TeknoDida 2011 - Musiikin näkymätön oppiminen

Musiikin TeknoDida 24.9.2011

Pidin Musiikin TeknoDida 2011 -tapahtumassa Oriveden opistolla esityksen musiikin näkymättömästä oppimisesta lauantaina 24.9.2011 klo 9.00 - 9.45 (ja vähän yli). Otin yllä olevan kuvan puhelimen kameralla tilaisuuden jo päätyttyä Matti Ruipon jakaessa ohjeita tulevista tilaisuuksista ja muutoksista ohjelmaan.

Kymmenes Musiikin TeknoDida on Oriveden Opistolla järjestettävä musiikkikasvatusteknologian koulutustapahtuma. Kohderyhmänä olivat musiikkipedagogit, musiikinopettajat, musiikinoppilaitosten rehtorit, tutkijat, musiikkioppilaitosten ja koulujen opettajat sekä musiikkiteknologian opetuskäytöstä kiinnostuneet opettajat. Musiikin näkymättömän oppimisen -esitykseen osallistui n. 50 henkilöä.

Toivoin esityksen aluksi osanottajilta aktiivista osallistumista koko esityksen ajan kyselemällä, Twitterin ja Google Docs:in välityksellä. Tällä kertaa kävi niin, että ensimmäinen vaihtoehto onnistui erinomaisesti ja muut vaihtoehdot jäivät käyttämättä. Keskustelu kävi lähes koko esityksen ajan aktiivisena niin, että lopussa aika taas kerran loppui kesken. Minulle se tarkoittaa onnistunutta tilaisuutta. Yleisöstä tuli jatkuvasti asiantuntevia kommentteja ja kysymyksiä. Mahtava oppimiskokemus! 

Kaikkea sitä, mitä opitaan, ei välttämättä havaita oppimiseksi

http://www.invisiblelearning.com/en/

"Aprendizaje Invisible..." -kirja on ollut minulle valtaisa innostuksen lähde. Tämän kirja on nyt vapaasti ladattavissa kirjan internet-sivustolta. Kerroin kirjasta myös omassa esityksessäni. Kuitenkin olin näistä asioista innostunut jo paljon ennen kirjaan tutustumistani. Kirjan kirjoittajien, John Moravec:in ja Cristóbal Cobo:n, ajatuksiin olin innostunut jo aikaisemmin upean Pedacasting-koulutuksen yhteydessä. Avasin Pedcasting-kurssin Ning-sivustolla keskustelun Moravec:in SlideShare-esityksen innoittamana. Tämä esitys teki minuun hyvin suuren vaikutuksen ja vahvisti ajatuksiani oppimisen teorian uudistamisen tarpeesta, jota olin jo yrittänyt aloitella pro gradu -tutkielmassani vuodelta 2005. Siinä taustateorioinani olivat Platon/Sokrates:in anamnesis, Michael Polanyin tacit knowledge (hiljainen tieto, joka on myös taustateoriana näkymättömään oppimiseen) sekä  Mihály Csíkszentmihályin flow. 

Meidän on korostettava myös musiikin oppimisessa enemmän sitä, miten opitaan kuin mitä opitaan

Ghanalaisia muusikoita

Yllä oleva kuva herätti tilaisuuteen osallistujissa mielenkiintoisia ajatuksia. He yhdistivät flow:n tähän kuvaan. En ollut ajatellut tätä etukäteen, mutta kuvaa katsoessani olin heidän kanssaan samaa mieltä. Mieleeni tuli myös anamnesis-teoria. Keskellä oleva rumpali vaikuttaa välittävän viestiä sisältä ulospäin. 

Musiikista puhuttaessa se kaikista tärkein asia tuntuu jäävän sanojen tavoittamattomiin. Tätä kuvaa katsoessa tuntuu siltä, että jopa kuva pystyy kertomaan enemmän siitä, mistä musiikissa oikeasti on kysymys.

Oppiminen voi tapahtua milloin ja missä vain

Casa de la Trova, Santiago de Cuba, 1992

Yllä oleva kuva oli jo edellisessä blogikirjoituksessani musiikin näkymättömästä oppimisesta, mutta en malttanut olla panematta sitä tähän uudestaan. Tämä kuva on minulle hyvin rakas, vaikka sainkin sen käsiini vasta vähän aikaa sitten. Muistan, että tämä kuva oli aikoinaan Casa de la Trovan seinällä. Kuvassa olevan basistin Pedro Luis Pardo (Luisito) kautta sain tämä kuvan taas käsiini. Hän ei kuulunut bändin (Guitarras y Trovadores) vakiokokoonpanoon, vaan tuurasi basistia tuona päivänä. 

Liitin tämän kuvan mukaan myös esitykseeni, sillä se kuvaa erinomaisesti yhtä vahvimmista oppimisen kokemuksistani. Niinä yhdeksänä vuotena, jolloin toimin muusikkona Casa de la Trovassa (kuutena päivänä viikossa), en käyttänyt nuotteja koskaan tres:iä soittaessani. Musiikki perustui täysin korvakuulolta soittamiseen (de guataca). Välillä jostain toisesta bändistä saattoi puuttua tres:in soittaja ja silloin ei auttanut muu kuin hypätä bändin mukaan ja seurata tarkasti laulajaa ja muita soittajia, ja soittaa mukana. Nämä kerrat tuntuivat jälkeen päin niiltä, joissa opin kaikista eniten siitä, mitä kuubalainen musiikki oikeasti on. 

Suurin osa oppimisesta saattaa tapahtuu formaalien oppimisympäristöjen ulkopuolella

Teromakotero Musiikin TeknoDida 2011

En malttanut olla ottamatta tres:iä mukaan myös tähän tapahtumaan, sillä se on vaikuttanut niin paljon siihen, mitä oppimisesta ajattelen. Vielä kun yhdistän sen espanjan kieleen, jonka opin täysin ilman formaaleja opintoja, on henkilökohtaisen oppimiskokemuksen paketti valmis.

Vaikka keskustelu oli käynyt hyvin aktiivisena jo ennenkuin olin soittanut tres:iä, se kuitenkin vaikutti enemmän kuin kaikki aiemmin tekemäni asiat yleisöön. Jos olisin itse ollut yleisössä luulen, että myös minulle olisi käynyt samalla tavalla. Tarvitsen henkilökohtaisen kokemuksen, jotta voin vakuuttua asiasta. Puhe on vain puhetta.

