Avoimien oppimisympäristöjen käyttö verkkopedagogiikassa

Pidin 24.10.2011 "Avoimien oppimisympäristöjen käyttö verkkopedagogiikassa" -kurssin joukolle Espoolaisia opettajia. 12 opettajaa oli uskaltautunut mukaan seikkailuun. Kurssia varten käytimme hyväksi Wikiopistoa, johon rakensin tarkoitusta varten kurssin. Hyödynsin kurssia varten materiaalia ennen muuta erinomaisesta "Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen" -kurssista, jonka kävin syksyllä 2009. Alkuperäinen kurssi kesti kymmenen viikkoa ja oma kurssini vain yhden päivän, joten jouduin karsimaan aika lailla alkuperäistä materiaalia. Lisäsin myös mukaan aika paljon uutta sisältöä. Kurssin aluksi kävimme läpi vähän teoreettista taustaa, johon liittyvän esityksen upotan tämän blogin loppuun. Kurssin päätyttyä pidimme vielä verkkoneuvottelun 27.10.2011, jossa osa kurssilaisista esitteli tuotoksiaan.

Avoimet oppimisen resurssit (Open Educational Resources, OER)

Mitä avoimet oppimisen resurssit sitten ovat? UNESCO:ssa 2002 päädyttiin tällaiseen muotoiluun: "The term Open Educational Resources (OER) was adopted at a UNESCO meeting in 2002 to refer to the open provision of educational resources, enabled by information and communication technologies, for consultation, use and adaptation by a community of users for non-commercial purposes" Löytyy alkuperäisestä lähteestä sivulta 7.

Avoimilla oppimisen resursseilla ymmärretään siis opetuksessa (oppimisessa) käytettäviä sisältöjä, joita kaikki voivat vapaasti käyttää, luoda, kopioida, muokata ja jakaa tietyin edellytyksin, jotka käyn vähän tarkemmin läpi tekijänoikeuksien yhteydessä alempana.

Miksi avoimuus?

Konnektivismin, jossa oppimisen ajatellaan tapahtuvan enenevässä määrin ihmisten välisissä verkostoissa, merkitys kasvaa koko ajan. Sen mukaan oppiminen ja tieto perustuvat mahdollisuuksien moninaisuudelle. Konnektivistisen näkemyksen mukaan oppimisessa korostuu erikoistuneiden tietolähteiden yhdistämisen prosessi. Yhteyksien vaalimista ja ylläpitämistä tarvitaan helpottamaan elinikäistä oppimista. Avoimet oppimisympäristöt luovat luonnollisen alustan konnektivismin toteuttamiselle.

Mobiiliteknologian ja muun tietotekniikan antamat mahdollisuudet oppimiselle ovat muuttamassa oppimisen paradigmaa. Avoimien oppimisen resurssien myötä myös kaikista heikoimmista lähtökohdista tulevien mahdollisuus tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin oppimisessa paranevat. Puhutaan todella tärkeistä asioista, jotka vaikuttavat koko maailman rauhaan, kehittymiseen ja hyvinvointiin. "Opettajan tärkein tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi" - saman periaatteen pitäisi ohjata myös toimintaamme globaalisti.

Avoimien sisältöjen määrät kasvavat verkossa koko ajan. Monille meistä niiden käyttäminen on itsestään selvyys ja osa jokapäiväistä elämäämme. Koulumaailma  on kuitenkin jäänyt näitten resurssien käyttämisessä ja kehittämisessä oudosti ulkopuolelle. Espoolaisille opettajille pitämäni kurssi on yksi vaatimaton tekijä tiellä kohti avoimien oppimisympäristöjen käyttöä ja luomista laajemmin koulumaailmassa. Kurssimateriaali on avoimesti kaikkien käytettävissä ja edelleen muokattavissa.

Oppimisympäristöksi Wikimedia

Oppimisympäristön valintaa mietin aika pitkään. Mielessäni oli Wikiopiston (tai Wikikirjaston) lisäksi ennen muuta LeMill. Myös Purot.net oli yhtenä varteenotettavana mahdollisuutena. Päädyin kuitenkin Wikiopistoon siksi, että se on osa Wikimediaa, ja Wikipedian kautta luultavasti tutuin ympäristö edellä mainituista ympäristöistä opettajille. Samalla se saattaisi tehdä Wikipedian tutummaksi ja ymmärrettävämmäksi, ehkä jopa kannustaisi artikkelien kirjoittamiseen Wikipediaan. 

Kurssin pohjaksi valitisin siis Wikiopiston, johon jokaisen osallistujan oli tarkoitus luoda omalle käyttäjäsivulle hiekkalaatikko harjoittelemista varten. Lainasin tämän idean Wikieducator -kursseista, joihin olen myös osallistunut aikaisemmin. Ongelmaksi osoittautui yllättäen kirjautuminen. Koska olimme samassa opetustilassa, myös IP-osoite oli kaikilla sama. Wikiopisto pisti kampoihin eikä antanut luoda kuutta uutta tiliä enempää. Kurssipäivän lopuksi kokeilimme uudestaan ja silloin se onnistui. Onneksi mukana olleet opettajat olivat luovia ja keksivät luoda ala-hiekkalaatikoita. Ensi kerralla tiedän, että käyttäjätilit kannattaa luoda jo ennen kurssia.

Varsinaisten uusien oppimisympäristöjen luomista harjoiteltiin tekemään Wikikirjastoon. Osa kurssilaisista päätyi kuitenkin valitsemaan Wikispaces-palvelun, vaikka se ei kuulukaan Wikimediaan. Se ei myöskään edusta samalla tavalla avoimia oppimisympäristöjä kuin muut aikaisemmin mainitsemani palvelut, mutta tarjoavat toisaalta koulumaailmalle tärkeitä ominaisuuksia.

Ongelmana avoimissa oppimisympäristöissä voi koulumaailman suhteen olla juuri avoimuus. Oppilaiden omat tuotokset ovat avoimesti kaikkien nähtävillä ja tämä täytyy ottaa huomioon kaikessa toiminnassa. Wikispaces tarjoaa mahdollisuuden suljettuihin ympäristöihin myös maksuttomana vaihtoehtona, kun kyseessä on opetuskäyttö. 

