Motivoiva sosiaalinen media ja uusi teknologia

Kirjoitukseni liittyy “Motivoiva sosiaalinen media” –seminaari-istuntoon 20.10.2009 Espoon keskuksen Valtuustosalin kahviossa.

Tilaisuudessa puhuivat mm. Liisa Ilomäki Helsingin yliopistosta ja Teemu Arina Dicole Oy:stä. Vertailen ja kommentoin heidän näkökantojaan innovaatioon, uuteen teknologiaan ja sosiaaliseen mediaan suhteessa koululaitokseen.

Liisa Ilomäki aloitti kysymällä: Miksi koulun kannattaa käyttää älykkäästi uutta teknologiaa? Hän vastasi kysymykseensä itse näin: Uuden teknologian avulla opiskelija voi saada opiskelun ohjatun autonomian ja oppimisen kokemuksen: tämä on minun oma juttuni. Metakognitiivisten taitojen kehittymisen myötä tulee menestys oppijana. Sosiaalinen media saattaa tukea oppilaan tietoisuutta itsestään.

Sosiaalisen median myötä oppimiseen tulee voimakkaasti sosiaalinen aspekti mukaan. Oppijat rakentavat yhdessä materiaaleja opiskelemistaan asioista ja kommentoivat toistensa tekemistä. Aineiston etsiminen, valitseminen ja työstäminen tukevat metakognitiivisten taitojen kehittymistä. Jos materiaalit rakennetaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti, opitaan jo opiskelun alkuvaiheessa taitoja, jotka myöhemmin tulevat olemaan elintärkeitä esimerkiksi opinnäytetöitä tehdessä. Oppijat saavat tehdä töistään itsensä näköisiä rakentamalla, muotoilemalla ja kuvittamalla niitä omien näkemystensä mukaisesti.

Arinan mukaan lähestymistapa oppimiseen muuttuu uuden teknologian myötä. Seymour Papert: teknologia, jonka nuoret toivat kouluun muuttaa koulua. Arinan mukaan teknologia tulee muuttamaan sen, miten lapset suhtautuvat maailmaan.

Oppimisen rakenteiden muuttumiselle ei ole enää olemassa vaihtoehtoa, sillä muutos tapahtuu joka tapauksessa. Oppijat elävät jo tätä uutta todellisuutta. Opettajat eivät voi sulkea silmiään kehitykseltä, vaan heidän täytyy ottaa sen antamat mahdollisuudet käyttöönsä oppilaidensa ja itsensä hyväksi.

Ilomäen mukaan uuden teknologian käytön myötä oppimisessa hiljainen tieto voi tulla näkyväksi. Uusi teknologia tekee tutkivan oppimisen hyödyntämisen helpommaksi.

Uuden teknologian käyttö mahdollistaa helpommin useiden eri lähteiden käyttämisen vaivattomammin kuin perinteisillä keinoilla. Voidaan tutkia erilaisia lähteitä, miettiä niiden arvoa kriittisesti ja vertailla vastakkaisia näkemyksiä perusteineen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Materiaalin työstämisessä prosessit, jotka muuten tapahtuisivat hiljaisen tiedon tasolla, tulevat helpommin näkyviksi ja arvioitaviksi.

Opiskelu on muuttumassa opiskelijan ehdoilla tapahtuvaksi. Opiskelijan oman valinnan mahdollisuudet kasvavat ja hän voi itse ohjata hyvin pitkälle omaa oppimisprosessiaan.

Arina puhui parasiittisesta oppimisesta eli oppimisesta, jossa opiskelija opiskelee verkon kautta valitsemansa opettajan keskuudessa ilman tämän suoraa tietoisuutta asian tilasta.

Samalla kuin oppijan oman oppimisen mahdollisuudet kasvavat, tulevat kontaktit ja verkostuminen yhä tärkeämmiksi myös oman opiskelun kannalta. Oppija ei enää opiskele yksin norsunluutornissaan, vaan toimii yhteistyössä eri ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista ja valmiita yhteistyöhön, josta kaikki hyötyvät.

Ilomäen mukaan sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden merkitys kasvaa. Kurssimuotoiset lukiot ovat kuitenkin ristiriidassa tämän kehityksen kanssa. Sosiaalisen kasvamisen kontekstissa yhteisöllinen oppiminen vaatii luottamuksellista ja pitkäaikaista yhteisöä, joka kurssimuotoisessa lukiossa ei toteudu.

Kurssimuotoiset lukiot edustavat jo vanhentunutta ajattelutapaa ja individualistista oppimiskäsitystä. Yhteisöllisyyden kasvava merkitys on ristiriidassa sen kanssa. Oppija tarvitsee yhteisöä oppiakseen toimimaan sen kanssa yhteishyödyllisesti ja hyväksyttävällä tavalla.

Arina otti esimerkiksi sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden merkityksestä serenipidisen oppimisen, jossa esim. joku laittaa kaikki esityksensä nettiin koko ajan, ja joku toinen jatkaa ehkä materiaalin työstämistä ja tekee siitä jotain uutta.

Avoimien oppiresurssien ideaali on jo nyt toteutunut käytännössä, vaikka onkin vasta kehittymisvaiheessaan. Wikipedia, Wikiopisto jne. ovat osoittaneet elinvoimansa ja ovat viitoittamassa tietä kohti uudenlaista oppimiskulttuuria. Suljettujen oppiresurssien aika on päättymässä, sillä niiltä puuttuu vapaiden ja avoimien oppiresurssien jatkuvan kehittymisen mahdollisuudet siinä mittakaavassa kuin ne avoimissa resursseissa toteutuvat.