On aika siirtyä uudenlaiseen toimintakulttuuriin sekä oppimisessa että opettamisessa

The Venus Project

Tulevaisuus ei ole enää jossain kaukana, vaan elämme sitä jo nyt. Se tuntuu vain olevan eriasteisena ihmisten elämässä. Jotkut meistä ovat jo heittäytyneet siihen ilman pelkoa, mutta luulen että suurin osa ihmisistä vielä tarkkailee tilannetta. Koululla ei ehkä ole varaa jäädä katselemaan tilannetta passiivisena, vaan ottaa haaste vastaan pelotta. Näin taitaa onneksi olla tapahtumassa.

Näkymättömän oppimisen Ning-ryhmässä keskustelu käy oppimisen tästä päivästä ja tulevaisuudesta korkeatasoisena ja innoittavana. Tervetuloa mukaan keskusteluun!

Esitys SlideShare:ssä

Musiikin näkymätön oppiminen

Pidän Musiikin TeknoDida 2011 -tapahtumassa Oriveden opistolla esityksen musiikin näkymättömästä oppimisesta lauantaina 24.9.2011 klo 9.00 - 9.45. Musiikin TeknoDida on Oriveden Opistolla kymmenettä kertaa järjestettävä musiikkikasvatusteknologian koulutustapahtuma. Kohderyhmänä tapahtumassa ovat musiikkipedagogit, musiikinopettajat, musiikinoppilaitosten rehtorit, tutkijat, musiikkioppilaitosten ja koulujen opettajat sekä musiikkiteknologian opetuskäytöstä kiinnostuneet opettajat.

Näkymätön oppiminen musiikissa

Kuten olen aikaisemmissa blogikirjoituksissani näkymättömästä oppimisesta kirjoittanut, niin kaikkea sitä, mitä opitaan, ei havaita formaaleissa oppimisympäristöissä. Osa oppimisesta jää näkymättömäksi, piilotetuksi opetussuunnitelmaksi. Kuitenkin näissä näkymättömän oppimisen prosesseissa tapahtuu suuri määrä oppimista. Kysymys, joka herää onkin: Miten voitaisiin saada non-formaali ja informaali oppiminen mukaan formaaleihin oppimisen prosesseihin?

Musiikin oppimisessa näkymättömien oppimisen prosessien merkitys saattaa jopa olla suurempi kuin monella muulla oppimisen osa-alueella. Voi jopa olla niin, että musiikin oppimiseen liittyvät keskeisimmät alueet ovat näkymättömän oppimisen ja hiljaisen tiedon alueella.

Tutkinto- ja koejärjestelmä

Koejärjestelmien ongelma formaaleissa oppimisympäristöissä on se, että suurin osa opituista sisällöista unohtuu varsin nopeasti kokeiden jälkeen. Selviytyäkseen kokeista ja tenteistä oppilaat ja opiskelijat joutuvat opiskelemaan suuria määriä tietoja. Se on vaativa henkinen ja fyysinen ponnistus, jonka tulokset ovat kuitenkin pitemmällä tähtäimellä pienet suhteessa sen vaatimaan ponnisteluun.

Kokeet tekevät opiskelun henkisesti raskaaksi ja stressaavaksi toiminnaksi. Muistan vielä hyvin omilta opiskeluajoiltani tenttien, kurssitutkintojen ja kokeiden aiheuttaman stressin. Varsinkin kurssitutkinnot musiikkiopinnoissa ovat jääneet mieleen erityisen stressaavina tilaisuuksina. Onkin syytä kysyä, miten hyvin stressaava tutkinto- ja koejärjestelmä todella tukee oppimista?

Toimintakulttuurin muutos

Formaaleissa oppimisympäristöissä tarvitaan mielestäni syvällistä toimintakulttuurin muutostata. Jotta tämä olisi mahdollista, täytyy fokus siirtää myös musiikin oppimisessa enemmän siihen, miten opitaan kuin mitä opitaan.

Ensinnäkin on tärkeää ymmärtää se, että oppiminen voi tapahtua milloin ja missä vain. Kouluilla ja oppilaitoksilla ei ole enää yksinoikeutta opettamiseen ja oppimiseen. Luultavasti jo tällä hetkellä suurin osa oppimista tapahtuu formaalien oppimisympäristöjen ulkopuolella. Meidän tuleekin kysyä, missä oppimista oikeasti tapahtuu ja miten syvällistä se on siellä, missä sitä tapahtuu.

Avoimuuden kulttuuri

Internetin myötä avoimuuden merkitys kasvaa koko ajan. Avoimuuden kulttuuri kannustaa sisältöjen, kokemusten ja resurssien jakamiseen ja vaihtamiseen vapaasti ja avoimesti, eli virallisen koulutuksen resurssien avaamista maailmalle. Siksi myös musiikin oppimisen resurssien tulisi olla kaikille avoimesti saatavilla, jotta luovuus pääsisi vapaasti liikkeelle ja kukoistamaan.

Voisivatko myös musiikin opetuksen instituutit avata ovensa kaikille ilman ikä- tai muita rajoituksia? Voisiko niistä tulla avoimia luovan toiminnan keskuksia, jotka kannustaisivat itsensä ilmaisuun ja omien rajojensa rikkomiseen?

Virallinen ja epävirallinen oppiminen

Nyt on aika miettiä, miten lähentää virallista ja epävirallista oppimista ja miten sekoittaa niitä keskenään. Kuten jo kirjoitukseni alussa mainitsin, musiikin oppimisessa non-formaalien ja informaalien oppimismuotojen merkitys saattaa olla jopa suurempi kuin monissa muissa oppimisen alueissa.

Musiikkiin on aina kuulunut jokin mystinen, outo ominaisuus, joka tekee siitä niin kiinnostavaa, tunteisiin vetoavaa ja muuttaa äänet hyvin merkitykselliseksi kokemukseksi. Muutin aikoinaan Kuubaan asumaan moneksi vuodeksi juuri tästä syystä. Kuubalaisella musiikilla oli niin voimakas vaikutus minuun henkilökohtaisesti, että halusin ymmärtää syyn siihen. En keksinyt tähän muuta ratkaisua kuin muuttaa Kuubaan asumaan ja soittamaan työkseni rakastamaani kuubalaista son-musiikkia 9 vuoden ajaksi.

