Luokkahuoneessani on 6 oppilasta sekä tyttöjä että poikia luokilta 3-5 ja 4 koulunkäyntiavustajaa ja minä opettaja. Luokkani on autismiopetuksen luokka. Jos ajattelen luokkaani syrjinnän näkökulmasta huomaan, että oppilaat on erotettu eli suljettu pois oman ikäluokkansa opetuksesta vammansa vuoksi. Toisaalta voidaan ajatella niin, että he eivät ole huonommassa asemassa kuin yleisopetuksen oppilaat vaan ehkä jopa paremmassa. Heidän oppimistaan on tukemassa 5 aikuista, heidän erityislaatuisuutensa ja erityiset tarpeensa otetaan luultavasti paremmin huomioon kuin isossa luokassa, jossa aikuisten suhde lapsimäärään on aivan toinen. Ovatko he autismiopetuksessa ennakko-oletusten takia vai siksi mitä he todella ovat? Omasta mielestäni he ovat siellä todellisten ominaisuuksiensa takia. Joutuvatko he kokemaan moniperustaista syrjintää? Onhan heissä autismin kirjoon kuulumisen lisäksi eri sukupuolta olevia, eri kansallisuustaustaisia sekä eri-ikäisiä. Lisäksi heidän autisminsa ilmenee hyvin eri tavoin, heidän lahjakkuutensa ja toisaalta tuen tarpeensa on hyvin erilaista. Heillä voi myös olla muita vammoja ja/tai erityisen tuen tarpeita autismin kirjon oireyhtymän lisäksi. Voin myös kysyä sitä, miten paljon he saavat aikuisten aikaa ja kuinka paljon heitä tuetaan suhteessa muihin luokan oppilaisiin. Osaa näistä kysymyksistä käsittelemme aina välillä viikkopalavereissamme, joten ainakin osittain tiedostamme moniperustaisen syrjinnän vaaran.
Meidän luokassamme koko toimintamme perusta on löytää lapsen vahvuudet ja voimavarat, joiden avulla vahvistaa hänen itsetuntoaan ja luottamustaan omiin kykyihinsä. Meidän tehtävämme on auttaa lapsia löytämään keinoja, joilla voida hallita omaa elämäänsä ja tunnistaa omien ominaisuuksiensa aiheuttamia esteitä. Oppilaita tuetaan löytämään keinoja hallita näitä esteitä ja oppia tulemaan niiden kanssa toimeen niin, että toiminta muiden kanssa onnistuu.
Luokassamme oppilaita ei kohdella samalla tavalla, vaan jokaisen lapsen kohdalla pyritään ottamaan huomioon hänen erityiset tarpeensa ja ominaisuutensa. Lapsilla ei ole välttämättä samat säännöt kaikissa asioissa. Jos esimerkiksi lapsella ominaisuuksiensa takia on vaikeampi noudattaa jotain sääntöä kuin jollain toisella lapsella, häneltä ei myöskään vaadita samanlaista suoriutumista näistä säännöistä. Pyrimme turvaamaan kaikille oppilaille samanlaiset mahdollisuudet onnistumisen kokemuksiin sekä antaa heille mahdollisuuksia kehittää itseään. He saavat mielestäni positiivista erityiskohtelua tavoitteenamme yhdenvertaisuus sekä oppilaan parhaan mahdollisen oman kehittymisen tukeminen.
Oppilaat, joilla on autismin kirjon oireyhtymä, muodostavat pienen vähemmistön oppilaista. Mielestäni heidän tarpeitaan huomioidaan omassa koulussamme. Asiaan vaikuttaa tosin varmasti myös se, että kouluumme on keskitetty koko alueemme autismiopetusta. Koulussamme on 6 autismiopetuksen luokkaa. Oppilaiden koulumatkat voivat olla pitkiä, mutta keskittäminen tuo mukanaan myös voimavaroja ja painoarvoa yhtenäiskoulumme sisällä.
Vaikka toimimme koulussamme omassa osastossamme, on meillä myös paljon toimintaa samoissa tiloissa kuten ruokailut, välitunnit ja kaikki koulumme yhteiset tilaisuudet, joita on runsaasti. Osallistumme myös koulun tilaisuuksien järjestämiseen ja esiinnymme niissä. Osuudet eivät ole olleet kovin suuria johtuen koulumme suuresta koosta ja ilmaisutaitopainotteisuudesta. Tässä asiassa on kyllä mielestäni parantamisen varaa. Koulussamme ei ole ikinä pulaa esiintyjistä, vaan esiintymismahdollisuuksista kilpaillaan.
Tärkeä osa erilaisuuden hyväksymistä ovat oppilaittemme integraatiot yleisopetuksen luokkiin. Niissä tilanteissa pääsevät myös yleisopetuksen oppilaat harjoittelemaan erilaisuuden hyväksymistä ja sen kokemista myönteisenä asiana. Integroinnista saadut kokemukset ovatkin pääosin hyvin myönteisiä.
Oppilailla saattaa olla ennakkoluuloja autismia kohtaan, mutta ne yleensä hälvenevät hyvin pian. Lisäksi pidämme luokissa tilaisuuksia, joissa autismista kerrotaan ja keskustellaan. Oppilaat saavat kysyä autismiin ja autismin kirjoon kuuluviin henkilöihin liittyviä kysymyksiä.
Luokassamme pyrimme tukemaan oppilaita löytämään oman persoonallisen identiteettinsä ja erityisyytensä. Harjoittelemme paljon sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kommunikointiin liittyviä asioita, sillä niiden kanssa on oppilaillamme usein vaikeuksia. Oppilaat etsivät ja luovat omaa paikkaansa yhteisössämme ja sen sisällä olevissa ryhmissä.
Kaikesta tästä huolimatta joudumme kohtaamaan ennakkoluuloja ja halua jättää oppilaitamme ulkopuolelle. Taistelemme toiseutta vastaan. Mietimme myös aikuisten kesken sitä, jätämmekö oppilaat joskus huomiotta puhumalla heidän ylitseen, kuin heitä ei olisikaan. Virheitä aina tehdään ja niistä myös pyrimme ottamaan opiksi omaa toimintaamme kehittäen.
Vaikka sukupuolierojen määrittelyt syntyvät sekä kielellisesti että kulttuurisesti ja johtuvat suurelta osin niistä, tulee meidän ottaa ne positiivisella tavalla huomioon. Varsinkin siinä vaiheessa, kun murrosikä lähestyy, pyrimme helpottamaan oppilaitamme kohtaamaan siihen liittyviä muutoksia kunnioittaen heidän persoonallisuuttaan ja sukupuolisuuttaan.
Autismin kirjon oireyhtymä on vamma, siitä ei voi ainakaan tämänhetkisen tietämyksen mukaan parantua. Oppilaillamme vamma tulee esille sosiaalisissa kontaktitilanteissa usein kommunikaation vaikeuteen liittyen. Esteettömyys saattaisi liittyä oppilaittemme kohdalla kommunikoinnin esteiden poistamiseen esimerkiksi erilaisten kommunikaatiomenetelmien käytöllä sekä kärsivällisellä ja selkeällä kommunikoinnilla oppilaan erityisominaisuudet huomioon ottaen.
Olemme näkyvissä koulumme jokapäiväisessä arjessa, jolloin myös yleisopetuksen puolen oppilaat ja opettajat kohtaavat autismin kirjon oppilaita. Erilaiset kommunikointimenetelmät ovat osa koulun arkipäivää ja samoin erilaiset tavat käyttäytyä ja käyttää ääntä.
Pyrimme lähestymään oppilaitamme persoonina, joilla on omat piirteensä, luonteensa ja ominaisuutensa. Käytämme hyväksemme tietoa ja tutkimusta autismin kirjon oireyhtymään liittyen, mutta se on vain työväline, jota käytämme lähtien liikkeelle oppilaasta omana persoonanaan. Autismi-sana kertoo loppujen lopuksi hyvin vähän siitä, millaisia oppilaamme ovat. Tärkeintä työssämme on oppilaan, hänen persoonallisten ominaisuuksiensa tunteminen.
Normaalius on minulle hyvin ristiriitainen käsite. Jos minua sanotaan normaaliksi, koen sen melkein loukkauksena. Minä olen oma erityinen itseni. Samoin ovat mielestäni kaikki meidän ja koko koulumme oppilaat ja aikuiset. Oppilaillamme voi olla erilaisia toimintarajoitteita, joista osa on pysyviä. Meidän tehtävämme on auttaa oppilaitamme löytämään keinoja toimintarajoitteiden aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi. Voimme löytää vaihtoehtoisia toimintatapoja, apuvälineitä, haittojen kompensoimista oppilaan vahvuuksilla jne. Toisaalta myös ympäristöä ja sen toimintatapoja voi muuttaa. Voidaan lähestyä inkluusion ja osallistavan koulun tavoitteita. Muokataan ympäristöä oppilaan tarpeita vastaavaksi ja kehitystä tukevaksi. Etsitään käytäntöjä ja toimintatapoja, jotka tukevat oppilaiden kuntoutumista.
Omana päämääräni on tukea yhteiskunnan muuttumista inkluusion suuntaan poispäin segregaatiosta. Tässä ajattelen paitsi autismia ja yleensä erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, myös koko yhteiskuntaa ja sen lisääntyvää monimuotoisuutta, jonka koen rikkaudeksi ja mahdollisuudeksi kehittyä kohti parempaa yhteiskuntaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti