Sosiaalisen median verkkoyhteisöt

TIETY - Tietotyötutkinnon kouluttajakoulutukseen liittyen sain tehtäväksi antaa ohjeistusta opettajille ja oppilaille, mitä asioita tulee huomioida viestinnässä sosiaalisessa mediassa silloin, kun opetuksessa otetaan käyttöön sosiaalisen median verkkoyhteisöjä.


Ensiksi piti tietysti määritellä, mitä verkkoyhteisöllä tarkoitetaan. Löysin tällaisen aika hyvältä vaikuttavan määritelmän:


"Verkkoyhteisö on yhteisö, jonka jäsenten välinen vuorovaikutus tapahtuu pääasiallisesti tietoverkon välityksellä."


Olen jo pitkään halunnut kokeilla Prezi-esitystyökalua ja päätin toteuttaa annetun tehtävän sillä. Ajattelin laatia ensin jonkilaisen mindmap:in asiasta, jotta saisin esityksen toteutettua loogisesti. Mindmap:in laadinnassa ja muutenkin käytin lähdemateriaaleina "Kalliala, E. & Toikkanen, T. 2009. Sosiaalinen media opetuksessa." -kirjaa, Someopiston verkkoyhteisöt-sivua, Sosiaalisen median työpajojen yhteisöt-sivua, Itä-Suomen Yliopiston: Mitä verkkoyhteisöissä voi tehdä? -sivua sekä Wikipediaa. Niiden avulla sainkin luotua mielestäni varsin loogisen kokonaisuuden, jota tässä vielä vähän arvioin. Blogin loppuun upotan vielä tekemäni Prezi-esityksen.

Verkkoyhteisöt voidaan jakaa ominaisuuksiensa ja toimintojensa perusteella kolmeen kategoriaan:

1. Yleiset verkkoyhteisöt,
2. Sisällön mukaan profiloituvat verkkoyhteisöt sekä
3. Verkkoyhteisöpalvelut


Näistä yleisille verkkoyhteisöille on ominaista se, että niihin voi periaatteessa kuka tahansa liittyä jäseneksi. Edelleen yleiset verkkoyhteisöt voi jakaa kolmeen alakategoriaan eli


a. Vapaa-ajan käyttö
b. Mikroblogit
c. Ammatilliset verkkoyhteisöt


Vapaa-ajan käyttöön tarkoitetuista yleisistä verkkoyhteisöistä otin esimerkeiksi Facebook:in, MySpace:in ja Second Life:in. Second Life kuuluu itseasiassa virtuaalimaailmoihin, mutta sen voidaan katsoa kuuluvan myös tähän alakategoriaan.


En itse käytä Facebook:ia opetuksessa, mutta tiedän että monet käyttävät. Sitä voi käyttää opetuksessa yhteiseen kommunikaatioon ja tiedonjakoon.


En käytä myöskään MySpace:iä opetuksessa, eikä se siihen ehkä kovin hyvin sovellukaan. MySpace on muutenkin menettänyt merkitystään. Se toimii kuitenkin edelleen. Siihen voi luoda oman käyttäjäprofiilinsa ja blogin. Siihen voi lisätä musiikkia, videoita ja kuvia.


Second Life on mielestäni näistä kolmesta se, joka vaikuttaa kaikista lupaavimmalta opetuksen käyttöön. Second Life:iin on jo toteutettu lukuisia tähän tarkoitukseen liittyviä "saaria" yliopistojen ja muiden toimesta. Second Life:in vahvuus on läsnäolon tunne, joka voi tehdä siitä jopa luokkahuoneen tai luentosalin korvaajan. Myös kieltenopetukseen se antaa paljon mahdollisuuksia erilaisin vuorovaikutusta käyttävien elementtien avulla.


Toinen vapaa-ajan käytön alaluokka "mikroblogit" on itselläni päivittäisessä käytössä itseopiskelun välineenä. Twitter on minulla kovemmassa käytössä, mutta suomalainen Qaiku on myös todella vakavasti otettava palvelu. Molemmat soveltuvat erinomaisesti back channel:ksi luennoille ja konferensseihin. Ehkä niitä voisi käyttää jopa koululuokassa tähän tarkoitukseen. Jos opettaja vielä seuraisi koko ajan oppilaidensa tweettejä, toisi se mahdollisuuden koko luokan reaaliaikaiseen vuorovaikutukseen ja osallistumiseen. Olisi siinä varmasti myös omat pulmansa ja varsinkin opettajalta se vaatisi uudenlaisen toimintakulttuurin omaksumista.


Kolmas vapaa-ajan käytön alaluokka on "ammatilliset verkkoyhteisöt", joista esittelin LinkedIn:in. LinkedIn antaa opettajalle mahdollisuuksia luoda erilaisia verkostoja esim. erikoisaloihin ja -taitoihin liittyen. Olen itse käyttänyt sitä autismiopetukseen liittyen ja se toimii erinomaisesti tässä tarkoituksessa. Tosin verkostojen luominen vaatii aikaa ja palveluun perehtymistä. LinkedIn:in kautta voi jopa saada työpaikan. Digitaalisen jalanjäljen merkitys kasvaa...


Sisällön mukaan profiloituvat verkkoyhteisöt tulevat kysymykseen silloin, kun kyseessä on ammattiin, harrastukseen tai muuhun mielenkiinnon kohteeseen liittyvä verkostoituminen.


Sisällön mukaan profiloituvat verkkoyhteisöt voidaan myös jakaa kolmeen alaryhmään:


a. Harrastusyhteisöt
b. Vertaisverkot
c. Ammatilliset yhteisöt opetuksessa


Harrastusyhteisöt liittyvät nimensä mukaisesti johonkin harrastukseen, joista esityksessä ovat ruoanlaittoon liittyvä Kotikokki.net ja käsitöihin liittyvä Neulomo. Harrastusyhteisöt voivat olla myös opettajille erinomaisia lähde- ja oppiaineistoja. Taito- ja taideaineiden merkityksen kasvaminen tulee nostamaan myös näiden yhteisöjen merkitystä opetukselle.


Vertaisverkot ovat minulle tuntemattominta aluetta verkkoyhteisöissä. Esitykseen otin esimerkiksi BitTorrent -vertaisverkko-ohjelmiston. Sitä käytetään tiedostojen lähettämiseen ja lataamiseen BitTorrent-protokollan välityksellä. Tämä on se alue, josta oppilaiden joukosta saattavat löytyä parhaimmat asiantuntijat. Tämä on myös se alue, jossa tekijänoikeuskysymykset nousevat vahvasti esille. 


Kolmantena alakategoriana sisällön mukaan profiloituvissa verkkoyhteisöissä ovat ammatilliset yhteisöt opetuksessa. Tästä alakategoriasta otin esimerkiksi Mendeley:n, jota myös itse olen jonkin verran käyttänyt. Se on työpöytä- ja web-ohjelma tieteellisten tutkielmien hallitsemista ja jakamista varten. Minulla on aikeissa panostaa väitöskirjan tekemiseen vielä tänä vuonna, joten tämä yhteisö voi joutua vielä kovaan käyttöön.


Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kategoriana esittelen verkkoyhteisöpalvelut Prezi-esityksessäni. Verkkoyhteisöpalveluja tarvitaan silloin, kun luodaan omia verkkoyhteisöjä ja toimintaympäristöjä. Verkkoyhteisöpalvelut ovat tärkeällä sijalla silloin, kun puhutaan sosiaalisen median käytöstä oppimisen ja opettamisen tukena. 


Tässä kategoriassa ei ole alakategorioita, vaan esittelen kolmea esimerkkiä verkkoyhteisöpalveluista: Ning, Moodle ja Google-ryhmät. Näistä Ning on ollut minulle hyvin tärkeä vaikka en olekaan vielä aloittanut siihen yhtään omaa ryhmää. Tähän on vaikuttanut sen muuttuminen maksulliseksi. Siirryin silloin käyttämään tähän tarkoitukseen Wikispaces-palvelua. 


Olen kuitenkin mukana monessa Ning-verkkoyhteisössä, joista mainittakoon Classroom 2.0 ja Sosiaalinen media oppimisen tukena. Pedacasting oli minun ensimmäinen Ning-yhteisöni ja sen kautta opin todella paljon. Ning soveltuu mielestäni erinomaisesti opetuskäyttöön ainakin silloin, kun kysymyksessä on aikuisopiskelu. 


Moodleen olen tutustunut paremmin nyt TIETY-kouluttajakoulutuksen mukana. Olen aikaisemminkin sitä jonkin verran tutkiskellut, mutta vain päällisin puolin. Se on avoimen lähdekoodin virtuaalinen oppimisympäristö, joka on vapaasti ladattavissa Moodlen sivustolta. Tutustuttuani siihen nyt paremmin, vaikuttaa se mielestäni erittäin lupaavalta opetuksen välineeksi. 


Olen myös mukana muutamissa Google-ryhmissä. Lähinnä nämä ryhmät ovat toimineet kommunikoinnin välineenä esim. WikiEducator-workshopeissa. Google:lla on paljon annettavaa. Gmail-sähköpostitilin hankittuaan saa liudan erinomaisia työvälineitä ja palveluita, joita käytän päivittäin. Näitä välineitä olisi periaatteessa myös helppo käyttää opetuksessa, mutta käytännössä voi olla monta mutkaa matkassa, ennenkuin tällaiseen ratkaisuun päädyttäisiin. 


Verkkoyhteisöillä olisi siis paljon annettavaa opetukselle. Ongelmatonta se ei kuitenkaan ole. Ennenmuuta tarvittaisiin uudenlaisen toimintakulttuurin omaksumista. Koulu on suurten muutosten kynnyksellä. Näin uskallan ennustaa. Tämä muutos on jo lähtenyt käyntiin ja toivottavasti se voitaisiin viedä mahdollisimman kivuttomasti, mutta samalla nopeasti, läpi. Sosiaalisen median verkkoyhteisöjen ja koko sosiaalisen median antamia mahdollisuuksia meidän ei ole varaa hukata!

Sosiaalisen median verkkoyhteisöt on Prezi

TIETY - WebSlides

Kokeilen WebSlides -palvelua. Sen avulla pitäisi saada Diigo-kirjanmerkit slide show:ksi. 



Sehän toimii! Napsauta kuvakkeen keskelle ilmestyvää valkoista nuolta vihreällä pohjalla ja pääset katselemaan TIETY-kouluttajakoulutusryhmämme Diigo-kirjanmerkkejä.

Sosiaalinen media ja muutosvastarinta

John Moravec: Toward Society 3.0: A New Paradigm for 21st century education/

slide 44

Opiskellessani Turun Yliopistossa Opettajankoulutuslaitoksella meille tähdennettiin aina sitä, että meidän tulisi toimia muutosagentteina myöhemmin työpaikoillamme kouluissa. En silloin olisi uskonut, kuinka totta tuo olikaan. En todellakaan edusta nuorta, radikaalia sukupolvea, vaan jo harmaantuvaa eläkeikää lähentyvää sukupolvea (54v). Kuitenkin koulumaailmassa joudun jatkuvasti tekemään töitä hartiavoimin ennakkoluuloja ja muutosvastarintaa vastaan.