Avoimien oppiresurssien hyödyntäminen edellyttää pääsyä Internet:iin ja riittävää konekantaa oppilasta kohti, jotta niitä voitaisiin hyödyntää jokapäiväisessä koulu- ja opintotyössä. Tehdäänkö tämä tietokoneilla vai mobiililaitteilla tai jollain muulla riippuu teknologian kehityksestä ja taloudellisista seikoista.

Ilomäen mukaan uuden teknologian käyttö ei ole kuitenkaan mikään yksiselitteinen vastaus innovatiivisuuden lisäämiseen. Ilomäki kertoi Espoolaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan suuri aika oppitunnista menee teknologian kanssa sähläämiseen.

Opetushenkilökunnalla tulee olla riittävä koulutus opetusteknologian käyttöön sekä teknisessä että pedagogisessa mielessä. Tätä tietämystä tulee lisäksi päivittää koko ajan, sillä kehityksen vauhti on huimaa.

Arinan mukaan oppimisen uusi paradigma on oppijakeskeinen oppiminen. Oppimisen keskipisteenä on Minä. Oppimisympäristö 2.0 on verkostunut. Kuitenkaan mikään instituutio ei tarjoa näitä mahdollisuuksia. Oppimisympäristöt ovat suljettuja.

Jos koulu haluaa pysyä hengissä koko ajan kovenevassa kilpailussa, sen täytyy olla valmis muuttamaan omia toimintatapojaan ja kulttuuriaan. Koulu ei enää ole välttämätön edellytys oppimiselle ja se voi olla jopa huonompi vaihtoehto sellaisille henkilöille, joilla on riittävät edellytykset oppia autotelisesti.

Teemu Arinan mukaan teollisen kauden jäänteet näkyvät koulujärjestelmässä. Esimerkkinä uusista lähestymistavoista oppimiseen hän antoi esimerkin omasta elämästään: hän ei mennyt yliopistoon, vaan perusti yrityksen 16 vuotiaana. Arinan mukaan informaalissa oppimisessa opitaan eniten asioita.

Sosiaalinen media ei yksinään ole kuitenkaan yksiselitteinen vastaus oppimisen tarpeisiin. Ilman sitä tukevaa pedagogiikkaa ja oppimisen kulttuuria se voi jäädä helposti vain viihtymisen välineeksi.

Ilomäen mukaan Sosiaalisen median kanssa on samantyyppisiä ongelmia kuin teknologisten innovaatioiden kanssa. Sosiaalisen median on oltava äärimmäisen inspiroivaa. Vain pieni osa teknologian innovaatioista hyväksytään käyttöön. Innovaatio muuttuu innovaatioksi vasta ajan kautta. Sellaiset asiat hyväksytään ja otetaan käyttöön, jotka tuovat lisäarvoa.

Oppijan pitää kokea sosiaalinen media hyödylliseksi ja oppimista motivoivaksi asiaksi. Se ei saa jäädä vain irrallisiksi välineiksi, joilla voi tehdä hauskoja juttuja hauskassa seurassa. Sosiaalisen median välineiden käyttöä tulisi opiskella ja harjoitella niiden hyötykäyttöä. Olen osallistunut kahteen erinomaisen hyödylliseen ja erilaiseen kurssiin (Pedacasting ja Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen), jotka ovat vastanneet juuri näihin tarpeisiin.

Arinan mukaan yhteiskunnan monimutkaisuus lisääntyy koko ajan. Yhteiskunta on muuttunut verkostoyhteiskunnaksi, jonka verkostot ovat hajautettuja. Jos Darwin olisi elossa, Arina soittaisi hänelle Skypellä.

Paluuta menneeseen ei enää ole. Meidän on otettava uuden teknologian ja sosiaalisen median antamat mahdollisuudet käyttöömme ja hyödynnettävä niitä itsemme kehittämisessä.

Ilomäen mukaan länsimainen koulu ei ole yleensä käyttänyt teknologian antamia mahdollisuuksia opetuksen kehittämiseen. Tietotekniikan käyttö on Suomessa edelleen vähäistä. Joissain kouluissa käytetään jopa vähemmän kuin ennen. Syinä tähän on luokkakokojen kasvu, mamu-oppilaat ja erityistarpeiden kasvu.

Suomi on panostanut tietotekniikan hankintaan kouluissa, mutta pedagogiset valmiudet tämän teknologian hyödyntämiseen ovat jääneet liian vähälle.

Arinan mukaan on olemassa aitoa koulujen välistä eriarvoistumista. Sama tilanne on käymässä sekä terveydenhuollossa että kouluissa. Eriarvoistumisen esimerkkinä ovat keskustan koulut, joissa oppilaina on lähinnä valkoisia suomalaisia.

Ilomäen mukaan uuden teknologian suhteen on olemassa kahdenlaisia kouluja: Kivoja pilottikouluja, jotka ovat mukana muutoksessa, ja koulujen enemmistö, joille TVT on annettu ylhäältä käyttöön, ja jotka edustavat hidasta muuttumista. Nämä jälkimmäiset koulut ovat jääneet jälkeen kehityksestä.

On todella huolestuttavaa, jos eriarvoistuminen Suomessa lisääntyy. Uuden teknologian hallinnan merkitys työmarkkinoilla lisääntyy koko ajan. Oppilaille tulee taata asuinpaikastaan, sosiaalisesta taustastaan ja etnisestä alkuperästään riippumatta tasa-arvoiset mahdollisuudet oppia teknologian käyttöä ja hyödyntää niitä opinnoissaan.