Guitarras y Trovadores, Casa de la Trova, Santiago de Cuba, 1992

Tappaako musiikkikoulutus bomban?

Soittaessani Santiago de Cuba:n Casa de la Trova:ssa päivittäin keskustelimme myös usein musiikista muusikoiden kesken. Voimakkaan vaikutuksen minuun teki käsite "bomba" (pumppu, sydän), joka oli varsinkin vanhempien muusikoiden mielestä kaikista tärkein asia kuubalaisen musiikin soittamisessa. Muusikoita myös jaoteltiin hyvin herkästi sen mukaan oliko hänellä bombaa vai eikö ollut. Monet muusikot myös tietoisesti karttoivat kaikkea formaalia musiikin opetusta, koska he olivat vakuuttuneita siitä, että se tappaisi bomban.

Tappaako musiikkikoulutus bomban? Tämä kysymys on mielestäni tärkeä esittää ja tehdä kaikki mahdollinen sen eteen, ettei näin pääsisi tapahtumaan. Tutustuin Santiagossa kerran yhteen muistaakseni ranskalaiseen kaveriin, joka oli viettänyt paljon aikaa eri Afrikan maissa opiskellen paikallisten kansanmuusikoiden kanssa rumpujen soittoa. Hän kertoi, että rumpaleiksi kouluttauduttiin muuttamalla opettajan luokse asumaan. Pelkät soittotunnit eivät riittäneet, vaan täytyi täydellisesti omistautua palvelemaan mestaria ja toivoa, että mestarin salaisuudet avautuisivat tätä kautta noviisille.

Lopuksi

Olen tässä esittänyt joitakin ajatuksia musiikin opettamisen kehittämiseen liittyen. Omat musiikin opintoni ovat vuosikymmenien takaa, joten saatan esittää asioita, joita jo toteutetaan käytännössä. Toivottavasti näin on asia.

Bomba kunniaan!

Helmiä opettajille - Campus 2011

Osallistuin Campus-seminaariin Helsingin Savoy-teatterissa 7.9.2011. Campus on opettajille suunnattu tapahtuma, jonka tarkoituksena on auttaa opettajia pääsemään sisään maailman muuttumiseen sekä nostaa opettajien yhteishenkeä ja itsetuntoa. Luvassa oli huippuasiantuntijoita niin Suomesta kuin maailmaltakin. 

Saavuin paikalle suurin odotuksin ja sain nauttia monesta helmestä, joista joitakin tässä esittelen. Näkökulmani on subjektiivinen ja varmaan moni on kokenut tilaisuuden aivan toisella tavalla kuin minä. 

Miten hyväksyä erilaisuus

Jorma Uotinen

Jutta Urpilaisen sanojen jälkeen seminaari lähti parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle Jorma Uotisen esityksellä. Hänen viisaita ja kauniita sanojaan kuunteli lumottuna. Jorma Uotisen mukaan monimuotoisuuden hyväksyminen on ainoa keino eriarvoisuutta vastaan. Monikulttuurisuus on olemassa oleva tosiasia, joka tulee hyväksyä tosiasiana ja käyttää voimavarana eikä uhkana.

Opettajille hän muistutti taideaineiden merkitystä. Taiteellinen toiminta on ihmiselle luonnollista ja se avaa maailman, jolla ei ole muuta ilmaisemistapaa. Siksi taiteen pitäisi Uotisen mukaan olla luonnollinen osa arkipäivää. Taide antaa myös eväitä maailman ymmärtämiseen, kehittää itsetuntoa ja persoonaksi kasvamista. 

Jorma Uotinen otti myös esille yhden suomalaisuuden perusongelmista: kukaan ei saisi olla toista parempi; edes kansantansseissa ei ole soolo-osuuksia. Tavallisuudesta poikkeamista katsotaan pahalla. Kuitenkin juuri näissä tavallisuudesta poikkeavissa ihmisissä on muutoksen ja uudistumisen mahdollisuus. Kutsumuksellisilla ihmisillä on viesti. Heitä pitäisi kuunnella!

Uotisen sanoin: "Kauneus paljastuu sille, joka ei pelkää rumuutta... Eheyden löytää se, joka ei pelkää hulluutta."

Uotinen otti myös esille intuition merkityksen. Intuitiolla on suuri merkitys uuden löytämiselle. Intuitiota voidaan kehittää ja opettaa. Valitettavasti intuition käyttöä opetetaan harvoin. Intuitiota ei kannata jättää vain taiteilijoiden yksinoikeudeksi. 

Tässä vielä linkki Uotisen upeaan esitykseen.

Paulin teesit

Laura Kirveksen mielenkiintoisen kiusaamiseen liittyvän esityksen jälkeen Pauli Aalto-Setälä esitti viisi raflaavaa teesiä, joilla liike-elämä saattaisi auttaa koulumaailmaa.

1. teesi oli valta. Aalto-Setälän mukaan kyse on vallan ja vastuun jakamisesta. Valtaa pitää osata antaa pois ja taas ottaa itselle tilanteen mukaisesti. Silloin, kun rakennetaan uutta, valta pitää osata antaa pois. Bottom-up -ajattelu tulee tästä heti mieleen. Tässä olisi varmasti paljon tekemistä koulumaailmassa. Toisaalta taas silloin, kun pitää toteuttaa jotain, pitää valta taas ottaa omiin käsiin. Aalto-Setälä muistutti vielä meille opettajille, että  vanhemmat eivät ole opettajan asiakkaita, vaan lapset.

2. Aalto-Setälän esittämä teesi oli dialogi. Koulun tulisi opettaa keskusteluun ja dialogiin. Aalto-Setälän mukaan Suomi on täynnä monologeja. Siinä on aika kova tehtävä opettajille. Ensimmäiseksi pitäisi varmaan katsoa peiliin ja kysyä itseltään onko opettamiseni jatkuvaa monologia oppilaille.

3. Aalto-Setälän teesinä oli tunne. Hänen mukaansa ei ole päätöstä tai oppimiskokemusta, jossa tunne ei olisi mukana. Ensin tulisi ymmärtää, mitä itse tuntee ja miettiä, mitkä tunteet vahvistavat oppimista. Hän muistutti myös todella tärkeästä  ja tutkitusta asiasta: yhden negatiivisen palautteen kumoamiseen tarvitaan seitsemän positiivista palautetta. Kaikki oppilaita kannustamaan!

