sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Koulutus taskussa on taskukoulu


IT-kouluttajien "Koulutus taskussa" -kevätseminaarin 30. - 31.3.2012 aiheena oli mobiilioppiminen ja -ohjaus. Seminaari oli todella mobiili, sillä olimme lähes koko ajan liikkeessä m/s Viking XPRS:ssä. Laivamatkat käytettiin huipputehokkaasti hyväksi kokoustiloissa. Tallinnassa keskuspaikkana toimi Scandic Palace -hotelli, jossa seminaaria pidettiin hotellin kokoustiloissa. Vierailimme myös Tallinnan Polütehnikumissa. Tarjolla oli myös kulttuuriohjelmaa molemmille päiville, mm. balettia ja taidemuseovierailu.

Mahtava kokemus, josta riittää sulateltavaa vielä pitkäksi aikaa. Yhteen blogikirjoitukseen ei mahdu kuin pieni raapaisu siitä kaikesta, mitä kahden päivän aikana tapahtuikaan. Seuraavaksi otteita tästä hullun hauskasta seminaarista.

#taskukoulu

Seminaarissa käytimme hashtagia #taskukoulu. Käytin sitä myös hyväksi tehtävässä, jonka tarkoituksena oli johdattaa aiheeseen ja samalla tutustuttaa ihmisiä toisiinsa. Tehtävänanto oli seuraavanlainen:





Tämä tehtävänanto pisti ihmiset tarkoituksella eriarvoiseen asemaan. Osalle hashtagit ja Twitter olivat tuttuja, mutta yllättävän monelle tuntui tämä maailma olevan täysin vierasta. Tarkoituksena olikin saada osallistujat ratkaisemaan ongelma yhteisöllisesti. Suurella osalla ei ollut Twitter-tiliä, joten piti löytää ryhmästä joku, jolla tili oli.

Tässä tehtävänanto avattuna:

  = mobiilioppiminen ja - ohjaus
 Kirjoita: " on..." ja jatka lausetta
 Kirjoittakaa vähintään yhtä monta lausetta kuin ryhmässä on jäseniä 

Tässä esimerkkejä ryhmien antamista vastauksista:

:  on opettavainen versio näistä:, . Vai onko? (linkki)
:  on nykyisyyttä ja tulevaisuutta  (linkki)
:  on yhteisöllinen (linkki)
:  on siä, että oppiminen kulkee mukana missä vaan (linkki)
:  on meidan kokeilua (linkki)
: taskukoulu kämmenellä. Sopii hyvin pienille kokonsa puolesta. Taskukoulu on kevyempi siirtää kuin tavallinen koulu. (linkki)

Twitter oli jo osoittanut hyödyllisyytensä ennen kuin oltiin edes päästy terminaaliin. Itse tulin onneksi hyvissä ajoin terminaaliin, mutta osalla oli ongelmia tästä syystä:

: Ratikka 4 on kolaroinut. Satamaan menijöiden ei kannata niitä odottaa.  (linkki)

Tämä Tarmon viesti saavutti osan meistä ja kaikki osallistujat ehtivät onnellisesti ajoissa terminaaliin. Käytin Twitteriä myös tavallaan seminaarin muistiinpanovälineenä ja jonkin verran tuli myös vuorovaikutusta verkon kautta ihmisiltä, jotka eivät itse päässeet fyysisesti seminaariin osallistumaan. 

Tuttujen palvelujen laajentunut mobiilielämä



Tarmo  Toikkanen piti jälleen todella mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän esityksen yhä kiihkeämpään rytmiin muuttuvasta maailmasta. Yksi muutoksen moottoreista on mobiiliteknologian mukanaan tuomat mahdollisuudet. Tarmo viittasi tutkimukseen, jonka mukaan kännyköitä on jo enemmän kuin ihmisiä. Kuullostaa uskomattomalta ja kertoo siitä, että olemme todella siirtyneet jo mobiilielämään.

Puhelin on jo niin tärkeä osa kaikkea toimintaa, että Tarmon mukaan olisi jo tarve kertakäyttöpuhelimille, kuten aikoinaan oli kertakäyttökameroille. Jos puhelin unohtuisi kotiin, voisi helposti ostaa puhelimen 10 €:lla kioskilta. Puhelin voisi sitten tulla käyttökelvottomaksi kahden kolmen päivän sisällä.

Mobiiliteknologian myötä oppiminen on muuttumassa. Tarmo otti esille nano-oppimisen (Nano-learning). Kun oppiminen on mobiiliteknologian avulla mahdolllista milloin ja missä vain, se voidaan pilkkoa pieniksi osasiksi. Tämä mahdollistaa oppimisen esim. bussia odotellessa. 

Tallinnan Polütehnikum



Päivi Riihelä oli saanut järjestettyä meille mahdollisuuden vierailla Tallinnan Polütehnikum:ssa. Oppilaitoksen huippusympaattiset opettajat ja IT:stä vastaavat pitivät meille ensin esityksen oppilaitoksestaan. Esityksen jälkeen alkoi innokas keskustelu. Kuumimmalta aiheelta tuntui tietohallintoon liittyvät kysymykset. Polütehnikum:ssa he olivat keksineet yksinkertaisen ja mielenkiintoisen ratkaisun. Opiskelijoilla oli täydet valtuudet ladata haluamiaan ohjelmia ja sisältöjä koneille. Kerran viikossa koneet kuitenkin deletoitiin alkuperäiseen tilaansa. Aika mielenkiintoinen ratkaisu...

