sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Inspiroiva IT-kouluttajien 10-vuotisjuhlaseminaari


Sain kunnian päästä mukaan osaalistumaan esiintyjänä IT-kouluttajien 10-vuotisjuhlaseminaariin Hotelli Arthurissa 9.11.2011. Seminaari alkoi yhdeksältä aamulla ja kesti juhlagaaloineen melkein puolille öin. Mukaan oli saatu todella mielenkiintoisia esiintyjiä: Esko Kilpi, Ville VenäläinenJaana Holvikivi, Teemu Leinonen, Teemu Arina, Anne Rongas ja Jyrki Kasvi

Puheenjohtajan terveiset


Tarmo Toikkanen

Onnellisen perhetapahtuman johdosta IT-kouluttajien hallituksen puheenjohtaja Tarmo Toikkasen terveiset kuultiin nauhoitteena. IT-kouluttajien aiempi puheenjohtaja ja nykyinen sihteeri Eija Kalliala kertoi IT-kouluttajien toiminnasta koko sen historian ajalta. IT-kouluttajat on 21.8.2001 perustettu Tietotekniikan liiton jäsenyhdistys.


Eija Kalliala


Yllätys muodostuikin yllätykseksi laatijalleen


Irmeli Pietilä oli laatinut Tarmo Toikkasta varten yllätykseksi koosteen esiintyjien esityksistä, jotka hän nyt joutui itse esittämään. Samalla tuli tunnistaa kenen esityksistä oli milloinkin kyse. Parhaiten onnistuneille oli luvassa paidat palkinnoksi. Irmeli Pietilä hoiti osuutensa tyylikkäästi, samoin koko seminaarin juontamisen. Hyvällä huumorilla ja inspiraatiolla hän piti yllä hyvää tunnelmaa koko päivän.

Irmeli Pietilä

TVT opetuksessa keskiajalta kohti uutta aikaa


Seminaarissa oli kaksi puolen tunnin esitystä, joista ensimmäisen piti Teemu Leinonen. Hän sai puoleen tuntiin mahtumaan todella paljon kiinnostavaa asiaa. Esityksessään hän teki todella mielenkiintoisen vertauksen Eurooppalaisen sivistyksen kehityksen suuren linjan ja TVT:n kehityskaaren välillä. 

Eurooppalaisen sivistyksen kehitys voidaan jakaa karkeasti antiikkiin, keskiaikaan ja uuteen aikaan. Näistä antiikin ja uuden ajan voidaan ajatella edustavan korkeita kehitysvaiheita, kun taas keskiaikaa voidaan ajatella matalaksi kehitysvaiheeksi näiden korkeiden vaiheitten välissä. Asia ei tietystikään ole näin yksinkertainen eikä keskiaika välttämättä ole niin synkkä kuin miksi sitä kuvaillaan. 



Teemu Leinonen



Teemu Leinonen esitti kehityskaaren tietokoneiden käyttämisestä oppimisessa, joka lähti liikkeelle 1975 ja päätyen nykyhetkeen. Kronologisesti etenevät vaiheet hän nimesi seuraavin englanninkielisin termein: Programming/ drill and practice, Computer-based training (CBT) with multimedia, Iternet-based training (IBT), e-Learning, Social software + free and open content. Näihin vaiheisiin hän yhdisti aikaisemmin esittämänsä Eurooppalaisen sivistyksen kehityksen kuvion. Näin Programming/ drills and practice edusti antiikin loiston aikaa ja Teemu Leinonen antoi oivia esimerkkejä mm. Douglas Engelbart:in aikaansa edellä olevista kokeiluista, jotka muistuttavat tämän hetken sosiaalisen median välineillä tehtäviä asioita. Computer-based training with multimedia ja Internet-based training edustivat vuorostaan pimeätä keskiaikaa, kun taas e-Learning, Social software + free and open content ovat viemässä meitä uuteen aikaan. 



Avoimet oppimisympäristöt korostuivat osana kehitystä kohti uutta aikaa. Teemu Leinonen mainitsi mm. LeMill:in esimerkkinä tästä kehityksestä. 