Ilomäen mukaan opettajat käyttävät jatkuvasti enemmän Internetin palveluja arkielämässään, mutta eivät käytä niitä opetuksessa. Keskittyminen teknologiaan pedagogiikan sijaan on vaikuttanut tähän kehitykseen. Tämä on suomalainen ongelma. Suomalaiset pohtivat asioita insinöörimäisesti.

Joskus myös sosiaalisesta mediasta puhuttaessa keskitytään välineisiin ja erilaisiin hienoihin teknisiin ominaisuuksiin ja erityisterminologiaan. Kuitenkin sosiaalinen media on nimenomaan SOSIAALISTA ja ilman vuorovaikutusta, verkostumista ja yhteisöllisyyttä sosiaalisuus jää pelkäksi puheeksi.

Arinan mukaan, kun kompleksisuus lisääntyy, muutokset ajassa näyttävät lisääntyvän. Kuilu koulujärjestelmän ja yhteiskunnan välillä kasvaa, kun kehitys nopeutuu.

Koulu ei voi jäädä paikalleen ihmettelemään muutosta yhteiskunnassa, vaan on lähdettävä etujoukoissa vastaamaan sen vaatimuksiin. Oppijoille on luotava edellytykset vastata näihin tulevaisuuden haasteisiin.

Ilomäen mukaan on olemassa kulttuurinen ero aikuisten ja nuorten tieto- ja viestintätekniikan käytössä. Nuorilla ei ole olemassa erikseen tietokoneita, vaan ne ovat vain osa kokonaisuutta. Paitsi aikuisten ja nuorten välinen kuilu, on olemassa myös: sukupolvien välinen kuilu ja sukupuolten välinen kuilu (tässä on tapahtumassa muutos tytöillä).

Insinöörimäinen ajattelu keskittyy välineisiin ja teknisiin ominaisuuksiin, jotka ovat tärkeitä asioita, mutta sosiaalisen median käytössä ne ovat vain välineitä, jotka mahdollistavat sosiaalisen median käytön.

Arinan mukaan ensimmäistä kertaa nuori sukupolvi voi opettaa monia asioita vanhemmalle sukupolvelle. Sosiaalinen verkosto lisää mahdollisuutta tavata muita ihmisiä myös todellisessa maailmassa. Lapsi, jolle annetaan vastuuta kaksi vuotiaana, oppii kantamaan vastuuta.

Opettajien täytyy miettiä omaa toimintakulttuuriaan uusiksi. Opettaja ei enää voi olla tiedon välittäjä, joka puhuu ja oppilaat kuuntelevat. Opettajan rooli on muuttunut opettajasta oppimisen ohjaajaksi ja pedagogiseksi asiantuntijaksi. Opettajalla ei ole enää yksinoikeutta opettamiseen. Oppilaat voivat opettaa toisia oppilaita ja myös opettajia. On myös hyvä muistaa, että opettaminen on yksi parhaista oppimisen muodoista.

Arinan mukaan netissä on enemmän laadukasta oppimissisältöä kuin yhdessäkään oppimisympäristössä, jos se vaan osataan löytää sieltä.

Internetissä olevia oppimissisältöjä ei voi enää jättää huomiotta. Ne tulee ottaa aktiiviseen käyttöön ja edelleen muokattaviksi uusiksi sisällöiksi.

Ilomäen mukaan teknologia ei ole mikään katalysaattori. Tietokoneet eivät sinällään saa muutosta aikaan kouluissa. Jos uusi teknologia vaatii hirveästi työtä ja välitunnit menevät siihen, se ei tule leviämään.

Uusi teknologia ja sosiaalisen median käyttö tulee tehdä opettajille motivoivaksi ja helpoksi käyttää. Sen tulisi helpottaa ja tehdä työ mielenkiintoisemmaksi. Opettajan tulisi saada onnistumisen kokemuksia ja tuntea kehittyvänsä opettajana. Hänelle pitää luoda mahdollisuuksia kehittää pedagogista tietämystään uusien tavoitteiden ja keinojen mukaisiksi.

Arinan mukaan infoähky eli suunnaton informaation määrä muuttaa siihen suhtautumista. Ei ole oleellista katsoa yhtä viestiä, vaan kokonaisuutta ja nähdä siinä hahmoja. Tarvitaan uusia taitoja nähdä samanaikaisesti useita eri informaatioita samasta asiasta, niiden välisiä suhteita jne.

Internetin mukanaan tuoma suunnaton informaation määrä edellyttää oppijoilta uusia taitoja. Tämä edellyttää koulua kehittämään omaa toimintaansa, pedagogiikkaansa ja oppisisältöjään vastaamaan uuden oppimiskulttuurin tarpeita. Tiedonhaku-, lähdekritiikki- ja kokonaisuuksien hahmottamisen taitojen merkitys kasvaa koko ajan.

Arina kysyi esityksensä lopuksi: Tarvitaanko enää koululaitosta ja luokkahuonetta? Ja vastasi itse: Edelleen täytyy osata kirjoittaa, laskea ja lukea...

Vielä tarvitaan perustaitoja, jotka perusopetus opettaa. Mutta myös nämä perustaidot voidaan opetella ilman koulua. Monet lapset oppivat lukemaan jo ennen koulunkäynnin alkamista. Hyvin suuri osa lapsista oppisi lukemaan myös ilman koulua. Koulun täytyy ottaa kehitystehtävä vakavasti, jos se haluaa turvata olemassaolonsa oikeutuksen.