Esityksen jälkeen pääsimme kiertämään oppilaitoksen osastoja läpi. Kaikessa paistoi innostus ja ylpeys omasta toiminnasta. Kierros oli kuitenkin suunniteltu draamantajuisesti. Suomalaisilta tuli innostuksen huutoja, kun kierroksen loppuvaiheessa pääsimme alla näkyvään opetustilaan.


Tätyy myöntää, että huipputyylikkäitä Mac:jä täynnä oleva huone oli vaikuttava. Luulisin, että opiskelijoilla on aivan vastaavanlaiset reaktiot. Ei voi olla vaikuttamatta motivaatioon...

Jatkoimme vielä kierrosta. Lopulta jouduimme jättämään sen kesken, sillä aikataulumme vaati jo siirtymistä seuraavaan ohjelmanumeroon. Erinomainen vierailu!

Myytti diginatiiveista



Jari Laru piti hotellin kokoustilassa samalla sekä hullun hauskan että syvällisen tieteellisen esityksen. Välillä nauroin silmät kyynelissä ja jo seuraavana hetkenä oltiin syvällisessä tieteellisessä pohdinnassa. Heti esityksen aluksi hän määritteli meidät ja samalla itsensä hörhöiksi. Ja oikeassahan hän oli. 

Jari osasi hienosti sohaista provosoivilla väittämillä tyyliin "varsinainen bang (mobiilioppimisessa) oli iPad:in keksiminen 70-luvun alussa". Kun ajatellaan Nokian kovia kokemuksia, osui tuo sohaisu kyllä kipeästi. Miten menetimmekään paikkamme maailman huipulla... Onneksi meillä on sentään vielä perusopetus...

Jari Laru myös uskalsi kyseenalaistaa normiratkaisumallit tietoteknisen osaamisen turvaamisen tulevaisuudesta: "Onko järkevää, että jokaisella on oma laite, jos yhteistoiminnallisesti saadaan ehkä enemmän aikaiseksi?" Olisiko sittenkin järkevämpää opetella toimimaan yhteistoiminnallisesti vähemmällä laitemäärällä? 

Laru puhui myös hajautetun kognition mahdollisuuksista. Internet on saanut aikaan lyhyessä ajassa suunnattoman muutoksen. Maiden välisten rajojen merkitys on häviämässä. Oppiminen on muuttumassa aivan toisenlaiseksi. Mobiililaitteet ovat vain kiihdyttäneet tätä muutosta. Silti suurin osa appseistä liittyy elämänhallintaan, oppimiseen liittyviä appseja on paljon vähemmän. Opetus kulkee perässä vaikka sen pitäisi pyrkiä kulkemaan edellä.

Yksi Jari Larun suurimmista pommeista esityksessään oli diginatiivi-myytin purkaminen. Hän kertoi useista tutkimuksista, jossa se on kumottu. Diginatiiveilla ei myöskään ole mitään erityiskykyjä multitasking:iin. Onko koko asian pohtiminen ajan tuhlausta?

Jari esitti myös provosoivan, mutta niin lähellä olevan, kysymyksen TVT:tä kouluttaville: "Kuinka opettaa TVT:tä rautakankityyppisille henkilöille kiihtymättä?" Kieltämättä nauroin silloin vedet silmissä. 

Hän kertoi myös omasta kivikkoisesta tutkimushistoriastaan: "Professorit nauroivat, mutta minä selvisin voittajana". Tuokin kuullosti tutulta, paitsi etten ole vielä selvinnyt voittajana.

Kun Jari Laru kertoi julkaisevansa kaiken tutkimusaineistonsa Creative Commons -lisenssillä, annoimme spontaanit aplodit Tarmo Toikkasen kanssa. Kun hän vielä kertoi huomanneensa tutkimuksessaan, että Wikispaces oli lelu ja olisi kannattanut käyttää MediaWiki -ohjelmistoja, jossa on valmiita välineitä analyysiä varten, niin olin pelkkää hymyä.

Jari Larun materiaaleihin kannattaa käydä tutustumassa esim. SlideShare:ssa ja Mendeley:ssä.

Kulinarismia unohtamatta

Joukossamme oli monta Tallinnan tuntijaa ja lähdinkin joukon mukana syömään Must Lammas -ravintolaan. Valitsin villisikaa ja tällaisen annoksen sain eteeni.


Ruoka oli aivan mielettömän hyvää ja vielä lisäksi sain syödä sen mahtavassa pöytäseurueessa! 

Mitä työelämä odottaa mobiiliohjelmoijalta



Matkalla takaisin Helsinkiin meillä oli koko matkaksi ohjelmaa. Elias Pietilä puhui yritysmaailman näkökulmasta. Myös hän heitti monta provosoivaa väittämää, jotka saivat kiihkeitä keskusteluja aikaiseksi. Meille IT-kouluttajille hän heitti heti aluksi mm. seuraavaa: "Koulutuksen merkitys on yllättävän pieni päätymisellä ohjelmoijaksi". Hän uskalsi myös kyseenalaistaa ohjelmointitaidon merkityksen. Sen sijaan hän nosti design:in ymmärtämisen yhdeksi tärkeimmistä ominaisuuksista mobiiliohjelmoijalle. 

Eliaksen mukaan täydellinen työntekijä on täydellinen yrittäjä, joka kokee yrityksen omakseen eikä paikaksi, jossa on töissä.

Koulullakin on kuitenkin tehtävä. Sen tulisi innostaa ja yhdistää, kokemus ja intohimo opettaa loput.  Elias sanoi, että jos hän alottaisi opiskelun uudestaan TKK:lla, opiskelisi hän vain kieliä. Kielillä hän tarkoitti sekä ihmisten että koneiden kieliä. 