4. teesi oli parvi. Aalto-Setälä sanoi provosoivasti, että parviälyä ei ole olemassa: parvi on tyhmä. Siksi hänen mukaansa myös luokka on tyhmä. Yksilöä pitää rohkaista, parven tai yhteisön varaan ei voi laskea. Uutta rakentavat hänen mukaansa yksilöt eivät yhteisöt. Tästä teesistä en kyllä ole ihan samaa mieltä. Uskon yhteisön voimaan kuitenkaan yksilöitä unohtamatta. 

5. teesi oli itsensä johtaminen. Pitää ottaa vastuu omasta elämästään ja tekemisestään. Sellaisessa porukassa, joka ei anna tehdä työtään hyvin ja jaksaa, ei tarvitse olla. Pitää voida sanoa ei. Jos koulu ei anna tätä mahdollisuutta, Aalto-Setälä kehotti vaihtamaan koulua. Tässä olen hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä.

Linkki Aalto-Setälän esitykseen.

Kivekset hiirenloukkuun ja Cannesiin

Seurasi Chris Sandersonin esitys D-sukupolvesta (Generation D), Roy Ackermanin sympaattinen esitys Jamie Oliverin Dream School -projektista, Sonja Kankaan esitys pelimaailmasta ja sen ymmärtämisestä sekä Kiti Müllerin esitys tunteiden merkityksestä oppimiselle. Kuitenkin sytyin todella taas uudestaan Jarno Laasolan esityksestä, joka toi heti mieleeni Jorma Uotisen upean esityksen ideat.

Jarno Laasolan tarinat Duudsonien alkutaipaleesta Pohjanmaan lakeuksilla, jossa koulun kannustus olivat lähinnä jälki-istunnot, kertoi karua tarinaa suomalaisesta erilaisuuden kohtaamisesta. Onneksi pojat saivat kannustusta kotoaan ja uskalsivat toteuttaa siunattua hulluuttaan, joka on vienyt heidät Hollywoodiin asti!

Meidän opettajien on hyvä muistaa, että ei voi tietää, kenestä nuoresta tulee seuraava menestyjä. Jarno Laasola kehoitti myös rohkaisemaan nuoria oman unelman toteuttamiseen. 

Linkki Jarno Laasolan esitykseen.

Mitä jäin kaipaamaan

Sain kokea Campus-seminaarissa monta upeaa hetkeä, mutta kuitenkin jäi vähän tyhjä olo. Chris Sandersonin esitykseltä odotin paljon, mutta se jäi jotenkin ulkopuoliseksi ja tieteellisen kylmäksi lähestymistavaksi tähän päivänpolttavaan asiaan. Olisiko paikalla pitänyt olla Teemu Arinan kaltainen sytyttävä, innovatiivinen ja sopivan provosoiva hahmo, joka olisi todella pistänyt ajattelemaan tulevaisuuden haasteita sekä miettimään omaa vastausta näihin kysymyksiin.

Suomalainen koulu on maailman paras, mutta sitä pitää koko ajan kehittää vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Pidetään se myös maailman parhaana!

Vox populi näkymättömästä oppimisesta

Edellisissä blogikirjoituksissani Näkymätön oppiminen - Invisible Learning - Aprendizaje Invisible, Bensaa liekkeihin - Näkymätön oppiminen - Aprendizaje Invisible, 1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opettaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita, Näkymätön oppiminen 3.0 yhteiskunnassa, Humanistiset taidot näkymättömän oppimisen päämääränä, Onko tulevaisuudessa kouluja?, Tietotyöläisten vallankumous, Näkymätön oppiminen jättiläisten olkapäillä, 3D, 360° oppiminen - Edupunk vai Edupop ja Do it yourself - Tulevaisuus puhuin jo John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjasta "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Tällä kertaa tarkastelen kirjan loppuosasta löytyvää keskustelua näkymättömästä oppimisesta.

"Aprendizaje Invisible..." -kirjan mukaan näkymättömässä oppimisessa ratkaisevaa on olla hylkäämättä testivaihetta, koska se kannustaa avoimeen keskusteluun ja jatkuvaan koulutuksen ja oppimisen pohdintaan. Kirjan tekijät ovat vakuuttuneita siitä, että akateemisten laitosten "aidatuista puutarhoista" ei ole mahdollista saada selkeää näkemystä todellisuudesta ja siksi kirjan loppuun on pyritty keräämään joitakin vox populi:n edustajien näkemyksiä, jotka syntyivät avoimesta kutsusta keskustella näkymättömästä oppimisesta.

"Aprendizaje Invisible..." -kirjan valmistelun aikana toteutettiin useita haastatteluja eri asiantuntijoiden kanssa. Kirjan mukaan he kaikki ovat kiinnostuneita etsimään uusia kanavia uudelleenarvioidakseen perinteisesti käytettyjä taksonomioita ja nimikkeistöä, joita on käytetty sellaisista käsitteitä kuin koulutus, innovaatiot, instituutiot, oppiminen, teknologia, monialaisuus jne. 

Kirjaa varten haastateltiin mm. seuraavia henkilöitä Skypen välityksellä: Dolors Reig, Elena Benito Ruiz, Fernando Santamaría, Juan Freire, Pekka Ihanainen ja Roberto Balaguer. Editoinnin jälkeen haastattelut julkaistiin YouTube:ssa. Yritän linkittää alkuperäisiin haastatteluihin mainittujen henkilöiden kohdalla. "Aprendizaje Invisible..." -kirjassa haastatteluista on tehty synteesi ja ne on uudelleenorganisoitu teemoittain. Seuraavassa pyrin referoimaan osaa näistä haastatteluista ja vertailla niitä näkymättömän oppimisen kymmeneen avainideaan.


Mitä innovaatio on?

Fernando Santamaría - Photo by Emilio Quintana

Fernando Santamarían mukaan (linkki haastatteluun) innovaatio on kulunut termi. Innovaatiota löytyy monitieteisyydestä ja tiedon raja-alueilta. Innovaatio ei ole pedagogiikassa, metodologiassa tai rakenteissa. Siksi innovaatiota ei ole opettajissa, jotka seuraavat erityistä menetelmää, vaan koulutuksen sekoittamisessa muiden alueiden kanssa.