Mitä opin avokurssilla

Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottamisen kurssi oli hyvin selkeästi strukturoitu sekä ajallisesti (viikon jaksot), että tehtäväkokonaisuuksittain (10 kokonaisuutta).

Ensimmäinen kokonaisuus oli Johdanto-osuus, jossa tehtiin peräti kolme blogikirjoitusta. Ensimmäisessä kokonaisuudessa oli todella paljon tehtävää, luettavaa ja blogeissa kommentoitavaa sisältöä. Se antoi kuitenkin erinomaisen lähtökohdan ymmärtää, mistä tässä kurssissa on kysymys. Se saattoi myös karsia jo osan osallistujista, joiden motivaatio ei ollut riittävä työmäärään nähden.

Toisessa kokonaisuudessa tutustuttiin sekä LeMilliin että Wikiopistoon. Aloitin oman oppiresurssiprojektin LeMilliin, jota minun on jossain vaiheessa tarkoitus täydentää. Tekemällä oppimista parhaassa merkityksessään! Lisäksi blogikirjoituksissa vielä analysoitiin prosessia.

Kolmannessa kokonaisuudessa tutustuttiin vapaiden ja avointen oppiresurssien taustalla oleviin filosofioihin. Tutustuimme erinomaisen mielenkiintoisiin artikkeleihin ja kommentoimme niitä blogeissamme.

Neljäs opintokokonaisuus käsitteli tekijänoikeuksia ja käyttöoikeuksia. Tutustuimme tekijänoikeuksien historiaan ja nykypäivän mahdollisuuksiin tekijänoikeuksien kehittämisessä. Avoimuuden sijaan tekijänoikeudet ovat kehittyneet yhä sitovimmiksi ja pitkäaikaisemmiksi usein juuri viihdeteollisuuden painostuksesta. Kuitenkin uudet tuulet, kuten Creative Commons, ovat muuttamassa toivottavasti tilannetta avoimuuden suuntaan.

Viidennellä viikolla tutustuimme Wikipediaan ja Wikimediaan. Tein ensimmäisen artikkelini “Kuubalainen rumba” Wikipediaan. Se oli jälleen mahtava oppimisprosessi, joka samalla syvensi tietämystäni aihealueesta. Wikimedian muut osa-alueet jäivät vielä vähän etäisiksi.

Kuudes opintokokonaisuus liittyi kuviin verkossa ja oli jo selvästi enemmän välineisiin ja niiden käyttöön liittyvä oppimisen osuus.

Seitsemännessä opintokokonaisuudessa aiheena oli ääni verkossa ja kahdeksannessa videot verkossa. Ne olivat molemmat myös aika välineellisiä osuuksia. Oppimistehtävien kautta näiden välineiden käyttöä pääsi harjoittelemaan ja valitsemaan itselleen parhaiten sopivan vaihtoehdon eri palveluiden välillä.

Tämä blogikirjoitus on osa yhdeksännettä opintokokonaisuutta. Otsikoin sen “Mitä opin avokurssilla”. Koen oppineeni todella paljon. Tämä kurssi on erinomaisen suunnittelunsa ja oppimista ohjaavan materiaalinsa avulla antanut työkalut syvälliseen oppimisprosessiin. Kurssi on ollut hyvin oppijakeskeinen ja se on jättänyt vastuun oppimisen prosessista suurimmaksi osaksi oppijalle itselleen. Blogikirjoitukset ovat tuoneet mukaan sosiaalisen median keinot oppimisen syventämiseen. Olen oppinut suuren määrän uusia keinoja käyttää vapaiden ja avoimien oppiresurssien mahdollisuuksia oppimisen tukemisena. Soveltaminen esim. kouluopetukseen on kuitenkin vielä avoin kysymys, joka vaatii syvällistä pohdintaa ja edelleen opiskelua. Erinomaisen tuen tälle pohdinnalle ja myös käytännön sovelluksille antaa Eija Kallialan ja Tarmo Toikkasen mahtava oppikirja sosiaalisesta mediasta: “Sosiaalinen media opetuksessa” varsinkin sen pedagogisiin sovelluksiin.

Suurkiitos ohjaajille ja erityisesti Tarmo Toikkaselle ja Jukka Purmalle tästä erinomaisesta kurssista!

Podcastit ja videot

Tuli ensimmäinen podcast tehtyä liittyen valokuvaan, josta oli puhetta edellisessä blogissa. Liitän sen vielä tähän niin, että sitä voi halutessa katsella podcastia kuunnellessa. Äänitin podcastin Olympus LS-10:llä ja se toimi hyvin. Yritin muokata äänitettä Cubasella, mutta se ei toiminut. Kokeilin sitten Audacity:a ja johan alkoi Lyyti kirjoitella. Liitin mukaan vielä musiikkia entisen bändini Guitarras y Trovadoresin tuotannosta taustalle. Aikaa paloi kyllä paljon. Seuraavaksi yritän vielä liittä podcastin tähän sivulle.