Nautin Eliaksen esityksestä todella paljon. Hän puhui mielestäni erittäin viisaita sanoja. Maailma on muuttunut. Se täytyy hyväksyä ja siirtää katse tulevaisuuteen. Luulen, että Eliaksen kuvaama täydellinen työntekijä on hyvin lähellä John Moravec:in kuvaamaa Knowmadia.

Matka jatkuu

Saavuimme yht'äkkiä satamaan ja tuntui, kuin matka olisi loppunut kesken. Vielä terminaalissa ja raitiovaunussa keskustelu kuitenkin jatkui kiihkeänä. 

Esittelin tässä blogissa vain muutamia välähdyksiä tapahtuneesta. Paljon tärkeitä ja hienoja esityksiä jäi esittelemättä. Sovimme kuitenkin yhteisesti, että julkaisemme asiaan liittyvää aineistoa.


Huomasin, että Mervi Jansson oli jo ehtinyt kirjoittaa blogiinsa otsikolla "Koulutus taskussa - silmäkarkkia ja pedagogiikkaa". Luen sen heti, kun olen saanut tämän blogikirjoituksen julkaistua. Mervi piti yhden niistä tärkeistä esityksistä, jota en ainakaan tällä kertaa ehtinyt käsitellä. Matka jatkuu...





lauantai 24. maaliskuuta 2012

Näkymätön oppiminen ensimmäistä kertaa

Ruutukaappaus blogikirjoituksesta, jossa näkymätön oppiminen mainitaan ensimmäistä kertaa

Jatkan jälleen keskustelua näkymättömästä oppimisesta. Olen kirjoittanut jo monta blogikirjoitusta asiasta ja lisäksi pitänyt webinaareja (tallenne). Taustalla on John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirja "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Olen kääntänyt kirjaa suomeksi. Ensimmäisen luku (Luku 0: Johdatus näkymättömään oppimiseen: evoluutio (vallankumous) luokkahuoneen ulkopuolella) on valmis. Siihen voi käydä tutustumassa ja parantelemassa lopputulosta tässä url-osoitteessa: 
http://fi.wikiversity.org/wiki/N%C3%A4kym%C3%A4t%C3%B6n_oppiminen/Luku_0

Haluan nostaa näkymättömän oppimisen ideoita esille keskusteluun. Ning-sivustossa löytyy monta toinen toistaan mielenkiintoisempaa keskustelua asiaan liittyen. Tervetuloa mukaan myös Ning-ryhmään.

Tällä kertaa käsittelen sitä Cristóbal Cobon blogikirjoitusta "Aprendizaje Invisible: M-learning + Personal Learning Environment" (6.5.2007), jossa näkymätön oppiminen mainitaan ensimmäistä kertaa. On mielenkiintoista, että näkymätön oppiminen mainitaan ensimmäistä kertaa juuri mobiilioppimisen yhteydessä. Mobiilioppiminen on aiheena myös IT-kouluttajien Koulutus taskussa -kevätseminaarissa.



Uusi teknologia, vanhat metodit


Cobon mielenkiintoisessa blogikirjoituksessa sanotaan suunnilleen mm.:


"Vaikka e-oppiminen on osoittautunut erittäin hyödylliseksi siltä kannalta, että sillä on mahdollisuus tarjota oppisisältöjä suurelle määrälle oppijoita, tämä malli ei ole osoittautunut riittävän vakuuttavaksi tarjoamaan oppimisen metodologiaa, joka olisi huomattavasti parempi kuin perinteinen koulutus, jota voisimme kutsua "kasvotusten" (opettaja-opiskelija ja opiskelija-opiskelija) metodiksi. Tästä lähtökohdasta, e-oppiminen on menettänyt merkitystään yhdistämällä uutta teknologiaa vanhoihin koulutusmalleihin, keskittyen tiedonsiirtoon ja tietoon."


Eilisessä TVT (tieto- ja viestintäteknologia) -kouluttajaseminaarissa nousi esille aivan sama ongelma interaktiivisten älytaulujen kanssa. Espoon koulujen opetus- ja oppimisteknologian käyttöä tutkinut Tomi-Pekka Niukkanen alusti aiheesta otsikolla: ”Älyä älytaulun käyttöön” - interaktiivisten valkotaulujen oikeanlainen pedagoginen käyttö. Tutkimuksen mukaan Espoossa 2011 tutkituista luokanopettajista suurin osa oli tasoilla "liitu/tussitaulun korvike" tai "oppipoikamainen käyttäjä" interaktiivisen älytaulun käytössä. Tämä kertoo pedagogisen kehittämisen ja uuden toimintakulttuurin tarpeesta. 



Mobiiliteknologia perinteistä koulutusta tukemassa


Mainitussa Cobon blogikirjoituksessa sanotaan edelleen:


"Sen edessä, että on tarpeellista jatkaa suotuisaa teknologioiden ja koulutuksen integroinnin tutkimista, mobiililaitteiden käytössä voidaan nähdä merkittävä tilaisuus tälle tekno-koulutukselliselle yhdistelmälle. Edellä sanottu toteutetaan perinteisen koulutuksen tukemisen logiikalla käyttämällä näitä uusia laitteita ja opetusmenetelmiä. Ajatuksena ei ole korvata jo olemassa olevaa, vaan lisätä ne siihen."


