta sosiaalisen median käytössä ne ovat vain välineitä, jotka mahdollistavat sosiaalisen median käytön.

Arinan mukaan ensimmäistä kertaa nuori sukupolvi voi opettaa monia asioita vanhemmalle sukupolvelle. Sosiaalinen verkosto lisää mahdollisuutta tavata muita ihmisiä myös todellisessa maailmassa. Lapsi, jolle annetaan vastuuta kaksi vuotiaana, oppii kantamaan vastuuta.

Opettajien täytyy miettiä omaa toimintakulttuuriaan uusiksi. Opettaja ei enää voi olla tiedon välittäjä, joka puhuu ja oppilaat kuuntelevat. Opettajan rooli on muuttunut opettajasta oppimisen ohjaajaksi ja pedagogiseksi asiantuntijaksi. Opettajalla ei ole enää yksinoikeutta opettamiseen. Oppilaat voivat opettaa toisia oppilaita ja myös opettajia. On myös hyvä muistaa, että opettaminen on yksi parhaista oppimisen muodoista.

Arinan mukaan netissä on enemmän laadukasta oppimissisältöä kuin yhdessäkään oppimisympäristössä, jos se vaan osataan löytää sieltä.

Internetissä olevia oppimissisältöjä ei voi enää jättää huomiotta. Ne tulee ottaa aktiiviseen käyttöön ja edelleen muokattaviksi uusiksi sisällöiksi.

Ilomäen mukaan teknologia ei ole mikään katalysaattori. Tietokoneet eivät sinällään saa muutosta aikaan kouluissa. Jos uusi teknologia vaatii hirveästi työtä ja välitunnit menevät siihen, se ei tule leviämään.

Uusi teknologia ja sosiaalisen median käyttö tulee tehdä opettajille motivoivaksi ja helpoksi käyttää. Sen tulisi helpottaa ja tehdä työ mielenkiintoisemmaksi. Opettajan tulisi saada onnistumisen kokemuksia ja tuntea kehittyvänsä opettajana. Hänelle pitää luoda mahdollisuuksia kehittää pedagogista tietämystään uusien tavoitteiden ja keinojen mukaisiksi.

Arinan mukaan infoähky eli suunnaton informaation määrä muuttaa siihen suhtautumista. Ei ole oleellista katsoa yhtä viestiä, vaan kokonaisuutta ja nähdä siinä hahmoja. Tarvitaan uusia taitoja nähdä samanaikaisesti useita eri informaatioita samasta asiasta, niiden välisiä suhteita jne.

Internetin mukanaan tuoma suunnaton informaation määrä edellyttää oppijoilta uusia taitoja. Tämä edellyttää koulua kehittämään omaa toimintaansa, pedagogiikkaansa ja oppisisältöjään vastaamaan uuden oppimiskulttuurin tarpeita. Tiedonhaku-, lähdekritiikki- ja kokonaisuuksien hahmottamisen taitojen merkitys kasvaa koko ajan.

Arina kysyi esityksensä lopuksi: Tarvitaanko enää koululaitosta ja luokkahuonetta? Ja vastasi itse: Edelleen täytyy osata kirjoittaa, laskea ja lukea...

Vielä tarvitaan perustaitoja, jotka perusopetus opettaa. Mutta myös nämä perustaidot voidaan opetella ilman koulua. Monet lapset oppivat lukemaan jo ennen koulunkäynnin alkamista. Hyvin suuri osa lapsista oppisi lukemaan myös ilman koulua. Koulun täytyy ottaa kehitystehtävä vakavasti, jos se haluaa turvata olemassaolonsa oikeutuksen.