Seuraavaksi yritän vielä laittaa tälle sivulle yhden videon, jonka laitoin tänään youtubeen. Siinä jammailee samainen Guitarras y Trovadores 1998 Santiagossa Calle Heredialla ihan Parque Cespedesin lähellä, jos lähtee sieltä laskeutumaan Calle Herediaa kohti satamaa ja rautatieasemaa. Laulamme Canchancharasta, legendaarisesta juomasta, jota väitetään jo Mambí-sotilaiden juoneen ennen kuin lähtivät taistelemaan espanjalaisia vastaan Kuuban itsenäisyyden puolesta. Kyseistä juomaa tuli itsekin nautittua monet kerrat Apisunissa, Santiagon katedraalin alapuolella olleessa ravintolassa. Erinomaisessa juomassa on aineosina aguardienteä, limettiä ja hunajaa. Siitä tulee kyllä rohkea olo...

Santiago de Cuba_3

Olin koko viikon flunssan kourissa, joten jäi tämä homma viimetippaan ja vähän suoristin mutkia. Kotikaupungista piti ottaa kuvia. Valitettavasti se kaupunki, joka minulle on kotikaupunkini on aika kaukana eli Kuubassa asti. Oltiin onneksi viime kesänä reissussa siellä koko perheen kanssa ja siltä matkalta tulin ottaneeksi tämän kuvan. Otin kuvia matkalla paljon, mutta lähes kaikissa on perheenjäseniä mukana, eli ne eivät tähän tehtävään käyneet. Onneksi tulin ottaneeksi tämän kuvan uintireissun päätteeksi. Paikan kauneudesta saa vain haalean kuvan otoksen perusteella.

Kuvan valittuani kävin läpi kuvanottamiseen annettuja ohjeita nettisivulta. Kolmosten sääntö oli jostain vanhastaan tuttu, mutta siinä tuntui selvästi olevan ideaa. Otin siis "kolmosten säännön" huomioon ja leikkasin alkuperäistä kuvaa vähän. Lopputulos vaikutti maallikon silmään olevan ihan OK. Tuhlasin paljon aikaa yrittämällä poistaa päivämäärän kuvasta. Se onnistui, mutta lopputulos ei tyydyttänyt. Siksi päätinkin käyttää kuvaa päivämäärineen. Tulevat kuvan työstäjät jatkakoon tästä, jos haluavat.

Monet nettisivun ohjeista eivät koskeneet nyt kyseessä olevaa kuvaa ja olivat tietysti ohjeita ottohetkellä huomioon otettaviksi. Kuvissa kulkevien linjojen ja viivojen ohje tuntui kyllä sopivan tähänkin kuvaan. Huomasin kuvassakin joitakin linjoja kuten: horisontaalilinja kulkee kolmosten säännön lisäksi kaiteessa ehkä vieden katsetta uima-altaaseen, joka on muuten aika huomaamaton. Loiva diagonaalilinja vasemmasta reunasta vie kohti altaalle vievää siltaa. Ehkä nämä auttavat altaan hahmottamista.

Minulle pääosassa kuvassa on upea vehreä luonto. Tuonne lähtisin vaikka heti tältä istumalta. Ehkäpä sitten eläkeiässä…

.

Ei mikään huippuotos, mutta tarkoituksena olikin vain harjoittelu. Laitoin kuvan Flickr:iin nimellä Santiago_3. En ollut aikaisemmin sinne kuvia laittanut, mutta laittaminen sujui ongelmitta. Sijoitin paikan kartalle, mutta tuon kartan kanssa oli kyllä aika hakuammuntaa edes suunnilleen oikean sijainnin merkitseminen. Laitoin myös Creative Commons-lisenssin kuntoon.

Flickr toimii mallikkaasti. Olen ollut Flickr:ssä jo hyvän aikaa, mutta kuvia ei ole tullut sinne ladattua. Nyt se sujuu! Kiitos taas avokurssin!

Wikityttää

Tein juuri ensimmäisen artikkelini Wikipediaan. Siinä on varmasti todella paljon puutteita ja otankin tämän oppimisprosessina.

Olen erittäin tyytyväinen kurssiimme “Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen”. Se on toiminut inspiraation ja opiskelun lähteenä heti alkumetreiltään. Ohjaajilla tuntui välillä olevan vähän huono omatunto siitä, että muut työt olivat vieneet heiltä aikaa kurssilta. Mielestäni saattoi käydä onni onnettomuudessa, sillä se kannusti kaikkia kurssilaisia omatoimisuuteen.

En tiedä toiminko kaikkien taiteiden sääntöjen mukaisesti, mutta Wikipedia vaikutti varsin selkeältä ja käyttäjäystävälliseltä medialta. En vielä tiedä onko olemassa jo valmiit käytännöt ja säännöt linkkien ja lähteiden suhteen. Varmaan saan siitä palautetta sosiaalisen median periaatteiden mukaisesti. Olen todella tyytyväinen, jos joku/jotkut innostuvat täydentämään, muokkaamaan ja korjaamaan artikkeliani.

Linkittäessäni artikkelia huomasin, että sinne voisi lisätä vielä paljon sisältöä. Jos artikkeli hyväksytään, lisäilen sinne varmaan pikkuhiljaa asioita.

Tekemällä oppiminen (John Deweyn suuntaan) tuntuu olevan ainakin minulle yksi parhaista oppimisen muodoista. Näin on myös oppilaitteni (autismiopetus) suhteen. Monesti ajattelen, että meidän opetuksellamme voisi olla paljon annettavaa myös yleisopetuksen puolelle.

En tiedä onko tämä yleinen tilanne, mutta olen mielenkiinnokseni huomannut, että sosiaalisen median käyttö ei välttämättä olekaan kiinni iästä (digitaalisia natiiveja ehkä lukuunottamatta). Olen itse jo 52 v. ja joskus tuntuu, että edustan koulussani sitä kaikkein radikaaleinta uudistuslinjaa.