Edellisessä blogikirjoituksessani "ITK 2011 - Huippuhetkiä ja pieniä pettymyksiä" kirjoitin jo tähän liittyen oudosta konservatiivisuudesta ja muutosvastarinnasta, jota esiintyy varsinkin suhteessa sosiaalisen median käyttöön opetuksessa. Opettaja-lehdessä Janne Viljamaan artikkeli "Kuinka hukuin blogosfääriin" on vihamielinen kirjoitus sosiaalista mediaa kohtaan. Samassa artikkelissa teilataan Eija Kallialan ja Tarmo Toikkasen erinomainen kirja "Sosiaalinen media opetuksessa" tökeröllä tavalla. Tarmo Toikkanen kirjoitti siihen erinomaisen vastineen Sosiaalinen media opetuksessa -blogissaan: "OAJ:n vaalipelissä some-gambiitti". Se kannattaa lukea. Samoin Matleena Laakson hieno kommentti samasta artikkelista "Sosiaalinen media oppimisen tukena" -Ning:ssä muiden ohella. 

Oppilailla tulisi olla subjektiivinen oikeus käyttää TVT:tä (tieto- ja viestintätekniikkaa)  oppimisensa tukena. On siis osa opettajan ammattitaitoa osata käyttää TVT:tä, sillä muuten tuo oikeus ei voi toteutua. Aikaisemmin Microsoftin Office-paketin käyttötaidot ovat saattaneet riittää hyvin pitkälle, mutta jotta koulu olisi yhteisöllinen ja tulevaisuuteen valmistava, tarvitaan sosiaalisen median tarjoamien mahdollisuuksien tuntemusta. Kysymys ei ole välineistä vaan toimintakulttuurin muutoksesta. Olemme ylpeitä suomalaisesta koulusta, jossa oppilaat saavat huippuammattilaisten antamaa maailman parasta opetusta. Olemme siitä syystä ylpeitä, mutta samalla se myös velvoittaa meitä jatkuvasti kehittämään koululaitostamme ja sen opetusta.

John Moravec:in sanoin: "Society 1.0 schools cannot teach 3.0 kids." Taistelu dinosauruksia vastaan jatkuu, vaikka ne ovatkin kuolemassa sukupuuttoon. Joskus vain tuntuu niin turhauttavalta kuluttaa energiaa turhaan kädenvääntöön, energiaa, jota voitaisiin käyttää koko Suomen hyväksi käyttämällä sosiaalista mediaa oppimisen tukena! Tarvitaan muutosagentteja, knowmadejä, jotka eivät pelkää tulevaisuutta, vaan näkevät sen mahdollisuutena!

ITK 2011 - Huippuhetkiä ja pieniä pettymyksiä

Osallistuin ensimmäistä kertaa ITK 2011 konferenssiin torstaina 7.4. ja perjantaina 8.4. Kannatti osallistua! Suurimmaksi osaksi olin erittäin tyytyväinen ja joukkoon mahtui jopa kolme huippuhetkeä. Tosin jouduin myös kokemaan pientä pettymystäkin.

Heti konferenssin alkuun osui yksi huippuhetkistä: Tarmo Toikkasen oivaltava puolen tunnin tiivis esitys opettajan tekijänoikeuksista. Tarmo on taitava esiintyjä ja hallitsee suvereenisti aina aihealueensa. Niin myös tällä kerralla. Moni asia oli Tarmon aikaisemmista esityksistä asian tiimoilta tuttua, mutta ne oli kiva kerrata taas vähän uudenlaisessa paketissa. Mukaan mahtui myös uutta tietoa. Mielestäni jymypaukku oli tulkinta peruskoulun luokkaopetuksesta yksityistilaisuutena tekijänoikeudellisesti (koskee myös lukio ja toisen asteen opetusta). Tästä asiasta varmasti vielä keskustellaan!

Tarmon oivallisen esityksen voi käydä katsomassa vaikka hänen blogistaan slideshare-esityksenä.

Kati Clements kertoi esityksessään: "Learning Object Repositories challenging Google - The User's point of view" oppiaineistojen meta-tiedostoista, joita on mukana rakentamassa Jyväskylän yliopisto yhteistyössä European Schoolnet:in kanssa. Tarkoitus on hyvä, mutta ainakaan vielä ne eivät toimi sillä tavalla ja laadulla, kuin haluttaisiin. Näin olin lukevinani rivien välistä käyttäjätutkimusta kuunnellessani.

Mieleeni tuli heti kysymys siitä, miksi ei ennemmin panostettaisi globaaleihin avoimiin oppimisen resursseihin (OER)?

Menin "Osallistavia oppimisympäristöjä verkostoitumalla ja yhteistyöllä" -esitykseen todella suurin odotuksin. Odotin uusia ideoita ja toteutusmalleja verkostoituneille oppimisympäristöille ja esimerkkejä yhteistyöstä. Mika Sihvosen avauksessa ja Samppa Rohkimaisen (kuvassa) esityksessä jotain tämänsuuntaista löytyikin. Rohkimainen mainitsi jopa Leapfrog -liikkeen esityksessään.

Tämän jälkeen kuitenkin näkökulma muuttui eipäs - juupas väittelyksi sosiaalisen median ja verkostoituneiden oppimisympäristöjen käytöstä. Esitykset 5 teemaa à 15 min. ja puheenvuorot tuntuivat minun näkökulmastani todella konservatiivisilta ja muutosvastaisilta. Ne kyllä toisaalta varmasti heijastivat todellista tilannetta kentällä.