"Näkymätön oppiminen ei ole yksi idea vaan se koostuu monista ideoista, jotka ovat keskeisiä 21. vuosisataa varten." Näkymättömän oppimisen avainideoista löytyy hyvin samanlainen näkökulma innovaatioon ja koulutuksen sekoittamiseen muiden alueiden kanssa.


"Jos katsomme koulutuksen virallisia instituutioita uudesta näkökulmasta, pitäisi sen saada meidät panostamaan avoimuuteen." Koulutuksen resurssit avautuvat maailmalle ja oppimisen rajat hämärtyvät. Monitieteellisyys ja tiedon raja-alueiden hyväksi käyttö sopivat hyvin tähän näkökulmaan.




"Ei ole manifestia eikä vaihe vaiheelta tarjottavaa reseptiä." Vastaus ei ole erityisissä menetelmissä vaan jokainen rakentaa oman oppimisen kokonaisuutensa itse.

Juan Freire - Photo by josealoly

Juan Freiren mukaan (linkki haastatteluun) meidän täytyy radikaalisti muuttaa se mitä tarkoittaa oppilaitos, muodollisen koulutuksen käytännöt, sekä se väliaikaisuus, jolla ihmiset ovat oppilaitosten kanssa tekemisissä. Oppilaitosten organisoinnin täytyy myös muuttua radikaalisti.



"Koulutuksen ei enää pitäisi liittyä vain johonkin tiettyyn vaiheeseen ihmisen elämässä." Opiskelun ei tulisi rajoittua vain johonkin tiettyyn ajanjaksoon ihmisen elämässä. Oppilaitosten tulisi olla avoimia oppimisen keskuksia, joihin ihmisillä olisi vapaa pääsy.



Elena Benito Ruiz (linkki haastatteluun) kysyy puhutaanko nyt muodollisen opetuksen innovoinnista? Se on hänen mukaansa ristiriitaista. Puhumme nimittäin erittäin säännellyn järjestelmän innovoinnista ja se on aika monimutkaista. Elena Benito Ruizille innovaatio on uuden luomista tyhjästä, tai jonkin uuden luomista jo olemassa olevasta asiasta niin, että se ratkaisee ongelman. Normaalisti innovaatioprosessi tuottaa vaihteluita ja epätasapainoa. Säännellyssä järjestelmässä, joka on voimakas ja jossa on valtaa pitäviä henkilöitä, innovaatio on vaikeaa.



"Näkymätön oppiminen keskittyy enemmän siihen, miten opitaan kuin mitä opitaan." Tämä edellyttää perusteellista rakenteellista ja toiminnallista muutosta koulujärjestelmässä. Onko tämä mahdollista säännellyssä järjestelmässä, josta Elena Benito Ruiz puhuu. Se jää nähtäväksi.




Mitkä ovat esteet innovaatioiden sisällyttämiselle
oppimiseen?


Elena Benito Ruiz:in mukaan informaalin oppimisen prosessit voivat vahvistaa sitä, mitä opitaan sekä formaaleissa että informaaleissa oppimisympäristöissä. Kysymys onkin, miten  formaalin opetuksen instituutiot voivat hyväksyä informaalin oppimisen. 


"Näkymätön oppiminen keskittyy enemmän siihen, miten opitaan kuin mitä opitaan." Informaalisen oppimisen merkitys korostuu näissä haastatteluissa monessa kohtaa. Informaalin oppimisen sisällyttämisestä ja sekoittamisesta formaaliin opetukseen on samalla muodostumassa koko koulutuksen tulevaisuutta määrittävä kysymys.


Juan Freire kysyy, mitä tapahtuu yliopistolle? Käytännössä yliopisto yrittää toteuttaa laatujärjestelmiä, mutta tekee sen innovaation diskurssilla. Se, mitä se tekee, jäädyttää innovaation. Heti, kun syntyy käytäntö tai idea, jota voidaan pitää innovatiivisena, pitää se todistaa, eli se "jäädytetään".


"Näyttää siltä, että monet oppilaitosten innovatiivisista puheenvuoroista ovat olleet enemmän muodollisia kuin todellisia -> Uudet laitteet, mutta vanhat opetusmenetelmät." Tarvitaan perusteellisia muutoksia, jotta innovaatio olisi mahdollista.



Roberto Balaguerin mukaan (linkki haastatteluun), kun jotain aloitetaan, on voittoja ja tappioita, on myös pelkoja, ja paljon vastarintaa. On kuitenkin otettava riski. Jokaisessa koulutustasossa riskit ovat erilaisia​​. Riski ei ole jotakin, joka on modernien instituutioiden sisällä. Modernit instituutiot yrittävät  minimoida riskit.


Balaguer jatkaa, että kun informaalia koulutusta tuodaan esille, "valloitetaan" aluetta [viralliselta koulutukselta]. Hänen mielestään ei ole helppoa sovittaa yhteen instituutioiden materiaalisuutta informaalisen oppimisen edellytämään immaterialisatioon, verkko-oppimiseen, serenpiditeettiin, odottamattoman kautta oppimiseen, jne.


Roberto Balaguerin mukaan innovaatio tarkoittaa sitä, että käsittämättömästä tulee konkreettista ja todellista. Mitä voitaisiin tehdä, jotta käsittämätön pääsisi sisälle instituutioon, joka käyttää "leikkaamista" hyväksi tehdäkseen asioista hallittavia? Tässä meillä on rakenteellinen ongelma, joka näkyy myös itse rakennuksissa, jakamisessa tasoihin, luokkiin, ikäryhmiin, jne. .. "


Puhutaan hyvin suurista muutoksista... Vallankumouksesta? ... Se taitaa kyllä olla koko ajan käynnissä.

Dolors Reig - Photo by dreig

Dolors Reigin mukaan (linkki haastatteluun) formaalissa koulutuksessa innovaatio on enemmän kuin tarpeen: se on elintärkeää. Reig arvelee, että niillä kaikilla ominaisuuksilla, joita lisätään formaaliin oppimiseen, yritetään korjata sitä, ettei sitä ole aktualisoitu siihen aikaan, jota elämme. Koulutusalan viranomaiset ovat yhä tietoisempia tarpeesta uudistaa koulutusjärjestelmää niin, että siihen sisältyisi kaikki uusien teknologioiden antamat mahdollisuudet. Esimerkiksi on järjetöntä olla ottamatta käyttöön sitä, mitä "digitaaliset natiivit" tekevät spontaanisti, kun he tulevat kotiin. On tarpeen integroida teknologiaa osaksi formaalia koulutusta yhtenä elämän osa-alueena, koska ne ovat sitä. Tämä liittyy siihen, mitä informaali koulutus tuo esille: se, mitä tapahtuu luokkahuoneiden ulkopuolella on myös tärkeää.


"Meidän on otettava huomioon nopeiden yhteiskunnallisten ja teknologisten muutosten vaikutukset koulutukseen ja oppimiseen." Kuten John Moravec hienosti sanoo: "1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opetaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita". Reig oivaltavasti huomauttaa pohjalla olevan ongelma siitä, ettei opetusta ole aktualisoitu siihen aikaan, jota elämme.


Elena Benito Ruizin mukaan innovaatio yhdistetään aina innovatiivisen teknologian käyttöön. Näyttää siltä, kuin innovaatio olisi teknologiaa. Oppiminen ja poisoppiminen ovat aina olleet keskuudessamme, vaikka tekniikat tulevat ja menevät. Se, mikä oli innovatiivista kymmenen vuotta sitten, kuten PowerPoint, ei ole enää innovatiivista. Joten tärkeintä on oppiminen. Elena Benito Ruizin näkemys on, että tarvitaan pikaista innovaation käsitteen tarkistamista.


"Nykyisen koulutuksen painopisteen ei pitäisi olla reduktionismia ohjelmistoihin (software) ja laitteistoihin (hardware), vaan siinä miten voisimme kouluttaa mindware:iämme." Meidän todellinen huipputeknologiamme ovat kognitiiviset taitomme. Niitä meidän tulisi päivittää ja samalla laajentaa inhimillisä valmiuksiamme. Tätä näkökulmaa ei voi mielestäni liikaa painottaa ainakaan meillä Suomessa.


Onko mahdollista lähentää formaalia ja informaalia oppimista?


Juan Freire uskoo, että innovaatiot tulevat erilaisten käytäntöjen ja lähestymistapojen myötä. Insitituutioilla on usein ongelmia erilaisten ​​käytäntöjen käyttöön otossa. Selkeä esimerkki on informaali koulutus. Se vaikeus, joka koulutuksen kanssa tekemisissä olevalla instituutiolla on sisällyttää käytäntöjä, jotka eivät esiinny tiukasti sen seinien sisällä, on merkki kyvyttömyydestä innovoida.


Koulusta haluttaisiin tehdä innovaatiota tukeva instituutio, mutta samalla pidetään tiukasti kiinni suljetuista järjestelmistä, jotka hankaloittavat ja jopa tekevät mahdottomiksi innovaatiot jokapäiväisessä opiskelussa. Tämä on vakava ristiriita ja se pitää ratkaista.

Pekka Ihanainen - Photo by Ville Venäläinen

Pekka Ihanaisen mukaan (linkki haastatteluun) koulut ovat edelleen jossain määrin, opettamisen tehtaita; kun ajatellaan formaalia ja informaalia koulutusta, koulujen pitäisi lakata olemasta "tehtaita", niistä pitäisi tulla paikkoja, joissa tavataan muita ihmisiä ja tehdään yhteistyötä heidän kanssaan. Tästä on seurauksia koulujen arkkitehtuurille, toiminnoille... Ihanainen ei ole varma siitä, pitäisikö niitä edelleen kutsua kouluiksi, mutta niiden pitää muuttua.


Tarvitaan hyvin laajaa muutosta sekä toimintakulttuurissa että oppimisympäristöissä. Kokeiluja tähän suuntaan on tehty meillä Suomessakin, josta hyvänä esimerkkinä ovat Pekka Ihanaisen haastattelut "Aprendizaje Invisible..." -kirjassa. Suomen pitää tehdä kaikkensa pysyäkseen kehityksen kärjessä! Se ei ole mahdollista, jollei kehittäminen ole jatkuvaa. Kehittäminen tarvitsee kaiken mahdollisen tuen sekä valtiolta että kunnilta. 


Roberto Balaguerin mielestä ei enää pitäisi viedä eteenpäin oletusta siitä, että pelkkä teknologian käyttöönotto saa yksinään aikaan innovaatiota. Teknologia voi toimia katalysaattorina.


Teknologinen kehitys on tärkeää ja sitä pitää tukea, mutta todellinen hyöty teknologiasta saadaan vasta sitten, kun se tulee kaikkien käyttöön. Tämä vaatii taitoa ja näkemystä sekä ennakkoluulottomia päätöksiä. Vaatimukset koulun kehittämiselle ovat huikeat ja siksi koulu tarvitsee myös kaiken mahdollisen tuen, jotta se pystyisi kehittymään ja vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.


Dolors Reigin mukaan formaalin ja informaalin oppimisen sekoittamisesta on jo puhuttu kauan. Kaikkien Internetin tarjoamien mahdollisuuksien myötä tilanne on kuitenkin muuttunut siten, että informaalin oppimisen hyödyntäminen on paljon arvokkaampaa. Se on paljon rikkaampaa ja siinä on paljon enemmän potentiaalia formaalin oppimisen täydentämiseksi. Joka tapauksessa Reig uskoo, että hyöty tästä kaikesta tulee sekoittamisesta. Eli kun otetaan formaaliin oppimiseen mukaan se, mitä tehdään kotona uusilla teknologioilla, se rikastuu. Informaali oppiminen voi olla myös riippumatonta formaalista oppimisesta. Reig uskoo, että se on positiivinen strategia, jossa molemmat osapuolet voittavat.


Dolors Reigin mielestä tärkeintä on se, että informaali oppiminen sisältää nyt useita mahdollisuuksia. Kun puhutaan laajennetusta koulutuksesta (educación expandida) tai näkymättömästä oppimisesta, laajennamme niitä mahdollisuuksia, joita oli jo informaalilla oppimisella. Aikaisemmin puhuttiin jo siitä, että koulutusta on kaikissa hetkissä ja paikoissa, kulttuurissa, museoissa, kaduilla, kaikissa elämän kokemuksissa, jne. Tuon kaiken jo ehkä tiesimme, mutta nyt Internetin ja mainittujen informaalin oppimisen laajentamisen mahdollisuuksien kautta tilanne on parantunut huomattavasti.