Vanha pieru uusilla mausteilla!

Wikinää netissä

Tässä kirjoituksessa lähestytään lähinnä Wikipediaa eri näkökulmista liittyen Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottamisen kurssiin Wikiopistossa.

Dirk Riehlen haastattelun kohteina olivat 2006 Angela Beesley, Elisabeth Bauer ja Kizu Naoko, jotka kaikki ovat johtavia toimijoita Wikipediassa. Haastattelun otsakkeena oli “Miten ja miksi Wikimedia toimii”.

Wikipedian olemassaolon suhteen Angela Beesley sanoi sen olevan olemassa tarjotakseen maailmanlaajuisesti saatavilla olevaa, vapaata (sekä puolueetonta että ilmaista), tietosanakirjamaista (todennettavissa olevaa ja puolueetonta) lähdettä kaikille ihmisille omalla kielellään. Wikipedia kehittyy koko ajan tähän suuntaan. Tiedon luotettavuuden kriteerit ovat varmasti yksi tärkeimmistä ongelmista sen kehityksessä.

Elisabeth Bauerin mukaan Saksan Wikipedian tavoite on sama kuin kaikkien muidenkin Wikipedioiden: luoda tietosanakirja. Saksalaiset kuitenkin tuntuvat ottavan tämän vähän vakavammin kuin muut. Saksalaisille tärkeintä tuntuvat olevan laatukriteerit. He haluavat olla se kaikista paras Wikipedia. Englantilaisille taas määrä tuntuu olevan tärkeintä. He haluavat olla se isoin Wikipedia.

Kizu Naokon mukaan japanilaiset haluavat luoda vapaan (sekä riippumattomuus että ilmaisuus) tietosanakirjan, jolla voimaistaa maailmaa älyllisesti. Japanilaisten näkökulmassa Kizu Naokon mukaan minua kiehtoo globaali näkökulma: maailman älyllinen voimaistaminen. Minulle läheistä on maailmankansalaisen näkökulma. Koko maailma hyötyy Wikipedian kehityksestä. Se ei jää vain kaikista rikkaimman osan yksinoikeudeksi, jolla juopa kehittyneiden ja kehitysmaiden välillä vain kasvaa.

Wikipediassa useimmat ihmiset alkavat editoijina tai sisällön tuottajina. Suurin osa myös pysyy tässä roolissa. Tämän jälkeen monet erilaiset roolit ovat mahdollisia. Luultavasti näkyvin näistä on ylläpitäjän asema.

Internetissä on muodostumassa uusi maailmanjärjestys. Se ylittäö vanhat kansallisvaltio- ja poliittiset rajat. Itseorganisoituvana yhteisönä Wikipedia luo omat sääntönsä ja arvonsa ilman ulkopuolista lainsäädäntöä. Jossain vaiheessa nämä toimintamallit saattavat siirtyä ympäröivään yhteiskuntaan muuttaen sitä kohti yhtenäistä maailmanvaltiota.

Artikkelin mukaan Wikipedian sisällöntuotannossa väite "kollektiivisen älyn" tai "kollektiivisen viisauden" merkityksestä: “kun on tarpeeksi tekijöitä, artikkelin laatu yleensä paranee”, ei pidä paikkaansa. Parhaat artikkelit Wikipediassa on yleensä kirjoittanut yksi tai muutama tekijä, joilla on asiantuntemusta aiheesta. Tässä suhteessa Wikipedia ei eroa klassisesta tietosanakirjasta. Tämä tieto oli kieltämättä minulle vähän pettymys. Wikipedia ei ole pystynyt muuttamaan tiedon tuottamista kollektiivisemmaksi.

Suurin haaste artikkelin mukaan Wikipedialle on säilyttää se, mikä teki Wikipediasta sen, mikä se on: perinteinen Wiki-malli: olla avoimesti muokattavissa. Ympäristössä on paineita sulkea tätä avoimuutta tiedotusvälineiden taholta, jotka yleensä keskittyvät sivustojen puutteisiin.

Yksi keskeisistä Wikipedian ongelmista on parantaa laadunvarmistusta. Lisäksi toimijoiden mukaan Wikipedian on tultava paremmaksi käyttäjien kouluttajiksi, mukaan lukien sekä lukijat että tekijät. Käyttäjien tulisi tietää, että Wikipediaa ei tulisi käyttää ainoana lähteenä. Myös akateemisen maailman täytyy pohtia vakavasti Wikipedian merkitystä ja luotettavuutta. Sitä ei voi enää sulkea ulkopuolelle epäluotettavana, vaan sen mahdollisuudet tulee ottaa kriittisesti käyttöön.

Fernanda B. Viégas, Martin Wattenberg, and Matthew M. McKeon tapaustutkimuksessa “Wikipedian salattu järjestys” esitellään Featured Article (FA) yhtenä Wikipedian sisäisistä palkkiojärjestelmistä. FA-artikkeli nostetaan Wikipediassa viikottain esille erinomaisena artikkelina ja se toimii myös kannustimena monille Wikipediaan sisältöä tekeville. On kunnia-asia saada artikkelilleen tämä tunnustus.

Wikipediassa on siis eräänlainen sisäinen palkitsemisjärjestelmä. Perinteisesti palkitseminen on ollut materiaalista (lähinnä rahaa). Wikipediassa palkitseminen tapahtuu esille nostamisella. Sen voidaan ajatella olevan tehtävän sisäistä palkitsemista.