Teemu Leinonen esitteli myös Erkkolan määritelmän sosiaaliselle medialle vuodelta 2009: "Sosiaalinen media on teknologiasidonnainen ja rakenteinen prosessi, jossa yksilöt ja ryhmät rakentavat yhteisiä merkityksiä sisältöjen, yhteisöjen ja verkkoteknologioiden avulla vertais- ja käyttötuotannon kautta. Samalla sosiaalinen media on jälkiteollinen ilmiö, jolla on tuotanto- ja jakelurakenteen muutoksen kautta vaikutuksia yhteiskuntaan, talouteen ja kulttuurin."

Miljoona apinaa irti


Toisen puolen tunnin "pitkän" esityksen piti Jyrki Kasvi. Hän sai myös puoleen tuntiin mahdutettua hirmuisen määrän tärkeää asiaa. Huoltosuhde on Suomessa romahtamassa pysyvästi. Jyrki Kasvi esitti huolestuttavan esimerkin tämänsuuntaisesta kehityksestä Japanista, jossa robottikuutit lohduttivat viime tsunamista selvinneitä vanhuksia. Onko tämä meilläkin edessä: vanhustenhoito robottien käsissä?




Jyrki Kasvi puhui myös hukatusta etumatkasta. Suomi oli vielä 2000-luvun alussa tietotekniikan edelläkävijämaita. Viimeaikoina Suomi on kuitenkin pudonnut huolestuttavasti kansainvälisissä vertailuissa. Ainoa poikkeus on Pisa-menestys. 


Miksi näin on sitten tapahtunut? Jyrki Kasvin mukaan Suomi unohtui paistattelemaan erinomaisuudessaan, lainsäädäntö ja viranomaiset putosivat kehityksen vauhdista, lisäksi suomalaiset yrityksen kasvoivat kylläisiksi ja hitaiksi. 

Mitä sitten voi tehdä? Jyrki Kasvin mukaan läpimurrot vaativat "miljoonan apinan" päästämistä irti ja toi Teemu Leinosen tavoin avoimien toimintamallien ideaa esille. Innovaatiot vaativat luovaa anarkiaa. Projektihelvetissä niiden syntyminen on mahdotonta. Suomesta on tullut projektien luvattu maa.


Salama-alustukset

Lounaan jälkeen pääsimme me muut esiintyjät vuoroon salama-alustuksin. Jokaiselle esiintyjälle oli varattu ruhtinaalliset 8 minuuttia esitykseensä. Seurasi toinen toistaan mielenkiintoisempia ja ajattelemaan laittavampia esityksiä. Toivottavasti niistä tulee jossain vaiheessa tallenne jakoon, jotta pääsee ne vielä uudelleen kokemaan.

Viimeisimmässä erinomaisessa blogikirjoituksessaan Cloud Learning as Universal Primary Education Teemu Arina käsittelee osin samoja asioita kuin esityksessään. Mobiiliteknologian myötä olemme pääsemässä eroon neljän seinän rajoittamasta oppimisesta ja pääsemme käsiksi suunnattomaan määrään tietoa. Meillä on kirjasto mukanamme taskussamme!

Teknologiat ovat myös muuttumassa näkymättömiksi. Ne ovat pian integroituina kaikkialle, emmekä kohta edes huomaa niitä käyttävämme. Ne ovat muodostuneet osaksi jokapäiväistä elämää.

Esko Kilven syvälliset ajatukset tekivät minuun suuren vaikutuksen. Samoin muiden esiintyjien oivaltavat ja hienot esitykset, jotka lähestyivät tätä tematiikkaa yllättäen hyvin samansuuntaisesti. 



Näkymä näkymättömään

Oma salama-alustukseni, jonka yritin esittää Pecha Kucha -esityksenä, käsitteli mm. näkymätöntä oppimista, kuinka ollakaan ;-) Upotan esitykseni tähän:

Learning Café
Edellisen Learning Café:n pääsin kokemaan ITK 2011 -päivillä. Se oli silloin mahtava oppimiskokemus ja niin oli tälläkin kertaa. Jokainen esiintyjistä oli esittänyt haasteen, jota sitten ratkottiin ryhmissä yhdessä esiintyjien kanssa. Tasaisin väliajoin ihmiset vaihtoivat pöytien välillä vapaamuotoisesti.





Oma haasteeni oli: "Kun oppiminen uhkaa siirtyä koulusta muihin ympäristöihin, mitä it-kouluttajat voisivat tehdä, etteivät koulut muuttuisi pelkiksi päivähoitopaikoiksi?"

Ja tällaisia vastauksia ja kysymyksiä syntyi eri ryhmien yhteistyöllä pöytäliinaan:



- Opettajasta oppimisen ohjaaja 
- Opettaja -> personal trainer 
- Miksi oppija ei saa itse asettaa tavoitteitaan? 
- Palkitsevat oppimisympäristöt 
- Pitäisikö koulujen avautua? 
- Motivoivat oppimisympäristöt 
- Pitäisikö opettajien mennä sinne, missä on kivaa? 
- Oppia kokonaisuuksia yksityiskohtien sijasta 
- Mihin tarvitsen oppimiani asioita? Mihin ne minut vievät? 
- Opettajat ottavat pelit opetukseensa 
- Oppijoiden osaamisen tunnustaminen 
- Oppilaat/opiskelijat tekevät itse pelejä 
- Missä vaiheessa kivuus katoaa? 
- Miksi ekaluokkalaisen mielestä koulussa ei ole kivaa (teki itkien läksyjä) 
- Miksi tarvitaan erillisiä opinto-ohjaajia? 
- Yhteisöllinen oppiminen 
- Oppilas opettaa opettajaa 
- Miksi koulu on neljän seinän sisällä ulkona maailmasta? 
- Oppiminen on monimuotoista! 
- IT:stä pitää tehdä näkymätöntä


Eikä siinä kaikki

Lisäksi oli varattu aikaa verkostoitumiseen ja varsinaisen seminaariosuuden lopuksi esiintyjät nousivat vielä estradille käsittelemään sekä Learning Café:ssa että alustuksissa syntyneitä ajatuksia ja yhteisiä linjauksia. Toivottavasti tämäkin osuus tulee jossain vaiheessa tallenteena ulos.

Minua oli pyydetty jo etukäteen myös soittamaan juhlaillallisella. Minulla oli siis tressini mukana ja laulelin kuubalaista son-musiikkia osallistujille. Ilta kuitenkin vielä jatkui kiihkeissä keskusteluissa, jotka meidän pöydässämme käsittelivät jopa uskontoon liittyviä asioita. Olipa hurja ilta! Vielä seuraavana päivänä pää surisi kuin ampiaispesä täynnä uusia ideoita! 

Oppimisen vallankumous on alkanut!





5 kommenttia:

  1. Kiitos ihanan kattavasta selonteosta! Materiaalia tulee jakoon, kunhan ehdimme siihen puuhaan tarttua ja saamme videoinnit käyttöön.

    Kiitos sekä alustuksesta että päytäisännyydestä, mutta etenkin musiikista, joka. Teki juhlasta juhlan!

    VastaaPoista
  2. Kiitokset erinomaisesta raportista ja hyvistä kuvista! Etenkin näin tilaisuudesta pois jääneen näkökulmasta raporttisi avasi mukavasti käsiteltyjä teemoja.

    Millä laitteella olit kuvaamassa, kun noin hyviä tuli? Muutkin saa esim. Flickrin tai Picasan kautta tms. pistää jakoon, tagit "itkouluttajat", "itko10v".

    Tällainen YouTube-video löytyi netistäkin: http://www.youtube.com/watch?v=o2WhH1tAvTo&feature=youtu.be

    Meillä oli tosiaan ammattikuvaaja paikalla, joten videoita alustuksista syntynee lähiaikoina. Laitetaan nettiin näkyviin.

    VastaaPoista
  3. Mulla on Canon EOS 500D. Olen kuvaajana ja kuvan käsittelijänä ihan täysi amatööri, mutta kiitos kannustuksesta :-)

    Kun savolainen puhuu, siirtyy vastuu kuuntelijalle... Tuossa videossa ei mennyt ihan nappiin tuo tarina... 40 kriisi...joo, joo... vuonna -93 olin 36 vuotias ;-)

    Odottelen innolla videoita alustuksista. Todella mielenkiintoisia juttuja!

    VastaaPoista
  4. Kriittinen puheenvuoro yliopistotutkijalta. Suonette anteeksi vänkyrätekstini, mutta se on toistaiseksi kiistaton tutkimustulokseni:)

    Olen työn puolesta jonkin verran tutkinut sosiaalisia medioita, ja tullut siihen tulokseen, että ne ovat kouluissa lähes käyttökelvottomia. Perusteluni ovat liian pitkiä kirjoitettavaksi tähän blogikommentointiin, mutta pääargumentti perustuu siihen, että nyky-yhteiskunnan kasvatit ovat totuttautuneet sosiaaliseen meidaan ja luoneet siihen "mikä on hauskinta"-metodin. Sitä ei saada muutettua kertomalla kouluissa tietokoneiden käyttösäännöt. Jos joskus saataisiin todistettua, että "mikä on hauskinta"-metodi on myös tehokkain, voisimme saman tien sulkea koulun ja kehottaa ihmisiä tapaamaan kahviloissa ja kerhoissa tehden sitä, mikä tuntuu heistä hauskimmalta.

    Vaikka radikaaleimmat "invisible learningin" kannattajat jopa kannattavat tätä ajatusta, olen vakuuttunut siitä, että se kannattaa vain niiden ihmisten parissa, jotka joka tapauksessa menestyisivät missä tahansa koulun sisäisessä ja ulkoisessa opiskelussa.

    Vaikka periaatteessa oppiminen voi olla ja onkin ihannetapauksessa hauskaa, ei voi minkään logiikan mukaan olettaa, että hauskuus olisi mikään "guideline", jonka avulla saadaan looginen oppimiskokonaisuus aikaan.

    Vaikka kovasti vakuutellaan siitä, että tässä Web 3.0:ssa ollaan siirtymässä pois pimeästä keskiajasta uuden ajan avaruuteen, tuntuu että hommassa on sama vauhtisokeus kuin 2000-2010-luvun "E-learning"-huumassa, joka samaan tapaan piti viedä meidät oppimisen ekstaasiin, johon tuhlattiin kansallisella tasolla satoja miljoonia euroja ja saatiin aikaiseksi pari virtuaaliyliopiston kaltaista web-sivun tynkää ja kasa pdf:iä ja sekavia videopätkiä jonnekin "e-learning"-sivulle. Tosin hyvä uutinen on se, että tällä kertaa riski perustuu talkootyölle eikä veronmaksajien rahoille.

    Tosiasiallisesti Web 3.0 perustuu käsittääkseni kuitenkin sosiaalisen median intoilijoihin, jotka vaivojaan säästämättä (kiitos siitä heille) soveltavat sitä opetukseen- vaikka nähdäkseni samalla energialla opetustunnit saisi mielekkääksi vaikka 1300-luvun munkkiluostarin pulpeteilla takkatulen, mustepullon ja papyruskäärön ääressä. Tämä todistaa näiden henkilöiden itseään säästelemättömän työtehon ja innon, mutta ei sosiaalisen median soveltuvuutta opetukseen. Kunnon astronautti kun onnistuu laskeutumaan vaikka pesukoneella.

    Itsekin entisenä IT-kouluttajana tunnistan tämän vauhtihuuman aiheuttaman houkutuksen ja sokeuden, ja kieltämättä jään pohtimaan sitä työmäärää, jonka vietin iltakausia uusien vallankumouksellisten oppimistekniikoiden parissa- kuitenkin tosiasiallisten oppimistulosten jäädessä laihoiksi. Uudet teknologiat jäivät elämään ainoastaan pääasiassa niiden elämäntapanörttien keskuudessa, jotka joka tapauksessa elävät tietokoneen ääressä- aivan kuten blogikeskusteluissa, joissa keskustelevat vain kaltaiseni nörtit, mutta joiden pariin mikään pikkukylän yläasteen 60-vuotias äidinkielen opettaja joka osaa hädintuskin lähettää sähköpostia, tuskin eksyy.

    Onko olemassa mitään tutkimustuloksia, jotka todistavat sosiaalisen median opetustehon puolesta? Itse en ole löytänyt sellaisia.

    Toivoisin blogiin jatkokeskustelua tästä ajatuksestani, joka toki ei ole "ainoa totuus", mutta ainakin se välipysäkki, jolle toistaiseksi olen päätynyt.

    VastaaPoista