Elämme ennennäkemättömien mahdollisuuksien ja toisaalta haasteiden aikaa. Muutos on koko ajan käynnissä useilla rintamilla samanaikaisesti. Näkymättömän oppimisen ideat ovat yksi tapa lähestyä tätä problematiikkaa ja etsiä siihen vastauksia. Olen kokenut ne itselleni sekä opettajana, oppijana että oppimisen tutkijana hyvin läheisiksi ja luovia ratkaisuja synnyttäviksi. Keskustelu näkymättömästä oppimisesta jatkuu varmasti myös Ning:ssä. Tervetuloa mukaan keskusteluun ja oppimisen kehittämiseen!

Do it yourself - Tulevaisuus

Edellisissä blogikirjoituksissani Näkymätön oppiminen - Invisible Learning - Aprendizaje Invisible, Bensaa liekkeihin - Näkymätön oppiminen - Aprendizaje Invisible, 1.0 yhteiskunnan koulu ei voi opettaa 3.0 yhteiskunnan opiskelijoita, Näkymätön oppiminen 3.0 yhteiskunnassa, Humanistiset taidot näkymättömän oppimisen päämääränä, Onko tulevaisuudessa kouluja?, Tietotyöläisten vallankumous, Näkymätön oppiminen jättiläisten olkapäillä ja 3D, 360° oppiminen - Edupunk vai Edupop puhuin jo John Moravec:in ja Cristóbal Cobon kirjasta "Aprendizaje Invisible: Hacia una nueva ecología de la educación". Tällä kertaa tarkastelen tulevaisuuden ennustamisen problematiikkaa ja Aprendizaje Invisible... -kirjassa esiteltyjä tulevaisuuden ennustamisen keinoja.

"Tee se itse" -ilmaisulla (DIY "Do It Yourself) viitattiin alunperin korjaustöihin, joita voitiin tehdä kotona turvautumatta asiantuntijoihin. 1950-luvulla sitä käytettiin kuvaamaan kotiremonttihankkeita, joissa ihmiset ostivat itse materiaalit kunnostaakseen tai muokatakseen kotejaan turvautumatta ammatilaisten apuun.

Fanzine-lehtiä

Aprendizaje Invisible... -kirjan mukaan jo 1930-luvulta lähtien oli olemassa aikakaus- ja harrastelijalehtiä, joissa kukoisti underground-kulttuuri. Niissä samoinajattelevat henkilöt jakoivat tietoa ja mielipiteitä musiikista ja jalkapallosta lähtien aina taisteluun kapitalismia vastaan asti. Tämä henki syntyi uudestaan punk-alakulttuurissa kotitekoisten valokopioitujen A4-kokoisten harrastelijalehtien (fanzine) myötä ja johti "tee-se-itse" -boomiin 1970-luvulla. Tekniikkana fanzine-lehtien teossa oli kirjainten leikkaaminen ja liimaaminen, valokopioitujen kuvien kollaasi sekä käsin tai koneella tuherretut tekstit, jotka saivat aikaan selvästi erottuvan esteettisen vaikutelman. Punk musiikki nähtiin samoihin aikoihin vaihtoehtona kaupalliselle musiikkiteollisuudelle ja DIY-idean levittäjänä.

Aprendizaje Invisible... -kirjan mukaan monet näistä ideoista nousivat uudelleen esille sosiaalisen webin myötä, joka kertoo nousevasta kiinnostuksesta itsetehdyille ja digitaalisille sisällöille. Näissä vertaistuotetuissa käyttäjien tuottamissa sisällöissä on vallalla WYSIWYG (What You See Is What You Get) -periaate, joka helpottaa uusien käyttäjien osallistumista avoimiin yhteistyöverkostoihin ja tiedon hajautettuun tuottamiseen. 

Aprendizaje Invisible... -kirja ehdottaa neljää "tee se itse" -lähestymistapaa edupunk-filosofian hengessä ymmärtämään ja luomaan mahdollisia originellejä ja vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, joihin voimme vaikuttaa ennakoivasti. Nämä neljä lähestymistapaa ovat "monitorointi" (Exploración ambiental), "tulevaisuuspyörä" (la rueda de los futuros), "Delfoi-metodi" (Método Delphi) ja "asiantuntijoiden ennuste" (previsión de expertos).

Monitorointi


Monitoroinnin vaiheet "Aprendizaje Invisible..." -kirjan mukaan:

1. Tunnistetaan, mitä aiheita halutaan tutkia: mitä halutaan tietää?
2. Konsultoidaan ensikäden lähteitä, mediaa, asiantuntijoita, jne. sekä saadaan yksityiskohtaisia ominaispiirteitä tutkittavista ilmiöistä.
3. Arvioidaan seuraavia kysymyksiä: Mitä ollaan oppittu?, Mitkä ovat seuraukset siitä, mitä on opittu?
4. Kehitetään joukko suosituksia ja strategioita.
5. Toistetaan tämä niin monta kertaa kuin on tarpeen. Toistetaan varsinkin silloin, kun on yksilöitävä uusia alueita tutkittavaksi.

Monitorointi on "Aprendizaje Invisible..." -kirjan mukaan yksi tulevaisuuden tutkimuksen perusmenetelmistä ja luultavasti myös yksi eniten käytetyistä. Tässä menetelmässä on kaksi yleistä lähestymistapaa:
- katsaus asiaan liittyvään kirjallisuuteen, mediaan ja muihin ensisijaisiin ​​lähteisiin
- asiantuntijaryhmien kommenttien ja mielipiteiden käyttö


Aprendizaje Invisible -kirjan mukaan monitorointi on sopivin tapa tunnistaa makrosysteemejä ja ongelmia suunnittelun yhteyksissä. Toisin sanoen tämä tekniikka on hyödyllistä, jotta saadaan käsitys siitä, mitä tapahtuu tietyllä alueella ja nähdään, miten se vaikuttaa tiettyyn suunnitteluun tai strategiaan.

Tulevaisuuspyörä

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Futures_wheel_01.svg

Tulevaisuuspyörän vaiheet "Aprendizaje Invisible..." -kirjan mukaan:

1. Kirjoitetaan aihe/ehdotus tulevaisuuspyörän keskelle (valitaan mielellään erityisen merkittävä seikka)
2. Kysytään osallistujilta, mitä seuraa ehdotuksesta vaiheessa 1. Sisällytetään nämä uudet ehdotukset tulevaisuuspyörään ja yhdistetään ne viivoin ensimmäiseen aiheeseen/ehdotukseen.
3. Toistetaan vaihe 2 käyttäen toista tasoa tai useampaa tasoa tarvittaessa.
4. Pyydetään osallistujia arvioimaan kunkin ehdotuksen mahdollisuuksia. Jos ehdotus ei ole todennäköinen, se on poistettava.