Tämä oli siis se jo otsikossani mainitsemani pettymys.

Onneksi päivän kruunasi todellinen huippuhetki: Ilmiö-café, josta valitsin myös kuvan otsikon alle. 

Ihmiset jakautuivat loistavan alustuksen jälkeen neljän hengen ryhmiksi pohtimaan nettiajan mahdollisuuksia. Samalla tehtiin merkintöjä pöytäliinaan. 

Säännöllisin väliajoin jäsenet vaihtoivat muihin pöytiin niin, että uudet ihmiset kohtasivat joka kerta. Vain ensimmäisen ryhmän keskuudestaan valitsema puheenjohtaja pysyi paikoillaan. Näin tehtiin kolme kertaa. Lopuksi pöytäkuntia haastateltiin kokemuksesta ja tuloksista. Opiskelijat hemmottelivat meitä koko prosessin ajan kahvi- ja herkkutarjoiluin.

Minut satuttiin valitsemaan oman pöytäni puheenjohtajaksi. Nopean esittelyn jälkeen ryhmät joka kerta kävivät suoraan asiaan. Kaikille annettiin kohteliaasti vuoro esittää omia ajatuksiaan ja samalla löydettiin yhteisiä linjoja ja myös erilaisia näkemyksiä. Kaikki kolme keskustelua olivat mielestäni sekä syvällisiä että hedelmällisiä. Koin todella oppineeni jotain uutta! Varsinainen prosessi oli tärkein. Syntyi myös tulosta -> uusia ajatuksia, mutta se oli sivuseikka. Upea yhteisöllisen oppimisen keidas!

Suurkiitos vielä kerran Ville Venäläiselle, Sometulle ja kaikille, jotka olitte mukana järjestämässä tätä suurenmoista tapahtumaa!

Huippuhetket eivät onneksi olleet ohitse. Perjantaina osana "Mitä huominen tuo tullessaan" -esitystä Teemu Arina teki jälleen uskomattoman esityksen, jossa yhdistyivät visionääri ja rautainen ammattitaito. 


Arina puhui Cloud Learning:stä, on-demand-oppimisesta ja koko oppimisen vallankumouksesta. Hän esitti hurjia teesejä tyyliin:


- Koulussa yhteistyötä kutsutaan lunttaamiseksi tai plagioimiseksi
- Jakaminen on tätä päivää
- Opiskelijat ovat huonoiten käytetty resurssi
- Tärkeintä on vuorovaikutus ja omien ajatusten haastaminen
- Tulevaisuuden työ on toisiaan tarvitsevuuden logiikkaa
- Henkilökohtaiset oppimisympäristöt ovat tulevaisuuden oppimisympäristöjä


Miten koulu valmistaa oppilaitaan näihin työelämän uusiin vaatimuksiin, jossa työntekijän pitää kyetä markkinoimaan itseään sekä osata käyttää Internet:in tarjoamia mahdollisuuksia itsensä työllistämiseksi?


Internet on minulle ennen muuta henkilökohtainen oppimisympäristö, jota kehitän koko ajan. Siinä olen Arinan kanssa ehdottomasti samaa mieltä ja opin häneltä taas kerran uusia asioita, jotka liitän omaan oppimisympäristööni. Toisaalta olen huolissani niistä ihmisistä, jotka tarvitset tukea etteivät jäisi kyydistä pois tässä hurjasti eteenpäin kulkevassa tulevaisuusveturissa.

Cyberminä - laajeneeko mieli

TIEKE:n TIETY-kouluttajakoulutuksessa tutustuin Anne Himbergin Opintiellä-blogin kautta mielenkiintoisen käsitteeseen Extended Mind eli laajennettu mieli. Blogista löytyi linkki Lauri Järvilehdon kirjoitukseen vuodelta 2010: Laajennettu mieli 1.0. Tästä kirjoituksesta löytyi minulle uusi näkökulma sosiaalisen median kokonaisuuden hahmottamiseen.



Järvilehdon kirjoituksessa (2010) kerrotaan, että Thomas Alva Edisonilta jäi yli viisi miljoonaa sivua muistiinpanoja. Tämä kuullostaa kyllä uskomattomalta määrältä, mutta parempaa seuraa... Kerrotaan, että Edison pystyi saamaan käsiinsä tietyn yksittäiseen muistiinpanon alle viidessä minuutissa. Viiden miljoonan sivun joukosta löytyi siis haluttu sivu viidessä minuutissa! Hurjaa! Tuon taidon minäkin haluaisin oppia. 



Mikä oli sitten Edisonin salaisuus? Hän oli keksinyt innovatiivisen arkistointijärjestelmän. Kaikki tieto oli siis organisoitu tehokkaasti.



Digitaalisen informaation ja Internetin myötä voimme pystyä jopa Edisoniakin parempiin tuloksiin. Tietoa on jo valmiiksi säilöttynä uskomattomia määriä Internetiin ja hakukoneiden avulla voimme löytää haluamme tiedon muutamassa sekunnissa, jos osaamme käyttää niitä loogisesti ja tehokkaasti. Ulkoaopitun tiedon merkitys on vähentynyt ja tiedonhaku- ja hallintataitojen lisääntynyt. 