Vaikka toimintakulttuurin muutokselle ja pedagogiselle kehittämiselle on suuri tarve, ei se tarkoita kaiken vanhan korvaamista. Päin vastoin näkymättömän oppimisen avainideoiden mukaisesti "Oppimisen uudelleen keksiminen ei tarkoita kaiken vanhan poistamista ja aloittamista alusta". Myös meillä Espoossa tutkitaan ja osin jo toteutetaan mahdollisuuksia mobiiliteknologian sisällyttämisestä perinteiseen opetukseen ja jopa oppilaiden omien laitteiden hyödyntämistä. Kohta saattaa olla ohitse aika, jolloin kännykät täytyy sulkea tai panna äänettömälle koulussa takavarikoinnin uhalla. Olemme lähellä aikaa, jolloin oppilaita kannustetaan mobiiliteknologian hyödyntämiseen oman oppimisensa tukemisessa.


Cristóbal Cobo Romani

Tavoitteena on kouluttaa nomadi-opiskelijoita


Blogikirjoituksessa sanotaan edelleen:


"Kuitenkin tämän mallin omaksuminen vaatii useita muutoksia ja suurta joustavuutta, koska se edellyttää muutosta työkaluissa, opetusmenetelmissä ja toimintatavoissa. Kaikki tämä tehdään silmällä pitäen tavoitetta kouluttaa nomadi-opiskelijoita (joista huomenna tulee sopeutuvia asiantuntijoita)."


Nomadi-opiskelijoilla Cobo viittaan tähän Bryan Alexanderin artikkeliin "Going Nomadic: Mobile Learning in Higher Education" vuodelta 2004, jossa sanotaan mm. seuraavaa:


"Moreover, since this technology is mobile, students turn "nomad," carrying conversations and thinking across campus spaces, as always, but now with the ability to google a professor’s term, upload a comment to a class board, and check for updates to today’s third assignment—all while striding across the quad."


Toinen "Aprendizaje Invisible..." -kirjan kirjottajista, John Moravec, on ilmeisesti myös tästä vaikutteita saaneena kehittänyt edelleen "Knowmad" -termin: "Termillä "knowmad" Moravec tarkoittaa nomadeja tieto- ja innovaatiotyöläisiä. Knowmad on innovatiivinen, kekseliäs ja luova.  Hän pystyy työskentelmään käytännöllisesti katsoen kenen kanssa tahansa ajasta ja paikasta riippumatta. Knowmadiä arvostetaan henkilökohtaisen osaamisensa perusteella, joka antaa hänelle kilpailuedun suhteessa muihin työntekijöihin." (lähde)


Täyttääkö tämänhetkinen koulutusjärjestelmämme tämän tavoitteen? Taitaa olla kehittämisen paikka, vai mitä?

Muutosvastarinnan voittaminen


Edelleen blogissa sanotaan:


"Olisi toivottavaa, että oppilaitos olisi avoin uudistamaan itsensä ottamalla vastaan tällaisia pedagogisia innovaatioita ja voittamalla luonnollisen vaistomaisen muutosvastarinnan, joka on sille ominaista."


Tärkeintä on kuitenkin muutosvastarinnan voittaminen. Muutos tulisi nähdä mahdollisuutena ei uhkana. Bottom-up -lähestymistapa, jolla tässä yhteydessä tarkoitan kentältä lähtevää muutosta, en ylhäältä ohjattua, saattaisi helpottaa muutoksen hyväksymistä ja siihen sitoutumista. 


Bottom-up -ajattelu liittyy laajemminkin näkymättömään oppimiseen:

"Näkymätön oppiminen sen sijaan ehdottaa bottom-up-ideoiden vallankumousta ("do it yourself", "käyttäjien luomat sisällöt", "ongelmalähtöinen oppiminen", "elinikäinen oppiminen", jne.)..."



Jatkuva informaali oppiminen vuorovaikutuksessa


Lopuksi blogissa todetaan:

"Kaikki nämä ideat auttavat meitä haaveilemaan ideasta saavuttaa näkymätön oppiminen, eli opiminen jatkuvasti ja informaalisti jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa."


Mitä tämä voisi sitten oikein tarkoittaa? Tätä pohditaan myös SomeTime KISS 2012 -tapahtumassa. Tervetuloa mukaan!



sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Näkymätön oppiminen "selvällä" suomen kielellä - Bottom-up -ideoiden vallankumous


Tämä oli idea alkuperäiseksi kirjan kanneksi

Pitkän hiljaisuuden jälkeen avaan jälleen keskustelua näkymättömästä oppimisesta. Olen kirjoittanut jo monta blogikirjoitusta asiasta ja lisäksi pitänyt webinaareja (tallenne). Taustalla on siis ollut koko ajan John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirja "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Tämä pitkä hiljaisuus on johtunut mm. projektista, jota olen pikku hiljaa tehnyt Wikiopistoon. Olen kääntänyt mainittua John  Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjaa suomeksi. Sain nyt ensimmäisen luvun (Luku 0: Johdatus näkymättömään oppimiseen: evoluutio (vallankumous) luokkahuoneen ulkopuolella) käännettyä. Siihen voi käydä tutustumassa ja parantelemassa lopputulosta tässä url-osoitteessa: 
http://fi.wikiversity.org/wiki/N%C3%A4kym%C3%A4t%C3%B6n_oppiminen/Luku_0

Seuraavaksi otan esille ja kommentoin joitakin asioita tästä ensimmäisestä luvusta. Haluan taas nostaa näkymättömän oppimisen ideoita esille keskusteluun. Ning-sivustossa löytyy monta toinen toistaan mielenkiintoisempaa keskustelua asiaan liittyen. Tervetuloa mukaan myös tähän ryhmään.

Miten koulutusta voitaisiin kehittää ja muuttaa



Tarvitaan syvällisiä muutoksia ja pitkän aikavälin toimia koulutuksen kehittämiseksi vastaamaan 3.0 yhteiskunnan vaatimuksiin. Kirjoittajat eivät siis kuvittele keksineensä yksinkertaista ratkaisua koulutuksen kehittämisen ongelmaan. Monimutkaisuus ei voi kuitenkaan olla tekosyynä muutoksen tarpeeseen reagoimattomuuteen. Meillä on ehkä parempi mahdollisuus kuin koskaan päästä vaikuttamaan siihen, miltä tulevaisuus tulee näyttämään. Tätä mahdollisuutta ei voi jättää käyttämättä!

Yhtenä esimerkkinä "Aprendizaje Invisible..." -kirjassa otetaan vertaisyliopiston idea:


Hajautetun älyn periaatteessa saattaa olla yksi ratkaisu koulutuksen haasteisiin vastaamisessa. Yhteisöllisyyden merkitys kasvaa. Konnektivismi on luultavimmin yksi tulevaisuuden rakennuspalikoista. Samalla tavalla kuin tieteen tekemisessä ollaan siirtymässä kohti monitieteellistä näkökulmaa, myös koulutuksen näkökulma, jossa asiat on pilkottu oppiaineisiin ja viellä niiden sisällä pienempiin yksiköihin, on muutoksen tarpeessa. Samasta asiasta kirjassa jatketaan:


Oppimisen yhteisöt, inkluusio, koulutuksen ilmaisuus ja paras tapa oppia on opettaa. Hienoja periaatteita ja ratkaisumalleja, mutta vastustus on kovaa... Keskeisenä muutoksen työvälineenä on kuitenkin toimintakulttuurin muutos. Ei ne välineet, vaan mitä niillä tehdään...


Koulutuksen muutos on jo tapahtumassa. Elämme suurten mahdollisuuksien aikaa ja voimme oikeasti päästä vaikuttamaan siihen, millainen tulevaisuus meitä ja varsinkin meitä seuraavia sukupolvia odottaa. Haluatko olla mukana vaikuttamassa muutokseen? Minä ainakin haluan.


Muutoksen hetki on käsillä ja meidän tulee vaikuttaa siihen tietoisesti! Me nautimme Suomessa maailman parhaimmasta perusopetuksesta. Se on jostain ihmeen syystä kova pala niellä osalle meistä suomalaisista. Helpompi on hyväksyä Nokian menestystarinat tai Formula  menestykset. Pidetään kuitenkin huolta siitä, että myös tulevaisuudessa olemme ykkösiä koulutuksessa ja myös muilla kuin perusopetuksen alueella!

Mitä on näkymätön oppiminen

"Näkymätön oppiminen on kutsu rakentaa yhdessä koulutuksen paradigmaa, joka on inklusiivinen, joka ei aseta etusijalle mitään tiettyä teoreettista lähestymistapaa, vaan tuo esille sellaisia osaamisen alueita, joita on tähän asti laiminlyöty. Näkymätön oppiminen ei esitä teoriaa sellaisenaan, vaan metateoriaa, joka kykenee integroimaan itseensä erilaisia ideoita ja näkökulmia. Siksi olemme halunneet kutsua sitä protoparadigmaksi, joka on beta-tilassa ja täydessä rakennusvaiheessa. Se on eräänlainen work-in-progress, joka on avoin erilaisten näkökulmien ja tieteenalojen panostuksiin."

Näkymätön oppiminen on työn alla. Se kehittyy koko ajan. Me rakennamme sitä koko ajan itsemme näköiseksi. Muutamme näkymätöntä näkyväksi. Meidän tulee kuitenkin ottaa:

"...teknologisen kehityksen sekä formaalin, non-formaalin ja informaalin koulutuksen muutosten vaikutukset huomioon, sekä lisäksi niiden väliset metatilat."

Huomioon tulee siis ottaa teknologinen kehitys + formaali, non-formaali ja informaali koulutus + niiden väliset metatilat. Näin rakennamme tulevaisuuden koulutusta ja koulu tulee säilyttämään tärkeän asemansa osana yhteiskunnan kehitystä. Tämä asema on jo tällä hetkellä suuressa vaarassa. Koulu on menettämässä yksinoikeutensa opettamiseen.

Näkymätöntä oppimista kutsutaan:

"...protoparadigmaksi, joka on beta-tilassa ja täysin rakennusvaiheessa.

"Oppiminen ja koulutus nähdään:

"...läpi elämän ulottuvana jatkumona ja voi tapahtua milloin ja missä tahansa."

Se voisi olla:

"...merkityksellisempää koulutusta, joka pystyisi kaventamaan sitä kuilua, joka on formaalin koulutuksen opetuksen ja työmaailman vaatimusten välillä."

Eli:

"Näkymätöntä oppimista ei ehdoteta standardivastaukseksi kaikkiin oppimisympäristöihin. Ennemminkin etsitään sitä, miten näitä ideoita voidaan adoptoida ja adaptoida lähtien kontekstin erityisyydestä ja monimuotoisuudesta."

Ei standardivastauksia vaan ideoiden adoptoinnin ja adaptoinnin etsintää lähtien kontekstista. Ei patenttivastauksia vaan tarpeesta lähtevää ratakaisunetsintää.

Bottom-up -ideoiden vallankumous:

"Näkymätön oppiminen sen sijaan ehdottaa bottom-up-ideoiden vallankumousta ("do it yourself", "käyttäjien luomat sisällöt", "ongelmalähtöinen oppiminen", "elinikäinen oppiminen", jne.)..."

On voitava todella kyseenalaistaa käsitykset koulutuksesta tiettyyn ikäkauteen kuuluvana. Elinikäiseen oppimiseen tulisi olla subjektiivinen oikeus meillä kaikilla maapallon asukkailla!


Miksi näkymätön oppiminen

"...näkymätön ei ole sitä, mitä ei ole olemassa, vaan sitä, mitä ei ole mahdollista havaita."

Näkymätön oppiminen on myös olemassa, sitä ei vain havaita. Miten tämä on mahdollista?

"Eli toisaalta meillä on eksplisiittinen tieto, joka on helppoa koodata tai pukea sanoiksi, ja myös observoida kirjoissa, tietokannoissa, ohjelmointikäsikirjoissa, partituureissa, jne. Ja toisaalta on tämä toinen tieto, jota kutsutaan hiljaiseksi (tacit knowledge), joka on henkilökohtaista ja kokemuksen kautta saatua, ja joka osoittautuu paljon monimutkaisemmaksi (ellei jopa, joissakin tapauksissa, mahdottomaksi) siirtää, systematisoida ja jopa pukea sanoiksi."

Michael Polanyi
"Polanyi (1958) toteaa: "Tiedämme enemmän kuin osaamme ilmaista.""


Polanyin hiljainen tieto (tacit knowledge) on  taustateoriana myös näkymättömässä oppimisessa. Hiljainen tieto ja näkymätön oppiminen ovat toisiinsa liittyviä ideoita.


"Liittyen niihin työkaluihin, joita käytetään tukemaan oppimista se, mitä arkisemmiksi ja monipuolisemmaksi tieto- ja viestintätekniikan käyttö tulee, sitä todennäköisempää on uusien käytäntöjen ja oppimisen tapojen kehittyminen, jotka ovat jääneet näkymättömiksi tai ohitetuiksi perinteisille mittausmenetelmille..."


Tämä voisi olla syynä siihen, miksi TVT kuitenkin joka tapauksessa tukee näkymättömien oppimismuotojen ja -käytäntöjen kehittymistä.


"On mielenkiintoista, että maailma tarvitsee teknillis-ammatillisia tietoja, taitoja ja kykyjä, joita ei usein edes opeteta formaaleissa koulutuksen kanavissa. Tässä kysymme: miten nämä kriittiset taidot hankitaan?"


Hyvä kysymys! Koulun tehtävänä olisi valmistaa opiskelijat kohtaamaan tulevaisuuden haasteet. Kuinka tämä on mahdollista, jos suuri osa tarvittavista taidoista ei ole edes sisällytettynä opetussuunnitelmaan?

Jatkoa seuraa

Lopetan tällä kertaa tähän, ettei blogikirjoitus venyisi liian pitkäksi. Jatkan piakkoin lisää samasta aiheesta. Näkymätön oppiminen näkyväksi pikku hiljaa, mutta varmasti!



torstai 15. joulukuuta 2011

MediaLab Xmas Day 2011 - Ihanaa Luovaa Hulluutta


Näkymättömän oppimisen Ning-sivuilla on käynnissä todella mielenkiintoinen keskustelu, jossa mm. Pekka Ihanainen ja Jesse Soininen ovat viime aikoina menneet syvälle oppimisen uuden paradigman etsimisessä. Pekka Ihanainen kiteytti kutsun lähteä tekemään näkymättömästä näkyvää: "Tässä tuli mieleen, että yksi tärkeä juttu olisi hahmottaa informaalin ja formaalin oppimisen välistä tilaa ja sitä millaisia käytäntöjä ja oppimis/opetustekoja sillä tapahtuu."

Aleksander Nikulin: Creative Collaboration in Digital Native Communities


Kun osallistuin MEDIA LAB DEMO DAY -tapahtumaan Lasipalatsissa 15.12.2011, tulivat nuo Pekka Ihanaisen sanat mieleen. Sain nähdä kavalkadin ihania luovan hulluuden luomuksia. Samalla tuntui siltä, että olin katsomassa myös sitä, millaista voisi olla oppimisen tulevaisuus. Tuntui siltä, että Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun medialaboratorio, on jo toteuttamassa tulevaisuuden oppimista. Ei olekaan ihme, että se valittiin "yhdeksi maailman johtavista tieteidenvälistä korkeakoulututkimusta tekevistä medialaboratorioista Times Higher Education -lehden MIT:n medialaboratoriota käsittelevässä artikkelissa".


Luovan hulluuden kavalkadi

Esityksen rytmi oli kiihkeä. Muutamassa minuutissa tuli esittäjien kiteyttää luomuksiensa keskeinen sisältö yleisölle ymmärettävässä muodossa. Oivaltavasti keskeisessä osassa olivatkin itse luomukset, jotka parhaimmillaan tuottivat performansseja, joissa tiede ja taide yhdistyivät elämyksellisiksi kokonaisuuksiksi. 

Muutamia esimerkkejä luovuuden kirjosta: CityBeat -projektissa ihmisillä kadulla oli mahdollisuus päästä taktiilisesti tunnustelemaan laatikoista toisten kaupunkien sydämen lyöntejä. Mukana olivat Helsinki, Riga, Lissabon ja Lontoo. Hand Gesture Based MIDI Controller -projektissa ultraäänisensoreiden avulla päästiin vaikuttamaan kädellä MIDI-laitteistoon ja tuottamaan ääniä. Creative Collaboration in Digital Native Communities -projektissa, joka on vasta alkanut, tutkitaan Internet:in muutosta viihteellisestä leikkiympäristöstä paikaksi, jossa järjestetään vallankumouksia. Playful Soul -projektissa tehtiin näkymättömästä näkyvää. Etsittiin sielua... voiko sitä koskea tai nähdä...


Sound Gloves - ääni käsissä




Videot on tehty iPhone:lla. Harmi, että heräsin filmaamaan vasta esityksen lopussa. Hieno esitys, jossa vielä väritys meni suoraan meikäläisen sieluun ;-)


The gloving sound - epäonnistumista ei pelätä

Tämä esitys oli aivan mielettömän hauska! Inhimillinen levysoitin! Henri Hütt näytti meille mallia hyvästä itsetunnosta ja tulevaisuuden oppimisesta. Epäonnistumista ei tarvitse pelätä vaan siitä otetaan kaikki ilo irti. Tästä keksinnöstä saatetaan muuten vielä kehittää mielettömiä variaatioita. Ehkä syntyy jopa uusi musiikin muoto...






Aerobical mechanic & organic orchestra - keho muuttuu musiikiksi

Juan Duarte ja Valtteri Wikström olivat yhdistäneet akustiset soittimet (rummut) elektronisiin, joita ohjattiin omalla keholla. Todella vaikuttava esitys! Tekniikan kanssa oli aina välillä vähän ongelmia, mutta tässäkään esityksessä sen ei annettu haitata menoa. Vaikuttavaa ja samalla hullun hauskaa!






Hyvältä näyttää

Tässä oli vain muutama esimerkki aivan mahtavasta annista. Joistain näistä projekteista saattaa vielä syntyä jotain, josta koko maailma haluaa päästä osalliseksi. Jos ajattelen tätä näkymättömän oppimisen ideoiden näkökulmasta niin: 

- tässä tilaisuudessa koin informaalin oppimisen päässeen vaikuttamaan todella voimakkaasti formaalin koulutuksen sisällä

- yhteiskunnalliset ja teknologiset muutokset olivat päässeet vaikuttamaan koulutukseen ja oppimiseen

- keskityttiin enemmän siihen miten opitaan (tekemällä oppimiseen) kuin mitä opitaan (oppiminen tapahtuu toiminnan sivutuotteena)

- uskallettiin sukeltaa tulevaisuuteen ja rakennettiin tulevaisuuden mahdollisuuksia

- oppiminen muuttui uuden teknologian myötä 

Tämä on siis mahdollista ja toteutettavissa olevaa. Oppimisen vallankumous on alkanut!


sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Näkymätön pikkujoulu - lahjoja koko maailmalle

Maailmanparantajien on helppo hymyillä


Sometu-pikkujoulut pidettiin tänä vuonna Petäys Resort:ssa Tyrvännöllä 26.-27.11.2011. Olin lupautunut ohjelmanvetäjäksi liittyen näkymättömän oppimisen tematiikkaan Näkymätön oppiminen "jatko" -webinaarin yhteydessä. Näkymätön pikkujoulu oli lauantaipäivän osuus, jonka oli tarkoitus olla mahdollisimman osallistavaa osallistujille. Tarkoituksena oli saada näkymättömän oppimisen ideat realisoitumaan. Kyseessä oli leikkimielinen kilpailu, jonka voittaisi tonttujoukko, joka
  • olisi luova, innovatiivinen, yhteistyökykyinen ja motivoitunut
  • olisi kekseliäs, intuitiivinen ja kykenevä tuottamaan ideoita
  • kykenisi oppimaan ja poisoppimaan nopeasti
  • käyttäisi TVT:tä rohkeasti ja kokeellisesti
  • olisi verkostoitunut ja yhteistyökykyinen.


Petäys Resort


Meitä oli kuusitoista sometulaista kokoontuneina hivelevän kauniiseen Petäykseen. Aurinko vielä näyttäytyi sopivasti toivottamaan meidät tervetulleiksi tuleviin koitoksiin. Ennen näkymättömän pikkujoulun osuutta asetuimme istumaan rinkiin. Pauliina Mäkelä asetteli keskelle kortteja, joissa oli ominaisuuksia ja niihin liittyviä kuvia. Jokainen sai valita niistä 2-3 korttia, jotka vastaisivat omia ominaisuuksia tai olotilaa. Vuorotellen kerroimme itsestämme ja tuntemuksistamme. Tarinat menivät syvälle vaikka monet paikalla olijoista tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Tuleva tehtävä oli aika vaativa, enkä ollut ollenkaan varma siitä, tulisiko se toimimaan. Huomasin, että paikalla oli ihmisiä, jotka pystyisivät mihin vain. 


Näkymätön pikkujoulu


Suunnittelimme yhdessä, miten jakautuisimme ryhmiin. Päätettiin tehdä kolmen ihmisen ryhmiä ja ryhmät muodostuisivat vapaasti. Sillä aikaa, kun virittelin tietokonetta kuntoon, olivat ihmiset muodostaneet ryhmät. Näytin blogin loppuun upottamani esityksen, lähes ilman selostuksia.

Ideana oli tehdä näkymätön oppiminen näkyväksi käyttämällä tekemällä oppimisen menetelmää. Tiesin, että tehtävä oli todella haastava. Ei ollut selviä toimintaohjeita, vaan jokaisen ryhmän pitäisi rakentaa oma ratkaisunsa haasteeseen.

Ensimmäinen mysteeri


Esityksen lopussa kerrottiin hashtag #avoinvisio ja QR-koodi, joka johdattaisi avoimien oppimisympäristöjen lähteille. Sinne kaikki linkittäisivät omat luomuksensa. Jotta asiat eivät menisi liian helpoiksi, käytettiin yhteisenä mikroblogipalveluna avoimeen lähdekoodiin perustuvaa identi.ca:a.