Tekijänoikeudet ja Creative Commons

Avoimista oppimisympäristöistä on vaikea puhua mainitsematta tekijänoikeuksia. Niiden kanssa joutuu tekemisiin heti, kun alkaa luoda oppimisen resursseja: "Minkälaiset tekijänoikeudet ovat niillä materiaaleilla, joita resurssissa käytetään?" Vaikka kyseessä olisi pelkästään jo olemassa olevien resurssien käyttö, joudutaan samojen kysymysten ääreen. Onneksi meillä suomalaisilla on Tarmo Toikkanen, joka on tehnyt tärkeää ja korkealaatuista työtä näiden kysymysten parissa.

Creative Commons on se ratkaisu, jonka myös Wikimedia on valinnut. Wikimedian sisällöt jaetaan  Creative Commons Attribution/Share-Alike -lisenssillä. Tällä lisenssillä: "Annat muiden kopioida, jaella, näyttää ja esittää sinun tekijänoikeusiisi kuuluvaa teosta sekä sen pohjalta tehtyjä muokattuja versioita teoksestasi vain, jos he mainitsevat nimesi alkuperäisenä tekijänä. Annat muiden levittää muokattuja teoksia vain samalla lisenssillä, jolla oma teoksesi on julkaistu." 

Tekijänoikeudet saattavat olla yksi vaikeimmista esteistä, joita vapaiden oppimisympäristöjen kehittämisellä on edessään. Näissäkin asioissa on hyvä nostaa kissa pöydälle ja löytää ratkaisu, joka todella hyödyttää koko ihmiskuntaa. Itse tutkimusta tekevänä joudun kohtaamaan saman ongelman, joka todella haittaa vapaata tieteen tekemistä. Tutkimustieto ei ole vapaasti kaikkien saatavilla, niinkuin sen pitäisi olla. Ne ovat monesti maksullisten palveluiden ja tietojärjestelmien takana, jos ollenkaan saatavilla. 

3.0 oppiminen

Kirjoitin näin edellisessä blogikirjoituksessani: "3.0 kouluissa teknologia on jo kaikkialla, osa luonnollista elinympäristöä. Oppimista varten ei enää tarvitse mennä koulurakennuksiin, vaan opiskella voi missä vain. Koulujen sijasta voi olla oppimisen keskuksia, jossa pedagogian ammattilaiset (tulevaisuuden opettajat?) auttavat ihmisiä löytämään heitä parhaiten palvelevat oppimisen ympäristöt, menetelmät ja välineet. Oppiminen on elinikäistä ja kaikki voivat olla sekä oppilaita että opettajia."

Avoimuuden merkitys tulee vain kasvamaan. Kehitys ei tule pysähtymään, vaan se kiihtyy koko ajan. Lähdetään mukaan kehitykseen ja ollaan mieluiten kehityksen kärjessä kuin taistelemassa tuulimyllyjä vastaan, yrittäen hidastaa jo hävittyä taistoa!

Protoparadigmasta metateoriaan 3.0

Pidin kaksi webinaaria 13. ja 20.10.2011 näkymättömästä oppimisesta Online ITK -AVO-osahankkeen järjestämänä: Näkymätön oppiminen aloittelijoille -webinaari ja Näkymätön oppiminen "jatko" -webinaari. Upotan webinaarien esitykset blogin loppuun. Jälkimmäisen webinaarin voi käydä katsomassa myös tallenteena: http://eoppimiskeskus.adobeconnect.com/p82cftq66tb/.

Olin osallistunut aikaisemmin webinaareihin, mutta pääsin nyt ensi kertaa vetohommiin. Upea kokemus! Ensimmäisessä webinaarissa olin niin innostunut itse, että interaktiivisuus jäi ehkä vähän liian vähälle. Jälkimmäisessä webinaarissa pääsin todella nauttimaan yhteisöllisyyden voimasta. Helena Pulkkinen tuki koko ajan teknisissä yksityiskohdissa ja auttoi minua pysymään kärryillä sekä chatissa että muissa palveluissa tapahtuvasta samanaikaisesta ajatustenvaihdosta.

Materiaalia syntyi koko ajan sekä Qaiku-seminaarikannuun Irmeli Aron aloittamana että Google Docs:iin Pauliina Mäkelän ja monen muun tekemänä. Kun mieleeni tuli jokin hyvä esimerkki, ilmestyi linkki hetkessä joko chattiin tai edellä mainittuihin muihin palveluihin näiden ihanien ihmisten, mm. Anne Rongas, avulla.

Eikä tässä vielä ollut kaikki! Linda Saukko-Rauta visualisoi vielä molemmat webinaarit upealla tavalla: Tero Toivanen @teromakotero puhui webinaarissa, Linda piirsi muistiinpanot ja Webinaari näkymättömästä oppimisesta, puhujana @teromakotero. Mahtavaa!

Seuraavaksi joitakin ajatuksia liittyen varsinkin jälkimmäiseen webinaareista. Minkälainen voisi olla tulevaisuus? Käytän siitä 3.0 -tunnusta yhdistettynä eri osa-alueisiin viitaten John Moravecin sanoihin: "Society 1.0 schools cannot teach 3.0 kids".

Yhteiskunta 3.0

Yhteiskunta on jo siirtynyt 1.0 yhteiskunnasta (teollisuus- ja informaatioyhteiskunnasta) 2.0 yhteiskuntaan (tietoyhteiskuntaan). John Moravec puhuu jopa TEDxLaguna -konferenssissa 2.5 yhteiskunnasta (innovaatioyhteiskunnasta), josta edettäisiin 3.0 yhteiskuntaan (knowmad-yhteiskunta). Teollisuus- ja informaatioyhteiskunnalle (1.0) oli tyypillistä hierarkkinen järjestys, jossa ihmisten väliset suhteet olivat yksinkertaisia ja mekaanisia. 

Tietoyhteiskunnassa (2.0) suhteet ovat monimutkaistuneet ja järjestys on muuttunut heterarkkisemmaksi. Enää ei voi olla varma kuka on kenenkin pomo. Sosiaalisen median myötä ihmiset pääsevät vaikuttamaan asioihin uudella tavalla, ja myös käsitys maailmasta sekä kuva todellisuudesta rakentuu uudella tavalla. Hyvä esimerkki sosiaalisen median vaikutuksesta voisi olla Pohjois-Afrikan viime aikaiset tapahtumat. Sosiaalinen media oli osaltaan edesauttamassa ainakin osassa näitä prosesseja.