David Chalmers ja Andy Clark esittivät vuonna 1998 laajennetun mielen 
hypoteesinsa vaikutusvaltaisessa artikkelissa “The Extended Mind”. He kysyvät artikkelissa, missä kohtaa minä loppuu ja ulkopuolinen maailma alkaa. Jos ajattelemme fyysistä olentoa, vastausta ei ole vaikea antaa. Jos taas puhumme ajattelusta, ei asia enää olekaan niin yksiselitteinen. Voimmeko laajentaa aivojamme tietotekniikan ja internetin avulla? Mielestäni tietyssä mielessä voimme. Voimme antaa aivojemme tekemiä tehtäviä ulkoisille välineille. Ovatko ne silloin osa aivojen toimintaa? Jävilehtoa (2010) siteeraten: "Chalmersin ja Clarkin mukaan ajatukset voivat laajentua myös pään ulkopuolelle. Heidän mukaansa mikä tahansa sellainen laite, joka pään sisälle sijoitettuna katsottaisiin osaksi ihmisen mielen toimintaa tulee nähdä mielen osana myös pään ulkopuolella." 


Lähitulevaisuudessa meihin saatetaan myös asentaa aivojen toimintaa tehostavia välineitä kehomme sisään. Kuulostaa aluksi aika karmivalta, mutta kun ajattelee proteeseja (tavallaan silmälasitkin ovat sellaiset), ei ajatus enää kuullostaa niin luotaan työntävältä.


Monet meistä ovat jo siirtäneet tai ainakin tukevat aivoille perinteisesti kuuluneita tehtäviä tietotekniikan ja Internetin tehtäviksi.



Järvilehdon (2010) kirjoituksessa "Laajennetun mielen metodologia" on jaettu kolmeen osaan: 
ACCESS – Tiedonhaku
ARRANGE – Tiedon suodattaminen
ARCHIVE – Tiedon tallentaminen
Näiden kolmen avulla on mahdollista tavoittaa kaikki Internetin sisältämä tieto, löytää tiedon joukosta juuri se, mitä tarvitset ja tallentaa tieto niin, että se on aina saatavilla, kun sitä tarvitset.


Mitä työkaluja Järvilehto sitten ehdottaa näihin tehtäviin? Tiedon hakua varten hän ehdottaa Googlen hakupalvelua ja Wikipediaa; tiedon suodattamiseen iGooglea, Twitteriä, Google syötteenlukijaa ja StumbleUponia sekä tiedon tallentamiseen Evernotea. Nuo kaikki palvelut ovat minulle tuttuja ja käytössä. Järvilehdon artikkelin innottamana myönnän StumbleUponin käytön lisääntyneen;-)


Monia välineitä jää toki uupumaan Järvilehdon listasta. En itse tulisi enää toimeen ilman Diigoa, Dropboxia ja Gmailia (, joka on minulle paljon enemmän kuin pelkkä sähköposti).

TIETY - Tietotyötutkinnon kouluttajakoulutus

Pitkän hiljaisuuden jälkeen innostuin taas kirjoittamaan blogia uudestaan TIEKEN (Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus) TIETY - Tietotyötutkinnonkouluttajakoulutuksen myötä. 


Meillä oli kaksi lähipäivää 24. ja 25.3.2011 ja sitä edelsivät kaksi etätehtävää "Tietoyhteiskuntataidot ennen, nyt ja tulevaisuudessa" sekä HOPS. Verkkotyöskentely-ympäristönä toimii Moodle. Koko kurssin ajan tehdään oppimispäiväkirjaa, jonka voi toteuttaa dokumenttina,  wikinä, blogina tai muulla valitsemallaan tavalla. Ajattelin itse käyttää yhdistelmää Moodlen oma blogi ja Bloggerin blogi. 


Lähipäivät olivat intensiivisiä aikataululla 9.00-16.00, jonka katkaisivat vain ruokatauot ja kouluttajien muistaessa kahvitauot. Aika meni kuitenkin kuin siivillä. Molempina päivinä huomasin ihmetteleväni sitä, kuinka kello saattoi olla jo 16.00 päivän päätteeksi. Mukaan mahtui paljon intensiivistä keskustelua, mutta myös perinteisiä kalvosulkeisia. Ehdotonta herkkua opiskelussa oli verkostoitumisen lisäksi käytännön tehtävät. Näitä mahtui kahteen päivään tasan kaksi. Ensimmäinen oli Mindmap:in tekeminen Mind42 -palveluun ja toinen vapaavalinteisin välinein tehty esitys. Minun kohdallani se oli "Tiedonhaku putkimiehille" -Google Docs:iin pienryhmässä yhteisöllisesti tehty esitys. Learning by doing on edelleenkin se kovin juttu. Toivottavasti sitä on enemmän tulevissa lähipäivissä. 


Teoria on ihan yes, mutta kasvatustieteitä opiskelleena ja opiskelevana tuntui vähän ajan tuhlaamiselta. Teoreettisen tiedon voisi mielestäni aivan hyvin opiskella itse ja keskityttäisiin käytännön toteutuksiin. Ne ovat kuitenkin ratkaisevassa asemassa siinä vaiheessa, kun alamme "myydä" näitä asioita kollegoillemme. Jos ei meillä ole hyviä ja käytännönläheisiä ratkaisuja esittää opettajakollegoillemme, innostus rupsahtaa kyllä hyvin nopeasti. Näin uskallan väittää.


"Tiedonhaku putkimiehille" -esityksen tekeminen Google Docs:iin oli todella mieluisa kokemus. Teimme sitä viisihenkisellä ryhmällä kolmella läppärillä yhtä aikaa. Huomasin, että kasassa oli todella valioporukka. Tulosta syntyi alta aikayksikön: Valmis laadukas esitys sosiaalisen median ja verkon hyväksikäytöstä putkimiehen näkökulmasta. Esityksessä käytiin läpi Tiedonhaun tekniikat, eri lähteiden käyttäminen tiedonhaussa, tiedon arvioiminen ja kriittinen medialukutaito sekä tiedon hallinta ja varastointi. 


Mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea tästä vielä kehittyy... Mahdollisesti tämä koulutus antaa vain ympäristön, jonka pohjalta varsinaiset kovat jutut syntyvät kurssilaisten omin voimin.

Motivoiva sosiaalinen media ja uusi teknologia

Kirjoitukseni liittyy “Motivoiva sosiaalinen media” –seminaari-istuntoon 20.10.2009 Espoon keskuksen Valtuustosalin kahviossa.

Tilaisuudessa puhuivat mm. Liisa Ilomäki Helsingin yliopistosta ja Teemu Arina Dicole Oy:stä. Vertailen ja kommentoin heidän näkökantojaan innovaatioon, uuteen teknologiaan ja sosiaaliseen mediaan suhteessa koululaitokseen.

Liisa Ilomäki aloitti kysymällä: Miksi koulun kannattaa käyttää älykkäästi uutta teknologiaa? Hän vastasi kysymykseensä itse näin: Uuden teknologian avulla opiskelija voi saada opiskelun ohjatun autonomian ja oppimisen kokemuksen: tämä on minun oma juttuni. Metakognitiivisten taitojen kehittymisen myötä tulee menestys oppijana. Sosiaalinen media saattaa tukea oppilaan tietoisuutta itsestään.

Sosiaalisen median myötä oppimiseen tulee voimakkaasti sosiaalinen aspekti mukaan. Oppijat rakentavat yhdessä materiaaleja opiskelemistaan asioista ja kommentoivat toistensa tekemistä. Aineiston etsiminen, valitseminen ja työstäminen tukevat metakognitiivisten taitojen kehittymistä. Jos materiaalit rakennetaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti, opitaan jo opiskelun alkuvaiheessa taitoja, jotka myöhemmin tulevat olemaan elintärkeitä esimerkiksi opinnäytetöitä tehdessä. Oppijat saavat tehdä töistään itsensä näköisiä rakentamalla, muotoilemalla ja kuvittamalla niitä omien näkemystensä mukaisesti.

Arinan mukaan lähestymistapa oppimiseen muuttuu uuden teknologian myötä. Seymour Papert: teknologia, jonka nuoret toivat kouluun muuttaa koulua. Arinan mukaan teknologia tulee muuttamaan sen, miten lapset suhtautuvat maailmaan.

Oppimisen rakenteiden muuttumiselle ei ole enää olemassa vaihtoehtoa, sillä muutos tapahtuu joka tapauksessa. Oppijat elävät jo tätä uutta todellisuutta. Opettajat eivät voi sulkea silmiään kehitykseltä, vaan heidän täytyy ottaa sen antamat mahdollisuudet käyttöönsä oppilaidensa ja itsensä hyväksi.

Ilomäen mukaan uuden teknologian käytön myötä oppimisessa hiljainen tieto voi tulla näkyväksi. Uusi teknologia tekee tutkivan oppimisen hyödyntämisen helpommaksi.

Uuden teknologian käyttö mahdollistaa helpommin useiden eri lähteiden käyttämisen vaivattomammin kuin perinteisillä keinoilla. Voidaan tutkia erilaisia lähteitä, miettiä niiden arvoa kriittisesti ja vertailla vastakkaisia näkemyksiä perusteineen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Materiaalin työstämisessä prosessit, jotka muuten tapahtuisivat hiljaisen tiedon tasolla, tulevat helpommin näkyviksi ja arvioitaviksi.

Opiskelu on muuttumassa opiskelijan ehdoilla tapahtuvaksi. Opiskelijan oman valinnan mahdollisuudet kasvavat ja hän voi itse ohjata hyvin pitkälle omaa oppimisprosessiaan.

Arina puhui parasiittisesta oppimisesta eli oppimisesta, jossa opiskelija opiskelee verkon kautta valitsemansa opettajan keskuudessa ilman tämän suoraa tietoisuutta asian tilasta.

Samalla kuin oppijan oman oppimisen mahdollisuudet kasvavat, tulevat kontaktit ja verkostuminen yhä tärkeämmiksi myös oman opiskelun kannalta. Oppija ei enää opiskele yksin norsunluutornissaan, vaan toimii yhteistyössä eri ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista ja valmiita yhteistyöhön, josta kaikki hyötyvät.

Ilomäen mukaan sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden merkitys kasvaa. Kurssimuotoiset lukiot ovat kuitenkin ristiriidassa tämän kehityksen kanssa. Sosiaalisen kasvamisen kontekstissa yhteisöllinen oppiminen vaatii luottamuksellista ja pitkäaikaista yhteisöä, joka kurssimuotoisessa lukiossa ei toteudu.

Kurssimuotoiset lukiot edustavat jo vanhentunutta ajattelutapaa ja individualistista oppimiskäsitystä. Yhteisöllisyyden kasvava merkitys on ristiriidassa sen kanssa. Oppija tarvitsee yhteisöä oppiakseen toimimaan sen kanssa yhteishyödyllisesti ja hyväksyttävällä tavalla.

Arina otti esimerkiksi sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden merkityksestä serenipidisen oppimisen, jossa esim. joku laittaa kaikki esityksensä nettiin koko ajan, ja joku toinen jatkaa ehkä materiaalin työstämistä ja tekee siitä jotain uutta.

Avoimien oppiresurssien ideaali on jo nyt toteutunut käytännössä, vaikka onkin vasta kehittymisvaiheessaan. Wikipedia, Wikiopisto jne. ovat osoittaneet elinvoimansa ja ovat viitoittamassa tietä kohti uudenlaista oppimiskulttuuria. Suljettujen oppiresurssien aika on päättymässä, sillä niiltä puuttuu vapaiden ja avoimien oppiresurssien jatkuvan kehittymisen mahdollisuudet siinä mittakaavassa kuin ne avoimissa resursseissa toteutuvat.

Avoimien oppiresurssien hyödyntäminen edellyttää pääsyä Internet:iin ja riittävää konekantaa oppilasta kohti, jotta niitä voitaisiin hyödyntää jokapäiväisessä koulu- ja opintotyössä. Tehdäänkö tämä tietokoneilla vai mobiililaitteilla tai jollain muulla riippuu teknologian kehityksestä ja taloudellisista seikoista.

Ilomäen mukaan uuden teknologian käyttö ei ole kuitenkaan mikään yksiselitteinen vastaus innovatiivisuuden lisäämiseen. Ilomäki kertoi Espoolaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan suuri aika oppitunnista menee teknologian kanssa sähläämiseen.

Opetushenkilökunnalla tulee olla riittävä koulutus opetusteknologian käyttöön sekä teknisessä että pedagogisessa mielessä. Tätä tietämystä tulee lisäksi päivittää koko ajan, sillä kehityksen vauhti on huimaa.

Arinan mukaan oppimisen uusi paradigma on oppijakeskeinen oppiminen. Oppimisen keskipisteenä on Minä. Oppimisympäristö 2.0 on verkostunut. Kuitenkaan mikään instituutio ei tarjoa näitä mahdollisuuksia. Oppimisympäristöt ovat suljettuja.

Jos koulu haluaa pysyä hengissä koko ajan kovenevassa kilpailussa, sen täytyy olla valmis muuttamaan omia toimintatapojaan ja kulttuuriaan. Koulu ei enää ole välttämätön edellytys oppimiselle ja se voi olla jopa huonompi vaihtoehto sellaisille henkilöille, joilla on riittävät edellytykset oppia autotelisesti.

Teemu Arinan mukaan teollisen kauden jäänteet näkyvät koulujärjestelmässä. Esimerkkinä uusista lähestymistavoista oppimiseen hän antoi esimerkin omasta elämästään: hän ei mennyt yliopistoon, vaan perusti yrityksen 16 vuotiaana. Arinan mukaan informaalissa oppimisessa opitaan eniten asioita.

Sosiaalinen media ei yksinään ole kuitenkaan yksiselitteinen vastaus oppimisen tarpeisiin. Ilman sitä tukevaa pedagogiikkaa ja oppimisen kulttuuria se voi jäädä helposti vain viihtymisen välineeksi.

Ilomäen mukaan Sosiaalisen median kanssa on samantyyppisiä ongelmia kuin teknologisten innovaatioiden kanssa. Sosiaalisen median on oltava äärimmäisen inspiroivaa. Vain pieni osa teknologian innovaatioista hyväksytään käyttöön. Innovaatio muuttuu innovaatioksi vasta ajan kautta. Sellaiset asiat hyväksytään ja otetaan käyttöön, jotka tuovat lisäarvoa.

Oppijan pitää kokea sosiaalinen media hyödylliseksi ja oppimista motivoivaksi asiaksi. Se ei saa jäädä vain irrallisiksi välineiksi, joilla voi tehdä hauskoja juttuja hauskassa seurassa. Sosiaalisen median välineiden käyttöä tulisi opiskella ja harjoitella niiden hyötykäyttöä. Olen osallistunut kahteen erinomaisen hyödylliseen ja erilaiseen kurssiin (Pedacasting ja Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen), jotka ovat vastanneet juuri näihin tarpeisiin.

Arinan mukaan yhteiskunnan monimutkaisuus lisääntyy koko ajan. Yhteiskunta on muuttunut verkostoyhteiskunnaksi, jonka verkostot ovat hajautettuja. Jos Darwin olisi elossa, Arina soittaisi hänelle Skypellä.

Paluuta menneeseen ei enää ole. Meidän on otettava uuden teknologian ja sosiaalisen median antamat mahdollisuudet käyttöömme ja hyödynnettävä niitä itsemme kehittämisessä.

Ilomäen mukaan länsimainen koulu ei ole yleensä käyttänyt teknologian antamia mahdollisuuksia opetuksen kehittämiseen. Tietotekniikan käyttö on Suomessa edelleen vähäistä. Joissain kouluissa käytetään jopa vähemmän kuin ennen. Syinä tähän on luokkakokojen kasvu, mamu-oppilaat ja erityistarpeiden kasvu.

Suomi on panostanut tietotekniikan hankintaan kouluissa, mutta pedagogiset valmiudet tämän teknologian hyödyntämiseen ovat jääneet liian vähälle.

Arinan mukaan on olemassa aitoa koulujen välistä eriarvoistumista. Sama tilanne on käymässä sekä terveydenhuollossa että kouluissa. Eriarvoistumisen esimerkkinä ovat keskustan koulut, joissa oppilaina on lähinnä valkoisia suomalaisia.

Ilomäen mukaan uuden teknologian suhteen on olemassa kahdenlaisia kouluja: Kivoja pilottikouluja, jotka ovat mukana muutoksessa, ja koulujen enemmistö, joille TVT on annettu ylhäältä käyttöön, ja jotka edustavat hidasta muuttumista. Nämä jälkimmäiset koulut ovat jääneet jälkeen kehityksestä.

On todella huolestuttavaa, jos eriarvoistuminen Suomessa lisääntyy. Uuden teknologian hallinnan merkitys työmarkkinoilla lisääntyy koko ajan. Oppilaille tulee taata asuinpaikastaan, sosiaalisesta taustastaan ja etnisestä alkuperästään riippumatta tasa-arvoiset mahdollisuudet oppia teknologian käyttöä ja hyödyntää niitä opinnoissaan.

Ilomäen mukaan opettajat käyttävät jatkuvasti enemmän Internetin palveluja arkielämässään, mutta eivät käytä niitä opetuksessa. Keskittyminen teknologiaan pedagogiikan sijaan on vaikuttanut tähän kehitykseen. Tämä on suomalainen ongelma. Suomalaiset pohtivat asioita insinöörimäisesti.

Joskus myös sosiaalisesta mediasta puhuttaessa keskitytään välineisiin ja erilaisiin hienoihin teknisiin ominaisuuksiin ja erityisterminologiaan. Kuitenkin sosiaalinen media on nimenomaan SOSIAALISTA ja ilman vuorovaikutusta, verkostumista ja yhteisöllisyyttä sosiaalisuus jää pelkäksi puheeksi.

Arinan mukaan, kun kompleksisuus lisääntyy, muutokset ajassa näyttävät lisääntyvän. Kuilu koulujärjestelmän ja yhteiskunnan välillä kasvaa, kun kehitys nopeutuu.

Koulu ei voi jäädä paikalleen ihmettelemään muutosta yhteiskunnassa, vaan on lähdettävä etujoukoissa vastaamaan sen vaatimuksiin. Oppijoille on luotava edellytykset vastata näihin tulevaisuuden haasteisiin.

Ilomäen mukaan on olemassa kulttuurinen ero aikuisten ja nuorten tieto- ja viestintätekniikan käytössä. Nuorilla ei ole olemassa erikseen tietokoneita, vaan ne ovat vain osa kokonaisuutta. Paitsi aikuisten ja nuorten välinen kuilu, on olemassa myös: sukupolvien välinen kuilu ja sukupuolten välinen kuilu (tässä on tapahtumassa muutos tytöillä).

Insinöörimäinen ajattelu keskittyy välineisiin ja teknisiin ominaisuuksiin, jotka ovat tärkeitä asioita, mutta sosiaalisen median käytössä ne ovat vain välineitä, jotka mahdollistavat sosiaalisen median käytön.

Arinan mukaan ensimmäistä kertaa nuori sukupolvi voi opettaa monia asioita vanhemmalle sukupolvelle. Sosiaalinen verkosto lisää mahdollisuutta tavata muita ihmisiä myös todellisessa maailmassa. Lapsi, jolle annetaan vastuuta kaksi vuotiaana, oppii kantamaan vastuuta.

Opettajien täytyy miettiä omaa toimintakulttuuriaan uusiksi. Opettaja ei enää voi olla tiedon välittäjä, joka puhuu ja oppilaat kuuntelevat. Opettajan rooli on muuttunut opettajasta oppimisen ohjaajaksi ja pedagogiseksi asiantuntijaksi. Opettajalla ei ole enää yksinoikeutta opettamiseen. Oppilaat voivat opettaa toisia oppilaita ja myös opettajia. On myös hyvä muistaa, että opettaminen on yksi parhaista oppimisen muodoista.

Arinan mukaan netissä on enemmän laadukasta oppimissisältöä kuin yhdessäkään oppimisympäristössä, jos se vaan osataan löytää sieltä.

Internetissä olevia oppimissisältöjä ei voi enää jättää huomiotta. Ne tulee ottaa aktiiviseen käyttöön ja edelleen muokattaviksi uusiksi sisällöiksi.

Ilomäen mukaan teknologia ei ole mikään katalysaattori. Tietokoneet eivät sinällään saa muutosta aikaan kouluissa. Jos uusi teknologia vaatii hirveästi työtä ja välitunnit menevät siihen, se ei tule leviämään.

Uusi teknologia ja sosiaalisen median käyttö tulee tehdä opettajille motivoivaksi ja helpoksi käyttää. Sen tulisi helpottaa ja tehdä työ mielenkiintoisemmaksi. Opettajan tulisi saada onnistumisen kokemuksia ja tuntea kehittyvänsä opettajana. Hänelle pitää luoda mahdollisuuksia kehittää pedagogista tietämystään uusien tavoitteiden ja keinojen mukaisiksi.

Arinan mukaan infoähky eli suunnaton informaation määrä muuttaa siihen suhtautumista. Ei ole oleellista katsoa yhtä viestiä, vaan kokonaisuutta ja nähdä siinä hahmoja. Tarvitaan uusia taitoja nähdä samanaikaisesti useita eri informaatioita samasta asiasta, niiden välisiä suhteita jne.

Internetin mukanaan tuoma suunnaton informaation määrä edellyttää oppijoilta uusia taitoja. Tämä edellyttää koulua kehittämään omaa toimintaansa, pedagogiikkaansa ja oppisisältöjään vastaamaan uuden oppimiskulttuurin tarpeita. Tiedonhaku-, lähdekritiikki- ja kokonaisuuksien hahmottamisen taitojen merkitys kasvaa koko ajan.

Arina kysyi esityksensä lopuksi: Tarvitaanko enää koululaitosta ja luokkahuonetta? Ja vastasi itse: Edelleen täytyy osata kirjoittaa, laskea ja lukea...

Vielä tarvitaan perustaitoja, jotka perusopetus opettaa. Mutta myös nämä perustaidot voidaan opetella ilman koulua. Monet lapset oppivat lukemaan jo ennen koulunkäynnin alkamista. Hyvin suuri osa lapsista oppisi lukemaan myös ilman koulua. Koulun täytyy ottaa kehitystehtävä vakavasti, jos se haluaa turvata olemassaolonsa oikeutuksen.