tiistai 16. helmikuuta 2016

Pelaajaoppiminen


Kun poikamme oli yläasteella hän tuli kotiin yhtenä iltapäivänä ja sanoi: “Näyttää olevan kahdenlaisia ​​ihmisiä, isä.” “Mitä ne ovat?” Kysyin. “Pelaajat ja ei-pelaajat”, hän vastasi. Aktiivisena tietokonepelaajana hänestä oli mukavaa, että annetaan ongelma ilman selvää ratkaisua. Useimpien tietokonepelien mukana ei tule ohjeita, koska pelin hallitsemisen oppiminen on osa peliä. Hän sanoi, että muilla opiskelijoilla, jotka eivät olleet pelaajia, ei ollut strategioita siitä, miten ratkaista ongelmaa, koska ei ollut opettajan antamaa askel-askeleelta menetelmää. 
Miten pelaajat oppivat? He kokeilevat asioita ja yleensä epäonnistuvat: monta kertaa. He oppivat näistä virheistä ja etsivät malleja. Jos he jäävät jumiin, he tarkistavat, mitä muut ovat kertoneet online-foorumeilla. He voivat pyytää ystävää apuun. Joskus he etsivät keinoa “hakkeroida”, tai kiertää umpikuja. Kun he oppivat jotain, he saattavat tallentaa sen ja jakaa sen, jotta muutkin voivat sen oppia. Mitä he eivät tee, on etsiä vastausta ohjekirjasta.
Edellinen lainaus oli vapaasti käännetty Harold Jarchen blogikirjoituksesta “learn like a gamer


Lamppu syttyi: pelaajaoppiminen

Kun luin tämän kohdan blogikirjoituksessa, lamppu syttyi päässäni: “Tätä oppimista minä juuri toteutan Scratch-klubissani!” Samalla mietin, miksi tätä oppimista kutsuisin. Päädyin kutsumaan sitä “pelaajaoppimiseksi”. Se ei ole pelioppimista eikä oppimisen pelillisyyttä, sillä sen ei tarvitse olla peliä, vaikka se toki usein onkin. Tästä asiasta saatan kyllä joutua väittelemään vielä usein. Siihen tulee erinomainen tilaisuus IT-kouluttajien Hyvä peli - paha peli - rahapeli -seminaarissa 18.–19.3.2016.

Olen pitänyt pitkää taukoa tälle blogialustalle kirjoittamisessa, sillä viimeisin blogikirjoitukseni “Mielikuvituskoulu” keräsi yhteen pitkän blogikirjoitusten ketjun näkymättömästä oppimisesta. Se oli tärkeä etappi, joka potkaisi minut muihin kehitysympyröihin mielikuvituskoulun ideoideni pohjalta. Se on, kuten näkymätön oppiminenkin, kuitenkin jatkuvassa beta-tilassa.


Scratch-klubin pedagogiikka perustuu pelaajaoppimiseen

Koodiaapinen-MOOC:in Scratch-linjaa vetäessäni ovat pedagogiset asiat jälleen nousseet pinnalle. Olen opettanut Scratch-klubin materiaalien avulla ohjelmointia sekä opettajille että oppilaille, ja törmännyt mielenkiintoiseen ongelmaan. Scratch-klubi perustuu täysin ongelmanratkaisuun. Siinä ei ole perinteistä opetusta nimeksikään. Oppilaiden kanssa tässä ei ole mitään ongelmaa (puhun tässä nyt 3. luokkalaisista tai isommista oppilaista). Sen sijaan opettaessani sitä opettajille, osa opettajista saattaa turhautua nopeastikin. He ovat tottuneet siihen, että asiat selitetään yksityiskohtaisesti. Avoimet ongelmatehtävät, joissa oikeaa vastausta ei edes anneta, tuntuvat vaikeilta. Aivan kuten tuossa alun blogikirjoituslainauksessa: “Hän sanoi, että muilla opiskelijoilla, jotka eivät olleet pelaajia, ei ollut strategioita siitä, miten ratkaista ongelmaa, koska ei ollut opettajan antamaa askel-askeleelta menetelmää.”

Minua on pyydetty muuttamaan asia, mutta silloin mielestäni menetettäisiin suurenmoinen oppimisen kokemus. Tätä kokemusta ei tule ennen sitä edeltävää epämukavuuden tilaa, joka nostaa onnistumisen kokemuksen huippuunsa ja voi johtaa Flow-tilaan pääsemiseen. Flow-tila vuorostaan on mielestäni optimaalisin oppimisen tila. Siinä tilassa kaikki tulee mahdolliseksi.

Vaikka “opetan” ohjelmointia graafisessa ohjelmointiympäristössä Scratch-klubini avulla, tärkein oppi onkin oppimisen oppiminen. Pelaajaoppimisen oppiminen.