Innovaatioyhteiskunnassa (2.5 -> 3.0) suhteet tulevat olemaan näkymättömän oppimisen visiossa synergisiä ja teleologisia; ne määräytyvät päämäärien mukaisesti. Työelämässä ihmisten väliset suhteet olisivat itseorganisoituvia. Ne järjestäytyisivät aina uudestaan tilanteen muutuessa. Knowmad-vaiheessa (sanaleikki nomadeista, kiertävistä paimentolaisista) työelämä olisi hyppimistä työpaikasta toiseen ympäri maailmaa.

Nämä muutokset eivät ole jossain kaukaisessa tulevaisuudessa, vaan nurkan takana. Siksi meidän täytyy uskaltaa tehdä sammakonloikka (leapfrog) tulevaisuuteen. Miten koulu voisi valmistaa näitä tulevaisuuden knowmadejä?

Koulu 3.0

1.0 kouluissa lisensoidut ammattilaiset opettivat ikäryhmittäin järjestettyjä oppilaita tarkoitusta varten tehdyissä rakennuksissa. Pahimmassa tapauksessa teknologiset vempaimet takavarikoitiin opettajan toimesta luokkaan tultaessa. Kuullostaako tutulta? Taitaa edelleen olla täyttä todellisuutta useissa tapauksissa. 

2.0 kouluissa teknologiset apuvälineet aletaan vähitellen hyväksyä (Karjalainen: Koulu tarjoaa lukiolaisille iPadit 50 eurolla). Opetuksesta vastaavat edelleen lisensoidut ammattilaiset, mutta oppiminen tapahtuu koulurakennusten lisäksi myös online. Parhaimmillaan oppilaat voivat opettaa toisia oppilaita, ja Internetin avulla luodaan oppimisenverkostoja. Tämä on jo totta monessa tapauksessa. 

3.0 kouluissa teknologia on jo kaikkialla, osa luonnollista elinympäristöä. Oppimista varten ei enää tarvitse mennä koulurakennuksiin, vaan opiskella voi missä vain. Koulujen sijasta voi olla oppimisen keskuksia, jossa pedagogian ammattilaiset (tulevaisuuden opettajat?) auttavat ihmisiä löytämään heitä parhaiten palvelevat oppimisen ympäristöt, menetelmät ja välineet. Oppiminen on elinikäistä ja kaikki voivat olla sekä oppilaita että opettajia.  

3.0 koulu auttaa ihmisiä vastaamaan 3.0 yhteiskunnan vaatimuksiin. 

Ihminen 3.0

Minkälainen voisi sitten olla 3.0 ihminen?

Jos 3.0 koulu onnistuu tavoitteissaan, hän on luova, innovatiivinen, yhteistyökykyinen ja motivoitunut toteuttamaan omia haaveitaan. Hän osaa käyttää ja tuottaa tietoa eri yhteyksissä sekä arvioida sen validiteettia. 3.0 ihminen on kekseliäs, intuitiivinen ja kykenevä tuottamaan ideoita. Siksi hän näkee ongelmat haasteina eikä vastoinkäymisinä. 3.0 ihminen luo sosiaalisesti rakennettua tietoa ja ymmärrystä. Hän on verkostoitunut ja yhteistyökykyinen. 3.0 ihminen yhdistää ihmisiä, ideoita, ja rakentaa verkostoja. Hän on mukautuvainen, kykenee yhteistyöhön erilaisten ihmisten kanssa, erilaisissa ympäristöissä ja konteksteissa. 3.0 ihminen kykenee oppimaan ja poisoppimaan nopeasti. Hän opiskelee koko elämänsä ja käyttää TVT:tä rohkeasti ja kokeellisesti yhteistoiminnassa verkostojensa kanssa. HÄN EI PELKÄÄ EPÄONNISTUMISTA. Tällaisesta ihmisestä John Moravec käyttää nimitystä Knowmad.

Autotelinen ihminen 3.0

Omana henkilökohtaisena tavoitteenani on ollut jo pitkään olla  Mihály Csíkszentmihályi:n Flow-teoriansa yhteydessä esittelemä autotelinen ihminen. Minkälainen sitten voisi olla autotelinen ihminen 3.0?

Autotelisella ihmisella päämäärät ja tavoitteet tulevat itsestä, eivät määräydy ulkoa päin. Olisiko 3.0 versio autotelisesta ihmisestä sellainen, josta vapaan ja luovan ilmaisun kautta tulee vapauden malliesimerkiksi? 

Autoteliselle ihmiselle toiminta itsessään toimii palkkiona, eikä hän tarvitse ulkoista motivaatiota. Olisiko 3.0 versio sellainen, joka yksilötasolla löytäisi uusia eksplisiittisiä ja implisiittisiä merkityksiä soveltamalla tiedon rakentamista ja hyödyntämistä; luomalla uusia merkityksiä?

Autotelinen ihminen on vapaa ympäristön manipuloinnilta ja sosiaaliselta paineelta. Olisiko 3.0 versio sellainen, jolla olisi kyky menestyä muutosten, haasteiden ja epävarmuustekijöiden keskellä? Hänellä olisi näkökulmia, tietämystä ja vaihtoehtoja monimuotoisuuteen ja epävarmuuteen, joita jatkuvasti muutostilassa oleva yhteiskunta luo.

Me teemme tulevaisuuden!

Näkymätön oppiminen 1 webinaari

View more presentations from Tero Toivanen

Näkymätön oppiminen 2 webinaari

View more presentations from Tero Toivanen

Ajatuksia IT-kouluttajien 10-vuotisjuhlaseminaariin purtavaksi

IT-kouluttajat juhlii 10-vuotista taivaltaan juhlaseminaarissa, jonka teema on "IT-koulutuksen kolme vuosikymmentä" 9.11.2011 Helsingissä Hotel Arthurissa. Sain kunnian päästä esiintyjäjoukkoon tilaisuuteen. Tässä oma lyhyt avaukseni omasta näkökulmastani asiaan liittyen.

Taustaa

Toimin erityisluokanopettajana autismin kirjon oppilaiden opetuksessa Kilonpuiston koulussa Espoossa ja olen intohimoinen avointen oppimisympäristöjen ja sometun muutosagentti. Toimin aikaisemmassa ammatissani muusikkona Santiago de Cuban Casa de la Trova:ssa 9 vuoden ajan soittimenani tres. Voimakkaat formaalin opetuksen ulkopuoliset oppimiskokemukset Suomessa ja Kuubassa saivat minut pohtimaan oppimista syvällisesti.