Artikkelissa esitellään myös erityisen kiinnostava Yochai
Benklerin ehdottama viitekehys, joka liittyy avoimen lähdekoodin kehitykseen, Wikipediaan sekä useaan muuhun verkossa toimivaan järjestelmään. Juuri niihin asioihin, joita opiskelemme myös omalla kurssillamme. Benklerin mukaan nämä järjestelmät edustavat uudenlaista taloudellista järjestelmää, joka eroaa sekä yrityksistä että markkinoista: vertaistuotantoon. Toisin kuin muut organisaatiomenetelmät, kuten markkinat ja yritys, vertaistuotanto on riippuvainen yksittäisistä toimista, jotka on itse valittu ja hajautettu, eikä hierarkkisesti määritetty.

Tavallaan ollaan harjoittelemassa uudenlaista maailmanjärjestystä. Wikipedia on pienessä mittakaavassa osoittanut sen toimivuuden. Uskallan väittää, että Wikipedia on tällä hetkellä maailman käytetyin tietosanakirja. Wikimedian kautta tämä kehitys tulee laajenemaan yhä uusille alueille. Jos haluamme, meillä on Wikipediassa valmis konsepti maailmanvaltion luomiseen. Provosoin tietysti tarkoituksella!

Tekijänoikeudet luovuuden ja innovaation esteinä

Wikipedian artikkelissa, History of copyright law, kerrotaan tekijänoikeuksien historiasta. Historian tuntemus on tärkeää, sillä se auttaa näkemään mistä myös nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö pyrkii löytämään oikeutuksensa.

Isossa-Britanniassa jo vuonna 1662 Kaarle II Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuningas oli huolissaan säätelemättömästä kirjojen kopioimisesta ja käytti kuninkaan oikeutta asettaen 1662 lisenssilain, joka vakiinnutti rekisterin kirjoista, joilla oli lisenssi ja vaati antamaan kopion tallennettavaksi. Tästä laista hyötyivät kirjanpainajat.

Kuitenkin vasta The Statute of Anne vuodelta 1709 oli ensimmäinen todellinen tekijänoikeuslaki. Se antoi tekijälle oikeudet 14 vuoden määräajaksi, jonka jälkeen tekijänoikeus päättyi. Jos tekijä oli elossa vielä tällöin, saattoi tekijänoikeus jatkua vielä toiset 14 vuotta. Bernin yleissopimus 9. syyskuuta 1886 määräsi tekijänoikeussuojan laajuuden ja on edelleen voimassa tänäkin päivänä.

Verrattuna vuoden 1662 lisenssilakiin, The Statute of Anne ensimmäisenä myönsi tekijöille yksinoikeuden teoksiinsa. Se myös suojaa painetun teoksen kuluttajia varmistamalla, että kustantamot eivät voineet valvoa niiden käyttöä myynnin jälkeen.

1900-luvulla alkoi kuitenkin tapahtua kummia. Lyhyessä ajassa tekijänoikeuksien kestot ovat lisääntynyt huimaa vauhtia niin, että ne kestävät jopa 95 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Tarmo Toikkanen kysyykin hyvin oivaltavassa esityksessään: “Kuinka paljon tekijä hyötyy 95-vuotta kuolemansa jälkeen siitä, ettei kukaan edelleenkään saa tehdä mitään hänen teokselleen.”

Remiksaus eli uuden tekeminen vanhoja aineksia uudelleen käsittelemällä ja yhdistelemällä on nykyaikana helppoa ja yleistä. Kuitenkin tekijänoikeudet aiheuttavat koko ajan ongelmia tämän luovan toiminnan kanssa. Hyvänä esimerkkinä Tarmon esityksessä otetaan Walt Disney ja sen mediataloa, joka on remiksannut vanhoja kansansatuja, kuten Grimmin veljesten sadut, mutta kukaan ei saa enää tehdä niistä remiksauksia vapaasti.

Ihmisen kaikki tieto ja kulttuuri ovat kuitenkin syntyneet juuri rakentamalla ja yhdistelemällä vanhoja aineksia uusiin. Jos tekijänoikeudet hankaloittavat tai jopa estävät tätä toimintaa, ne myös ovat luovuuden ja innovaation esteinä. Tekijänoikeuksien tarkoituksena oli tukea ja kannustaa luovuuteen, mutta nykyisessä tilanteessa uhkaa käydä juuri päinvastoin.

Creative Commons antaa uuden näkökulman tekijänoikeuteen. Tekijä voi itse määrittää tekijänoikeuksien laajuuden. CC pyrkii edistämään luovan työn tuotteiden leviämistä, ja ajaa luovuuden ja innovaation edistämisen asiaa puhtain paperein ilman oman hyödyn tavoittelua.

Tekijä voi määrittää sen, saako hänen teostaan käyttää kaupalliseen toimintaan ja saako hänen teostaan vuokrata. Tekijä voi myös määrätä sen, että teoksesta syntyneitä tuotoksia tulee jakaa tuotoksen samalla lisenssillä.

Miten tekijä sitten hyötyy tämän tyyppisestä lisenssistä? Tämän päivän maailmassa näkyvyys ja tunnettuvuus (maine) ovat päivä päivältä tärkeämpiä asioita. Jo nyt monet työnantajat maailmassa etsivät työntekijänsä käyttäen hyväkseen sosiaalista mediaa. LinkedIn on hyvä esimerkki tämäntyyppisiä mahdollisuuksia antavasta sosiaalisen median palvelusta. Tunnettuvuuden mukana tulee myös verkostuminen. Voi löytää ihmisiä eri puolilta maailmaa, jotka ovat samoista asioista kiinnostuneita ja valmiita yhteistyöhön.