Tulevaisuuspyörä on laadullinen ja tutkiva tekniikkaa, samoin kuin monitorointi. Sitä voidaan kuitenkin käyttää myös ohjaavien ennusteiden kehittämiseksi, jotka ohjaavat meitä siihen, mitä tehdä seuraavaksi. Lisäksi tämä tekniikka voi tunnistaa paitsi tulevaisuuden erityisesti, myös monia mahdollisia tulevaisuuksia niiden polkujen mukaisesti, joita pyörään sisältyy. Tämä mahdollistaa johdonmukaisempia toimintasuunnitelmia, jotka voivat kasvaa ja menestyä sekä yksin että institutionaalisesti.

Harjoituksena, joka vaatii mielikuvitusta ja intuitiota, tulevaisuuspyörän ennusteet ovat riippuvia siitä tiedosta, mitä siihen osallistujilla on. Siksi tämä menetelmä ei ole erityisen hyödyllinen tunnistamaan ennakkolta odottamattomia tulevaisuuksia (tulevaisuuden skenaarioita, jotka haastavat aiemmat ennusteet) tai toimimaan niitä vastaan.

Delfoi-metodi

Delfoi-metodin vaiheet "Aprendizaje Invisible..." -kirjan mukaan:

1. Asetetaan yksi tai useampi tutkimuskysymys.
2. Etsitään ja kutsutaan asiantuntijoita muodostamaan ryhmä.
3. Jaetaan kyselylomakkeita ja kerätään tietoa.
4. Luokitellaan mielipiteitä kyselylomakkeessa.
5. Kehitetään ja jaetaan toinen kyselylomake asiantuntijoille. Pyydetään niitä osallistujia, joilla on eniten äärimmäisiä näkökulmia, arvioimaan uudelleen vastauksiaan ja pohtimaan sitä, miksi heidän kommentinsa eroavat niin paljon muista.
6. Kehitetään kolmas kyselylomake, jaetaan se asiantuntijoille arviointia sekä keskustelua varten toisen kyselylomakkeen äärimmäisistä vastauksista. Jälleen kysytään syitä poikkeaville vastauksille.
7. Toistetaan vaihe 6 niin monta kertaa kuin on tarpeen, jotta saadaan aikaan yksimielisyys ryhmässä jokaisesta arvioitavasta osa-alueesta.
8. Analysoidaan ja tiedotetaan tutkimusten tulokset.

Aprendizaje Invisible... -kirjan mukaan monet Delfoi-tutkimukset käyttävät tilastollisia tietoja ja muodostavat ryhmän vastauksista keskiarvoja ja variansseja, mikä helpottaa asiantuntijapaneelin ja tutkijan antamien tietojen parempaa ymmärtämistä. Jos kuitenkin otetaan huomioon ryhmän koko, ei-satunnainen näytteenotto ei salli tilastollisten tulosten yleistämistä. Niitä tulisi käyttää lähinnä suuntaa antavina. Lisäksi, koska tutkijan on luotettava omiin kriteereihinsä paneelin muodostamisessa ja konsensuksen etsimisessä, hän ei saa etäisyyttä tekemäänsä tutkimukseen, joka  rajoittaa tulosten ulkoista validiteettia.

John Moravec, toinen kirjan "Aprendizaje Invisible..." -kirjan kirjoittajista, käytti Delfoi-metodia omassa väitöskirjassaan analysoidessaan korkeakoulutuksen tulevaisuuttaa Minnesotassa.

Asiantuntijoiden ennuste

Asiantuntijoiden ennustetta käytetään alustavana ja laadullisena menetelmänä lähinnä tilanteissa, joissa tarvitaan nopeita ja luovia ideoita. Tämä menetelmä on hyödyllinen myös sellaisten trendien ja näkökulmien määrittämisessä, jotka voidaan tunnistaa asiantuntija-avulla.

Yhtenä esimerkkinä tästä menetelmästä "Aprendizaje Invisible..." -kirja käyttää Steven Spielbergiä, Minority Report -elokuvan ohjaajaa. Valmistellessaan futuristista scifi-elokuvaansa hän  käytti "asiantuntijoiden ennuste" -menetelmää. Tätä varten tuotantotiimi kokosi johtavia asiantuntijoita ja tutkijoita miettimään tulevaisuuden teknologioita, joita Spielberg sitten hyödynsi elokuvansa teossa.

Yksi tärkeimmistä rajoituksista tässä mielikuvitusta ruokkivassa menetelmässä on se, että se riippuu konsultoitujen "asiantuntijoiden" tiedoista ja intuitiosta. Siksi tätä menetelmää suosittellaan käyttämään kerättäessä mielikuvituksellisia ideoita tulevaisuudesta ja yhdistämällä se muihin menetelmiin.

Tulevaisuuden ennustaminen

Tulevaisuuden ennustaminen on aina hyvin epävarmaa. Kukaan ei voi varmuudella tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Emme kuitenkaan voi suhtautua tulevaisuuteen välinpitämättömästi, sillä monet niistä asioista, joita teemme ja valitsemme tänään, vaikuttavat tulevaisuuteemme. Siksi on tärkeää tutkia mahdollisia tulevaisuuksia ja pyrkiä vaikuttamaan siihen, että siitä tulisi sellainen kuin haluamme. Tulevaisuuden koulua rakennetaan nyt!

Käsittelin tulevaisuuden tutkimusta "Aprendizaje Invisible..." -kirjan pohjalta ja raapaisin sitä vain vähän pinnalta. Upotan tähän vielä Aleksi Neuvosen upean ja seikkaperäisen Slide Share -esityksen "Miten tutkimme tulevaisuutta". Tässä blogissa käsiteltyjä menetelmiä löytyy mm. diassa 92.

Miten Tutkimme Tulevaisuutta 08 An

View more presentations from ajneuvon

Tässä vielä linkki alkuperäiseen esitykseen:

http://www.slideshare.net/ajneuvon/miten-tutkimme-tulevaisuutta-08-an-presentation