Tämän vuoden huhti-toukokuun vaihteessa sain käsiini John Moravec:in ja Cristóbal Cobo:n kirjan "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de laeducación", joka on ollut minulle siitä lähtien valtaisa innostuksen lähde. Kirja on vapaasti ladattavissa kirjan internet-sivustolta. Olin kuitenkin näistä asioista innostunut jo paljon ennen kirjaan tutustumistani. Olin tutustunut kirjan kirjoittajien, John Moravec:in ja Cristóbal Cobo:n, ajatuksiin samoihin aikoihin Pedacasting-koulutuksen kanssa. Keväällä 2009 löysin netissä surffaillessani John Moravec:in slideshare-esityksen ”Toward Society 3.0: A New Paradigm for 21stcentury education”, jonka innoittamana aloitin verkkokeskusteluni ”Web3.0?” Pedacasting-koulutuksessa. Cristóbal Cobo on vuorostaan tärkeässä osassa ”Elämme mielenkiintoista aikaa” -verkkokeskustelussa. Oppimisen teoreettista pohdiskelua olin jo tehnyt pitkään mm. pro gradu -tutkielmassani 2005. Tutkielmassani taustateorioina olivat Platon/Sokrates:in anamnesis, Michael Polanyin tacit knowledge (hiljainen tieto, joka on myös taustateoriana näkymättömässä oppimisessa) sekä Mihály Csíkszentmihályin flow.

Oppimisen tulevaisuus

Jotta Suomi pysyisi oppimisen kärkimaana myös tulevaisuudessa, täytyy koulua jatkuvasti kehittää. John Moravecin sanoin: "1.0 yhteiskunnan koulut eivät voi opettaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita." Meidän täytyy pystyä uudistamaan koulutusjärjestelmää ja toimintakulttuuria vastaamaan modernin yhteiskunnan ja tulevaisuuden tarpeisiin.

Kaikkea sitä, mitä opitaan, ei havaita formaaleissa oppimisympäristöissä oppimiseksi. Osa oppimisesta jää näkymättömäksi. Näkymättömän oppimisen prosesseissa tapahtuu kuitenkin suuri määrä oppimista. Miten voisimme saada non-formaalin ja informaalin oppimisen sekä niiden välimuodot mukaan formaaleihin oppimisen prosesseihin?

Oppiminen voi tapahtua milloin ja missä vain. Tämän hetken maailmassa kouluilla ja oppilaitoksilla ei ole enää yksinoikeutta opettamiseen ja oppimiseen. Suurin osa oppimisesta saattaa jo tapahtua formaalien oppimisympäristöjen ulkopuolella.

Avoimuuden merkitys kasvaa koko ajan. Suljettujen oppimisympäristöjen aika saattaa olla käymässä vähiin. Avoimuuden kulttuurissa kannustetaan sisältöjen, kokemusten ja resurssien jakamiseen sekä vaihtamiseen vapaasti ja avoimesti. Koulumaailmassa se voisi tarkoittaa virallisen koulutuksen resurssien avaamista maailmalle.

Yksi tehokkaimmista oppimisen keinoista on opettaa. Meidän tulisi rohkaista vertaisverkko- (P2P) ja yhteisöllistä oppimista. Oppijat oppisivat opettamalla toisiaan tai jakamalla tietoa toistensa kanssa. Kouluissa on tapahtumassa muutos. Ennen opettaja opetti oppilaita. Nyt myös oppilaat saattavat opettaa oppilaita ja parhaimmillaan oppilas saattaa opettaa opettajaa. Tähän muutokseen opettajat tarvitsevat sekä koulutusta että muuta tukea, jotta pystyisivät vastaamaan näihin suuriin muutoksiin.

Oppiminen ei enää rajoitu johonkin tiettyyn ikäkauteen ennaltamäärätyissä oppimisympäristöissä. Oppiminen voi tapahtua milloin ja missä tahansa. Oppiminen ei ole enää neljän seinän sisälle suljettua eikä koululla ole enää yksinoikeutta opettamiseen ja oppimiseen.

Puhutaan rajattomasta kolmen ulottuvuuden (3D) ja kolmensadankuudenkymmenen asteen (360°) oppimisesta. Se tarkoittaa nykyisen formaalin koulutuksen ajalliset ja paikalliset rajat ylittävää 7/24 koulutusta. Teknologinen kehitys ja Internet mahdollistavat sen jo nyt.

Toimintakulttuurin muutos

Johtuuko TVT:n (tieto- ja viestintätekniikan) tehoton käyttö kouluissa siitä, että opettajat eivät osaa käyttää ja hyödyntää sen antamia mahdollisuuksia? Mielestäni tämä pitää ainakin osittain paikkansa, mutta en kuitenkaan halua syyllistää opettajia vaan kohdistaa voimavaroja laitehankinnoista opettajien kouluttamiseen ja pedagogiseen kehittämiseen. Muutoksen pitäisi lähteä jo opettajankoulutusvaiheesta, mutta se ei yksinään riitä. Opettajien jatkuva kouluttaminen on ehdoton edellytys sille, että pystyttäisiin vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Laitteistoja myös tarvitaan, jotta turvattaisiin tasapuoliset mahdollisuudet TVT:n käyttöön oppilaille ja opettajille. Tärkeintä on kuitenkin toimintakulttuurin muutos kohti 3.0 yhteiskunnan koulua.

John Moravec: Toward Society 3.0: A New Paradigm for 21st century education/

slide 44

Elämme jo tulevaisuutta. Koulu ei voi jäädä vierestä katsomaan tilannetta passiivisena, vaan sen tulee ottaa tulevaisuuden haasteet vastaan pelotta. Se, mitä tarkoitamme koululla, on muuttumassa. Onko tulevaisuuden kouluissa oppitunteja, kokeita määrääviä opettajia tai ikäryhmittäin lajiteltuja oppilaita käymässä läpi opetussuunnitelmaa? Tämä kaikki saattaa olla muuttumassa.

Näkymätön oppiminen

Näkymätön oppiminen on John Moravec:in ja Cristóbal Cobo:n ehdotus oppimisen uudeksi paradigmaksi 21. vuosisadalle. Näkymätön on oppiminen ei ole kuitenkaan teoria, vaan metateoria, joka yhdistää erilaisia teorioita ja näkökulmia itseensä. Sitä kutsutaan myös protoparadigmaksi, joka on jatkuvassa beta- ja rakennusvaiheessa.

Näkymätön oppiminen pähkinänkuoressa:

Näkymätön oppiminen koostuu monista ideoista. Se pyrkii ottamaan huomioon nopeiden yhteiskunnallisten ja teknologisten muutosten vaikutukset koulutukseen ja oppimiseen. Se keskittyy enemmän siihen, miten opitaan, kuin mitä opitaan. Se pyrkii rakentamaan tulevaisuuden koulutusta. Sen tarkoituksena on saada panostamaan avoimuuteen. Se pyrkii pääsemään irti ajattelusta, jossa oppimisen ongelmia on ratkaistu uusilla laitteilla, luopumatta vanhoista opetusmenetelmistä. Se ei kuitenkaan tarkoita oppimisen uudelleen keksimistä, eikä kaiken vanhan poistamista ja aloittamista alusta. Se ei enää liity vain johonkin tiettyyn vaiheeseen ihmisen elämässä. Se tarkoittaa koulutuksen painopisteen siirtämistä software:stä ja hardware:stä mindware:in kehittämiseen. Se ei ole kuitenkaan manifesti tai vaihe vaiheelta tarjottava resepti vaan periaatteita, jonka pohjalta etsitään ratkaisuja ”tee se itse” -menetelmällä.

TVT (tieto- ja viestintäteknologia)

Mikä on sitten TVT:n osa tässä uudistustyössä? Se on tärkeä osa näkymätöntä oppimista, mutta ei keskeinen. Se on hyödyllinen väline, joka auttaa tavoitteiden saavuttamisessa, mutta se ei saa olla itseisarvo. TVT tarjoaa mahdollisuuden välittömään, nopeaan ja interaktiiviseen tiedon välittämiseen. Se muuttaa kulttuuriamme nopeasti, ja asettaa koulutukselle uusia kysymyksiä ja haasteita.

TVT:lle on tulossa myös kansalaisten väliseen tasa-arvoisuuteen liittyviä tehtäviä. Nykyajan maailmassa kaikkilla kansalaisilla täytyy ainakin jossain määrin olla näitä taitoja, jotta he voisivat selviytyä tietoa ja yhteyksiä täynnä olevassa maailmassa. Uhkana on digitaalinen lukutaidottomuus. Ilman näitä taitoja ei pysty käyttämään verkkopankkia, tekemään etätyötä, maksamaan veroja verkossa tai edes ostamaan lentolippua Internetistä. Digitaalisesti lukutaidottomista voi tulla toisen luokan kansalaisia. Siksi koulumaailman on taattava kaikille kansalaisille riittävät perustaidot tietoyhteiskunnassa selviämiseen.

Lopuksi

Opettajana olen ylpeänä voinut sanoa, että suomalainen koulu on maailman paras. Haluan myös pitää sen maailman parhaana! Siksi sitä tuleekin kehittää koko ajan vastaamaan paremmin tulevaisuuden haasteisiin. Oppimis- ja työympäristömme ovat jatkuvan kehityksen tilassa. Koulun tulee pystyä vastaamaan näihin haasteisiin. TVT:llä on hyvin tärkeä tehtävä näihin haasteisiin vastaamisessa. Otetaan haaste vastaan!

TeknoDida 2011 - Musiikin näkymätön oppiminen

Musiikin TeknoDida 24.9.2011

Pidin Musiikin TeknoDida 2011 -tapahtumassa Oriveden opistolla esityksen musiikin näkymättömästä oppimisesta lauantaina 24.9.2011 klo 9.00 - 9.45 (ja vähän yli). Otin yllä olevan kuvan puhelimen kameralla tilaisuuden jo päätyttyä Matti Ruipon jakaessa ohjeita tulevista tilaisuuksista ja muutoksista ohjelmaan.

Kymmenes Musiikin TeknoDida on Oriveden Opistolla järjestettävä musiikkikasvatusteknologian koulutustapahtuma. Kohderyhmänä olivat musiikkipedagogit, musiikinopettajat, musiikinoppilaitosten rehtorit, tutkijat, musiikkioppilaitosten ja koulujen opettajat sekä musiikkiteknologian opetuskäytöstä kiinnostuneet opettajat. Musiikin näkymättömän oppimisen -esitykseen osallistui n. 50 henkilöä.

Toivoin esityksen aluksi osanottajilta aktiivista osallistumista koko esityksen ajan kyselemällä, Twitterin ja Google Docs:in välityksellä. Tällä kertaa kävi niin, että ensimmäinen vaihtoehto onnistui erinomaisesti ja muut vaihtoehdot jäivät käyttämättä. Keskustelu kävi lähes koko esityksen ajan aktiivisena niin, että lopussa aika taas kerran loppui kesken. Minulle se tarkoittaa onnistunutta tilaisuutta. Yleisöstä tuli jatkuvasti asiantuntevia kommentteja ja kysymyksiä. Mahtava oppimiskokemus! 

Kaikkea sitä, mitä opitaan, ei välttämättä havaita oppimiseksi

http://www.invisiblelearning.com/en/

"Aprendizaje Invisible..." -kirja on ollut minulle valtaisa innostuksen lähde. Tämän kirja on nyt vapaasti ladattavissa kirjan internet-sivustolta. Kerroin kirjasta myös omassa esityksessäni. Kuitenkin olin näistä asioista innostunut jo paljon ennen kirjaan tutustumistani. Kirjan kirjoittajien, John Moravec:in ja Cristóbal Cobo:n, ajatuksiin olin innostunut jo aikaisemmin upean Pedacasting-koulutuksen yhteydessä. Avasin Pedcasting-kurssin Ning-sivustolla keskustelun Moravec:in SlideShare-esityksen innoittamana. Tämä esitys teki minuun hyvin suuren vaikutuksen ja vahvisti ajatuksiani oppimisen teorian uudistamisen tarpeesta, jota olin jo yrittänyt aloitella pro gradu -tutkielmassani vuodelta 2005. Siinä taustateorioinani olivat Platon/Sokrates:in anamnesis, Michael Polanyin tacit knowledge (hiljainen tieto, joka on myös taustateoriana näkymättömään oppimiseen) sekä  Mihály Csíkszentmihályin flow. 

Meidän on korostettava myös musiikin oppimisessa enemmän sitä, miten opitaan kuin mitä opitaan

Ghanalaisia muusikoita

Yllä oleva kuva herätti tilaisuuteen osallistujissa mielenkiintoisia ajatuksia. He yhdistivät flow:n tähän kuvaan. En ollut ajatellut tätä etukäteen, mutta kuvaa katsoessani olin heidän kanssaan samaa mieltä. Mieleeni tuli myös anamnesis-teoria. Keskellä oleva rumpali vaikuttaa välittävän viestiä sisältä ulospäin. 

Musiikista puhuttaessa se kaikista tärkein asia tuntuu jäävän sanojen tavoittamattomiin. Tätä kuvaa katsoessa tuntuu siltä, että jopa kuva pystyy kertomaan enemmän siitä, mistä musiikissa oikeasti on kysymys.

Oppiminen voi tapahtua milloin ja missä vain

Casa de la Trova, Santiago de Cuba, 1992

Yllä oleva kuva oli jo edellisessä blogikirjoituksessani musiikin näkymättömästä oppimisesta, mutta en malttanut olla panematta sitä tähän uudestaan. Tämä kuva on minulle hyvin rakas, vaikka sainkin sen käsiini vasta vähän aikaa sitten. Muistan, että tämä kuva oli aikoinaan Casa de la Trovan seinällä. Kuvassa olevan basistin Pedro Luis Pardo (Luisito) kautta sain tämä kuvan taas käsiini. Hän ei kuulunut bändin (Guitarras y Trovadores) vakiokokoonpanoon, vaan tuurasi basistia tuona päivänä. 

Liitin tämän kuvan mukaan myös esitykseeni, sillä se kuvaa erinomaisesti yhtä vahvimmista oppimisen kokemuksistani. Niinä yhdeksänä vuotena, jolloin toimin muusikkona Casa de la Trovassa (kuutena päivänä viikossa), en käyttänyt nuotteja koskaan tres:iä soittaessani. Musiikki perustui täysin korvakuulolta soittamiseen (de guataca). Välillä jostain toisesta bändistä saattoi puuttua tres:in soittaja ja silloin ei auttanut muu kuin hypätä bändin mukaan ja seurata tarkasti laulajaa ja muita soittajia, ja soittaa mukana. Nämä kerrat tuntuivat jälkeen päin niiltä, joissa opin kaikista eniten siitä, mitä kuubalainen musiikki oikeasti on. 

Suurin osa oppimisesta saattaa tapahtuu formaalien oppimisympäristöjen ulkopuolella

Teromakotero Musiikin TeknoDida 2011

En malttanut olla ottamatta tres:iä mukaan myös tähän tapahtumaan, sillä se on vaikuttanut niin paljon siihen, mitä oppimisesta ajattelen. Vielä kun yhdistän sen espanjan kieleen, jonka opin täysin ilman formaaleja opintoja, on henkilökohtaisen oppimiskokemuksen paketti valmis.

Vaikka keskustelu oli käynyt hyvin aktiivisena jo ennenkuin olin soittanut tres:iä, se kuitenkin vaikutti enemmän kuin kaikki aiemmin tekemäni asiat yleisöön. Jos olisin itse ollut yleisössä luulen, että myös minulle olisi käynyt samalla tavalla. Tarvitsen henkilökohtaisen kokemuksen, jotta voin vakuuttua asiasta. Puhe on vain puhetta.

On aika siirtyä uudenlaiseen toimintakulttuuriin sekä oppimisessa että opettamisessa

The Venus Project

Tulevaisuus ei ole enää jossain kaukana, vaan elämme sitä jo nyt. Se tuntuu vain olevan eriasteisena ihmisten elämässä. Jotkut meistä ovat jo heittäytyneet siihen ilman pelkoa, mutta luulen että suurin osa ihmisistä vielä tarkkailee tilannetta. Koululla ei ehkä ole varaa jäädä katselemaan tilannetta passiivisena, vaan ottaa haaste vastaan pelotta. Näin taitaa onneksi olla tapahtumassa.

Näkymättömän oppimisen Ning-ryhmässä keskustelu käy oppimisen tästä päivästä ja tulevaisuudesta korkeatasoisena ja innoittavana. Tervetuloa mukaan keskusteluun!

Esitys SlideShare:ssä

Musiikin näkymätön oppiminen

Pidän Musiikin TeknoDida 2011 -tapahtumassa Oriveden opistolla esityksen musiikin näkymättömästä oppimisesta lauantaina 24.9.2011 klo 9.00 - 9.45. Musiikin TeknoDida on Oriveden Opistolla kymmenettä kertaa järjestettävä musiikkikasvatusteknologian koulutustapahtuma. Kohderyhmänä tapahtumassa ovat musiikkipedagogit, musiikinopettajat, musiikinoppilaitosten rehtorit, tutkijat, musiikkioppilaitosten ja koulujen opettajat sekä musiikkiteknologian opetuskäytöstä kiinnostuneet opettajat.

Näkymätön oppiminen musiikissa

Kuten olen aikaisemmissa blogikirjoituksissani näkymättömästä oppimisesta kirjoittanut, niin kaikkea sitä, mitä opitaan, ei havaita formaaleissa oppimisympäristöissä. Osa oppimisesta jää näkymättömäksi, piilotetuksi opetussuunnitelmaksi. Kuitenkin näissä näkymättömän oppimisen prosesseissa tapahtuu suuri määrä oppimista. Kysymys, joka herää onkin: Miten voitaisiin saada non-formaali ja informaali oppiminen mukaan formaaleihin oppimisen prosesseihin?

Musiikin oppimisessa näkymättömien oppimisen prosessien merkitys saattaa jopa olla suurempi kuin monella muulla oppimisen osa-alueella. Voi jopa olla niin, että musiikin oppimiseen liittyvät keskeisimmät alueet ovat näkymättömän oppimisen ja hiljaisen tiedon alueella.

Tutkinto- ja koejärjestelmä

Koejärjestelmien ongelma formaaleissa oppimisympäristöissä on se, että suurin osa opituista sisällöista unohtuu varsin nopeasti kokeiden jälkeen. Selviytyäkseen kokeista ja tenteistä oppilaat ja opiskelijat joutuvat opiskelemaan suuria määriä tietoja. Se on vaativa henkinen ja fyysinen ponnistus, jonka tulokset ovat kuitenkin pitemmällä tähtäimellä pienet suhteessa sen vaatimaan ponnisteluun.

Kokeet tekevät opiskelun henkisesti raskaaksi ja stressaavaksi toiminnaksi. Muistan vielä hyvin omilta opiskeluajoiltani tenttien, kurssitutkintojen ja kokeiden aiheuttaman stressin. Varsinkin kurssitutkinnot musiikkiopinnoissa ovat jääneet mieleen erityisen stressaavina tilaisuuksina. Onkin syytä kysyä, miten hyvin stressaava tutkinto- ja koejärjestelmä todella tukee oppimista?

Toimintakulttuurin muutos

Formaaleissa oppimisympäristöissä tarvitaan mielestäni syvällistä toimintakulttuurin muutostata. Jotta tämä olisi mahdollista, täytyy fokus siirtää myös musiikin oppimisessa enemmän siihen, miten opitaan kuin mitä opitaan.

Ensinnäkin on tärkeää ymmärtää se, että oppiminen voi tapahtua milloin ja missä vain. Kouluilla ja oppilaitoksilla ei ole enää yksinoikeutta opettamiseen ja oppimiseen. Luultavasti jo tällä hetkellä suurin osa oppimista tapahtuu formaalien oppimisympäristöjen ulkopuolella. Meidän tuleekin kysyä, missä oppimista oikeasti tapahtuu ja miten syvällistä se on siellä, missä sitä tapahtuu.

Avoimuuden kulttuuri

Internetin myötä avoimuuden merkitys kasvaa koko ajan. Avoimuuden kulttuuri kannustaa sisältöjen, kokemusten ja resurssien jakamiseen ja vaihtamiseen vapaasti ja avoimesti, eli virallisen koulutuksen resurssien avaamista maailmalle. Siksi myös musiikin oppimisen resurssien tulisi olla kaikille avoimesti saatavilla, jotta luovuus pääsisi vapaasti liikkeelle ja kukoistamaan.

Voisivatko myös musiikin opetuksen instituutit avata ovensa kaikille ilman ikä- tai muita rajoituksia? Voisiko niistä tulla avoimia luovan toiminnan keskuksia, jotka kannustaisivat itsensä ilmaisuun ja omien rajojensa rikkomiseen?

Virallinen ja epävirallinen oppiminen

Nyt on aika miettiä, miten lähentää virallista ja epävirallista oppimista ja miten sekoittaa niitä keskenään. Kuten jo kirjoitukseni alussa mainitsin, musiikin oppimisessa non-formaalien ja informaalien oppimismuotojen merkitys saattaa olla jopa suurempi kuin monissa muissa oppimisen alueissa.

Musiikkiin on aina kuulunut jokin mystinen, outo ominaisuus, joka tekee siitä niin kiinnostavaa, tunteisiin vetoavaa ja muuttaa äänet hyvin merkitykselliseksi kokemukseksi. Muutin aikoinaan Kuubaan asumaan moneksi vuodeksi juuri tästä syystä. Kuubalaisella musiikilla oli niin voimakas vaikutus minuun henkilökohtaisesti, että halusin ymmärtää syyn siihen. En keksinyt tähän muuta ratkaisua kuin muuttaa Kuubaan asumaan ja soittamaan työkseni rakastamaani kuubalaista son-musiikkia 9 vuoden ajaksi.

Guitarras y Trovadores, Casa de la Trova, Santiago de Cuba, 1992

Tappaako musiikkikoulutus bomban?

Soittaessani Santiago de Cuba:n Casa de la Trova:ssa päivittäin keskustelimme myös usein musiikista muusikoiden kesken. Voimakkaan vaikutuksen minuun teki käsite "bomba" (pumppu, sydän), joka oli varsinkin vanhempien muusikoiden mielestä kaikista tärkein asia kuubalaisen musiikin soittamisessa. Muusikoita myös jaoteltiin hyvin herkästi sen mukaan oliko hänellä bombaa vai eikö ollut. Monet muusikot myös tietoisesti karttoivat kaikkea formaalia musiikin opetusta, koska he olivat vakuuttuneita siitä, että se tappaisi bomban.

Tappaako musiikkikoulutus bomban? Tämä kysymys on mielestäni tärkeä esittää ja tehdä kaikki mahdollinen sen eteen, ettei näin pääsisi tapahtumaan. Tutustuin Santiagossa kerran yhteen muistaakseni ranskalaiseen kaveriin, joka oli viettänyt paljon aikaa eri Afrikan maissa opiskellen paikallisten kansanmuusikoiden kanssa rumpujen soittoa. Hän kertoi, että rumpaleiksi kouluttauduttiin muuttamalla opettajan luokse asumaan. Pelkät soittotunnit eivät riittäneet, vaan täytyi täydellisesti omistautua palvelemaan mestaria ja toivoa, että mestarin salaisuudet avautuisivat tätä kautta noviisille.

Lopuksi

Olen tässä esittänyt joitakin ajatuksia musiikin opettamisen kehittämiseen liittyen. Omat musiikin opintoni ovat vuosikymmenien takaa, joten saatan esittää asioita, joita jo toteutetaan käytännössä. Toivottavasti näin on asia.

Bomba kunniaan!

Helmiä opettajille - Campus 2011

Osallistuin Campus-seminaariin Helsingin Savoy-teatterissa 7.9.2011. Campus on opettajille suunnattu tapahtuma, jonka tarkoituksena on auttaa opettajia pääsemään sisään maailman muuttumiseen sekä nostaa opettajien yhteishenkeä ja itsetuntoa. Luvassa oli huippuasiantuntijoita niin Suomesta kuin maailmaltakin. 

Saavuin paikalle suurin odotuksin ja sain nauttia monesta helmestä, joista joitakin tässä esittelen. Näkökulmani on subjektiivinen ja varmaan moni on kokenut tilaisuuden aivan toisella tavalla kuin minä. 

Miten hyväksyä erilaisuus

Jorma Uotinen

Jutta Urpilaisen sanojen jälkeen seminaari lähti parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle Jorma Uotisen esityksellä. Hänen viisaita ja kauniita sanojaan kuunteli lumottuna. Jorma Uotisen mukaan monimuotoisuuden hyväksyminen on ainoa keino eriarvoisuutta vastaan. Monikulttuurisuus on olemassa oleva tosiasia, joka tulee hyväksyä tosiasiana ja käyttää voimavarana eikä uhkana.