Me ollaan aivan pihalla

Tehtävä ei todellakaan ollut helppo. Jo QR-koodin lukeminen Keynote-esityksestä vaati erilaisten app:ien kokeilemista. Vähitellen kaikki ryhmät pääsivät alkulähteille.

Ryhmät siirtyivät eri tiloihin ahkeroimaan. Seuraava ongelma olivat langattomat yhteydet, jotka jälleen kerran aiheuttivat harmaita hiuksia. Ryhmät keksivät erilaisia ratkaisuja tähän ongelmaan. Identi.ca aiheutti myös pään vaivaa, sillä se lakkasi hyväksymästä kirjautumisia. Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin todella luovat ihmiset, jotka keksivät siirtyä koneilta toiselle ja pääsivät näin tavoitteeseensa.



Pihalla-ryhmä sisällä



Kiertelin kyselemässä eri ryhmiltä kuulumisia. Pihalla-ryhmä kertoi olevansa aivan pihalla siitä, mitä pitäisi tehdä ja siksi myös nimesi oman ryhmänsä näin. Huomasin myös pientä suorituspainetta ilmassa, vaikka kyseessä olikin leikkimielinen hauskanpito. Pihalla ryhmä taisi myös vähän hämätä, sillä myöhemmin heiltä tuli todella hieno esitys:





Pihalla-ryhmä käytti Google:n palveluja: Doogle Docs:ia dokumentin tekoon ja Google+:aa suunnitteluun. Ryhmä käytti vahvuuksiaan, kuten mm. Jaana Nyström:iä Google+:ssa, Harri Vainikkaa vuorovaikutustaidoissa ja Titi Tammista sosiaalisessa mediassa, hyväkseen. 

Sydämen tahtiin

Oli myös aivan mahtavaa, että jokainen ryhmä keksi aivan omanlaisensa ratkaisumallin tehtävään. EKG-ryhmä pyysi minua hankkimaan joko post-it -lappuja tai sitten maalarinteippiä. Maalarinteippiä löytyikin ystävällisestä ja avuliaasta Petäyksen respasta. 

EKG-ryhmä avaa oppimisen saloja


EKG-ryhmä oli liikkeellä suurella sydämellä nimensä mukaisesti. He pohtivat asiat valmiiksi ennenkuin siirtyivät toteutukseen. EKG-ryhmä pohti oppimista syvällisesti ja globaalisti. Ryhmästä löytyi viisautta ja näkemystä: Heikki Hallantie, Leena Vainio ja Jaana Paju.








Rentoa luovuutta maailmaa syleillen

Maailman syleilijät tuntuivat osaavan nauttia olostaan. Heidän ryhmästään huokui harmonia ja luovuus samassa paketissa. 

Maailman syleilijät luomassa


Maailman syleilijöille tehtävä ei koskenut vain tätä hetkeä, vaan sen tekeminen tulee jatkumaan... He näkevät maailman globaalisti... Avoimeen tehtävään avoin vastaus... Mahtavaa! Ryhmässä riitti asiantuntemusta ja taitoa: Helena Pulkkinen, Antti Keskitalo ja Minna Artimo.










Sosiaalisuus on voimaa myös kilteillä ihmisillä

Kiltit-ryhmä joutui kamppailemaan teknisten vaikeuksien kanssa paljon heti alussa. Tätä ryhmää olisi kuitenkin ollut mahdoton lannistaa. Heistä hehkui positiivinen energia ja sosiaalisuuden voima. He ottivat heti verkostot käyttöön, kun tekniikka vain sen salli. Tämä ryhmä käytti myös avoimien oppimisympäristöjen mahdollisuuksia todella oivaltavasti. 


Kiltit ja sosiaaliset

Kun järjestämässä on maailman ihanin ihminen Pauliina Mäkelä, niin ei ole ihme, että syntyy ihmeitä! Positiivisen energian ryhmässä mukana olivat Pauliinan lisäksi Jaana Kullaslahti ja Katariina Haavisto. Tämä ryhmä käytti aivan mahtavasti hyväkseen avoimia oppimisympäristöjä. Purot.net heti käyttöön! Hienoa!



Tässä linkki tehtävän ratkaisuun, joka johti vielä:


Kaikkien oppijoiden kohtaamispaikkaan Mieletöntä ja mahtavaa!


Maailmanparantajat voittavat varmasti


Maailmanparantajilla olivat sekä psykologiset että sosiaaliset aseet heti alusta käytössä. Jo aivan kilpailun alkuvaiheessa he ilmoittivat kaikille voittavansa kilpailun. Ja näinhän siinä kävi. Ryhmä käytti sosiaalisen median välineitä todella oivaltavasti. He pääsivät myös todella nopeasti vauhtiin. Tälle ryhmälle tehtävänanto tuntui sopivan erinomaisesti. 


Maailmanparantajat työn touhussa


Maailmanparantajien hurjassa ryhmässä oli myös oma guruni Anne Rongas, jolta olen Tarmo Toikkasen ohella oppinut sosiaalisen median kautta koko oppimisen uuden ulottuvuuden. Tässä mielettömän kovassa ryhmässä olivat mukana Annen lisäksi Jari Moisio ja Helena Mykrä. Ei voi kuin ihailla!






Nöyrä kiitos


Kyllä oli mahtava kokemus! Kiitos Pauliina, kun pyysit mukaan! Elämäni paras pikkujoulu! Tulokseksi syntyi vielä oppimisympäristöjä, jotka jatkavat elämäänsä ja niistä voi syntyä vielä vaikka mitä! Näkymätön tuli näkyväksi!