Maiden välisten rajojen merkitys tulee koko ajan vähenemään ja olemme jo hyvin lähellä sitä tilannetta, jolloin edes kielitaito ei enää aseta samalla tavalla rajoitteita kuin ennen. Palvelut kääntävät tekstiä jo monista maailman kielistä.

Ahrash Bissell ja James Boyle artikkelissaan: “Towards a Global Learning Commons: ccLearn” tarkastelevat avoimuuden kehitystä tämän päivän Internetissä. Voisi odottaa, että avoimet oppimisen resurssit olisivat levinneet ja yleistyneet hyvin. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Wikipedia ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat jo luonnollinen osa verkostoituneen maailmamme todellisuutta. Open Educational Resources (OER) ovat edistyneet hyvin viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana, mutta ne eivät ole vielä saavuttaneet sitä näkyvyyttä ja kehittyneisyyttä, mitä olisi voinut odottaa.

Erityisesti alakouluissa ongelmana avoimien oppiresurssien yleistymisen leviämiseen ovat koulutuksen puute, tekninen tietämättömyys, suuri työn määrä ja opetussuunnitelmien vaatimukset, jotka tekevät kynnyksen avoimien oppimisen resurssien kokeilemiseen ja käyttöön korkeaksi. Lisäksi pelot, jotka liittyvät yksityisyyden menettämiseen ja tekijänoikeuslakien rikkomiseen korottavat tätä kynnystä OER:n käyttöön.

On hyvin outoa, että muutoksen tarvetta vähätellään. Opettajat eivät ole selvästikään tiedostaneet tilanteen vakavuutta. Muutos tulee kyllä joka tapauksessa tapahtumaan viimeistään silloin, kun ns. digitaalisten natiivien sukupolvi astuu estradille ja opettajan ammattiin. He ovat suurimmaksi osaksi tottuneita käyttämään, remiksaamaan ja jakamaan digitaalisia sisältöjä. Tällä sukupolvella tulee olemaan järisyttävä vaikutus koko kasvatuksen kenttään. Jos kuitenkin siirtyminen uuteen opetuksen ja oppimisen kulttuuriin alkaisi tapahtua jo nyt, luultavasti vältyttäisiin dramaattisilta muutoksilta ja koulu voisi helpommin sopeutua uuden ajan vaatimuksiin.

Suomessa ollaan jälleen uudistamassa Opetussuunnitelmien perusteita. Nyt olisi aivan erinomainen tilanne ottaa uuden ajan vaatimukset huomioon opetussuunnitelman laatimisessa. Tuntijakojen merkitys on tässä tilanteessa mielestäni toissijainen. Todellinen asiantuntijuus tulee vasta siinä vaiheessa, kun erikoistuminen tapahtuu. Opettajat helposti nousevat barrigaadeille puolustamaan oman oppiaineensa tuntimääriä, koska he ajattelevat, että juuri siinä voi olla opiskelijan tulevaisuuden avaimet. Kuitenkin tämän hetken maailmassa tarvitaan aivan uusia taitoja, taitoja opiskella, etsiä tietoja, yhdistää tietoja erilaisista lähteistä ja osata arvioida niiden luotettavuutta. Opiskelijan täytyy oppia ymmärtää tiedon jatkuva uudistuminen ja muokkautuminen. Opiskelijan täytyy oppia löytämään loputtomista tietomääristä juuri se, mikä hänelle on relevanttia. Tietojen ulkoa oppimisen merkitys on vähentynyt. Opiskelijan täytyy oppia toimimaan yhteistoiminnassa toisten oppilaiden kanssa ympäri maailmaa. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka…

Jos näitä uusia taitoja ei opeteta koulussa opiskelijoille, heidän mahdollisuutensa selviytyä tulevaisuuden maailmassa saattavat huonontua. Näin varsinkin niiden opiskelijoiden kanssa, joilla on heikoimmat lähtökohdat oppimiseen ja jotka tarvitsevat siinä eniten tukea. Suuri osa oppimisesta onneksi tapahtuu koulumaailman ulkopuolella, joten koulun merkitystä ei kannata myöskään yliarvioida. Jos kuitenkin halutaan säilyttää nykyisenlainen koulujärjestelmä edes osittain, täytyy koulun suhtautua vakavasti uuden ajan haasteisiin ja pyrkiä vastaamaan niihin muutenkin kuin juhlapuheissa.

Koulujen toiminta perustuu vielä hyvin pitkälle oppikirjojen sisältöihin. Niihin käytetään suuri osa koulun toimintaan tarkoitetuista varoista. Nämä sisällöt ovat tietysti tekijänoikeuksien alaisia ja niiden käyttöä kontrolloidaan tarkasti. Niillä ja avoimilla oppimisen resursseilla on hyvin vähän toistensa kanssa tekemistä. Voisiko joskus tulevaisuudessa ollakin niin, että jatkuvasti uudistuvat ja päivittyvät oppimisen resurssit olisivat verkossa kaikkien käytössä ilmaiseksi yhteiskunnan palveluna? Onneksi meillä on jo kirjastolaitos. Siinä meillä on olemassa oleva järjestelmä, joka toteuttaa avoimien oppimisen resurssien ideaa tosin vanhentuneilla menetelmillä.

Kohti vapaita ja avoimia oppimisen resursseja!