Opettajille hän muistutti taideaineiden merkitystä. Taiteellinen toiminta on ihmiselle luonnollista ja se avaa maailman, jolla ei ole muuta ilmaisemistapaa. Siksi taiteen pitäisi Uotisen mukaan olla luonnollinen osa arkipäivää. Taide antaa myös eväitä maailman ymmärtämiseen, kehittää itsetuntoa ja persoonaksi kasvamista. 

Jorma Uotinen otti myös esille yhden suomalaisuuden perusongelmista: kukaan ei saisi olla toista parempi; edes kansantansseissa ei ole soolo-osuuksia. Tavallisuudesta poikkeamista katsotaan pahalla. Kuitenkin juuri näissä tavallisuudesta poikkeavissa ihmisissä on muutoksen ja uudistumisen mahdollisuus. Kutsumuksellisilla ihmisillä on viesti. Heitä pitäisi kuunnella!

Uotisen sanoin: "Kauneus paljastuu sille, joka ei pelkää rumuutta... Eheyden löytää se, joka ei pelkää hulluutta."

Uotinen otti myös esille intuition merkityksen. Intuitiolla on suuri merkitys uuden löytämiselle. Intuitiota voidaan kehittää ja opettaa. Valitettavasti intuition käyttöä opetetaan harvoin. Intuitiota ei kannata jättää vain taiteilijoiden yksinoikeudeksi. 

Tässä vielä linkki Uotisen upeaan esitykseen.

Paulin teesit

Laura Kirveksen mielenkiintoisen kiusaamiseen liittyvän esityksen jälkeen Pauli Aalto-Setälä esitti viisi raflaavaa teesiä, joilla liike-elämä saattaisi auttaa koulumaailmaa.

1. teesi oli valta. Aalto-Setälän mukaan kyse on vallan ja vastuun jakamisesta. Valtaa pitää osata antaa pois ja taas ottaa itselle tilanteen mukaisesti. Silloin, kun rakennetaan uutta, valta pitää osata antaa pois. Bottom-up -ajattelu tulee tästä heti mieleen. Tässä olisi varmasti paljon tekemistä koulumaailmassa. Toisaalta taas silloin, kun pitää toteuttaa jotain, pitää valta taas ottaa omiin käsiin. Aalto-Setälä muistutti vielä meille opettajille, että  vanhemmat eivät ole opettajan asiakkaita, vaan lapset.

2. Aalto-Setälän esittämä teesi oli dialogi. Koulun tulisi opettaa keskusteluun ja dialogiin. Aalto-Setälän mukaan Suomi on täynnä monologeja. Siinä on aika kova tehtävä opettajille. Ensimmäiseksi pitäisi varmaan katsoa peiliin ja kysyä itseltään onko opettamiseni jatkuvaa monologia oppilaille.

3. Aalto-Setälän teesinä oli tunne. Hänen mukaansa ei ole päätöstä tai oppimiskokemusta, jossa tunne ei olisi mukana. Ensin tulisi ymmärtää, mitä itse tuntee ja miettiä, mitkä tunteet vahvistavat oppimista. Hän muistutti myös todella tärkeästä  ja tutkitusta asiasta: yhden negatiivisen palautteen kumoamiseen tarvitaan seitsemän positiivista palautetta. Kaikki oppilaita kannustamaan!

4. teesi oli parvi. Aalto-Setälä sanoi provosoivasti, että parviälyä ei ole olemassa: parvi on tyhmä. Siksi hänen mukaansa myös luokka on tyhmä. Yksilöä pitää rohkaista, parven tai yhteisön varaan ei voi laskea. Uutta rakentavat hänen mukaansa yksilöt eivät yhteisöt. Tästä teesistä en kyllä ole ihan samaa mieltä. Uskon yhteisön voimaan kuitenkaan yksilöitä unohtamatta. 

5. teesi oli itsensä johtaminen. Pitää ottaa vastuu omasta elämästään ja tekemisestään. Sellaisessa porukassa, joka ei anna tehdä työtään hyvin ja jaksaa, ei tarvitse olla. Pitää voida sanoa ei. Jos koulu ei anna tätä mahdollisuutta, Aalto-Setälä kehotti vaihtamaan koulua. Tässä olen hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä.

Linkki Aalto-Setälän esitykseen.

Kivekset hiirenloukkuun ja Cannesiin

Seurasi Chris Sandersonin esitys D-sukupolvesta (Generation D), Roy Ackermanin sympaattinen esitys Jamie Oliverin Dream School -projektista, Sonja Kankaan esitys pelimaailmasta ja sen ymmärtämisestä sekä Kiti Müllerin esitys tunteiden merkityksestä oppimiselle. Kuitenkin sytyin todella taas uudestaan Jarno Laasolan esityksestä, joka toi heti mieleeni Jorma Uotisen upean esityksen ideat.

Jarno Laasolan tarinat Duudsonien alkutaipaleesta Pohjanmaan lakeuksilla, jossa koulun kannustus olivat lähinnä jälki-istunnot, kertoi karua tarinaa suomalaisesta erilaisuuden kohtaamisesta. Onneksi pojat saivat kannustusta kotoaan ja uskalsivat toteuttaa siunattua hulluuttaan, joka on vienyt heidät Hollywoodiin asti!

Meidän opettajien on hyvä muistaa, että ei voi tietää, kenestä nuoresta tulee seuraava menestyjä. Jarno Laasola kehoitti myös rohkaisemaan nuoria oman unelman toteuttamiseen. 

Linkki Jarno Laasolan esitykseen.

Mitä jäin kaipaamaan

Sain kokea Campus-seminaarissa monta upeaa hetkeä, mutta kuitenkin jäi vähän tyhjä olo. Chris Sandersonin esitykseltä odotin paljon, mutta se jäi jotenkin ulkopuoliseksi ja tieteellisen kylmäksi lähestymistavaksi tähän päivänpolttavaan asiaan. Olisiko paikalla pitänyt olla Teemu Arinan kaltainen sytyttävä, innovatiivinen ja sopivan provosoiva hahmo, joka olisi todella pistänyt ajattelemaan tulevaisuuden haasteita sekä miettimään omaa vastausta näihin kysymyksiin.

Suomalainen koulu on maailman paras, mutta sitä pitää koko ajan kehittää vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Pidetään se myös maailman parhaana!