Mitä pelaajaoppiminen on

Mitä sitten tarkoitan pelaajaoppimisella. Alun blogilainauksessa sitä oli jo hyvin avattu:
  • annetaan ongelma ilman selvää ratkaisua
  • ratkaisu löydetään kokeilemalla ilman ohjeita tai minimaalisen ohjein
  • ratkaisua etsittäessä tapahtuu virheitä, jotka itse asiassa opettavat eniten
  • virheistä opittaessa syntyy ratkaisumalleja, joilla tulevat virheet vähenevät
  • avun pyytäminen online-foorumeista on luonnollinen tapa ongelmanratkaisussa
  • ongelmatilanteissa pyydetään apua kavereilta ja kollegoilta
  • ratkaisun löytyessä ollaan valmiit jakamaan se muille

Opettajastakin pelaajaoppija

Kirjoitin jo #koodiope-blogiin otsikolla "Koodiaapinen ja Scratch-klubi" analyysiä syksyn Koodiaapinen-MOOC:sta. Se osoitti, että myös opettajista voi tulla pelaajaoppijoita. Tässä vielä joitakin kurssin aikana saatuja oppimisen kokemuksia opettajilta:


  • Oppimisen ja oivaltamisen ilo on ollut viimeisen viikon kova sana. Oppilaiden ja toisen pro-open kanssa teimme OPS-päivässä pe 27.11. ohjelmoinnin alkeita Jr. Scratchillä (3. ja 4. lk), ja into, mikä lasten silmissä loisti ja ennakkoluulottomuus kokeilla mitä ihmeellisempiä juttuja loi uskoa siihen, että tästäkin vielä jotain tulee.
  • Soveltamaan omaa osaamista itse keksimässä tarinassa. Pieni oppimisen into koodausta kohtaan taisi tarttua kurssilta mukaan...
  • Suunnittelemaan jo omaa peliä näillä koodauseväillä. :)
  • KIITOS kurssista. Olen todella tyytyväinen, että suoritin sekä Scratch Jr että Scratch -linjat. Oli todella kätevää ensin tehdä Scratch Jr tehtävät ja sitten siirtyä Scratchin pariin. Aikaa kurssi vei paljon, mutta antoi ennakko-odotuksiini nähden tuhat kertaa enemmän.
  • Tekemään oppilaskäyttöön sopivan pelin. Opin myös, että olen itseasiassa tässä viikkojen aikana oppinut aika paljon. On mahtavaa, että on sellainen olo, että tämän kurssin jälkeen ei pelota ryhtyä opettamaan uuden opsin mukaisesti ohjelmointia. Kaikkea ei tarvitse osata ja varmasti joudutaan monet kerrat yhdessä oppilaiden kanssa pohtimaan, että mitähän tässä pitäisi nyt tehdä, mutta tuntuu, että pärjään! Kiitos huippuhyvästä kurssista!
  • Innoistuin ensimmäistä kertaa elämässäni pelisuunnittelusta. Ehkäpä tämä todella avaa uusia ovia myös käyttämäni pedagogiikan suhteen. 
  • Diplomityötä tehdessä tuli monia ahaa-elämyksiä. Opin käyttämään tapahtumia ja yhdistelemään laskuja ja monia muita asioita.
  • Koodatessa mahdollisuudet ovat rajattomat! Kokeilemalla oppii uutta, ja omista virheistä oppii erityisesti. :)
  • Koen kaikkiaan kurssin opettaneen minulle paljon. Kurssin alkaessa en ollut ikinä aiemmin käyttänyt mitään koodausohjelmaa ja nyt koen olevani kykenevä sekä itse koodaamaan ainakin Scratchilla että opettamaan koodausta. KIITOS!
  • Olen ylpeä siitä, että sain aikaiseksi näinkin "monimutkaisen" projektin toteutettu, jossa ainakin yritin käyttää kaikkia vaadittuja elementtejä. Sinänsä saavutus, koska aloitin tämän ohjelman suhteen täysin nollasta ja tietämättä/osaamatta mitään. Tästä on kiva lähteä kokeilemaan oppilaiden kanssa koodailua ja oppia heiltä paljon lisää. : )
  • Kaikken kaikkiaan pidin kurssia erittäin hyvänä ja antoisana. Koodausharjoitukset olivat hyödyllisiä ja haastoivat ajattelemaan. Opettajan oppaan vinkit olivat myös erittäin hyviä ja helpottavat varmasti koodauksen aloittamista monessa luokassa. Näillä opeilla uskon, että koodauksen aloittaminen oman luokan kanssa on hieman helpompaa!
  • Diplomitehtävässä sain lisää varmuutta muutujien, Boolenlausekkeiden, säikeiden ja tapahtumien käyttöön. Opin muokkaamaan hahmoja, liittämään ääniä ilmaisista äänitiedostoista ja kloonaamaan. Koodaaminen on aikaavievää, mutta mielenkiintoista. Siinä katoaa täysin ajantaju.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti